Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Niko Ferm kävi Lissabonissa inspiroitumassa paikallisesta arkkitehtuurista. Voisiko portugalilaisesta kaupunkisuunnittelusta ottaa Otaniemessä oppia?

Olen vuosien aikana vieraillut useilla kampuksilla Pohjoismaissa, muualla Euroopassa, Kiinassa ja Amerikassa. Voin ylpeänä todeta, että Otaniemen kampuksen kiinteistökehitys ja oppimistilat ovat maailmanluokkaa.

Mutta vaikka kampuksemme on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen, tuntuu silti, että erityisesti arkkitehtuuri- ja taideyliopistoksi kampusympäristön ulkotilat huutavat hiljaisuutta.

Olen usein pohtinut asiaa vieraillessani Kiinassa Tsinghuan ja Tonjin yliopistojen kampuksilla. Nyt havahduin samaan ajatukseen kauniissa Lissabonissa.

Mielestäni kampuksemme ulkotilojen kehityksessä pitäisi keskittyä luovuuteen, hyvinvointiin ja kestävyyteen. Jaan tässä blogitekstissä muutamia Lissabonin-matkalla syntyneitä ajatuksia. Tekstin sekaan lisäämäni kuvat eivät tarkoita, että juuri tällaista tulisi Otaniemeen rakentaa, vaan ne ovat toimineet ajatuksen avauksina. Kuvat eivät ole kampusalueilta.

Ulkoliikuntamahdollisuudet

Otaniemessä on hyvä lenkkipolku, vaikka talvilenkkeilyä vaikeuttaakin huono valaistus. Viime vuonna saimme urheilukentän ja Dipolin välimaastoon ulkoliikuntatankoja. Hetken ajan olinkin jo tyytyväinen tilanteeseen.

Lissabonissa kuitenkin huomasin, että jokaisessa puistossa on jonkinlainen tanko, omaa painoon pohjautuva lihaskuntolaite tai ohjeita muuhun kehonhuoltoon.

Jäin myös pohtimaan, voisiko kampukselle toteuttaa alla olevan kuvan tyylisen taideteoksen ja kiipeilyseinän. Mikäli kampukselle saataisiin tällainen, uskon, että sitä voisi ylläpitää yhteisössämme toimiva Oranki ry.

Luonto ja kävelytiet

Otaniemessä on paljon metsää, mutta kävelytiet ovat hyvin vähässä. Alla oleva kuva on säännöllisesti hoidetusta puutarhasta, mutta jotain vastaavaa voisin kuvitella myös Otaniemeen.

Otaniemessä ei myöskään juuri ole portaita – varmaankin siksi, että nousuja ei ole paljoa. On kuitenkin paikkoja, joihin portaita voisi rakentaa. En tiedä, istuttaisinko niiden keskelle puita, mutta uskon, että ne voisivat monipuolistaa kampuksen ilmettä ja tarjota ajoittaisia oleskelupaikkoja. Samalla on tietysti tärkeää muistaa, että kampuksella pyöräilyn tulisi edelleen olla helppoa.

Katutaide

Seinämaalauksia, muraaleja tai jotain vähän tageja kauniimpaa taidetta kaipaisin kampuksemme seinille, roskiksiin, tolppiin…

Lissabon on täynnä erilaisia maalauksia ja graffiteja. Vaikka alla oleva kuva onkin rapistumaan päin, kertoo se intensiivistä tarinaa paikallisten asukkaiden unelmista ja toiveista.

Jos fado kiinnostaa enemmän, voi siitä lukea täältä.

Ylioppilaskunnan historia sarjakuvana

Mikäli Täffän viereisen alikulkutunnelin maalaaminen ei herättäisi niin paljon tunteita, ehdottaisin sinne alla olevan kaltaista sarjakuvaa ylioppilaskunnan historiasta.

Ehdotan siis sellaisen tekemistä sen sijaan AYY:n nykyisen toimiston sivuseinustalle. Voi tosin olla, että Alvar Aalto rakennuksen suunnittelijana tuottaa haasteita ulkoseinän muutoksille…

Lampi ja kahvila

Ossinlampi saa vuosittain yhden tai useamman uimarin. Lammen ympärillä on jo puutarha ja skeittiramppi grillausmahdollisuuksineen. Lammen kasvillisuus ei kuitenkaan tee alueesta mukavan näköistä.

Koko lammen alueella on valtavasti mahdollisuuksia. Myös Tonjin kampuksella opiskelijat olivat koulukurssiprojektissa rakentaneet lammen yhteyteen kävelysillan, jonka keskellä oli oleskelualue.

Kävelykadut

Lissabonille hyvin ominaisia ovat pienet kivet, jotka muodostavat monenlaista kuviota. Kuvioilla on aina jokin tarina. Esimerkiksi Rossion aukion aaltokuviot muistuttavat Lissabonin vuoden 1755 maanjärjestyksen jälkeisestä tsunamista.

Kaduille sijoittuvat erikoisuudet voisivat olla myös jotain toisenlaista. Esimerkiksi Lappeenrannassa paikallisen ylioppilaskunnan piirissä toimivat yhdistykset maalaavat joka vuosi logonsa asfalttiin.

Paviljonki, kesäestradi

Otaniemestä puuttuu lämpimille päiville soveltuva kesäestradi. Kandidaattikeskuksen amfi voisi tarjota tähän mahdollisuuksia, mutta tietääkseni sen ympärillä ei järjestetä juuri muuta kuin teekkarilakkien jakotilaisuus wappuna.

Kohtaamispaikkoja pitäisi olla eri puolilla kampusta. Niille löytyy kyllä käyttäjiä – yhtenä hyvänä esimerkkinä on AYY:n toimiston edustalla oleva miniterassi, joka aurinkoisina päivinä täyttyy kävijöistä.

Vastaavia tai täysin erilaisia ideoita kampuksestamme on varmasti monella muullakin. Tärkeintä olisi löytää keinot alueen kehittämiselle. AYY:n kampusjaosto tekee vuosittain työtä kampusalueen kehittämisen eteen, mutta näen, että mukaan tarvittaisiin lisää kumppaneita.

Mielenkiintoinen vaihtoehto olisi ottaa mallia Tonjin yliopiston toiminnasta. Heillä toteutetaan vuosittain kurssityönä kampuskehityshanke eli vähän kuin kampusympäristön PdP-kurssi.

Klassinen vaihtoehto olisi perustaa kampuskehityksen rahasto, joka jakaisi tukea ryhmille, yhdistyksille tai hankkeille, jotka kehittävät kampustamme. Näin ovat syntyneet esimerkiksi Ossinlammen läheisyydessä olevat kasvipuutarha ja skeittiramppi. Näitä hankkeita tukemassa on ollut TTE-Rahasto.

Niko Ferm
Pääsihteeri, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

P.S. Unohdin kokonaan patsaat! Ehdotan Otaniemeen pystytettävän minipatsaita vähän samaan tyyliin kuin Wrocław’n kääpiöt. Seuraavat olisivat mielestäni erinomaisia kandidaatteja patsaalle: Ossi Törrönen (jonka muistelmia voi lukea täältä), Lordi Moyne (joka hämmensi aaltolaisten pakkaa 90-luvulla Amer-kaupoilla), Jari Jokinen (joka on Aalto-yliopiston ensimmäinen työntekijä), Tuula Teeri (Aalto-yliopiston ensimmäinen rehtori) ja tietenkin Alvar Aalto, jota koko yliopisto ja kampus huokuu.

This entry was posted on maanantai, 30 huhtikuun, 2018 at 08:00 and is filed under Culture & Community. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.