Käynnissä on politiikan supervuosi – mistä pitäisi keskustella?

Alkanutta vuotta 2019 voi luonnehtia politiikan supervuodeksi. Huhtikuussa edessä on eduskuntavaalit ja heti toukokuussa järjestetään kaikissa EU-jäsenmaissa yhtä aikaa Europarlamenttivaalit. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla järjestetään mahdollisesti myös ensimmäiset maakuntavaalit, mikäli eduskunta hyväksyy sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistukseen liittyvän 18 uuden maakunnan perustamisen.

Yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä tulee olemaan vahvasti EU. Sen takaavat tulevat vaalikeskustelut, kiivaana käyvä Brexit-tilanne sekä heinäkuussa alkava Suomen EU-puheenjohtajuuskausi. Suomi luotsaa jäsenmaita edustavaa Eurooppa-neuvostoa aikana, jolloin uuden komission kokoonpanoa ja työohjelmaa muodostetaan.

EU:lla on suuri merkitys suomalaisille ja maassa toimiville kansainvälisille yrityksille. Merkittävä osa Suomessa toimeen pantavasta lainsäädännöstä saa alkunsa Brysselissä. EU-tasoisella sääntelyllä pyritään luomaan yhtenäiset pelisäännöt ja markkinat koko unionin alueelle sekä turvaamaan ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaa liikkuvuus jäsenmaiden välillä. Näin voidaan välttää mm. raskaat lupa- ja tullimenettelyt.

EU:n sopimat kansainväliset kauppasopimukset, sisämarkkinoiden toimintaa määrittävät asetukset ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet voivat synnyttää uusia markkinoita toisille, mutta joidenkin yritysten osalta uusi sääntely voi merkitä perinteisen liiketoimintamallin elinkaaren päätöstä. Poliittisen riskin tunnistamisesta ja siihen vaikuttamisesta on tullut yrityksille kilpailukykytekijä.

Politiikan ja sääntelyn vaikutus yritysten arkeen on lisääntymässä. Siksi myös kaupallista alaa opiskelevien kannattaa kiinnittää huomiota sääntelyyn ja poliittiseen riskiin. Regulaatio-osaamisesta on varmasti hyötyä myös tulevissa työtehtävissä. Hyvänä esimerkkinä toimii Aalto yliopiston ylioppilaskunta, joka tutustui kesällä 2018 Brysselissä lobbaamiseen muun muassa vierailemalla kansainvälisessä vaikuttamisen ja lobbauksen ykköstoimistossa FleishmanHillardissa. Suomessa ketjua edustaa Eurofacts Oy.

Vaalien alla on paikka vaikuttaa. Tärkeiksi pitämiään asioita kannattaa pitää esillä, ja siten vaikuttaa vaalikeskusteluihin, oli kyse yrityksistä tai sitten opiskelijoista. He, keillä on painavaa sanottavaa ja perustellut argumentit, tullaan varmasti kuuntelemaan!

 

Simo Hiilamo

Vanhempi konsultti

Eurofacts Oy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *