Mantan lakitus 2011 Kuva: Janne Kajasmaa
Jostain alhaalta suihkutetaan jääkylmää vettä päällemme. Ilmakin on keväisen raikas. Paleltaa. Ylhäältä taas leijailee saippuavaahtoa niskaamme. Sitä menee silmiin. Kirvelee. Killumme valjaissa jossain kymmenen metrin korkeudessa aseistautuneina vesipyssyin ja katuharjoin. Alapuolellamme komeilee pronssinen patsas ja ympärillämme tilannetta seuraa kymmenien tuhansien ihmisten hilpeä massa.
On Wappuaatto 2011, ja olen saanut kunnian osana Aalto-yhteisöjaosto Aavaa päästä pesemään Havis Amandan patsasta ennen sen lakitusta. Meidät lasketaan hieman alemmas, patsaan ympärille, ja aloitamme urakan. Hetkessä se on jo ohi. Ehdin antaa suukon Mantan huulille. Pian meillä on taas tukevaa maata jalkojemme alla. Olemme litimärkiä ja kylmissämme, mutta fiilis on aivan mieletön. Halailemme toisiamme, huudamme, nauramme, laulamme ja tanssimme. Kylmyys ei haittaa tippaakaan. Tiedämme, että olemme päässeet kokemaan jotain unohtumatonta, jotain, josta kerromme vaikkapa lapsenlapsillemme. Tiedämme, että kyyti kuumiin saunoihin ja valmiiksi lämmitettyihin paljuihin odottaa meitä Kauppatorin rannassa.
Siirrytäänpä vuosia taaksepäin aikaan, jolloin saavuin opiskelemaan pienenä fuksina tekniikkaa Otaniemeen. Muistan edelleen hyvin ensimmäisten viikkojen ja kuukausien pelokkuuteni ja uusien ihmisten, asioiden ja tapahtumien tuoman jännityksen. Olin etukäteen päättänyt, että lähden täysillä mukaan kaikkiin opiskelijaelämän rientoihin. Enpä minä syksyn aikana montaa tapahtumaa välistä jättänytkään. En silti ollut kuvitellut, että tapahtumiin osallistumisen lisäksi, voisin niitä lähteä fuksina myös järjestämään. Pian kuitenkin alkoi puhe killan seuraavan vuoden toimihenkilöviroista. Hakeminen tuntui aluksi todella kaukaiselta ajatukselta. Pelotti. En uskonut, että minulla olisi tarvittavia taitoja. En uskonut, että minulla olisi mitään annettavaa.
Viimeinen hakemusten jättöpäivä menikin ohi. Lopulta kuulin eräältä fuksitoveriltani, että hän oli hakenut toimariksi killan yrityssuhdetoimikuntaan. Tästä rohkaistuneena päätin vihdoin hakea virkaan itsekin. Tästä päätöksestä olen ollut siitä lähtien erittäin onnellinen. Myöhäisestä hakemisesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin kaverini kanssa samaan toimikuntaan ja paluuta ei ole ollut. Ilman näitä tapahtumia en olisi ehkä koskaan päätynyt vapaaehtoiseksi ylioppilaskuntaan, en olisi tavannut näitä satoja valtavan hienoja ihmisiä, enkä olisi saanut näitä tuhansia ikimuistoisia hetkiä ja muistoja.
Killoissa tehtyjen hommien jälkeen ja niiden kautta päädyin muun muassa ISO-toimikuntaan, joka oli ensimmäinen suora kosketukseni ylioppilaskunnan ja Teekkarijaoston toimintaan. Kiinnostuin nopeasti mahdollisuudesta päästä tekemään opiskelija- ja teekkarikulttuuria suuremmassa mittakaavassa ylioppilaskunnan resursseilla verkostoituen ja saaden uusia ystäviä yli korkeakoulurajojen.
Seuraavana vuonna olinkin erittäin kiitollinen silloisen Teekkarijaoston puheenjohtajalle hänen valitessaan minut järjestämään vuoden 2009 Lakinlaskijaisia. Koko alkuvuoden kestänyt projekti oli erittäin mielenkiintoinen, haastava ja opettavainen, ja hyvin menneen tapahtuman ja kiitosten jälkeen ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Huonompana menestyksenä voin mainita Sähköinsinöörikillan vuosijuhlaviikolla järjestämäni bileet Täffällä, jonne ei erinäisistä syistä saapunut juurikaan ihmisiä ja rahallisesta tappiosta puhuttiin tuhansissa euroissa. Tästä ei toki kuitenkaan lannistuttu, vaan opittiin ja lähdettiin kohti uusia haasteita.
Ulkomailla vaihto-opiskelemassa vietetty lukukausi sai arvostukseni ja innostukseni suomalaista opiskelijakulttuuria kohtaan kasvamaan entistäkin suuremmaksi. Sen jälkeen olin mm. kahtena vuotena Aalto-yhteisöjaosto Aavassa. Aiemmin mainitsemani Mantan lakituksen lisäksi kohokohtia ovat olleet AYY:n kansainvälisen kulttuuritoiminnan luonnin alkuvaiheessa mukana oleminen Mosaicin edeltäjän Kansainvälisyysjaoston puheenjohtajana, ensimmäisen Mp3 Experiencen järjestäminen, Hitchball 4000 –liftauskilpailun toteuttaminen ja aaltolaisten kehitysyhteistyömatka BLOOMin junailu Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon. Yhteisen Aalto-kulttuurin synnyttämiseen osallistuminen on ollut erittäin antoisaa ja mielenkiintoista. Kansainvälisyystoimintaan heittäytyminen on mukavana lisänä tuonut mukanaan lukuisia ystäviä, joiden luona olenkin jo ehtinyt vierailla, ympäri maailman.
Lopuksi voin todeta, etten ole hetkeäkään katunut kiltojen ja ylioppilaskunnan vapaaehtoistoimintaan mukaan lähtemistä ja sen eteen tehtyjä kuukausien arvoisia miestyötunteja. Sen sijaan työ on antanut minulle valtavasti, niin rakkaita ystäviä kuin ihania hetkiä ja onnistumisen tunteita. Isojen tapahtumien järjestäminen on myös opettanut projektien vetämisestä paljon enemmän kuin mikään työharjoittelupaikka olisi ehtinyt samassa ajassa. Suosittelen siis hakemista kaikille. Ja onhan ensi vuonna jälleen AYY:n vuoro lakittaa Manta! 😉
Aleksi Wallenius
Onko sinulla kysyttävää tai haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä aleksi.wallenius (a) iki.fi tai 0407739119.