Istuskelin tänään Dipolissa kuuntelemassa Aallon teknillisen korkeakoulun (nyk. AST) Opiskelun ja opetuksen tukiyksikön tilaisuudessa, jossa julkistettiin ”Mistä on teekkarien opiskelumotivaatio tehty?” -tutkimus tuloksineen ja keskusteltiin tekniikan alan yliopisto-opetuksesta ylipäänsä. Samoihin pöytäliinoihin oli piirtelemässä opiskelijoita, opintopsykologeja, opetuksen tukiporukkaa kuin professoreitakin, ja jutustelu oli varsin innostavaa. Vaikka viitekehys oli tekniikan ala, painitaan kauppatieteissä ja osin taiteessakin samantyyppisen problematiikan ympärillä.
Julkaistussa tutkimuksessa pähkäiltiin, muun muassa itsetunnon ja kannustavuuden merkitystä opiskelumotivaatioon ja sitä kautta opintojen suorittamiseen. Keskustelimme pöytäseurueeni kanssa siitä, että kannustavuutta lisäisi jos opiskelijat ohjattaisiin enemmän tarkastelemaan sitä, mitä he ovat jo oppineet. Tällainen perspektiivi saisi opiskelijat ymmärtämään, että opiskellessa oikeasti oppii kaikenlaista ja tulevat koitokset tuntuisivat mielekkäämmiltä ja omat tavoitteet saavutettavilta.
Ainakin AST:llä tunnetaan ilmiö nimeltä tenttibulimia, eli oksennusoppiminen. Se tarkoittaa sitä, että kurssin materiaali opetellaan lyhyessä ajassa vain tenttiä varten, oksennetaan tentissä paperille ja unohdetaan kaikki opittu viikon kuluessa tentistä. Aalto tähtää intohimoiseen oppimisen kulttuuriin, eikä toivottavasti tarkoita sillä tätä. Moinen pintaoppiminen ei palvele yliopiston eikä yhteiskunnan tarkoitusperiä, ja tuskin on hyvä juttu opiskelijallekaan.
Entäpä jos kurssin viimeinen suoritus ei olisikaan tentti, vaan tentin purkusessio? Tilaisuus, jossa annettaisiin molemminpuolista palautetta kurssista, ja käytäisiin tentti läpi. Miksi tentissä kysyttiin mitä kysyttiin, ja mitä opiskelijat siihen vastasivat? Mitä kukin opiskelija koki kurssilla oppineensa, ja mitä hyötyä siitä on jatkon kannalta? Vastasiko kurssi odotuksia?
Nykytilanteessa opiskelijan oppiminen päättyy siihen, kun tenttipaperi on palautettu. Harva jaksaa enää arvosanojen tullessa muistella, mitä vastasi, ellei sitten lähde valitustilaisuuteen hivuttamaan itselleen paria pistettä lisää. Voisiko tätä systeemiä kehittää pakollisella tai vahvasti kannustetulla osallistumisella kurssin purkusessioon?
Miltäs kuulostaa? Kokeilemisen arvoinen idis vai taas kerran typerä yritys rajoittaa itsenäisen opiskelijan akateemista vapautta? What say you?
Kuulostaa ehdottomasti hyvältä ja tutkimisen arvoiselta idealta. Omasta kokemuksestani Itävallasta voin myös lämpimästi suositella suullisia tenttejä ainakin osalle kursseista, joilla on vähän opiskelijoita (ehkä alle 15, miksei isommissakin). En tiedä miksi Suomessa ei näitä nykyistä kattavammin harrasteta. Ehkä opiskelijan \oikeusturva\ ei ole ihan samaa luokkaa kuin kirjallisissa tenteissä, mutta lopputulos on kyllä monissa tapauksissa selvästi parempi.
1) Suullisiin tentteihin ei yksinkertaisesti kehtaa mennä bulimiataktiikalla, sillä tenttaaja huomaa muutamalla kysymyksellä, onko tentattavalla hyvä käsitys kokonaisuuksista vai ei. Ympäripyöreät vastaukset eivät onnistu. Heikosti täytetystä tenttipaperista nimi ei välttämättä jää proffan mieleen, mutta suullisesta tentistä naama jää taatusti mieleen.
2) Opiskelijan ei tarvitse istua kolmea tuntia tenttipaperin ääressä, vaan puolisen tuntia riittää, ja tuloksen saa tietää heti.
3) Vaikka proffa joutuukin jokaisen opiskelijan tenttaamaan, hän säästää aikaa tenttien korjaamisessa, eikä tenttikysymyksiäkään tarvitse samalla tavalla valmistella (nämä annetaan siis usein ehkä viideksi minuutiksi mietittäväksi ja jäsenneltäväksi etukäteen), koska lopulta kysymystä voi tarkentaa koetilaisuudessa haluamaansa suuntaan. Tässä tilaisuudessa on myös hyvä pyytää kurssista palautetta opiskelijoilta.
4) Opiskelija saa tenttitilaisuudessa usein ahaa-elämyksiä tenttijän tarkennuksista, jos jotain asiaa ei ole sisäistänyt loppuun saakka, tai on ymmärtänyt jotain vivahteita väärin. Paperitentissä voi oppia vain jo päässä olevien asioiden uudelleen jäsentämisen kautta.
Tuossa nyt muutamia pointteja. Mielestäni ehdottomasti kokeilemisen arvoinen malli myös Suomessa ja AST:ssä.
Terve Pekka,
Kiitos mainiosta kommentista! Ainakin AST:llä on muutamalla kurssilla käytössä suullinen tentti, tai mahdollisuus siihen. Mitään periaatteellista estettä laajemmalle käytölle ei siis ole. Kyse lienee enemmän kulttuurista ja kurssien koosta. Lisäksi kelasin, että laskupainotteisten kurssien tenttiminen olisi vaikea järjestää, mutta ei se oikeastaan ole. Proffa voisi esimerkiksi laittaa opiskelijan ratkomaan muutaman probleeman liitutaululla.
Kuulostaa fantsulta, mutta miten tähän päästään? AYY voi osaltaan edistää hyvien idiksien läpäisyä Aallossa, mutta lopulta kyse on siitä, innostuvatko opiskelijat ja opettajat niistä. On helppo puhua paremman opetuksen puolesta, mutta parempi opetus myös vaatii oppijalta enemmän ja on haastavampaa – mielekkäällä tavalla, tietysti.
Jatketaan juttua.
– Attte