Eilen hallituspuolueet julkistivat vuoden 2014 budjettiesityksen. Opiskelijoiden kannalta eniten ovat puhuttaneet muutokset opintotukeen, mutta paljon muutakin esitetään muutettavaksi. Tavoitteena on ratkaista kestävyysvaje. Se on oikein. Maan hallituksen kuuluukin työskennellä menojen ja tulojen tasapainottamiseksi.
Sitten tulee mutta. Koska tavoitteet valmistellaan salassa ja niitä tehtaillaan kerralla suuri määrä, niiden tehokkuutta eivät arvio sen enempää lobbarit, kansalaisjärjestöt kuin riippumattomat tutkijatkaan. Joukossa on tälläkin kertaa paljon pieniä opiskelijoita koskevia uudistuksia, jotka eivät ole taloutta tasapainottavia, sillä ne eivät tuo valtion kassaan mitään, mutta haittaavat kuitenkin päätöksen kohteita. Oikeaan säästämiseen olisi helpompi taipua kuin keinoihin, joista tietää jo etukäteen, etteivät ne tule toimimaan. Silloin ratkaisevaa ei ole se, ”miten kunnianhimoisesti toimenpiteet suunnitellaan ja pannaan toimeen”, kuten ohjelmassa lukee, vaan se, voivatko ne edes toimia.
Hallitus ei ole ennenkään onnistunut ohjaamaan suomalaista koulutuspolitiikkaa tavoitteisiin, jos ne eivät ole saavutettavissa. Lukukausimaksukokeiluun liittyvä byrokratia ja markkinointi tulivat kalliimmaksi yliopistoille kuin siitä saatavat tuotot. Pahimmassa tapauksessa yliopistot joutuvat selvittämään, missä maassa hakijan vanhemmat ovat tavanneet voidakseen selvittää, lasketaanko hakija EU/ETA-alueen ulkopuoliseksi vai ei.
Toinen huonosti kirjoitettu hallitusohjelmatavoite on yliopistojen valintojen uudistus siten, että päävalinta varattaisiin ilman korkeakoulupaikkaa oleville. Yliopistojen on kuitenkin kannettava vastuu kaikista opiskelemaan hakijoista. Myös perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hakijoilla tulee olla realistinen mahdollisuus päästä opiskelemaan. Ei riitä että koulutusalaa vaihtaville tehdään siirtymäreittejä, vaan päävalinnan viereen pitää perustaa uusi vanhojen valintareitti. Mikään ei siis välttämättä muutu, vaikka hankkeeseen ja siihen liittyvään valintajärjestelmäuudistukseen on budjetoitu 15 miljoonaa euroa. Tällä viikolla yliopistojen opiskelijahallinnon Opintoasiainpäivillä nähtyjen esitysten perusteella emme ole saamassa nykyistä parempaa valintajärjestelmää, vaan hiukan eri logiikalla toimiva kopio nykyisestä järjestelmästä.
Eilen julkistetussa rakennepoliittisessa ohjelmassa samat ongelmat jatkuvat. Säästöjä olisi tarkoitus saavuttaa pidentämällä työuria puoli vuotta alkupäästä, joten niiden vaikutus 4,7 prosentin budjettivajeeseen olisi ohjelman mukaan 0,35 prosentin luokkaa. Valtiovarainministeriö on arvioinut budjettivajeen noin 9 miljardin suuruiseksi, joten tuo säästä olisi noin 600–700 miljoonaa euroa vuodessa.
Ohjelmassa esitettävät koulutuspoliittiset toimet, jotka pitäisi kirjoittaa uusiksi, jotta niillä saataisiin säästöjä
1. ”Korkeakoulujen tavoitteellisia valmistumisaikoja koskevaa lainsäädäntöä tiukennetaan valmistumisaikojen nopeuttamiseksi.”
Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, mitä tällä kirjauksella tarkoitetaan. Valtiolla ei ole keinoja määrätä opiskelijoita valmistumaan nopeammin.
2. ”Lisätään yli 55 opintopistettä vuodessa suorittavien osuutta korkeakoulujen rahoituksessa.”
Tämän tavoitteen painoarvo on jo nyt 11 % yliopistojen rahoituksesta. Aalto-yliopistossa on arvioitu sen tarkoittavan noin 6000 euroa per opiskelija. Tietoa ei ole, koska se ilmestyi tänä vuonna yliopistojen rahoitusmalliin. Nyt hallitus haluaisi lisätä tämän valtavan elementin painoarvoa ennen kuin sitä on ehditty kertaakaan edes vielä soveltaa. Liian suuri painoarvo johtaisi opintopisteiden inflaatioon. Jos professori hylkää jonkun tentin niin, että opiskelija putoaa alle 55 pisteen siltä vuodelta, hänen työnantajansa menettää hänen kuukauden palkkaansa vastaavan summan rahaa. Tätä panosta ei ole enää syytä nostaa enempää, vaan keinojen olisi syytä olla monipuolisia. Olemme esittäneet rahoitusmallia laadittaessa esimerkiksi omalle alalle työllistymisen ja opiskelijapalautteen hyödyntämisen ottamista mukaan koulutuksen laadusta palkitsemiseen.
3. ”Lisätään ylioppilastutkinnon painoa korkeakouluihin sisään pääsyssä.”
Tämä on ollut jo useammassa ohjelmassa ja kuuluu yliopistojen omaan päätösvaltaan. Olisi silti hyvä, että se toteutuisi niillä aloilla, joissa opiskelijat tekevät nykyään käytännössä samat kokeet kahdesti, ensin yo-kirjoituksissa, sitten pääsykokeessa.
4. ”Toteutetaan yhdessä korkeakoulujen valintauudistuksen kanssa hakijasuman purku lisäämällä määräaikaisesti sisäänottoja erityisesti työelämän kannalta keskeisillä aloilla.”
Tällä on merkitystä vain aloilla, joihin oikeasti tulee enemmän opiskelijoita, jos sisäänottoa lisätään. Valtiolle se tuottaa tuloja vain, jos nämä ihmiset työllistyvät koulutustaan vastaaviin ammatteihin. Jotta tämä kirjaus toimisi, sisäänottoa pitäisi lisätä nämä kaksi ehtoa täyttävissä lääketieteen ja oikeustieteen koulutuksessa. Kuitenkin, sisäänotot kuuluvat yliopistojen omaan päätösvaltaan ja saa nähdä innostuvatko ko. alat kasvattamaan sisäänottojaan nykyisestä. Vanhat merkit näyttävät päinvastaista. Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi puuttua tähän jakamalla omaa harkinnanvaraista rahoitusosuuttaan niille yliopistoille, jotka ovat valmiita ottamaan sisään enemmän relevanttien alojen opiskelijoita. Tämä kirjaus ei sitä välttämättä toteuta.
5. ”Velvoitetaan korkeakoulut tarjoamaan mahdollisuus ympärivuotiseen opiskeluun.”
Kesäopiskelu on jo nyt sallittua kaikissa yliopistoissa. Yliopistoilla vain ei ole varaa palkata lisäopettajia kesälomasijaisiksi ja opiskelijoilla ei ole varaa olla menemättä kesätöihin. Nytkin opintotukiuudistukset lähtevät siitä ajatuksesta, että tukea nostetaan vain yhdeksän kuukautta vuodessa ja loput kolme maksetaan palkkatöistä saatavilla tuloilla.
Jos hallitus tekisi nämä valmistelut avoimemmin ja niitä voisivat kommentoida eri alojen järjestöt ja riippumattomat tutkijat, voisimme saada paremmin todellisuudessa toimivia ratkaisuja. Ne auttaisivat kestävyysvajeeseenkin.
Juha Isotalo
Asiantuntija, koulutuspolitiikka
