Ylioppilaskunnan nettisivujen syövereissä lukee AYYn tästä hallitusblogi.ayy.fi  –osoitteesta löytyvästä blogista muun muassa seuraavaa: ”Mitä ylioppilaskunnan keskustoimistolla tapahtuu? Miksi edunvalvontasihteerit raastavat tällä viikolla hiuksiaan?” Käytän hallituksen heinäkuun ”lomaa” hyväkseni ja kommentoin Aamulehdestä 15.7.2010 alkanutta keskustelua (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/184562.shtml) ”Opiskelijat laiskottelevat, vain kolmannes opiskelee tarpeeksi”. Opiskelijoiden täytyy olla kirjoituksen mukaan laiskoja, sillä he eivät suorita tavoiteajassa valmistumiseen tarvittavaa määrää opintoja vuodessa. Huomaa, ettei toimittajalla ole käsitystä korkeakoulujen rahoituksesta. Se on ymmärrettävää. Vähemmän ymmärrystä minulla liikenee sensaatiohakuiselle kirjoittamiselle, jossa ihmisryhmää mustamaalataan ilman parempaa tietoa siitä, mitä valtiolta saatu data tarkoittaa. En minäkään ilkeyttäni kirjoita lehtiin juttuja otsikolla ”Suomalaiset työntekijät laiskottelevat, vain kolmasosa on töissä yli 40 tuntia viikossa”.

En tiedä kuinka suuri määrä suomalaisia tekee vähemmän kuin täysipäiväistä viikkoa kahdeksan tuntia joka arkipäivä, mutta varsin suuri joukko saadaan kasaan, kun lasketaan tuntityövoimasta pois työttömät, tunteja laskemattomat yrittäjät, vajaakuntoiset, päivässä vähemmän tunteja tekevät opettajat, freelancerit ja ennen kaikkea kaikki osa-aikaiset työtekijät. Niitä korkeakouluopiskelijatkin käytännössä pitkälle ovat, osa-aikaisia.

Luulisi sitä sen verran matikkapäätä löytyvän toimittajalta, että jos kaksi kolmasosaa opiskelijoista tekee vähemmän kuin yhdeksän kuukauden opintotukeen vaadittavan määrän opintoja vuodessa, niin sen päälle on harvalla mahdollisuutta laiskotella. Vähemmillä opinnoilla ei irtoa sitä yhdeksääkään kuukautta ja opintotuesta ei säästöön jää. Jos saa kasaan vaikkapa 35 opintopistettä vuoden aikana, sillä saa opintotukea 7,3 kuukautta. Määrä tippuu seitsemään kuukauteen Kelan vaatiman pistemäärän noustessa nyt viiteen. Kyllä tällainen ihminen tekee töitä saadakseen vuokransa maksettua heinäkuusta eteenpäin. Nykytilanteessa ei opiskelijan työnsaantikaan ole mikään itsestäänselvyys, joten laiskottelusta ei mielestäni voi puhua. Itsekin rumennan näitä tilastoja tekemällä vain muutaman opintopisteen vuodessa. Sen ohessa laiskottelen tekemällä täysipäiväistä työtä. Joskus aikoinaan ennen opintoaikojen rajausta lehdissä ei valiteltu meistä tauolla olevista opiskelijoista, jotka kuluttavat opiskeluoikeudellaan vain tilastoa.

Tästä päästäänkin otsikkoni toiseen aiheeseen eli Aamulehteä innoittaneeseen korkeakoulujen rahoituksen tarkkailuun. Minulla on siitä visio, neljä teesiä parempaa rahoitusmallia varten. Ensinnäkin tämä momentti, jossa yliopisto saa rahaa jokaisesta opiskelijasta, joka suorittaa yli 45 opintopistettä vuodessa. Miten yliopistolle on niin merkittävästi enemmän kustannuksia opiskelijasta, joka suorittaa 48 kuin sellaisesta, joka suorittaa 43 pistettä? Onko se yliopiston asia kuinka paljon opiskelijat tekevät töitä opintojensa ohessa? Mielestäni tätä suorittamisesta palkitsemista tulisi porrastaa huomattavasti yhtä porrasta enemmän. Jos yliopisto saisi jokaisesta opintopisteestä laskennallisen summan rahaa, kompensoitaisiin tarkemmin sitä työtä, minkä niiden opettaminen vaatii. Sen lisäksi yliopiston sisäisessä rahanjaossa olisi helpompaa ohjata se sama raha eteenpäin niihin yksiköihin, jotka ovat opetuksen tarjonneet. Näin esimerkiksi sivuaineopetuksen antamisesta tulisi kannattavaa. Tällä hetkellä sen rahoitus perustuu yliopiston sisäisiin sopimuksiin, rahoitusmalli ei sitä kompensoi ja ymmärrettävästi monet yksiköt karsastavat sivuaineopetuksen antamista. Toisaalta kaikki opiskelijat tarvitsevat sitä tutkintoihinsa.

Samaa ajattelua soveltaisin myös opintojen tavoiteajassa suorittamisesta palkitsemiseen. Nyt tavoiteaika suurimmalle osalle kaksiportaisista tutkinnoista tässä valtakunnassa on viisi vuotta. Yliopistot saavat lisärahan jokaisesta alle seitsemässä vuodessa suoritetusta tällaisesta tutkinnosta. Reilumpaa olisi maksaa rahaa porrastetusti suoritusvuosien mukaan niin, että viidessä vuodessa suoritetusta saisi eniten ja tästä molempiin suuntaan poikkeavista suoritusajoista aina hiukan vähemmän. Kymmenestä vuodesta eteenpäin voisikin jo saada nollan, ettei tarvitse senteillä pelata käyrän lähestyessä x-akselia. Myös viittä vuotta nopeammin suoritetuista tutkinnoista tulisi saada vähemmän rahaa, sillä niiden opetukseen on käytetty vähemmän yliopiston resursseja. Tämä olisi reilua valtiota kohtaan ja estäisi yliopistoja houkuttelemasta itselleen tutkintoshoppailijoita, joilla on valmiit opinnot jossain muualla suoritettuna ja jotka tulevat vaan jättämään lopputyön yliopistoon, joka kerää nopean valmistujan bonuksen tavallisen valmistumisrahan lisäksi. Tässä yhteydessä pitäisi ehkä myös nostaa uudelleen keskusteluun onko DI-tutkinnon ihanteellinen suoritusaika sittenkään viisi vuotta. Vai olisiko se kenties kuusi?

En ole ainoa rahoitusmallin uudistaja. Julkisessa keskustelussa on vihdoin alettu nostaa esiin myös laadusta palkitsemista, kuten olemme ylioppilaskunnankin keskuudessa toivoneet. Laadusta voi palkita monin tavoin. Yksi on laadullisesta työllistymisestä palkitseminen. Yliopisto saisi rahaa jokaisesta omalle alalleen vaikkapa viiden vuoden sisällä valmistumisesta työllistyneestä opiskelijastaan. Tämän mallin ongelma rahoituksessa on keksiä hyvä malli mitata tätä. Tällä hetkellä laadullista työllistymistä seurataan erilaisilla kyselytutkimuksilla, joissa vastaaja voi kertoa oman mielipiteensä mukaan tekeekö sitä työtä, mihin hänet on koulutettu. Rahoituksen kannalta tämä on riskaabeli tapa mitata ja olemassa olevista selvityksistä tulisi rahoitusta arvioitaessa käyttää vain valtakunnallisia, ei korkeakoulujen omien yksiköiden toteuttamia kyselyjä tasapuolisuuden varmistamiseksi.

Itkuvirteni viimeinen uudistus liittyy myös laatuun. Jo nyt voitaisiin ottaa yliopistojen koulutuksen läpäisyaste mittariksi rahoitukselle. Toki jo nyt tutkintojen määrästä saa rahaa, mutta tehokkuudesta – koulutus on niin hyvää, että mahdollisimman moni opiskelija haluaa juuri siitä laitoksesta valmistua – ei palkita. Jos koulutusalan läpäisy heiluu jossain 10 – 40 prosentin tienoilla, voidaan myös kyseenalaistaa tarvitaanko kyseistä koulutusta juuri sillä paikkakunnalla.

Hyvää kesäkuumotusta itse kullekin. Ylioppilaskunta valvoo teidän lomaillessanne kesätöissä,

Juha

Kopo-sihteeri

This entry was posted on Wednesday, July 28th, 2010 at 13:08 and is filed under Uncategorized @en. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.