Aina ajoittain sitä tulee mietittyä, miten sitä näihin hommiin oikein päätyikään. Omien lasten kasvaessa ikään jolloin pitäisi alkaa rakentaa koko loppuelämän suuntaviivoja pysähdyn havainnoimaan valinnantekemisen perusteita. Niin monen nuoren kohdalla kyse on paljolti tuurista ja oikeaan aikaan oikeaan paikkaan osumisesta, vaikkakin tässä tehdään yksiä elämän suurimmista valinnoista. Omilla lapsilla onneksi on selkeät suuntaviivat ja tahtotila, itselläni tuossa iässä ei sellaista näkemystä ollut. Millaisen työ- tai kesäharjoittelupaikan onnistukaan saamaan? Innostutko juuri siitä alasta? Miten lähiympäristö sinua tässä asiassa tukee ja vie eteenpäin?
Koulujen säästötalkoissa yrityksillä on entistä suurempi rooli nuorten työelämään oikealla tavalla tutustuttamisessa. Harjoittelun ei pitäisi olla enää puuhastelua, vaan jokaisen opiskelevan nuorella pitäisi olla oikeus päästä tekemään oikeaa työtä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jokaisen nuoren pitäisi ottaa vastaan ja tehdä niitä töitä joita juuri silloin on tarjolla. Työharjoittelupaikkaa tarjoavan yrityksen tulisi suhtautua harjoitteluun vakavasti, antaa tehtäviä ja opastaa niissä. Vaatia noudattamaan sääntöjä. Miten käy niiden nuorten joille ei tällaista mahdollisuutta suoda?
Oma polkuni nuorena uravalintaa tehtäessä oli pitkälti sattuman varassa. Haaveilin nuorempana kauppakorkeassa opiskelusta. Pikkukylän lukio ei kuitenkaan kiinnostanut, ja lähikaupungin suurempi koulu veti puoleensa. Kauppaoppilaitos tuli suoritettua hyvin arvosanoin, kunnianhimoa löytyi kuitenkin niin että lukio-opinnot olivat iltaisin mukana kauppaoppilaitosopiskelijan elämässä. Työharjoittelu opintojen aikana oli kaiketi onnistunut – kesätyöt, ja heti valmistumisen jälkeen kuvioihin tuli vakituinen työpaikka. Vuosi töissä ja seuraavana keväänä ylioppilaskirjoitukset. Asuntojen parissa työskentely ja työelämän viehättävyys veivät mukanaan ja kauppakorkea sai jäädä.
Jäikö tämä kaduttamaan? Olisinko sijoittautunut entistä paremmin työelämässä, jos olisin jatkanut opintoja? Ehkäpä, siksi kannustankin kaikkia nuoria opiskelemaan sinnikkäästi opintonsa loppuun. Silti tärkeimpänä asiana työelämään hyvin sijoittautumisessa pidän asennetta, siitä miten työntekoon suhtaudun. Miten tosissani ja tunteella asiat töissäni hoidan. Kun jaksan innostua pienistä onnistumisista, tehdä ne kurjimmat ja likaisimmatkin työt, pärjään missä vain. Ja vielä tähän yhdistettynä terve ja kannustava työyhteisö, niin meistä jokaisesta tulee juuri se, joksi haluamme isona tulla.
Mikä minä haluan isona olla? Oma itseni. Asioista, töistä ja ihmisistä nauttiva, työstäni tunnustuksen saava tekijätyyppi. Ehkä vielä joskus kauppatieteiden maisteri?
Blogin kirjoittaja Ruut Vesenterä toimii Avain Asumisoikeuden myyntipäällikkönä. Toimialueisiin kuuluvat Lahti, Jyväskylä, Tampere ja lähiseudut. Ruut on mukana myös Avaimen some-tiimissä ja monessa muussa projektissa ja kehitystyössä. Yksi Ruutin lempilauseista on ”Halu auttaa pitää olla suurempi kuin halu myydä”.