Opiskelemiseen, opetukseen ja koulutuspolitiikkaan liittyy kourallinen myyttejä, jotka elää porskuttavat vuodesta toiseen. Myytit ovat hauskoja juttuja, jumaltaruja ja tarinoita. Mutta kun niiden perusteella aletaan tehdä politiikkaa tai suunnitella tulevaisuutta, minulla on tapana huolestua. Oikaistaanpa nyt siis muutama yleisin olettamus.
1. Jos minulle ei myönnetä lisäaikaa, opintoni tuhoutuvat, enkä voi koskaan saattaa niitä päätökseen.
Opintoaikojen rajaus säätelee nimensä mukaan opintoaikaa. Yliopistolaki ja yliopisto voivat siis jättää myöntämättä lisäaikaa, joka tarkoittaa, että et voi ilmoittautua läsnäolevaksi ja tehdä opintoja. Vaikka sinulla ei olisi opiskeluoikeutta eli “oikeutta opiskella”, voit hakea opiskeluoikeutesi palauttamista. Lain mukaan hakemus voidaan tehdä osallistumatta opiskelijavalintaan. Opintosuorituksesi eivät opintorekisteristä katoa minnekään ja ne voidaan todennäköisesti hyväksilukea myöhemminkin osaksi jotain muuta tutkintoa.
2. Yliopistoissa on aloja, joilla koulutetaan työttömäksi.
Ei. Koulutus suojaa työttömyydeltä, vaikka tämä suojavaikutus on pienentynyt kansamme koulutustason nousun myötä. Käytännössä suojavaikutus tarkoittaa, että mitä korkeampi koulutus, sitä pienempi todennäköisyys jäädä työttömäksi. Tämä tilastollinen tosiasia koskee pääpiirteittäin aivan kaikkia aloja, vaikka jokaisella alalla on toki riski jäädä työttömäksi.
3. Lukukausimaksut tuovat rahaa yliopistoille.
Lukukausimaksut olisivat järkevä tapa rahoittaa yliopiston toimintaa, jos ne maksettaisiin ruskeassa kirjekuoressa tiskin alta ilmoittautumisen yhteydessä. Taloudellisesti valitettavasti – lopulta kuitenkin ehkä onneksi – näin ei ole.
Lukukausimaksujen hallinnointiin kuluu rahaa. Lisäksi kaikissa maissa, joissa lukukausimaksut ovat käytössä, on käytössä myös stipendijärjestelmä, jolla tuetaan vähävaraisten ja erityisen lahjakkaiden opiskelijoiden opiskelua – myös meillä stipendijärjestelmää vaatii laki. Kun nämä hallinnolliset kulut sekä stipendijärjestelmät otetaan huomioon, lukukausimaksut tuottavat hyvin vähän rahaa, tai saattavat aiheuttaa jopa ylimääräisiä kustannuksia (kannattaa tutustua näihin AYY:n materiaaleihin viime vuosien lukukausimaksukokeilusta).
Lukukausimaksujen käyttöönotto saattaa todellisuudessa tulla yhteiskunnallemme todella kalliiksi ns. takaoven kautta. Vaikka koulutus on ollut maksutonta, sen hankkimaan tulleet ulkomaalaiset ovat kuluttaneet Suomessa asuessaan ja 2/3 heistä on jäänyt Suomeen valmistumisen jälkeenkin. Tästä joukosta 73 % heistä on töissä ja maksaa Suomeen veroja (Lähde: CIMO). Lukukausimaksujen käyttöönotto tyrehdyttää tämän rahavirran tyystin, sillä naapurimaiden näytön perusteella voimme olettaa, että lukukausimaksujen käyttöönotto pudottaa ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän olemattomaksi.
4. Valmistumisajat ovat Suomessa ihan hirveän pitkiä.
Eräs viisas provosti sanoi minulle joskus, että sitä saa mitä mittaa. Valmistumisaikoja on mahdollista mitata moninaisella mittatikulla. Lasketaanko valmistumisajaksi koko opiskeluaika korkeakouluun hyväksytyksi tulemisesta valmistumisen hetkeen? Vai tulisiko laskelmista poistaa ne lukukaudet, jotka opiskelija on poissaoleva esimerkiksi armeijan, lapsen, työn tai toisen tutkinnon vuoksi? Näillä kahdella eri mittaustavalla saamme aikaan hyvin erilaiset valmistumisajat, ja nämä mittauserot selittävät, miksi tutkimuksissa ja tilastoissa valmistumisajat saattavat olla hyvin eri mittaisia.
5. Opiskelijat ovat laiskoja ja professorit ilkeitä.
Eikä olla ja eivätkä ole. Me olemme kaikki ihmisiä! Meillä on elämää yliopiston ulkopuolellakin, välillä unohdamme velvollisuutemme, toisinaan meidän on vaikea nähdä asioita kanssaihmistemme näkökulmasta. Yritetään kaikki vähän skarpata, varsinkin tuon viimeisen suhteen.
Hyvää juhannusta!
Lotta Aarikkaasiantuntija, edunvalvonta