Olin viime kevään vaihdossa Polytechnic of Namibiassa osana Aalto SCIn UFISA-ohjelmaa. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tämä vaihto oli ehdottomasti yksi parhaista asioista, mitä olen koskaan tehnyt. Ei ehkä niistä perinteisistä syistä. En saanut mitenkään kauheasti uusia kavereita tai bilettänyt kansainvälisessä porukassa muiden vaihtareiden kanssa. Sen sijaan löysin tarkoituksen omille opinnoilleni.
Myönnän ihan suoraan olevani luonteeltani ns. maailmanparantaja. Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa olen oppinut kaikenlaista ihmisen ja teknologian suhteesta. Se mikä on kuitenkin puuttunut omista opinnoistani on ollut hieman laajempi perspektiivi oppien soveltamisessa. Jos uusien taitojen käytöstä yliopiston ulkopuolella koskaan ollaan ylipäänsä puhuttu, se ollaan tehty hyvin vahvasti suomalaisen, tai vähintäänkin länsimaalaisen elinkeinoelämän näkökulmasta. Tämä on kyllä sinänsä järkevää, koska se on maailma, joka ylivoimaisesti suurinta osaa opiskelijoista odottaa.
Itse olen kuitenkin hieman sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi etsiä omasta mielestään ”maailman suurin ongelma”, ja pyrkiä ratkaisemaan sitä niillä työkaluilla ja näkökulmilla, jotka itselle tuntuvat luonnollisimmalta. En ole ollut aivan vakuuttunut, että oma maailman suurin ongelmani löytyisi aivan läheltä Otaniemeä.
Namibiassa pääsin osaksi paikallisen yliopiston projektia, jonka tarkoituksena oli luoda mobiiliapplikaatiota, joka helpottaisi paikallisen townshipin nuorten työnsaantia. Projektiin tuli tietenkin mukaan myös matkan varrella kaikenlaista muuta uutta elementtiä, kuten yrittäjyys-workshoppeja, ja vastaavaa. Namibiassa maisterivaihe on tutkimuspainotteinen, joten itsekin päädyin kurssien sijasta mukaan tutkimuksen tekemiseen. En ole varma, onko namibialaisten työttömyys maailman absoluuttisesti suurin ongelma. Omasta mielestäni se on kuitenkin isompi kuin mitään, mitä minulle on Suomessa esitelty.
Oikeastaan se, mitä varsinaisesti toivoisin aaltolaisilta, on pieni hetki vilkaista ympärilleen, mieluiten läntisen maailman ulkopuolelle. On jotenkin helppoa tuudittautua siihen, että maailmanparantaminen on jotain, mitä ”jotkut humanistit” tekevät. Jos nyt joku muu, niin ehkä lääkärit. Aallosta ehkä korkeintaan tyyliin vesitekniikan tyypit voivat käydä rakentamassa kaivoja. Tosiasiassa millä tahansa taustalla voi työskennellä maailman parhaaksi, kun vaan haluaa. On ihan okei, että maailman suurin ongelma löytyy läheltä kotinurkkia. Toivoisin vaan, että jokainen edes miettisi, mikä se ongelma omalla kohdalla on.
Pietari Keskinen
