Tietotekniikka on vaikeaa. Kuka tahansa ohjelmoinnin peruskurssin käynyt teekkari voi kertoa, että ohjelmointi on ihanan yksinkertaista, kunnes joudutaan ottamaan huomioon se ikävä tosiasia, että järjestelmää tulevat käyttämään oikeat ihmiset. Huomataankin, että 50-vuotiaan musiikkimajurin (fiktiivinen esimerkki tosielämästä) käsittelyssä täysin yksikäsitteiseksi luultu käyttöliittymä muuttuu helvetin esikartanoksi, joka repii sekä ohjelmistokehittäjien että esimerkkikäyttäjän hermot riekaleiksi.
TKK:lla tästä ongelmasta päästiin eroon luomalla ovelasti organisaatioyksikkö, joka Tietää, mitä yliopistolaiset haluavat. Näin on voitu kätevästi rajata kehitystyöstä pois tietoteknisten järjestelmien ärsyttävin piirre, eli käyttäjät. Tietohallinto kertoo IT-palvelukeskukselle, mitä käyttäjät haluavat, ja ITPK toteuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että tietohallinto tuottaa jokseenkin vastakkaisia ratkaisuja siihen nähden, mitä opiskelijat, tutkijat tai hallintohenkilökunta oikeasti haluaisivat. Lähtökohdaksi asetetaan, että tietokoneet on tarkoitettu työkäyttöön ja kaikki hallinnon tuottamien prosessikaavioiden ulkopuolinen toiminta on Omaa Käyttöä, joka tulee kieltää Käyttöpolitiikalla. Vielä ennenkuulumattomampaa olisi, että yliopiston tietojärjestelmiin kytkettäisiin Standardin vastaisia kokoonpanoja.
Tällainen ajattelu on erityisen vaarallista puhuttaessa yliopistosta, jolle on perustuslaissa asti annettu autonomia, jotta kukaan ei häiritsisi tieteen ja taiteen kehitystä. Missä me olisimmekaan, jos Stanfordin yliopisto olisi vetäissyt vuosituhannen alussa piuhat seinästä BackRub-nimiseltä hakukoneelta, joka toimi osin yliopiston IT- ja tutkimusresursseilla? Sittemmin yliopisto nettosi 200 miljoonaa dollaria erään Googlen listautuessa pörssiin vuonna 2004. Puhumattakaan mahdollisuudesta kertoa itsestään uusille opiskelijoille ”Googlen kotina”.
On helppoa luoda tietoteknisiä ympäristöjä, joissa itse kullakin on oma rajattu hiekkalaatikko, jossa voi tehdä omia asioitaan kaikessa rauhassa. Yhteisen tiedon käsittely onkin vaikeampaa. Käyttöoikeuksien hallintaa on tutkittu 60-luvulta asti eikä vieläkään ole kyetty rakentamaan järjestelmää, jossa käyttäjä ei missään vaiheessa tarvitsemaansa tietoa etsiessään törmäisi keltaiseen huutomerkkiin: ”sinulla ei ole käyttöoikeuksia tähän kansioon”.
Sosiaalisen yritysmedian guru Andrew Mcafee lainaa mielellään tilastoja, joiden mukaan tietojärjestelmien avoimuus, mikroblogien ja wikien käyttö sekä ylipäätään käyttäjien itse rakentamat tietorakenteet (vrt. tietohallinnon suunnittelemat) lisäävät firman sisäisten asiantuntijoiden käyttöä jopa 35 %. Uskoo ken tahtoo, mutta selvää on, että akateemista yhteistyötä tukisi paljon paremmin lähtökohta, jossa tieto on oletusarvoisesti avointa ja sen voi tarvittaessa piilottaa.
Olin viime vuonna mukana suunnittelemassa Aallon intranetiä ja olin positiivisesti yllättynyt ajatuksesta, että pohjana tultaisiin käyttämään kaikille avointa wikiä. Vielä hienompaa oli kaikkien jakama ajatus, että kaikkea pitää voida kommentoida ja että keskusteleva ympäristö olisi paras mahdollinen. Tämä on jyrkästi vastakkainen ajattelutapa ainakin TKK:lla viime vuosina ilmenneeseen toimintatapaan, jossa (yhteistyötä mahdollistamaan tarkoitettujen) akateemisten toimielinten pöydälle ilmestyy likimain tyhjästä monisivuisia toimenpideohjelmia, joilla ”kehitetään” yksiköiden toimintaa.
Eikö olisi parempi, että homma menisi esimerkiksi näin:
- Lämpömiehenkujalla (Aallon keskushallinto) tunnistetaan ongelma
- Aallon wikiin ilmestyy kuvaus ongelmasta ja ehdotus toimenpiteiksi
- Yliopistolaiset muokkaisivat tekstiä ja keskustelisivat, kunnes teksti näyttää sellaiselta, että se voidaan yhdessä hyväksyä
- Teksti tuodaan akateemisen toimielimen ratkaistavaksi.
Radikaalia, eikö totta? Kohdan 1 ei tarvitse tapahtua Lämpömiehenkujalla, vaan esimerkiksi Arkadiankadulla asuvan opiskelijan päässä, tai vaikkapa ainejärjestön vuosikokouksessa. Kriittisin este tämän toteutumiselle on tällä hetkellä vallitseva itsekritiikin (ja vastaanottajien tukkokorvaisuuden) kulttuuri, jossa mölyt pidetään mahassa, kunnes ne purkautuvat aalto-ravio.txt:n muodossa.
Hyvät tietojärjestelmät tukevat avointa keskustelua ja ennemmin mahdollistavat yhteistyötä kuin estävät väärää käyttöä.
Mitä sinä haluaisit tehdä yliopiston tietokoneilla?
Janne Peltola
hallituksen jäsen, opintoasiat