Inspiroiduin tänään Jyryn blogipostauksesta, jossa esiteltiin tapa visualisoida pakollisten kurssien keskinäisiä riippuvuuksia. Monet ovat erityisesti TKK:lla ja ajoittain HSE:lläkin törmänneet ikävään tilanteeseen, jossa pakolliset kurssit ovat ajallisesti päällekkäin tai jopa väärin päin keskenään. TKK:lta löytyy esimerkkejä kokonaisista pääaineista, joita on teoreettisestikin mahdotonta suorittaa viidessä vuodessa.
On yleisesti tiedostettu tosiasia, että olemme kehnoja keräämään palautetta ja tunnistamaan emergenttejä ongelmia opetussuunnitelmissamme. Emergenssi on kaaos- ja systeemiteorioissa esiintyvä ajatus siitä, että systeemin yksittäisistä osista ei voi päätellä, miten niiden vuorovaikutuksista syntyy koko systeemin laajuisia ilmiöitä. Hyvä esimerkki emergenssistä on esimerkiksi muurahaispesän rakentuminen. Ottaen huomioon, miten kauan (ja vaikealla matematiikalla) emergenssiä on tutkittu, ei ole myöskään mikään ihme, että opetussuunnitelman systematisointi on vaikeaa.
Tämän ongelmaan ratkaisuun on kaksi erilaista näkökulmaa: voimme joko 1) kehittää niin hyvän moduuli- ja tutkintotason palautejärjestelmän, että pystymme huomaamaan ja korjaamaan ongelmat välittömästi tai 2) voimme kehittää suunnattoman laskennallisen härvelin, joka tarkistaa opetusohjelman jo ennen sen julkaisua. Ensimmäinen on sosiaalisesti haastava projekti, jälkimmäinen puolestaan työmäärältään hävytön. Käytännössä kummatkin tarkoittavat omalla tavallaan systeemiajattelun soveltamista opetussuunnitelmatyöhön.
Malli 1) on siinä mielessä houkutteleva, että voimme hallinnollisella päätöksellä Ratkaista Kaikki Ongelmat™. Käytännössä kuitenkin kattavien palautekanavien luominen on haastavaa: harvat vastaavat kyselylomakkeisiin, useimmat tyytyvät valittamaan asioista lounaspöydässä kavereille ja niiden harvojen esille tulevien ongelmien ratkaiseminen saattaa osoittautua yllättävänkin vaikeaksi (tämän vuoden osalta juna meni jo ja ensi vuonna asia on jo unohtunut). Vielä haastavampaa on kehittää sellainen järjestelmä (tai joukko järjestelmiä), jota kaikki voivat luontevasti soveltaa työhönsä ja löytää vieläpä aika järjestelmän toteuttamiseen. Asia kytkeytyy laajemminkin Aallon palautekulttuurin kehittymiseen. Haluaisiko joku vinkata minulle tutkijan, joka olisi syventynyt sosiaalisten järjestelmien systeemiajatteluun?
Laadin viime kesätöinäni mallin 2) vaatimukset täyttävän virityksen TKK:n orientaatiokurssille ja ymmärrän varsin hyvin, millainen painajainen kaikkien kaikkeen vaikuttavien tietojen kerääminen ja hahmottaminen on. Pelkästään yhden kurssin sisäisten opetustapahtumien systeemikaavion piirtäminen oli melko haastavaa, puhumattakaan opetusaikataulujen laskemisesta. Ja tietenkin kaikki asiaan liittyneet tahot toimittivat tiedot eri muodoissa, jolloin pelkästään formaattimuutoksiin upposi suunnaton määrä aikaa. Lopputulos oli kuitenkin varsin mainio apu muuten monimutkaisen kokonaisuuden hallintaan.
Mallissa 2) minua hämmentää se, miten harva tiedekunta tai koulu edes yrittää soveltaa mitään muita menetelmiä kuin takapuolituntumaa opetussuunnitelman kokoamiseen. Olemmehan kuitenkin yliopistossa, jossa on ainakin neljä, todennäköisesti useampiakin, näiden asioiden tutkimiseen erikoistunutta laitosta. Puhumattakaan systeemiajattelusta, jota sovelletaan TKK:lla kaikkeen arkkitehtuurista tietoliikenteeseen.
Haastankin tutkijat, opiskelijat ja opintojen suunnittelijat: miksi meidän pitäisi suunnata systeemiosaamistamme vain ulkoisiin järjestelmiin, kun jo omasta opiskeluympäristöstämmekin löytyisi ankarasti systeemiajattelua kaipaavia ongelmia? Tästä saisi useammankin gradun tai diplomityön…
Vaihtoehto 3) rukata tutkintorakenne semmoiseen kuntoon, ettei yksittäisten kurssien suoritusmahdollisuuden puuttuminen estä kokonaisuuden hyväksyttyä suorittamista. Joustavampi (=vähemmän strukturoitu. kaikilla tavoilla) tutkintorakenne myös antaisi joustovaraa itse kurssien toteuttamiseen ja kehittämiseen.
Olen vähän skeptinen sen suhteen, että jos kurssien sijoittumista, mitoitusta ja painopisteitä aletaan mekaanisesti siirtelemään, niin tarkoittaisi se väistämättä myös lisärajoituksia kurssien järjestämisen suhteen. Esimerkiksi kirjatenttikurssit olisi kovin helppoja järjestää suoritusajat optimoiden (tentti vaan joka tenttiviikolle ja pääsee jo pitkälle), mutta olen siinä uskossa, että Aalto-ihmiset kovin haluavat kokeellisempia ja vähemmän vakioituja kurssimuotoja.
Vaihtuvasisältöiset kurssit, intensiivikurssit yms. voi hyvinkin olla todella hyvin pääaineeseen soveltuvaa kamaa, mutta niiden suunnittelu tutkinnon osaksi 5-7 vuoden aikajänteellä on melko mahdoton urakka. Käytännössä pääaineet ja kokonaisuuden tosin ovat kai nykyiselläänkin hyvin sovittavissa (ainakin TKK:lla), mutta jonkinlainen merkittävämpi linjaus ”ei-niin-justiinsa” -tutkinnoille voisi rohkaista muutamia kurssiaikataulujen vuoksi opintojaan viivästyttävää sankaria.
Vaikkei rohkaisikaan, niin joustavampi tutkintorakenne ois ihan kiva juttu.