Monissa (anglosaksisissa) yliopistoissa uudet opiskelijat allekirjoittavat Code of Conductin, käyttäytymisohjeiston. CoC:ssa puhutaan monenlaisista akateemisen arjen asioista, kuten yhteistyöstä, plagioinnista, opettajien kunnioittamisesta ja usein myös linjataan akateemisen kurinpidon periaatteet. CoC:t ovat pääsääntöisesti lakimiesten kirjoittamia pitkiä pykäläviidakoita, jotka pohjautuvat perimmiltään yliopiston akateemisiin arvoihin. Aallon valmisteluorganisaation opetuksen teemaryhmässä keskusteltiin CoC:n käyttöönotosta ja kirjoitettiinkin ensimmäinen luonnos, yhteensä 15 sivua (tämä on jäissä, kunnes akuutimmat lakiasiat saadaan pois jaloista).
Viime kevään linjapapereita väännettäessä ja esiteltäessä vastaan nousi monta kertaa kysymys: jos me lupaamme täyttää kaikki teidän vaatimuksenne, mitä te lupaatte vastikkeeksi? Kysymys oli hyvä: todellisessa yhteistyössä ei voida vain esittää eri puolilta vaatimuksia, vaan on yritettävä ymmärtää toista ja löydettävä yhteinen nimittäjä. Olisi löydettävä jonkinlainen tapa, jolla sekä opiskelijat että opettajat voisivat osoittaa sitoutumisensa uuteen oppimiskulttuuriin ja tavallaan tehdä sitä kautta muutosta näkyväksi.
Pienen koulutuspoliittisen sektorin sisäisen mylläämisen tuloksena edelliset kaksi ajatusta yhdistyivät ylioppilaskunnan omaksi CoC:ksi, Oppimisen kulmakiviksi. Teksti perustuu ylioppilaskunnan linjoihin, Aallon strategiaan ja kirjoittajien karuhkoihinkin kompasteluihin opintiellä. Lopputuloksena on kaksi sivua: ensimmäinen kuvaa yhteisiä arvoja ja periaatteita ja toinen kertoo, mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä. Ensimmäinen luonnos pulpahti maailmaan Shanghain juna-asemalla, sen jälkeen siihen ovat tarttuneet niin uusien opiskelijoiden kohtaloa pohtiva kesäprojekti kuin vararehtorikin. Luonnos on pyörähtänyt kommenteilla niin rakkailla yhteistyökumppaneillamme – erityisaseman yhdistyksillä – kuin jossain määrin yliopistollakin.
Ajatuksena on tarjota uusille ja vanhoille opiskelijoille sekä opettajille mahdollisuus allekirjoittaa Oppimisen kulmakivet ja sitä kautta sitoutua miettimään tapaa, jolla itse toimii akateemisessa yhteisössämme. Uusille opiskelijoille (työnimenä tällä hetkellä puosut) tämä mahdollisuus koittaisi 3.9. järjestettävässä Aalto-päivässä tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Opettajien ja vanhempien opiskelijoiden nimikirjoituksia kerättäneen jollain muulla tavalla (onko sinulla päräyttävä idea tähän? Kerro!).
Sitoumuksesta pyörii tällä hetkellä versio 0.3, jonka olisi tarkoitus kypsyä versioksi 1.0 elokuun loppuun mennessä. Tekniikan akateeminen komitea pamauttaa mielipiteensä 23.8. ja Aallon akateeminen komitea hyväksynee tekstin kokouksessaan 30.8. Tätä ennen sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa oppimissitoumuksen sisältöön. Antaa palaa!
Luonnoksen löydät täältä.
Muuten hyvä, mutta tuota ”puosua” kannattaa miettiä uudelleen. Puosu, eli pursimies, kun on laivaston aliupseeristossa vääpeliä vastaava arvo, eli tarkoittaa erittäin kokeunutta merikarhua. ”Puosu” olisikin parempi arvonimi vanhemmalle opiskelijalle jolta voi tarvittaessa pyytää tukea, kuin uudelle opiskelijalle.
Miten olisi kotilot tai nilviäiset? Ne ovat tunnetusti myös mursujen ravintoa.
Periaatteellisesti musta opiskelijoitten elämää ei pidä rajoittaa enää yhtään. Kaikki säännöt, määräykset ja rajoitukset ovat managerialismin kannalta ihania asioita, mutta luovuuden kannalta tappavia. Harva haluaa harjoittaa luovuutta rangaistuksen uhalla, tai on hyvä siinä edes.
Code of conductilla voi kontrolloida opiskelijoita paljon syvemmälle kuin mitä laki antaa valmiudet. Esimerkiksi noin kahdessa sadassa yhdysvaltalaisessa yliopistossa Code of Conduct määrää homoille häpeärangaistuksia, määrää homot pysymään kampuksen ulkopuolella tai estää heitä valmistumasta.
Haluaisin myös esimerkkejä, miten asianajajat velvoittavat lakiteknisesti ihmiset pitämään hauskaa. Tämähän on juridisesti sitova sopimus, eikä sillä ole merkitystä onko se ollut laatijan toive tai vitsi. Mikäli esim. kiusauksen takia ole hyvä olla yliopistolla, tuleeko silloin erottaa määräajaksi kunnes täyttää COC ehdot ja hymyilee? Entä onko opiskelijoilla vähimmäismäärä tilaisuuksia joihin heidän on pakko osallistua todistaakseen että heillä on hauskaa? En vitsaile, olen vakavissani. Tämä on lain edessä velvoittava yksityisoikeudellinen sopimus. Ylipäänsä mitä muita asioita tähän tulee jatkossa, ja erityisesti mitä bonus kieltoja ja bonus rangaistuksia tulee vuosien saatossa jotka eivät muutoin koskisi opiskelijaa lain edessä. Miksi ylioppilaskunta haluaisi heikentää opiskelijan asemaa lakia heikommaksi vapaaehtoisesti, jopa ylioppilaskunnan omasta aloitteesta? Tätä sopii pohtia.
Ylipäänsä, onko yliopiston tai ylioppilaskunnan tehtävä ohjata opiskelijan vapaa-aikaa? Itselläni on se tyyli että teen kaiken viimehetkellä kun saan ideat silloin ja muutoinkin luovuuteni tulee silloin kun on tullakseen eikä silloin kun olen päättänyt olla innovatiivinen tai luova (”jaksottanut opintoni”). Jos kuka tahansa voisi päättää olla innovatiivinen juuri nyt ja keksiä miljardin arvoisen keksinnön, niin eikö silloin kaikki tekisi niin vaikka heti. Luovuus ei katso kelloa, eikä ainakaan taidealalla voi päättää sitä, koska se huippuidea tulee. (Jos voisi päättää niin Peltola olisi lienee jaksottanut ideansa työajallensa toimistoon). Entä jos oppimistyylini on sellainen että yksin opin parhaiten, vaikka säännöt kehottavatkin olemaan oppimatta yksin ja leimaa sen vielä jurnuttamiseksi.
Miksi myös tuolla on ”olla ilmoittautumatta turhaan kursseille”, koska kyseessä on vain tekninen järjestely, jotta voidaan kutsua varasijoilla olevia tilalle, jos joku peruuttaa ennen kurssin alkua tai ensimmäisen luennon jälkeen… eikai opiskelijaa pitäisi syyllistä kokeilemisesta? Lisäksi myös opettajille voi olla asetettu tiukkojakin taloudellisia resurssiehtoja. Jos kurssille ei vaan ole varaa kutsua ulkopuolista, onko silloin huono opettaja ja onko siitä sanktioita.
Vaikka jurnutankin, niin minusta ongelmia ei korvata yliopistoyhteisössä ihmisiä säätelemällä ja kontrolloimalla enemmän, vaikka yksilöiden tarkkailu ja rankaiseminen nyt vallitseva trendi onkin. Rakenteellisiin ongelmiin (kuten kurssien alimitoitukseen) pitää puuttua rakenteellisin keinoin, ei syyllistämällä niitä, jotka eivät asiaan voi juurikaan vaikuttaa. Kun opiskelijat pakotetaan allekirjoittamaan sopimus opiskelun ehtona, syntyy valtava määrä uusia opiskelijan oikeusturvaongelmia, joita ilman sopimusta ei olisi. Herkille opiskeljoille sopimus voi myös synnyttää valtavia paineita ja mielenterveysongelmiakin. Eikä COC lopulta vaikuta kuitenkaan niihin huonoihin opettajiin…
opiskelijat voivat vain menettää tässä ja paljon.
Mielestäni Jukka Liukkonen puhuu kirjoituksessaan täyttä asiaa. Hallituksen tulisi vakavasti miettiä sitä ollaanko tällaisessä ylipäätään mukana. Suomessa yliopisto-opiskelijaa yliopistolla koskevat määräykset perustuvat lakiin eikä yksityisoikeudellisiin sopimuksiin (jota de facto) tällä CoC:lla tavoitellaan. T
Tämä CoC toimii myös kätevästi porttina lukukausimaksujärjestelmään, koska anglosaksisissa maissa yliopistoopiskelija on yksityisoikeudellisessa sopimussuhteessa yliopistoon eikä julkisoikeudellisessa.
Tässä keskustelussa kannattaa erottaa toisistaan yliopiston CoC ja tässä kuvattu oppimissitoumus. Saattoi olla minulta virhe ottaa nämä esiin samassa yhteydessä, koska käsitteellisesti nämä paperit ovat hyvin erilaisia.
On eri asia antaa opiskelijalle ja opettajalle eteen mahdollisuus sitoutua tiettyihin yhteisiin periaatteisiin ja arvoihin ja eri asia käskeä allekirjoittamaan yksityisoikeudellinen rangaistusinstrumentti, jonka tarkoituksena on pakottaa akateeminen yhteisö tiettyyn muottiin. Emme aio (ainakaan tietääkseni) pakottaa ketään tätä allekirjoittamaan, vaan antaa itse kullekin mahdollisuuden sitoutua tiettyihin periaatteisiin ja pelisääntöihin. Sitoutumisen näkyväksi tekeminen lisää puolestaan vastavuoroisuutta – ihminen tekee asioita todennäköisemmin, jos tietää ettei ole toiveensa kanssa yksin.
Me haluamme antaa opiskelijoille mahdollisuuden näyttää, että minä olen tosissani opintojeni kanssa, haluan oikeasti keskustella ja panostaa oppimiseeni ja tukemaan opettajaa työssään. Me haluamme antaa opetushenkilökunnalle mahdollisuuden näyttää, että meitä opetukseen panostavia on paljon, me haluamme kasvattaa ja kouluttaa hyviä suomalaisia insinöörejä, ekonomeja ja taiteilijoita ja että haluamme tukea opiskelijaa kasvussaan. Toki teot puhuvat sanoja enemmän, mutta kaipa tällaisen vapaaehtoinen allekirjoittaminenkin jonkin sortin teko on. 🙂
Meillä ei ole minkäänlaista mielenkiintoa pakottaa tai ahdistella itsekseen jurnuttavia opiskelijoita tai opettajia, jotka kokevat ettei heillä ole varaa ulkopuolisiin luennoitsijoihin. Se on heidän päätöksensä. On kuitenkin totta, että neljännes TaiK:n ja TKK:n opiskelijoita kokee itsensä yksinäisiksi ja että opetuksen yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa ja työelämäkontaktissa on vielä monesti hiottavaa. Systeemitason ongelmiin on vaikeaa vaikuttaa, ja oppimissitoumuksen olisi tarkoitus olla työkalu, jolla herätellään ihmisiä pohtimaan omaa oppimistaan ja opettamistaan.
Mitä voisimme tehdä paperille, jotta se tuntuisi vähemmän juridiselta sopimukselta ja enemmän ajattelun tukinojalta?
Lyhyenä huomiona Jannen kommenttiin: Mikäli systeemitason asiat eivät ole kunnossa on tällöin perusteentonta vaatia yksilöitä sitoutumaan sellaisiin tavoitteisiin joita ei voi saavuttaa johtuen näistä systeemitason ongelmista. Tuota paperia ei tulisi allekirjoituttaa yksilöinä vaan kenties käyttää paperia AYY:n yleisenä suosituksena tai sen tapaisena.
Tsau!
Kiitos kommenteista. Kuten Janne jo ansiokkaasti kertoikin, tarkoitus ei ole tehdä sitovaa diiliä vaan ”herrasmiessopimus”, joka kuvaisi sellaisia pelisääntöjä, joiden avulla oppiminen Aallossa onnistuisi nykyistä paremmin. Siihen kun tarvitaan sekä opiskelijoiden että opettajien panosta syyttelyn sijasta. Tällaisen paperin tekeminen tai allekirjoittaminen ei myöskään tarkoita systeemitason ongelmien lakaisua maton alle. Itse näen pikemminkin päin vastoin – jos iso osa akateemisesta yhteisöstä sitoutuisi tällaisiin sääntöihin, aiheuttaisi se valtavan paineen fiksata myös systeemin epäkohdat kuntoon.
Toinen juttu, mitä haluaisin korostaa on, että tämä on _luonnos_! Tästä halutaan tehdä parempi, yhdessä koko yhteisön kanssa. Lisää kommentteja tekstin sisältöön siis. Millaiset olisivat parhaat mahdolliset oppimisen kulmakivet? Miten ne tulisi muotoilla niin, että fiilis ei olisi syyllistävä tai kontrolloiva vaan vapauttava ja kannustava?
Muutama kommentti vielä.
Juristeriaa: Tämän tarkoituksena ei ole tehdä yksityisoikeudellisia sopimuksia tai tuoda lukukausimaksuja. Luonnoksen takana olemme käytännössä Janne ja minä, ei niinkään liskoihmisten salaliitto. Kumpikaan edellä mainituista tavoitteista ei varsinaisesti ole meidän agendallamme. Sen sijaan opetuksen ja oppimisen parantaminen, niin ikään järjestelmän kuin yksittäisten ihmisten panoksen ja asenteiden osalta kiinnostaa kovasti. Tällainen CoC-tyyppinen juttu ei ratkaise kaikkia, mutta voisiko se olla askel oikeaan suuntaan?
Jukka: Turha kursseille ilmoittautuminen on esimerkki, josta olen kuullut mutinaa yliopiston puolelta. Siinähän yksittäiset opiskelijat käyttävät teknisen järjestelmän suomaa mahdollisuutta itsekkäästi, sen enempää funtsimatta, että se oma ilmo on ehkä joltain muulta pois ja aiheuttaa turhaa vaivaa myös opetuksen järjestäjälle. Luonnollinen reaktio yliopistolta on nimenomaan lisätä kontrollia, jollei asioita saada korjatuksi asennetta muuttamalla. Tällaisen valistuskampanjan* teho tässa nimenomaisessa asiassa saattaa olla pieni, muttei ehkä merkityksetön.
* aristelen puhua valistuksesta, koska tarkoituksena on, että jengi yhdessä miettisi millaisilla pelisäännöillä omaa ja muiden oppimista ja luovuutta voisi parhaiten edesauttaa, ei sanella ylhäältä päin ns. oikeaa mielipidettä.
Tässä CoC-keskustelussa tulee väkisinkin esiin erot käsityksissä myös itse oppimisen välillä AYY:n hallituksen näkemys näyttää ainakin tuon paperin valossa olevan että oppiminen on mekanistinen prosessi jota voi sopivasti jaksottaa ennalta määrätyn suunnitelman mukaisesti eri ajankohdille (ilmeisesti myös hauskanpito tulee jaksottaa oppimissitoumuksen mukaisille ajankohdille).
Suosittelisin herroja Peltola ja Harjanne tutustumaan kokonaisvaltaisesti Aallon eri osa-alueisiin ja tieteenaloihin niin saattaa löytyä myös alueita joissa oppiminen tapahtuu ennaltamäärättömällä tavalla. Innovaatiot kun eivät synny nappia painamalla eivätkä oppimissitoumuksilla
Oppiminen on monimutkainen psykologinen prosessi, joka on jokaiselle omankaltaisensa. Toisille meistä kielet ovat helppoja, toisille ääneen lukeminenkin on vaikeaa. Toiset oppivat parhaiten näkemällä, toiset tehden – kolmannet molemmilla yhtä aikaa. Kuten ihmistieteissä yleensäkin, ei ole olemassa yhtä oikeaa oppimiskäsitystä.
On mielenkiintoinen kysymys, millaista oppimiskäsitystä esitetty OK ilmentää. Itselläni taustalla on jokunen opintopiste kasvatuksen teoriaa, joitain satoja tunteja opetuskokemusta ja joitain satoja tunteja ei-formaalia koulutuskokemusta. Omaa oppimiskäsitystäni luonnehtisin eniten situated cognition -tyyppiseksi (ks. tarkemmin Brown et al. paperi: http://people.ucsc.edu/~gwells/Files/Courses_Folder/ED%20261%20Papers/Situated%20Cognition.pdf), eli oppimisympäristöön enkulturoivaksi opetukseksi, jossa pääosassa ovat ongelmanratkaisu, kulttuurin edustajan esimerkki ja ennen kaikkea tiedon esittäminen sen todellisessa käyttökontekstissa. Tällainen lähestymistapa soveltuu melkein kaikkeen akateemiseen opetukseen ja sen parhaita edustajia ovat esimerkiksi HY:n lääkiksen PBL-perustainen opetusohjelma ja hyvä opettajakoulutus.
Minun ihanteellisessa yliopistossani lähtökohtana on tutkittu tieto, joka esitetään todellisten ongelmien kontekstissa ohjattuna ongelmien ratkaisemisena. Opiskelijalla on laaja vapausaste ratkaista annettu haaste parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta kuitenkin opettajan esittämän tutkitun tiedon ja hänen näyttämänsä toimintaesimerkin valossa. Haasteellista tässä näkökulmassa on rajankäynti ammatillisen opetuksen ja akateemisen tradition välillä sekä opiskelijan ja opettajan merkittävä haastaminen. Opettajan tulisi kyetä ohjaamaan opiskelijaa ja opiskelijan pitää pystyä soveltamaan nopeasti ja laajaltikin hankkimiaan tietoja ja taitoja. Opettajan tulisi kuitenkin pystyä luottamaan opiskelijan kykyyn sitoutua annettavaan ohjaukseen ja opiskelijan tulisi pystyä luottamaan siihen, ettei opettaja kuitenkaan vaadi mahdottomia ja että tarjolla olisi kuitenkin turvaverkko.
Opettaja luo puitteet oppimiselle, mutta opiskelija vastaa omasta oppimisestaan. Hyvässä opetuksessa keskustellaan niistä reunaehdoista, joiden puitteissa oppiminen tapahtuu ja huomioidaan erilaiset oppimistyylit. Kuitenkin loppujen lopuksi opettaja on vastuussa siitä, että kurssilla voi tapahtua oppimista ja hänellä on oikeus asettaa ne reunaehdot, joiden puitteissa hänen opetuksessaan toimitaan.
Itse näen, että OK nykyisessä muodossaan ei ole ristiriidassa tämän oppimiskäsityksen kanssa. Oppimiskäsitykselleni on myös melko vankka akateeminen tausta, mutta muitakin oppimiskäsityksiä on. Jos Juristeriaa (tai Jukka tai joku muu) kokee, että OK:n pitäisi heijastaa jotain toista oppimiskäsitystä, niin sitten rustataan samanlainen paperi toiselle oppimiskäsitykselle! Ei tässä ole kiire minnekään.
Janne, AYY:n hallitus ei ole oikea paikka omien henkilökohtaisten ihanneyliopistomallien luomiselle. AYY:n hallituksen tulee toimia jäsenistön parhaaksi. Lisäksi miten voi syntyä uusia innovaatioita jos oppiminen kahlitaan ennalta annettuihin raameihin ja opettajan antamiin toimintaesimerkkeihin. Säännöt ja sääntöjen kaltaiset sitoumukset liittyen oppimiseen heijastavat käsitystä jonka mukaan säännöillä luotaisiin parasta mahdollista Aaltoa.
Vielä pienenä lisäyksenä/kommenttina.
”OK:n pitäisi heijastaa jotain toista oppimiskäsitystä, niin sitten rustataan samanlainen paperi toiselle oppimiskäsitykselle! ”
Ei kuitenkaan liene niin että AYY:n hallitus värkkäilee itse hallituksen jäsenten henkilökohtaisiin mieltymyksiin sopivia papereita vaan tällaisten paperien tulee nauttia koko jäsenistön (ei siis vain jäsenistön enemmistön) tukea.
Eikös tässä ollut tarkoitus korostaa vastavuoroisuutta ja siksi kyseessä on pelisäännöt. Ja kun kyse on keskeneräisestä paperista niin nyt olisi toiveena saada antia siihen, millaisiin pelisääntöihin opiskelijat ja opettajat pitäisi saada sitoutumaan, jotta se olisi oppimisen/ oppimisympäristön parhaaksi.
Eikö vastavuoroisuus tule tästä paperista selväksi, vai onko vain palkkaa nostavilla opettajilla sääntöjä?
PBL on kiva juttu ja opiskelutekniikkana se kyllä pitäisi kouluttaa yliopistoa käyville ensi tilassa. Tällä hetkellä ainakaan TKK tekee aika heikkoa duunia vaihtoehtoisien menetelmien hyödyntämisessä.
Edes ongelmalähtöinen oppiminen ei ole kuitenkaan ongelmaton ratkaisu, eikä munkaan mielestä ole reilua advokoida ihan noin vahvasti yhden suuntauksen perään. Suurimpana ongelmana pidän PBL:n tasapäistämistä. Oppimissisältö on yleensä sitoutunut ryhmän ja opetustavoitteen suorittamiseen ja vaikkapa jo opetussisällön hanskaavat tyypit painostuu kulkemaan muun ryhmän tahdissa tukien lähinnä muiden suoritusta oman substanssiosaamisen kustannuksella. Joo, onhan näitä lässytyksiä sosiaalisten skillzien kehittymisestä ja kertaamisen tärkeydestä, mut kaikille se ei sovi. Toiset osaa sosialisoida jo äidin maidosta ja jotkut kovatkin tekijät hakeutuu yliopistoon tutkinnon perässä juoksemisen sijasta oppimaan uusia juttuja.
TKK:n opetuksen tasosta ja menetelmistä ollaan montaa mieltä, mut itse ainakin arvostan ihan täysillä sitä, että opintojen ei ole pakko antaa häiritä muunlaista itsensä kehittämistä (ml. oman alan työnteko) ja omaan, järkevämpään tahtiin opiskeleminen onnistuu itseasiassa varsin mainiosti. Kun vuosien myötä oppi myös vähän aloitteellisemmaksi junaillakseen oman oppimisensa tarvittaesta virallisten piirileikkien ulkopuolelle, niin vielä parempi.
Mun mielestä ei ole täysin reilua rakentaa noita suuntaviivoja puhtaasti pedagogisten oppimiskäsitysten ja tommoisen ”tehokkaan oppimisen” varaan. Opintotapojen sopivuus kun riippuu paljon muustakin, kuin hyvistä oppimistekniikoista. Entä jos mun hetkelliseen tilanteeseen vain ei sovi opintoaikataulujen noudattaminen, keskusteleminen luennoilla tai venyminen toimisto-aikoina piirileikkeihin? Kuitenkin tekisin (tai jopa olisin jo) mielestäni ihan hyvän insinöörin, vaikken muotoon ihan mahdukaan?
Eipä siinä. Paperi on ihan hyvä ja sanamuodot ei sellaisenaan häiritse omaakaan opiskelufilosofiaa. Mut kieltämättä etenkin näiden kommenttien myötä on vähän hämärämpää, mitä sloganien kirjoittajat ja lopulta niitä tulkitsevat oikein ajattelevat niiden tarkoittavan…
Ehkä koko paperissa on pari asiaa jotka häiritsevät
1.
”Jaksottaa opiskeluni, jotta deadline ei yllätä”
Mikä oikeus AYY:llä tehdä määrittelyjä hyvästä opiskelun jaksotuksesta. On syytä muistaa, että ihmiset tekevät asioita eri tavalla. Jotkut ihmiset saattavat saada loistavia ideoita tai oppia asioita juuri deadlinen lähestyessä
2.
Miksi paperi tulee allekirjoittaa ja onko allekirjottaneiden nimet tai määrtä tarkoitus julkaista jossain. Jos on niin silloin suhtaudun tähän erittäin epäillen sillä paperin allkeirjoittaneiden nimien tai edes lukumäärän julkaisulla saataisiin aikaan käänteisesti ”sosiaalinen pakko” allekirjoittaa kyseinen paperi vaikka kuinka Harjanne ja Peltola vakuuttelevat että täydestä vapaaehtoisuudesta on kysymys…
Minä olen täysin valmis poistamaan tästä paperista kohdan työn jaksottamisesta, jos se tekee paperista allekirjoittajalleen miellyttävämmän. Tai vaikka tekemään rinnakkaisen paperin, joka kannustaa kirjoittamaan lisää rinnakkaisia papereita kunnes kenenkään ei tarvitse kokea painetta allekirjoittaa Oikeaa Mielipidettä… (Ja varmaan ideaalimaailmassa päädytään ennen pitkää kirjoittamaan oma oppimissitoumus, täsmälleen omalla maulla.)
Paperin sisältöhän on sinällään linjassa Aalto-linjan kanssa ja projektin toteuttaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Näiden ulkopuolella ei ole juurikaan normeja, jotka sitoisivat hallitusta (paitsi tietenkin yhteisöltä tuleva palaute, josta olen kiitollinen). Oppimiskäsityksestä kirjoittamalla pyrin avaamaan (full disclosure) hieman sitä arvo- ja käsitemaailmaa, jolla näitä olen itse jäsentänyt. Ihan jo jäsenen oikeusturvankin vuoksi on hyvä kirjoittaa auki niitä ei-linjattuja oletuksia, jotka jonkin paperin taustalla ovat, jotta niitä voi tarvittaessa kritisoida. Itselläni nämä oletukset perustuvat tieteelliseen tutkimukseen ja jossain määrin myös arvoihin ja muihin makuasioihin. Tarkoituksena ei ole tuputtaa kenellekään ei-toivottuja arvoja – ainakaan sellaisia, joita ei ole (yksimielisesti) Aalto-linjaan kirjattu. 🙂
Eli: jos paperi näyttää itsestä hyvältä ja johdattaa pohtimaan, miksi tekee asioita kuten tekee, se täyttää tarkoituksensa. Kirjoittajilleen se merkitsee yhtä, allekirjoittajilleen varmasti myös jotain muuta. Paperin tarkoituksena on johdatella uudet ja vanhat opiskelijat sekä opettajat pohtimaan omaa oppimistaan ja opettamistaan sekä tuoda tätä pohdintaa ja sitoutumista näkyväksi. Tältä kannalta olisi kiva julkaista allekirjoittaneiden määrä – nimille ei ole niinkään tarvetta. Allekirjoittaneita ei tarvitse sitoa yksittäisiin kirjauksiin, mutta olisi kiva tehdä näkyväksi, kuinka moni on pohtinut oikeasti, miksi tekee asiat kuten tekee.
Mikäli paperit kerätään ja allekirjoittaneiden määrä julkaistaan ollaan lähellä tilannetta jossa paperit yhdessä muodostavat henkilötietolain mukaisen henkilötietorekisterin.
Tähän kun lisätään vielä AYY:n ottama (sinänsä yliopistolain ja julkisuuslain kanssa ristiriidassa) oleva linjaus kaikkien papereiden (vai onko oppimissitoumus kenties Peltolan mielestä ylioppilaskunnan julkista toimintaa ja siten julkisen vallan käyttöä?) julkisuudesta ollaankin mielenkiintoisessa tilanteessa. Eli yksittäinen tai yksittäiset jäsenet voivat vaatia nähtävilleen kaikki allekirjoitetut oppimissitoumukset nähtävilleen ja näin julkistaa ne jossain muualla.
En tiedä onko tämä sitten AYY:n tavoite vai ei…
Pienenä lisäyksenä vielä: Mikäli paperit muodostavat henkilötietolain mukaan säilytettävän ja hoidettavan henkilörekisterin niin paljonko tällaisen rekitserin ylläpitokustannukset olisivat ja mikä niiden vaikutus olisi ylioppilaskunnan jäsenmaksuun.
Vihaan pykälöintiä, mutta…
JulkL 24 § 32 k: ”Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä: […] asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista”
Ei siis huolta tietojen onkimisesta julkisuuslailla. Minä ainakin hallituksen jäsenenä lähtisin siitä tulkinnasta, etteivät OK:t ole julkisia elleivät allekirjoittajat itse niin halua.
No hyvä näin, mutta entä tuo henkilötietorekisterin muodostuminen ja sen kustannukset. Kuinka paljon kustannuksia tästä syntyy jäsentä kohden?
Totta, mikäänhän ei ole vaarallisempaa kuin laillinen henkilötietorekisteri! Etenkin kun katala ylioppilaskunta tahtois tosi paljon pitää toimintansa mahdollisimman läpinäkyvänä. Koskakohan katala (tai vaihtoehtoisesti virheellisesti avoimuutta mainostava ja muuten vain ilkeä) ylioppilaskunta pahuuttaan vuotaa koko jäsenrekisterinsä wikileaksiin. Inkvisitiota odotellessa…
Relaa, se on vain ”sitoumus”, joka ei oikeastaan olekaan sitoumus. Arvoja, joita lähinnä toivotaan noudatettavan… Erinäiset addressit ja vetoomukset on ihan normaali tapa vaikuttaa yhteisiin asioihin. Jos ei koe diiliä hyväksi, niin jättää allekirjoittamatta. Niin tai näin, vaihtoehdon antaminen (ja etenkin mahdollinen vahva negatiivinen vastaanotto) on ihan hyvä aloite kommunikaation ja tietämyksen parantamiseksi opiskelijoiden ja opetuksen välille.
Ja tyypillisen laillisen henkilötietorekisterin ylläpitokustannus 2000-luvulla on suunnilleen nolla euroa omien kokemusten mukaan. Jonkin verran aikaa menee mahdollisiin rekisteripyyntöihin vastaamiseen jos rekisteröidyt ovat kiukkuisia, mut se on tosi harvinaista. Varsinaisen lomakkeen täyttää minuutissa.
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö sinusta OK:t jättää niiden (alle)kirjoittajille, pitäisikö ne silputa vai pitäisikö ne säilöä?
Meillehän riittäisi pelkkä tieto siitä, että paikassa X on päivänä Y sitoumuksen tehnyt N opiskelijaa – ja siitäkin yksilöitävyyden estämiseksi X ja Y ovat JulkL 23 § 32 k:n perusteella salassa pidettävää tietoa. Jos jatkaa aiemmin heittämääni ”monta sitoumusta”-linjaa, voidaan N jakaa eri sitoumusten luvuiksi N_1, N_2, jne. Tämä tieto ei todennäköisesti (mutu) muodostaisi henkilörekisteriä, jolloin kustannuksiakaan ei synny (pl. Excelin täyttö ~ 50 e vuodessa työaikana jos allekirjoituskertoja olisi ~100 vuodessa).
Totta kai tähän liittyvät asiat varmistettaisiin tietosuojavaltuutetulta ennen ohjelman käyttöönottoa.
Niin, ehkä on niin että tässä oppimissitoumuksessa kyseessä onkin asiakirja joka on annettu ylioppilaskunnalle sen yksityistä toimintaa koskevassa asiassa ja näin ollen koko julkisuuslain soveltaminen tällaisten yksityistä toimintaa koskevien papereiden osalta ei tule kyseeseen.
Julkisuuslain 5 §
”Viranomaisen asiakirjana ei pidetä 5 momentissa säädetyin poikkeuksin:
4) asiakirjaa, joka on annettu viranomaiselle yksityisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten tai laadittu sen suorittamiseksi;””
Terve!
Tässä vähän kuulumisia tältä rintamalta. Oppimisen kulmakivet sai tiukkaa palautetta tekniikan akateemisessa komiteassa; kärjistäen sanottuna idea miellytti, sisältö ei (vielä). Myös täällä on tullut ihan käyttökelpoistakin palautetta.
Siispä asian kanssa otetaan rauhallisemmin. Kiireessä puskemisen sijaan napataan vähän aikalisää, ja tehdään oikeasti hyvä paperi yhteistyössä opiskelijoiden ja professorien kanssa. Uskon, että lopputuloksesta tulee erinomainen – ja vaikkei tulisikaan, itse prosessi on eittämättä tälle yhteisölle hyväksi. Aallon akateemisessa komiteassa ensi maanantaina tätä ei siis olla hyväksymässä.
Kyseessä on siis yhä ja edelleen ns. herrasmiessopimus – ei laillisesti sitova sitoumus (jollaiselle en ole kuullut kannatusta yhdeltäkään taholta). Kaipaisinkin lisää palautetta itse tekstin sisältöön. Kun mietitään hyvää opetusta tai opiskelijana olemista, on erilaisilla ihmisillä perustellusti erilaiset mielipiteet. Mutta löytyykö sieltä kaiken alta kuitenkin se yhteinen nimittäjä? Jotain, mistä suurin osa meistä on pääpiirteissään samaa mieltä?