Löytääkseen parhaat käytännöt ja kontaktit, oppiakseen muiden kokemuksista ja peilatakseen omia tekosiaan Aallon johtoryhmä (rouheammin Aalto executive team – AET) matkustaa kevään aikana muutamaan huolella valittuun ulkomaiseen yliopistoon. Hallituksen Aalto-kopona olen osa tuota tiimiä ja näillä matkoilla mukana. Myös puheenjohtaja Jussi on kutsuttu, mutta työtä riittää tarpeeksi kotimaassakin.
Ensimmäinen kolmipäiväinen opintoretki suuntautui Englantiin Manchesterin yliopistoon. Manchesterissa yhdistyi vuonna 2004 kaksi yliopistoa; monialainen Victoria University of Manchester ja teknis-kauppatieteellinen UMIST (the University of Manchester Institute of Science and Technology). Yliopistoilla oli yhteinen muinaishistoria ja niiden kampukset ovat aivan toistensa naapurissa. Silti päällekkäisyyksiä opetuksessa oli paljon. Yhdistymisen tulos – the University of Manchester – on nyt Iso-Britannian suurin yliopisto ja haastaa Oxfordin, Cambridgen ja Lontoon huippuyliopistojen aseman kuningaskunnan tieteen timanttina. Viimeisimmässä kansallisessa tutkimuksen arvioinnissa Manchester kirikin kolmanneksi heti oxbridgen jälkeen. Manchesterin yliopistofuusiota pidetään laajalti onnistuneena.
Manchesterin yliopistolla on kunnianhimoinen strategia, jossa määritellään selkeät tavoitetilat, jotka on määrä saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Näitä tähtäimiä kiinnostavampaa on tapa, jolla edistystä seurataan. Yliopisto on määrittänyt ison läjän avainmittareita (key performance indicators), joiden kehittymistä seurataan systemaattisesti. Esimerkiksi opetuksessa tavoite on olla neljän parhaan brittiyliopiston joukossa kansallisessa opiskelijakyselyssä. Tämän täyttymistä seurataan viidellä indikaattorilla; opiskelijatyytyväisyys, opiskelijoiden etenemisvauhti opinnoissa, opiskelijoiden työllistymisaste, opiskelijoiden tyytyväisyys opetusmateriaaleihin ja niiden opiskelijoiden osuus, jotka saavat epämuodollista akateemista ohjausta vähintään kerran viikossa. Indikaattorit tuovat strategiaan konkreettisen ja selkeästi seurattavan ulottuvuuden, jollaista kaipailisin myös Aallossa. Kehitys on kuulemma aloitettu, oikein hyvä homma.
Mitä yliopistojen yhdistymiseen tulee, hurjinta kuultavaa oli siihen poltettu raha. Pelkästään uusien tilojen rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen upotettiin yli 400 miljoonaa euroa muutaman vuoden sisään. Tämän lisäksi yliopisto palkkasi professorinvirkoihin jokusen tuoreen nobelistin, mikä ei sekään liene halpaa. Jälkimmäisen järki selittyy sillä, että tutkimuksessa Manchesterin kärkitavoite on nousta Shanghain Jiao Tong -rankingissa maailman 25 parhaan yliopiston joukkoon seuraavan viiden vuoden aikana. (Palkkalistoilla olevat nobelistit nostavat pisteitä tuolla listalla mukavasti). Onko tällainen yliopiston kehittäminen sitten kestävää, onkin toinen kysymys. Rahoituspaineet tuntuivat ainakin olevan todella kovat, ja rahasta puhuttiin paljon. Lukukausimaksut ja niiden rakenne tulivatkin monessa yhteydessä esille, ja niistä riittää mietteitä kokonaan toiseen blogipostaukseen.
Täysin nappiin ei yhdistyminen setelien syytämisestä huolimatta mennyt. Muutamaan kertaan yhdistymisestä käytettiin sanaa ”takeover”, eli kauniista puheista huolimatta suurempi monialayliopisto itse asiassa määräsi marssijärjestyksen. Lisäksi heti yhdistymisen jälkeen fokus oli vahvasti tutkimuksessa, ja tyytyväisyys opetukseen itse asiassa notkahti. Asiaan oli heräilty vasta nyt, ja opetuksen kehittäminen ja opiskelijakeskeisyys olivatkin keskiössä lähes kaikissa esitelmissä ja papereissa. Silti yhdistymistä vahvasti tukeneet opiskelijat saivat itse asiassa alkuun takkiinsa prosessissa. On tärkeää varmistaa, että Aallossa ei muodostu tällaista väliinputoajasukupolvea, vaan opiskelijat aloitusvuodestaan riippumatta hyötyvät uudesta yliopistosta.
Johtoryhmän ohjelman ohella piipahdin omalla visiitillä paikallisen ylioppilaskunnan tykönä. Opiskelijajärjestöpuolella yhdistyminen oli ryssitty melko totaalisesti, ja toiminta oli käytännössä kuollut toiselta kampukselta. Sen sijaan, että olisi pyritty luomaan uutta kulttuuria ja tuettu yhdistymistä, isompi organisaatio oli tässäkin käytännössä niellyt pienemmän. AYY:llä voisi siis mennä paljon kurjemminkin. Liian suoria johtopäätöksiä ei kyllä kannata vetää, sen verran erilaiset systeemit täällä ja siellä on.
Mitä reissusta sitten jäi käteen? Ainakin liuta yksittäisiä opetuksia ja ideoita, joita sopii pohtia myös Aallossa. Esimerkiksi opiskelijoiden ottaminen mukaan uusien tilojen suunnittelussa ja opiskelijoiden yhteiskunnallista osallistumista edistävä Manchester Leadership Programme vaikuttivat erittäin toimivilta ratkaisuilta. Toisaalta reissusta jäi mieleen myös monta esimerkkiä siitä, miten ei tule toimia. Kaiken kaikkiaan Manchesterin jälkeen vahva fiilis on, että haasteista ja vauhdista huolimatta Aaltoa rakennetaan alusta asti kestävälle pohjalle, ilman oikoreittejä.
t: Atte, Mansen matkaaja
Mielenkiintoinen kirjoitus! Tarttuiko matkalta kuvia, olisi hauska nähdä millaisia linnoja ja muita kiinteistöjä 400 miljoonalla on saatu aikaiseksi 🙂
Omalle kameralle ei kovassa hopussa ja surkeassa säässä tallentunut kummoisia kuvia, mutta esmes tällaisia pytinkejä sinne oli pystytetty:
University Place, opetus- ja tukipalvelutiloja, ml. 1000 henkeä vetävä luentosali:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/77/University_Place,_University_of_Manchester.jpg
Ala Turing Building, matematiikkaa ja luonnontiedettä aurinkopaneelien voimin:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d8/Alan_Turing_Building_Manchester_from_Upper_Brook_St_July_2007.jpg
Poikkitieteellinen BioCentre, yksi harvoista uusista taloista ns. pohjoiskampuksella (eli entisen UMISTin vanhoilla hoodseilla):
http://farm1.static.flickr.com/108/261796535_c71059258b.jpg?v=0
Lisäksi rahaa käytettiin paljon myös vanhojen rakennusten kunnostukseen, jotka olivat kai aika ruoskassa kunnossa.
Hienoa raportointia!
Joskus heitin vitsillä, että jos Aalto haluaa rankinglistojen kärkeen, pitäisi potkia pois puolet opiskelijoista ja palkata kasa nobelisteja opettamaan. Aika jännää, että jotkut yliopistot ovat oikeasti lähteneet tuohon leikkiin.
Viime vuoden perusteella yliopistofuusioita tuntuu tapahtuvan vähän kaikkialla ja kaikki yrittävät kovaa vauhtia maailman huipulle. Hyvä että Aalto ja AYY katselevat myös ympärilleen ja hakevat uusia vaikutteita maailmalta. Jään seuraamaan mielenkiinnolla miten Manchesterin käy.
Sjöberg, näinhän se karrikoidusti menee. Sitä mitä mitataan, siinä pitää pärjätä. Pari nobelistia Aallossa keräisi varmasti myös muuta kansainvälistä kiinnostusta ja lisää osaajia.
Tärkeintä Aallon fuusiossa on kuitenkin ollut muutos. Pelkkä muutos jo itseisarvoisesti on saanut paljon hyvää aikaan. Harmi, että muutosta ei vaan ole saatu jalkautettua kovin tehokkaasti mihinkään vanhaan. Viime vuoden A8 ja muutosorganisaatio oli hyvä, mutta mitä on tehty tuloksille ja mitä konkreettista niiden pohjalta on muuttunut laitoksissa?
Olen huomannut, että lähes kaikki uudet asiat, mitä Aallossa on (Design Factory, AYY, Aaltoes & Aalto Ventures Garage, Lämpömiehenkujan alue ylipäätään yms), on todella kovan luokan juttuja ja täysin verrattavaissa MIT:n/Stanfordin ym. huippuyliopistojen meininkiin. Uudet Aallon maisteriohjelmat ja poikkitieteellisetkurssit esim. TAiK:ssa ovat olleet erittäin hyviä omastakin kokemuksesta. Moni asia tietenkin palautuu siihen, että on uudet ihmiset uusissa tiloissa tekemässä uutta juttua.
Sen sijaan muutosta on saatu konkreettisesti aikaan vanhoissa ja olemassa olevissa laitoksissa harmittavan vähän. Eikä muutosta ole oikein Aallon suunnalta pyritty sinne edes tarpeeksi jalkauttamaan. Voisin veikata, että moni homma tehostuisi ja ihmiset virkistyisivät, jos esimerkiksi TUAS- ja T-talon ihmiset muuttaisivat päittäin talojensa välillä ja ottaisivat Design Factorysta hieman mallia miten viihtyisät tilat suunnitellaan. Tai vielä parempi: labroja sekoitettaisiin TUAS:n ja T-talojen välillä niin että ihmiset tapaisivat uusia tyyppejä.
Itse tulee vietettyä viihtyisässä Design Factoryssa ja Aalto Ventures Parkissa niin paljon aikaa, että todella ahdistaa aina kävellä TKK:n päälafkan läpi tai käydä esim. T-talolla. Eipä niissä tulekaan sitten enää käytyä kuin pakosta. Aalto voisi jakaa pienen hupibudjetin laitoksille yhteisten kohtaamispaikkojen tekoon ja viihtyisyyden lisäämiseen.