Hallituksen epävirallisena reissulassena minulla oli ilo päästä kevään Manchesterin, Münchenin ja Lausannen päätteeksi syksyllä vielä yhdelle Aallon johtoryhmän knowledge missionille, tällä kertaa Milanoon. Lähdön varmistuttua ensimmäisenä tuli mietittyä, että miten ihmeessä Aalto voisi ottaa mallia yliopiston organisoinnista ja kehittämisestä italialaisilta? On kuitenkin syytä huomata, että Lombardian pääkaupungista löytyy kovatasoisia korkeakouluja, joista me piipahdimme kahdessa – matkan kohteina olivat Università Commerciale Luigi Bocconi ja Politecnico de Milano, tai lyhemmin vain Bocconi ja Polimi.
Vuonna 1902 perustettu Bocconin yliopisto on Italian maineikkain kauppatieteiden yliopisto ja arvostettu kautta maailman. Yksityisenä yliopistona sen valtiollinen rahoitus on lähes mitätön, ja merkittävin tulonlähde ovat lukukausimaksut (maksimissaan n. 10 000 euroa, keskimäärin 8000 euroa vuodessa). Opiskelijoita Bocconissa on hieman vajaa 14 000, joista reilu puolet kanditasolla ja loput sitten ylemmissä tutkinnoissa. Tavoitteikseen yliopisto on asettanut nousta yhdeksi maailman johtaviksi taloustieteen ja johtamisen korkeakouluista, houkutella globaalisti parhaat opiskelijat ja opettajat, tarjota Euroopan houkuttelevimman kaupunkikampuksen ja vaikuttaa opetuksellaan ja tutkimuksellaan maailmantalouteen ja sen päättäjiin. Opetuksessa Bocconi kehuskeli olevansa jo Euroopan kärkikaartia, mitä osoittavat heidän mukaansa korkeat sijat listoilla, joilla yliopistoja rankataan alumnien sijoittumisella Forbes 500 -firmojen johtoon tai johtavien taloustieteen akateemikoiden kaartiin. Muutenkin Bocconissa nähtiin menestyksekkäät alumnit yliopiston tärkeimpänä ”tuotteena”. Yliopistolla olikin erittäin hyvä käry siitä, mihin eri asteilta valmistuvat alumnit olivat sijoittuneet. Lisäksi Bocconilla on erittäin aktiivinen, ympäri maailmaa ylettyvä alumniverkosto. Hyviä valmistuineita tehdään luonnollisesti hyvällä opetuksella, ja kyselinkin millä sen laatua Bocconissa mitataan. Vastaus oli kattavan opiskelijapalautteen ja kansainvälisen vertaisarvioinnin hyödyntäminen. Kehnosti arvioinneissa pärjänneet opettajat ohjataan pedagogiseen koulutukseen.
Bocconin johdon neukkari muistutti Bond-pahiksen komentoluolaa
Kansallisen ja kansainvälisen liikkuvuuden takaamiseksi Bocconilla oli melkoisen radikaalit käytännöt. Tohtoriopiskelijoilla on valmistuttuaan 3-4 vuoden karanteeni yliopistolla toimimiseen, minä aikana on haettava kansainvälistä kokemusta jos mielii takaisin. Kandeiksi valmistuneista saa maisterivaiheeseen jatkaa vain 70% – loput 30% saa lähtöpassit vaikka olisivat kuinka briljantteja. Jäljelle jäävät paikat täytetään ulkopuolelta tulevilla maisteriopiskelijoilla. Ainakin puheiden ja tilastojen perusteella näistä drop-outeista pidetään kuitenkin huolta, ja heitä avitetaan löytämään toinen opiskelupaikka muualta. Bocconissa nähtiinkin nämä kovatasoiset kandit yhtenä lopputuotteena, joista ollaan ylpeitä. Periaatteessa suoraviivaista, mutta voin vain kuvitella miten kovaa kilpailu opiskelijoiden kesken on.
Bocconin kampus sijaitsee muutaman kilometrin päässä Milanon ydinkeskustasta, ja on kovan kehityksen alla. Uusi päärakennus Aula Magna on valmistunut suht äskettäin, ja tonttia oli ostettu koko kampuksen keskittämiseksi lähitulevaisuudessa muutaman korttelin alalle. Aula Magna oli toki vaikuttava ja komea, mutta muistutti olemukseltaan enemmän kongressikeskuksen aulaa kuin eläväisen akateemisen yhteisön kotia. Ehkä kyse on vain uutuudenkiillosta, mutta ainakaan itselleni paikka ei iskenyt sellaisena luonnollisena kohtaamis- ja hengailupaikkana, jollaisena yliopiston tilojen tulisi minusta aina toimia. Kampuksen lisäksi Bocconista on vielä mainittava sen alaisuudessa toimiva melko itsenäinen SDA Bocconi. SDA voisi ehkä kuvata tarjonnaltaan Aallon executive education -yksikköä TKK Dipolilla höystettynä. Periaatteessa se siis keskittyi kouluttamaan jo työelämässä olleita, mutta täydennys- ja MBA-koulutuksen ohella SDA tarjoaa myös maisteritutkintoja ja tekee tutkimusta, ja ainakin osa opiskelijoista harppoi koulutukseen suoraan oman maisterintutkintonsa jälkeen. Minusta tarjonta vaikutti osittain päällekkäiseltä muun Bocconin kanssa, mutta selitys lienee se, että SDA on perustettu ennen Bologna-aikaa. SDA:n brändi on vahva ja maine yhtenä maailman parhaista alansa kouluista erittäin hyvä, joten sitä ei haluta hirveästi häslätä.
Bocconin monumentaalinen Aula Magna
Vuonna 1863 perustettu Politecnico di Milano on puolestaan Italian johtava tekniikan alan yliopisto. Toisin kuin Bocconi, Polimi on pääosin julkisesti rahoitettu ja myös ohjattu, ja huomattavasti edellistä laajempi ja laaja-alaisempi. Julkinen rooli ja rahoitus näkyy myös opiskelijamäärissä. Yhteensä opiskelijoita on 38 000 ja kolmen Milanossa sijaitsevan pääkampuksen lisäksi filiaaleja oli ympäri maakuntaa eri teollisuusalueiden liepeillä. Opiskelijoista 23 500 opiskeli tekniikkaa, 9500 arkkitehtuuria ja 4000 taideteollista alaa. Polimissakin on lukukausimaksut käytössä. Laki sanoo, että julkisten yliopistojen rahoituksesta korkeintaan 20% saa tulla maksuista, mutta yliopiston tuleva rehtori kertoi ilolla, kuinka Polimi oli opiskelijoiden kanssa sopinut käyttöön korkeammat lukukausimaksut vastineeksi opiskelijoiden osallistamisesta rahanjaon päätöksiin. Vaikka osa opiskelijoiden osallistamistamiskäytännöistä kuulosti hyvältä, tuollainen diili kuulostaa absurdilta. Harmikseni en tällä reissulla ehtinyt järjestää itselleni tapaamista paikallisten opiskelijoiden kanssa. Erityisesti kiinnostaisi tietää miten mahdollinen opiskelijajärjestö on organisoitu, jos se voi päätyä tuollaiselle kannalle.
Polimin piirissä on siis myös kattavasti taideteollisen alan opetusta ja tutkimusta, josta vastaa oma osasto (vastaa lähinnä meikäläisittäin tiedekuntaa) INDACO. Osasto on ollut olemassa 90-luvun alkupuolelta, mutta itse koulutuksella on pidemmät perinteet. Tarkalleen ottaen INDACOn ala on ”design” – sana jota on suomeksi niin kovin vaikea kääntää. Käytännössä pääpaino oli muotoilulla, mutta sanan laajimassa merkityksessä. Polimin Bovisa-kampus, se ainut, jolla vierailimme, oli muuten aika lailla täysi vastakohta Bocconin sliikeille auloille. Paikka on vanha tehdasalue, jossa on aiemmin koottu rautiovaunuja, ja oli nyt täynnä kirkkaita värejä, opiskelijoiden töitä ja toimintaa.
Polimin Bovisan kampus on vanha sporatehdas
Polimissa ja myös INDACOssa ongelmaksi koettiin kehno opettaja-opiskelija-suhdeluku, joka oli jotakuinkin samaa luokkaa kuin Aallossa tekniikan ja kauppatieteen aloilla. Avainongelma oli rahoitus, johon lähitulevaisuudessakaan tulossa mitään suurta lisäystä. Niinpä parempaan opetukseen on etsitty muita keinoja, kuten esimerkiksi Alta Scuola Politecnica ASP. ASP on huippuopiskelijoiden poikkitieteellinen ohjelma, johon vuosittain kutsutaan parhaiten menestyneet 150 maisteriopiskelijaa. Jännä konsepti, ja jäin miettimään miten moinen toimisi Aallossa. Polimissa valitut saavat stipendin ja vapautuksen lukukausimaksusta, joten harva varmaan kunniasta kieltäytyy.
Kaiken kaikkiaan tämä viimeinen reissu oli hyödyllinen siinä missä kolme aikaisempaakin. Hieman harmittaa oma kehno valmistautumiseni – ajan ja italian kielitaidon puutteen vuoksi en saanut järjestettyä omaa tapaamista paikallisten opiskelijoiden kanssa. Yleensä ne ovat tarjonneet hyvän näkymän siitä, miten yliopiston jalot tavoitteet näkyvät opiskelijan arjessa. Muina yleisinä huomioina tulee ainakin mieleen se, ettei kaksiportaisuus toimi täysin vielä Bolognan kotimaassakaan. Molemmissa yliopistoissa kandidaatin tutkinnot hakivat hieman vielä muotoaan, ja Bocconissa todettiin ettei kauppatieteen kandi ole työelämärelevantti tutkinto yliopiston eikä yritysten mielestä (tosin kolmasosa kanditason jälkeen pudonneista oli päätynyt suoraan töihin). Milanon vetovoimaa hyödynsivät molemmat koulut, esimerkiksi luksustuotteisiin ja viini- ja ruokakulttuuriin perehtyvissä MBA-ohjelmissaan. Poikkitieteellisten tekemisten saralla sekä Bocconi että Polimi olivat Aaltoa kunnianhimottomampia. Polimin INDACO vastasi lähinnä Taikin teknisempiä aloja, ja vaikka Bocconi tarjosi opintoja esimerkiksi kulttuuritoimen ja muotoilun johtamiseen, oli perspektiivi aina puhtaasti kauppatieteellinen.
Ainakin omalta osaltani johtoryhmän retket loppuvat tähän. Hyviä käytäntöjä, malleja ja kontakteja on tärkeä imeä oman piirinsä ulkopuolelta, mutta jos kaikki opittu viisaus pitää tiivistää yhteen lauseeseen, se on tämä: ihmiset tekevät yliopiston. Järjestelmiä uudistamalla asiaa voi avittaa, mutta viime kädessä Aallon onnistuminen on kiinni uskosta, asenteesta ja tekemisen meiningistä – meistä itsestämme siis.
Hiilijalanjälkeään kauhistelevin terveisin,
Atte