Heinäkuun lopun helteillä alkoi tapahtua, kun jo viime vuoden puolella alkanut opintotuen uudistamiskeskustelu käynnistyi. Valtiovarainministeriön (VM) laatimaa ensi vuoden talousarvioehdotusta silmäillessä oli selvää, että se jätti opiskelijat nuolemaan näppejään. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) esitystä opintotuen sitomisesta indeksiin tai ateriantuen korotusta ei oltu otettu huomioon ehdotuksessa.
Opintotuki ei ole tällä hetkellä sidottu mihinkään indeksiin. Tällöin kustannustason kohotessa opintotuki jää automaattisesti laahaamaan sen perässä ja opiskelijoiden tukitaso laskee reaalisesti. Esimerkiksi ensi vuonna suunnitelmissa on sitoa muita toimeentuloa turvaavia etuuksia indeksiin, mutta jättää opintotuki sen ulkopuolelle.
AYY vaati opintotuen sitomista indeksiin tänään julkaistussa linjapaperin mukaisessa kannanotossa (”Opintotuen indeksiin sitomisesta ei saa luistaa”). AYY:n näkökulmasta VM:n esitys ei vastaa pyrkimykseen opintoaikojen nopeuttamisesta, sillä tuen pienentyessä toimeentuloa on täydennettävä ansiotöillä ja opintoihin käytettävissä olevaa aikaa on entistä vähemmän. Ylioppilaskuntien kattojärjestö SYL ja amk-oppilaskuntien liitto SAMOK ilmaisivat myös vahvan kantansa indeksiin sitomisen ja ateriatuen korotuksen puolesta viime viikolla.
Kamppailu opintotuen sitomisesta indeksiin pyörähtää käyntiin tällä viikolla ministeriöiden välisenä, etenee hallitukselle vielä alkusyksystä ja siitä edelleen eduskuntakäsittelyyn.
Lisää äksöniä opintotuen uudistamisen suhteen on kuitenkin luvassa – ja vielä tällä viikolla. Opintotuen kehittämistä varten perustetun työryhmän lopulliset ehdotukset julkistetaan tänä torstaina 5.8. ja luovutetaan samalla ministeri Wallinille. Työryhmän tavoitteeksi asetettiin kehittää opintotukea siten, että se kannustaisi selkeästi nykyistä enemmän päätoimiseen opiskeluun. Uudistustyöryhmän ehdotukset tulevat mitä todennäköisimmin sisältämään muun muassa esityksiä opintotuen suoritusvaatimusten kiristämisestä ja opintotuen myöntämisen muuttamisesta kaksiportaiseksi eli erottamista kandi- ja maisteritutkintokohtaiseksi.
Mielenkiintoisia aikoja elellään opiskelijan kukkarolla.
Stay tuned ->
/elli
Ehdoton pakko olisi sekä korottaa tulorajoja ja/tai vähintään tuplata saatavan lainan määrää, jos meinataan nostaa suoritusvaatimusten tasoa (joka on vain ja ainoastaan hyvä juttu). Koko kannustinjärjestelmä on kuitenkin täysin väärinpäin rakennettu, sillä positiivinen insentiivi jossa taas on rajoitettu upside (tulorajat, lainantakausmäärät jne.) on aivan täysin epämotivoiva – se motivoi tekemään rajaa hipoen duunia ja lypsäämään kaikki mahdolliset tuet.
Järjestelmä pitäisi rakentaa täysin uudelleen, lähtien negatiivisista insentiiveistä. Kun hidastelu ja ei-päätoiminen opiskelu maksaa (lue: tuet poistetaan, harkitaan nimellisiä lukukausimaksuja) niin motivaatio opiskeluun on kohdallaan. Päätoiminen opiskelu mahdollistettaisiin riittävällä lainan määrällä, joka taas poistaisi valtion tulonsiirto tarpeen ja sen tuoman byrokratian kustannukset. Kuulostaa järkyttävältä, mutta vakaasti uskon, että keino on ainoa saamaan järjestelmän toimimaan. Opettaisi myös vähän selkärankaa nyky-opiskelijoille ja voisi olla iso opettaja kansamme työnteon asenteiden suhteen.
Pakko lisätä äskeiseen, sillä tämä nostatti eilen tunteita minun kohdalla.
Kuulin, että siskon kaveri on päässyt koulumme Mikkelin campukselle opiskelemaan, mutta aikoo mennä sinne kuukaudeksi jonka jälkeen lähtee jonnekin Aasiaan poikaystävänsä luo. Tilanne on siis se, että häntä ei tosissaan kiinnosta paikan vastaanottaminen.
Jos ajatellaan kuinka moni Suomessa jää vuosittain ilman opiskelupaikkaa, ja haluaisi opiskella, niin tämä on 100% moraalitonta ja suoraan sanottuna väärin. Opiskelupaikka tulisi luovuttaa ensimmäisellä varasijalla olevalle, joka on varmasti täysin halukas lähtemään kouluun.
Miten tämän estäisi tapahtuvan? Näitä on kuitenkin vuosittain varmasti sadoittain, ellei tuhansittain – opiskelupaikkoja, siis, jotka menevät niistä kiinnostumattomille opiskelijoille. Jos ei ole valmiina maksamaan edes nimellistä lukukausimaksua, niin selkeästi opiskeluun ei riitä motivaatiota. Ja jos pitäisi vähän maksaa, niin voisi moni suoraan jättää ottamatta paikkaa vastaan kun huomaavat, että eivät ole tosissaan.
Mutta piru kun saa kiehumaan tällaset jotka täysin väärinkäyttää järjestelmää, ja siitähän me kaikki maksamme veroissa. Nykyinen malli hieman paranneltuna (eli tuet ja kaikki utopia-reilu-maailma-jutut) toimisi, jos jokaisella olisi selkäranka ja kaikkiin voisi luottaa. Eiköhän kuitenkin voida olla sitä mieltä, että olisi naiivia uskoa näin.
Haluaisin tuoda esiin pointin koskien opiskelijoiden osa-aikatyötä. Minulla on kokemusta vain tekniseltä alalta, joten en tiedä miten homma menee kaupan ja taiteen alalla, mutta teknisellä puolella usein näin:
Opiskelija opiskelee pari vuotta päätoimisesti. Ekan kesän hän työskentelee isin firmassa tai mansikanmyyjänä. Näillä rahoilla ja opintotuella hän kituuttaa talven yli.
Toisena tai kolmantena kesänä opiskelijalla käy tuuri ja hän saa oman alan töitä alan yrityksestä esim. kokoonpanolinjalla. Kesän aikana opiskelija saa arvokasta työkokemusta ja rahaa.
Opiskelija pääsee seuraavanakin kesänä samaan firmaan, mutta parempiin hommiin. Syksyn lähestyessä opiskelijalle tarjotaan osa-aikaista paikkaa. Jos opiskelija ottaa osa-aikaisen vastaan, hän saa lisää arvokasta työkokemusta omalta alaltaan ja jalan paremmin ko firman oven väliin dippapaikkaa ajatelleen. Työ myös tukee opintoja ja motivoi, kun opiskelija ymmärtää paremmin teorian ja käytännön välisen yhteyden.
Tämä sykli jatkuu vielä pari vuotta kunnes opiskelija aloittaa DI-työnsä ko firmassa. Tässä vaiheessa hän on työskennellyt firmassa kolme-viisi kesää ja osa-aikaisesti muutaman vuoedn. Hän on töissä tärkeä osa omaa yksikköään ja hänet halutaan palkata heti valmistumisen jälkeen vakinaiseksi.
Tämä opiskelijako on se paha ja ilkeä osa-aikatyöläinen, joka valmistuu ihailtavan viiden vuoden sijasta KUUDESSA! tai jopa SEITSEMÄSSÄ!!! vuodessa. Hyi hävetköön!
Tämä opiskelija on kuitenkin nostanut vähemmän opintotukia kuin muut (tulorajat paukkuu), suorittanut kaikki kurssinsa hyvin, valmistunut hienoin arvosanoin ja työkokemusta omaten ja samalla hän on puolet opiskeluajastaan ollut yhteiskunnallisesti tuottavassa työssä ja maksanut veroja kuten kuka tahansa palkansaaja. Hänen pahimpia syntejään on ollut opiskelijahintaisen matkakortin käyttäminen kaksi vuotta ihanneaikaa pidempään.
Onko tämä oikeasti se mitä vastaan kannattaa taistella?
Tuossa Jensin logiikassa, että lainaa nostamalla insentiivit kasvaivat on yksi suuri ongelma koko Suomen kilpailukyvylle.
Mikäli opintotukijärjestelmä muutettaisiin täysin lainaan perustuvaksi ja tähän päälle otettaisiin käyttöön vielä lukukausimaksu voi olla varma siitä että korkeastikoulutettu väki nousee barrikaadeille ja alkaa vaatimaan huomattavasti isompaa palkkaa työstään, koska palkalla on katettava syntyneet opintolainat sekä säästettävä Amerikan malliin lasten koulutukseen (lukukausimaksut, lainat jne.).
En sitten tiedä kumpi on pahempaa Suomen kilpailukyvylle muutama hassu promille valtion budjetissa opintorahaan ja asumislisään vai voimakas palkkainflaatio ja korkeasti koulutetun väen maastamutto, koska tähän Jensin ehdottamat mallit väistämättä johtavat
Nimimerkki Kilpailukykykonsultti nostikin esiin huomattavan eron Suomen ja monen lukukausimaksuja käyttävän maan välillä: korkeakoulutuksella pääsee käsiksi huomattavan paljon parempiin ansioihin kuin Suomessa.
Lisäksi logiikka, että lainalla opiskellessa ovat insentiivit kohdallaan, pätee korkeintaan korkeakoulussa jo opiskeleviin, jos heihinkään. Täysin lainaperustaiseen malliin ja lukukausimaksuihin siirtyminenhän luo negatiivisen insentiivin ylipäätään hakeutua korkeakouluun. Erityisesti tämä pätee aloilla, jotka eivät takaa suurta ja/tai säännöllistä tulotasoa tulevaisuudessa. Silti harva kuitenkaan halunnee ajaa esimerkiksi taiteen alan korkeakoulutuksen täydellistä alasajoa. Lukukausimaksu- ja lainapohjaisessa mallissa tällaiset epävarmat alat – ja miksei uudet kokeelliset tieteenalatkin – jäisivät varallisuuteen syntyneiden etuoikeudeksi.
Suomessa akateemisuus periytyy jo nyt varsin vahvasti ja Jensin ehdottamaan malliin siirtyminen olisi omiaan vahvistamaan tätä periytyvyyttä entisestään. Tämänhetkinen arvovalinta Suomen järjestelmässä on kuitenkin mahdollisuuksien tasa-arvo, joka antaa kaikille taustasta riippumatta vähintään tilaisuuden kouluttaa itsensä. Varoittavana esimerkkinä luokkaliikkuvuuden vähenemisestä käy Saksa, jossa otettiin käyttöön pienet (< 1000€) lukukausimaksut, jotka jo riittivät vähentämään vähävaraisten opiskelijoiden hakeutumista yliopistoihin merkittävästi. Pienenä tietoyhteiskuntana Suomi tarvitsee ehdottomasti kaikkien korkeakoulutusta haluavien ja siihen kykenevien panosta. Epäkohtia nykyjärjestelmässä toki on, kuten esimerkiksi nämä opiskelupaikan "muuten vain" vastaanottavat, mutta en usko, että ne vaativat aivan näin radikaaleja muutoksia.
Ina: Omasta mielestäni olisikin mielenkiintoista nähdä joskus tutkimus siitä, miten pitkiä opiskeluajat olisivat, jos ne laskettaisiin kaavan ”opiskeluaika miinus henkilötyövuodet opiskelujen aikana” mukaan. Kenties tuosta voisi kuitenkin jättää kesätyöt pois. Korkeakoulututkinnon omaava saa tietysti tyypillisesti parempaa palkkaa kuin tutkintoa vaille valmis ja tuottaa näin enemmän verotuloja, mutta ei opiskelijoiden tekemä palkkatyö kansantaloudellisesti täysin arvotonta kuitenkaan ole.
Suuri osa suomalaisista opiskelijoista aloittaa työuransa jo opiskellessaan, kuten aiemmissa kommenteissa on tuotu ilmi. Keskustelussa olevilla uudistuksilla – sekä toimeentuloa kohentavilla että opintojen suoritusvaatimuksia kiristävillä – tavoitellaan päätoimista opiskelua ja nopeampia opiskeluaikoja. Valtio selkeästi toivoo, että opiskelijat keskittyisivät päätoimisesti opiskelemaan ja hankkisivat maisterin paperit käteen nopeasti, minkä jälkeen heistä saadaan hyödyllisiä veronmaksajia seuraavan 40 vuoden ajalle.
Opintotuen muutoksista puhuttaessa voidaan erottaa sen tason (onko se riittävä?) ja toisaalta sen sisäänrakennetut ympäristöön reagoivat ominaisuudet (pysyykö sen ostovoima suunnilleen samansuuruisena?). Vuonna 2008 opintotuen tulorajoja korotettiin 30% ja opintorahaa nostettiin 15%. Tasokorotukset olivat kovan työn takana ja tarpeen, sillä kustannuskehitys oli vuosien 1992 ja 2009 aikana syönyt opintorahan reaaliarvosta lähes kolmanneksen. Opintotuen indeksiin sitominen on kauaskantoisempi ja pysyvämpi muutos – vaikka se ei opiskelijoiden taskuissa yhtä vahvasti heti tunnukaan.
Indeksiin sitominen on tärkeä juttu myös erityisesti nyt kun suoritusvaatimuksia ollaan koventamassa ja tavoitellaan nopeampia opiskeluaikoja. Opintotuen reaaliarvo alenee vuosi vuodelta kustannustason kohotessa ja jos vaatimuksia kovennetaan ilman että opiskelun edellytyksiä parannetaan, logiikka opiskeluaikojen lyhenemisestä ei toimi.
Opintotuen muutoksista keskusteltaessa kannattaa myös samalla vertailla käsityksiä siitä, mikä funktio opintotuella koetaan olevan. Koetaanko se ns. palkkana opiskelusta, jolloin moni katsoo että mikäli tarvittava opintopistesaldo on tullut täyteen, on oikeutettu valtion tukeen huolimatta muista (korkeammistakin) tuloista. Mikäli opintotuki nähdään tarveharkintaisena, se on valtion tukimuoto niille, joilla ei muita tuloja ole mahdollisuus hankkia tai ole.
Näkemyserot kärjistyvät nimenomaan tässä keskustelussa esiin tulleisiin asioihin, joka on vain hyvä asia. Pelikenttä on selkeästi kaikilla suhteellisen samannäköinen, vain käsitykset ja mielipiteet asioista ovat eri.
Minua on silti vaikeata saada muuttamaan mielipidettä siitä, ettäkö kannattaisi ajatella lainapohjaista tukijärjestelmää kuten mm. Englannissa. Järki siinä on enemmänkin se, että se mikä maksetaan nykyään veroissa loppuelämän, maksetaankin kohdennetusti henkilökohtaisella lainalla, jonka voinee maksaa takaisin vaikka kolmekymppiseksi mennessä. Mikäli on mahdollista tai jopa todennäköistä, että valmistuu vaikeasti tai mahdottomasti työllistettäväksi, niin on mielestäni täysin perusteltua kysyä onko valtion rahaa kohdistettu näissä tapauksissa järkevästi. Tärkeiden taiteenalojen ynnä muiden vastaavien opetusta ja jatkuvuutta kun voi tukea monella muullakin tavalla kuin kaiken opiskelun kattavalla järjestelmällä. Fokusoidaan hommaa!
Elli toi hyvän pointin esille koskien asennoitumista tukeen. Onko se \palkkaa\? Miksi sen pitäisi olla? Eikö sen pitäisi olla jo palkka itsessään, että opiskelu on ilmaista ja se tuottaa tutkinnon myötä todennäköisesti korkeammat tulot loppu-uran ajaksi? Opiskelu on INVESTOINTI, ja investoinnit maksavat. Nykyään sitä ei maksa valtio, vaan me sen maksamme – verojen kautta. Ehdotan vain sitä, että siirretään maksutapa veroista henkilökohtaiseen lainaan, jolloin henkilökohtaiset insentiivit ja vaikutusmahdollisuudet omaan tulotasoon/maksutaakkaan ovat huomattavasti suuremmat.
Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen kaltaisessa, hyvinvoivassa maassa nimelliset lukukausimaksut tai lainat elämistä varten eivät saisi eivätkä voisi olla edes pientuloisemmalta taustalta tulevalle este opiskeluun. Ongelma on henkinen, ei pragmaattinen. Mikäli 5v @ 1000e per lukukausi on liikaa, niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että silloin ei selkeästi riitä motivaatio koko opiskeluun ja on kaikkien kannalta parempi, että etenee suoraan töihin. Kyllä opiskelu-haluisia tästä maasta löytyy, niiden kovempien tulojen perässä juoksevista, vaikka maksaisikin vähän.
Ja huom. kun sanon, että maksaa, niin maksaa se jo nytkin. Veroissa. Siirretään maksut pois byrokratian rattaista ja lisätään henkilökohtaista vaikutus- ja päätösvaltaa. Tärkeintä on, ettei Suomen kansa passivoidu luottamaan valtion tukiin lähestulkoon kaikessa.
Mutta näillä mennään, demokratia on demokratia ja sen takia äänestämme 🙂
Esimerkkinä vaan, että tänä vuonna 100.000 jäi ilman opiskelupaikkaa. Eli eiköhän halukkaida löydy täyttääkseen kaikki paikat 🙂
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/satatuhatta_hakijaa_jai_korkeakoulujen_ulkopuolelle_1880784.html
Ymmärrän että on valtion tahto saada opiskelijoille tutkinto käteen mahdollisimman nopeasti. Ongelma on kuitenkin, ettei tämä ole välttämättä elinkeinoelämän tahto. Elinkeinoelämään suurin osa valmistuneista kuitenkin työllistyy (puhun siis edelleen teknisistä aloista).
Elinkeinoelämä kaipaa dippainssejä, jotka osaavat muutakin kuin fourier-sarjoja ja ja teoriaa työyhteisön johtamisesta. Näitä teoriataitoja tulee päästä harjoittamaan käytännössä ennenkuin voi oikeasti olla hyödyksi palkan maksavalle yritykselle (sitä kautta myös Suomen teollisuudelle ja sitä kautta myös valtiolle).
Suomalaiset yritykset eivät pääsääntöisesti halua palkata vastavalmistunutta, jolla ei ole lainkaan alan työkokemusta. Yritysten etu on kouluttaa opiskelijat työyhteisössä toimimiseen ja työtehtäviin jo opiskeluaikana. Silloin vastavalmistuneestakin on hyötyä yritykselle.
Tietysti on mahdollista mennä myös malliin, jossa tutkinto opiskellaan neljän vuoden raivoputkessa tekemättä lainkaan töitä ja valmistumisen jälkeen aloitetaan työt pienipalkkaisena harjoittelijana, josta sitten noustaan pikkuhiljaa varsinaisiin töihin.
Mitäpä kuitekin jos tuo pienipalkkainen harjoitteluhomma hoidettaisiinkin ihan jo opiskeluaikana…
Jensillä on hyviä pointteja ja opintotuen siirtämistä enemmän lainapohjaiseksi varmasti tulee tutkia. (Ehkä tutkitaan vähän liikaakin. En oikein keksi muuta syytä hinata ton indeksiin sitomiseen kanssa, kuin lainasysteemiin siirtymisen.) Mutta lukukausimaksusysteemin en näe millään muotoa olevan yhteensopiva opintotuen heikentämisen kanssa.
Puhutaan kuitenkin luokkaa 30 000 – 50 000 euroa maksavasta lainaköntästä, jota ehkä aletaan maksamaan takaisin viidestä kymmeneen vuoden päästä jos suhdanteet sallivat. Jos ei ole vanhemmilla säästöjä heittää opiskeluun, niin osa-aikatyöskentely kuorman vähentämiseksi on entistäkin houkuttelevampaa. Tämä tietenkin lisää opinto-aikoja entisestään ja lisää viivästyneiden opintojen hintaa. Mun mielestä on vähän epäreilua vaatia maksamaan täyttä lukukausimaksua, vaikkei täyspäiväiseen opiskeluun ole taloudellisia mahdollisuuksia. Just paras asia suomalaisessa systeemissä on toi, ettei se vahvasti pakota yhdenlaiseen opiskelijamuottiin. Välillä joustava keskittyminen sivuhommiin ja muunlaiseen itsensä kehittämiseen pitäisi nähdä vahvuutena, eikä rasitteena.
Mä en näe opintotukea niinkään palkkana tai vastikkeellisena toimeentulotukena. Mun mielestä opintotukea pitäisi ajatella enemmän jonkinlaisena nuoren starttirahana, jolla autetaan kykeneviä tekemään loikka koulunpenkiltä mahdollisimman tuottavaan nakkiin yhteiskunnassa. Opiskelija on investointi myös yhteiskunnalta omaan hyvinvointiinsa. Mm. koulutuspaikkojen määrät on suhteutettu opetusministeriön arvioiden mukaan. On sikäli ihan reilua, että valtio kantaa osavastuun itse kohdentamiensa koulutettavien taloudellisesta riskistä.
Mä tykkäisin enemmän jostain opintojen jälkeisestä lisäveroprosenttisysteemistä ja/tai lukukausimaksujen jälkiperimisestä ulkomaille karkaavilta opiskelijoilta. Vaikkei lukukausimaksuja olisikaan ja opintotuki rullaisi kuin ennenkin, ei opiskelun silti tarvitsisi olla vastikkeetonta. Itse diggaan esimerkiksi itsenäisen lääkärin lupiin vaadittavista kolmesta vuodesta julkisessa sairaalassa työskentelyä.
En itsekään näe lukukausimaksuihin siirtymisessä niinkään isoa järkeä. Enemmän on syytä verokannasta siirtää henkilökohtaiseksi kuluksi elämisen kustannukset, sillä ne ovat kaikkien itse päätettävissä ja valittavissa. Jos nykyinen täys-summa opintotukea ja asumislisää pistetään lainaksi, tarkoittaa se 5v x 9kk x 480e = 21600e lainataakkaa valmistumisen jälkeen. Ei ole kenellekkään mistään koulusta valmistuneelle liian suuri summa, jos ajatellaan vaikkapa kuinka suuret asuntolainat ovat (200k vs. 220k lainaa ei ole merkittävästi erilainen tilanne korkojen suhteen). Ja tätähän ei sitten tarvitsisi maksaa verojen kautta enää (toki, summahan ei varmasti täydellisesti heijastu verotuksen kevenemisessä).
Elinkustannukset kaikki saa päättää ite. Eli jos on halua, tarvetta ja valmiutta niin miksi joku ei saisi nostaa vaikka hieman enempää? Lainalla saisi myös tehdä töitä niin paljon kun haluaisi siinä ohella (ei toki pitäisi olla pääpointti, mutta ideana lähinnä että monia opiskelijoita rasittavat tulorajat katoaisivat ja aiheuttaisi vähemmän päänvaivaa ja tuskaa).
Tietty, hienoja vaihtoehtoja löytyy myös Eekon mainitsemista lisäveroprosenttisysteemeistä. Tätä(kin) on tutkittu ja ideat ovat mielenkiintoisia, jos ei jopa suorastaan järkeviä.
Jonkun on se velkataakka kuitenkin otettava kantaakseen. Pyörittää asiaa sitten miten päin tahansa, tarjoaa nykyinen järjestelmä huomattavan paljon tasa-arvoisemman pääsyn koulutukseen kuin puhtaasti lainapohjainen malli. Opiskelukustannuksien kantajiksi näen lähinnä kolme vaihtoehtoa: valtio (me kaikki), työnantajat (korotuspaine palkkoihin) ja vanhemmat (better start saving for your kids). Ensimmäistä vaihtoehtoa puoltaa se, että korkeakoulutuksesta on positiivisia ulkoisvaikutuksia; se e siis tuota hyötyä ainoastaan yksilölle itselleen, vaan koko ympäröivälle yhteiskunnalle.
Toisesta vaihtoehdosta olisi varsin mielenkiintoista nähdä tutkimustuloksia maista, missä opiskelun kustannuksia on siirretty enemmän opiskelijoiden harteille. Nousevatko palkat samassa suhteessa vai jääkö koko potti korkeakoulutettujen itsensä maksettavaksi palkkatason polkiessa paikallaan?
Velaksi opiskelu voidaan toki nähdä investointina ja – kuten investoinneissa yleensä – siihen liittyy riski. Rationaalisesti ajatellen riskin voi tietyillä aloilla laskea tietysti pieneksi olettaen, että opiskelija ei esimerkiksi sairastu, tule muuten työkyvyttömäksi tai esimerkiksi totea ettei sovellukaan alalle, jossa aloitti opintonsa. Nämä ovat aiheellisia pelkoja, vaikka eivät olisikaan kovin todennäköisiä.
Jensin esittämästä laskukaavasta on unohtunut nykyinen opintolainan osuus, mikä tekisi tismalleen tavoiteajassa valmistuneen velkataakaksi 35100 euroa, jos koko nykyinen opintotuki muutettaisiin velaksi. Tuollainenkin summa tekee opiskelun aloittamisesta jo pikkuriikkisen pelottavaa, jos ei – näin esimerkkinä – ymmärrä tehdä analyysia opintoinvestointinsa nettonykyarvosta, vanhemmilla ei ole varaa tukea rahallisesti eikä lähipiiristä kenties muutenkaan löydy vertaistukea tai tietoa siitä, millaista opiskelu ja työelämä sen jälkeen on.
Sinänsähän meillä on hallitusohjelmatavoitteissakin opintolainan tason nostaminen. Nostamalla lainan kokonaistasoa annetaan kullekin opiskelijalle mahdollisuus valita, millaista elintasoa tai osa-aikatyön määrää haluaa opintoaikanaan ylläpitää valtion tarjoaman minimaalisen toimeentulon päällä. Opintotuki on kuitenkin paljon alhaisempi kuin kaikki muut sosiaalietuudet. Siitähän syntyisi varsin mielenkiintoinen insentiivirakenne, mikäli opiskelijat olisivat ainut ihmisryhmä, joka ei saa yhtään mitään valtiolta.
Mielenkiintoinen kannanotto
http://www.kokoomusopiskelijat.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=161&Itemid=35
Olisi mukava tietää onko AYY:n hallitus yksimielinen omassa kannassaan vai onko esimerkiksi jollain hallituksen jäsenillä eriävä kanta tästä koko opiskelijoiden kannalta erittäin tärkeästä asiasta?
Lisäksi olisi hyvä saada hallitukselta selkeä kanta siihen, että kaikki hallituksen jäsenet ovat sitoutuneita (myös yksityishenkilöinä) AYY:n linjaan tässä indeksiasiassa.
”Indeksiin vai ei”:
AYY:n hallitus ja työntekijät tekevät duunia ylioppilaskunnan ylimmän päättävän eli edustajiston linjauksien mukaisesti. Vaaleilla valittu edari hyväksyi maaliskuussa linjapaperin opintotuesta (http://edustajisto.ayy.fi/images/1/19/Linjapaperi_opintotuesta_AYY.pdf), jossa kannatetaan opintotuen indeksiin sitomista. Edari siis määrittää, mitä keskustoimiston väki edunvalvonnassaan ajaa. Hallitus esitti edustajistolle lähetekeskustelujen perusteella laadittua pohjaesitystä yksimielisesti.
Kuten toit esille, Kokoomusopiskelijat tosiaan vastustavat indeksiin sitomista, mutta käsittääkseni Kokoomus-puolue on sen kannalla (http://www.kokoomus.fi/aate/ohjelmatyo/ohjelmatyon_verkostot/osaaminen_ja_sivistys/kirjoittajavieras/?x24035=2756531).