Sipilän hallitus toi eduskunnalle melkein identtisen esityksen lukukausimaksuista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille kuin edellinen hallitus yritti. Edellisellä kerralla lakiesitys ei koskaan päätynyt eduskunnan käsittelyyn, koska hallitus ei päässyt asiasta yhteisymmärrykseen, mutta nyt Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset ovat löytäneet yhteisen sävelen kansainvälisten opiskelijoiden pään menoksi. Nyt hallitus esittää pakollisia, vähintään 1500 euron lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille.
AYY on aiemmin ottanut kantaa lukukausimaksuja vastaan esimerkiksi avaamalla miten huonoja perustelut maksuille ovat, kertomalla Aallon lukukausimaksukokeilun tuloksista ja kritisoimalla muidenkin kuin hallituksen huonoja ideoita lukukausimaksujen ulottamisesta kaikille. Lienee kuitenkin paikallaan vielä kerran vääntää rautalangasta miksi juuri Aalto-yliopistossa lukukausimaksut olisivat pirun huono idea.
1. Lukukausimaksut ovat kryptoniittia kansainvälisyydelle.
Aallon tavoite on olla aidosti kansainvälinen yliopistoyhteisö ja rakentaa suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisyyttä. Ulkomaisten opiskelijoiden määrän väistämätön vähentyminen ja jäljelle jäävien todennäköinen keskittyminen tiettyihin, tehokkaasti markkinoitavissa oleviin ohjelmiin, näivettää kampustemme kansainvälisyyttä. Let’s face it, me olemme aika yksin täällä pohjolassa. Miten voimme pärjätä kansainvälisessä tutkimus- ja työelämässä, jos emme pääse sitä harjoittelemaan? Neljän kuukauden vaihtojakso ei korvaa sitä, että työskentelee rinta rinnan eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten kanssa koko opiskeluaikansa. Nykyaikainen, kansainvälinen yhteisö ei saa olla vain harvojen etuoikeus.
2. Eikös sitä byrokratiaa pitänyt purkaa?
Lukukausimaksujen käyttöönotto varmasti vähentäisi hakemusten määrää. Tämän tehnee kuitenkin jo vuonna 2016 voimaan astuva 100 euron hakijamaksu muualla kuin EU/ETA-alueella aiemman koulutuksensa suorittaneille. Ruotsissa samanaikainen hakijamaksujen ja lukukausimaksujen käyttöönotto vuonna 2011 lukeutuu ruotsalaisten asiantuntijoiden mukaan kategoriaan huonosti harkitut uudistukset ja johti hakijamäärän tippumiseen 80 prosentilla. Byrokratia ei maksujen käyttöönotolla vähene vaan lisääntyy, koska lukukausimaksut vaativat hallituksen esityksen mukaan parikseen stipendejä. Tämä olisi Suomessa täysin uutta ja tulisi nykyisen hallinnon päälle.
Stipendijärjestelmän pyörittäminen ei ole ilmaista, ja lukukausimaksukokeilu, vaikka huono olikin, osoitti, että todennäköisyys ottaa opiskelupaikka vastaan korreloi hyvin vahvasti stipendin suuruuden kanssa. Jonkun täytyy siis käyttää aikaansa siihen, että hakemuksia käsitellään, rahastoja pyöritetään, kriteerejä hiotaan ja stipendien sisältöjä pohditaan. Huippulahjakkaiden stipendit maailmalla sisältävät usein muutakin kuin pelkät opinnot. Aallon lukukausimaksukokeilussa parhaassa stipendikategoriassa stipendi korvasi lukukausimaksut sekä 8000 euroa elinkustannuksia. Jotenkin vaikea uskoa, että suomalaiset yliopistot olisivat innokkaita maksamaan yhteiskunnan varoilla vuokria ulkomaisille opiskelijoille. Ja vaikka olisivatkin, jokunen veronmaksaja voisi siitä ärähtää.
3. Lukukausimaksut ovat huonoa bisnestä.
Pienenevä opiskelijamäärä, hallinnolliset kulut, stipendit, markkinointikulut ja muut lieveilmiöt tekevät lukukausimaksujen perimisestä melko kallista puuhaa. Realistisesti ajatellen lukukausimaksuilla pystyttäisiin kattamaan vain murto-osa koulutuksen hinnasta. Ei ole mitään vihjeitä siitä, että maailmalla olisi innokas joukko ihmisiä, jotka haluaisivat maksaa suomalaisesta kauppatieteen maisterin tutkinnosta 40 000 euroa. On mietittävä erittäin tarkkaan missä menee raja, että vaiva on suurempi kuin hyöty. Vielä erityisesti sen vuoksi, että työllistyessään Suomeen kansainvälinen osaaja maksaa progressiivisen verotuksemme kautta tutkintonsa useita kertoa työuransa aikana. Hallituksen esityksessä todetaan, että kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden kansantaloudelle tuomia hyötyjä ei ole Suomessa vielä kattavasti arvioitu. Vastaavia tutkimuksia on kuitenkin tehty esim. Saksassa, missä lopputulema oli, että jos 30 % ilmaisen tutkinnon suorittaneista kansainvälisistä opiskelijoista jää Saksaan töihin, ollaan plussan puolella. Lukukausimaksuista luopunut ja avoimesti kansainvälisiin osaajiin suhtautuvilla työmarkkinoilla varustettu Saksa onkin tutkimuksissa nousemassa kv-opiskelijoiden suosikkikohteeksi.
Lukukausimaksuista puhuttaessa heilutetaan myös koulutusvientikorttia. Yliopistot eivät kuitenkaan saa julkisrahoitteisina toimijoina kilpailla yritysten kanssa eivätkä käyttää heille annettua rahoitusta sen kaltaiseen toimintaan. Se lienee ihan fiksu sääntö, sillä millään muillakaan sektoreilla ei yleensä toivota julkisen talouden kilpailevan yksityisten palveluntuottajien kanssa. Siksi koulutusvientiä tehdään usein yliopistojen perustamien yritysten kautta. Yritykset eivät kuitenkaan voi myöntää yliopistotutkintoja kuin tilauskoulutuksen kautta. Tutkintonimikkeet ovat tarkasti säädeltyjä, jotta niiden laatuun ja oikeudellisuuteen voi todella luottaa. Koulutusvientiin soveltuvat tuotteina paremmin laajemmat koulutusprojektit (kuten opettajien kouluttaminen Lähi-Idässä) tai tarkat erikoistutkinnot (metsäkoneenkuljettajat Perussa, rehtoriopinnot Kiinassa) kuin tutkinnot itsessään. Tätä vientiä tehdään jo eikä lakimuutos liity niihin mitenkään.
4. Onko tämä nyt mitenkään reilua?
Aallon perusarvoja ovat eettisyys, avoimuus ja tasa-arvo. Hyvin samanlaisia arvoja löytyy kaikkien yliopistojen taustalta. Hallitus on tuomassa esitystä, joka asettaa eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset eri asemaan toisensa kanssa. Lisäksi lukukausimaksut itsessään vaikuttavat hyvin eri tavoin eri sosioekonomisesta taustasta tuleviin ihmisiin. Hallitus pakottaisi yliopistot toimimaan vastoin niiden omia arvoja, joita on pidetty ainakin tähän asti tärkeinä myös koko Suomen valtiossa.
Susanna Koistinen, koulutuspoliittinen asiantuntija
Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden asiantuntija
I’m Rosa, one of the four advocacy wizards in the board of AYY and a fourth-year architecture student. My sectors are international affairs, new students and development cooperation, a groovy combination of educational policies, juicy meetings and organizational activities. After three years in the board of my dear guild and two years as a volunteer at AYY’s international sector I made the best decision of my life and applied for the board – and, well, here I am, still quite startled that I get to be surrounded by this bright community every day. 
