AYY:n vuosi 2013 on pyörähtänyt käyntiin railakkaasti ja työntäyteisesti! Uusi hallitus aloitti työskentelynsä tiiviillä kolmen viikon perehdytysjaksolla 3. tammikuuta, mutta puheenjohtaja talsi ensimmäistä kertaa keskustoimisto Lämppärille jo keskiviikkona 2.1. orientoitumaan, valmistelemaan koulutuksia ja tietenkin sisustamaan huonettaan tyhjillä kahvikupeilla ja rytätyillä post-it-lapuilla. PJ-huoneen varsin mukava nahkasohva ei ole kuitenkaan kovinkaan usein pääsektorin kankkujen alla ehtinyt kulua, sillä aikataulu on ollut varsin rapsakka: päivät on vietetty suurelta osin koulutuksissa ja kokouksissa ja illat luettu sähköpostia ja puskettu hommia eteenpäin.

Mistä puheenjohtajan työ sitten koostuu? Johtaminen on sikäli ameebamaista hommaa, että konkreettisia tuloksia työstään näkee hyvin harvoin – useimmiten huomio kiinnittyy johdon suuntaan vasta sitten, kun hommat menevät päin prinkkalaa. Kokouskutsun lähettämistäkään tuskin kannattaa erikseen laskea minkään sortin saavutukseksi, eikä lankojen käsissä pitelemisestä saa juurikaan glooriaa revittyä. Puhiksen tärkeimmät hommat voi kuitenkin jakaa karkeasti neljään kategoriaan, jotka ovat:

1) johtaminen (hallituksen, organisaation ja aatteellinen)

2) rutiinien ja toimintatapojen määrittely ja pyörittäminen

3) edustaminen

4) sidosryhmävaikuttaminen.

Jotta hommasta saisi kouriintuntuvampaa kuvaa, voi vaikkapa tiirailla seuraavia (suuntaa-antavia) tilastoja siitä, mihin puhis on aikaansa viimeisten noin kolmen viikon aikana käyttänyt:

18 työpäivää, joista 1 seminaaripäivä

212 työtuntia, pois lukien illanvietot ja muu verkostoituminen

25 kokousta tai tapaamista

17 koulutusta

4 hallituksen kokousta ja 6 aamukoulua

5 sitsiä tai juhlaa (osanottajana tai järjestäjänä)

1 mielipidekirjoitus

1232 vastaanotettua tai lähetettyä sähköpostia (kalenterikutsut mukaan lukien 1681)

36 kuppia kahvia

Koska edellinen hallitus katsoi viimeisten hengenvetojensa vielä pihistessä aiheelliseksi teipata puheenjohtajan nuijan virkaa toimittaneen puurohjakkeen Lämppärin otteluhuoneen (eli neuvotteluhuoneen) kattoon, on kokouksia päädytty johtamaan kaikenlaisilla vekkuleilla varusteilla. Tähän mennessä vallankäytön välineinä kokouspöydän päässä ovat käväisseet niin krokettimaila (musta), hajonnut jääkaapin kahva (terästä), korkokenkä (oma) kuin huulipunakin.

Kuten tilastoista voi aika nopeasti päätellä, suurimpia aikasyöppöjä ovat viestinnälliset asiat: sähköposti, kokoukset ja muut tapaamiset vievät leijonanosan ajasta. Tämä on sikäli ymmärrettävää, sillä puheenjohtaja on ylioppilaskunnassa monien valmistelu- ja päätöksentekoprosessien leikkauspisteessä: (lähes) kaikki merkittävät asiat kulkevat jossain vaiheessa puhiksen pöydän kautta joko kommenteilla tai saamassa hyväksynnän. Päätöksenteko tyhjiössä on sula mahdottomuus, joten kommunikaatio ja näkökulmien hakeminen ovat kriittinen osa työnkuvaa. Lisäksi nokkelimmat voivat huomata, että ajatustyöhön tai kirjoittamiseen varattua aikaa ei oheisessa tilastossa ollut lainkaan. Tämä kuvastaa sekä alkuviikkojen hektisyyttä ja rikkonaisuutta että omien rutiinien ja työnhallinnan tärkeyttä: mikäli aikaa varsinaiselle työlle eli naputtamiselle tai – herra paratkoon – ajattelulle ei erikseen varaa, ei sitä koskaan tule löytämään. Tässäpä siis petrattavaa tuleville viikoille!

Mitäs sitten seuraavaksi? Luvassa on ainakin hallitusohjelman sorvaamista pakettiin helmikuun puoliväliin mennessä sekä AYY:n vuosijuhlat jo ensi viikonloppuna – huisia! Lisäksi Otaniemen kampuksen kehitys ja muu toiminnan pyörittäminen tulevat varmasti työllistämään lähiviikkojen aikana. Monen monituista mutkaa lienee vielä matkassa, mutta AYY:n huikea vapaaehtois- ja asiantuntijaorganisaatio yhdistettynä tuoreen hallituksen palavaan intoon ja taitoon kantaa varmasti monen mäen yli. Siispä kaulukset pystyyn ja tuulta päin!

Tsemppiä itse kullekin alkaneeseen vuoteen!

Yläfemmoin,

Piia

Terveisiä Tampereelta ja SYL:n vuotuisesta liittokokouksesta. Edessä on varsin tiukka kahden päivän vääntö SYL:n ensi vuoden toiminnasta. Meillä on kolme äärimmäisen tasaväkistä ja huikeaa puheenjohtajaehdokasta sekä kaksi oman ylioppilaskuntamme timanttista hallitustyrkkyä.

Vuoteni AYY:n hallituksessa lähenee loppuaan ja mieli muuttuu haikeaksi. Vuosi on lyhyt aika ja nyt ymmärrän viisaudet, joita edelliset hallitukset ovat kertoneet. Enpä uskonut tätä sanovani, mutta olisi ehkä pitänyt ottaa nuo kevään neuvot ja viisaudet vakavammin 🙂

Vuoden alussa sain tehtäväkseni vastuun ylioppilaskunnan yrityssuhteista. Aluksi homma näytti erittäin selvältä ja yksinkertaiselta. Hoida homma kotiin! Myy vähän ylioppilaskuntaa ja kehitä tarjoamaa, vedä ja kehitä yrityssuhteiden vapaaehtoisjaostoa Auraa sekä siinä sivussa pikkasen pyörität yliopiston brändituotteita myyvää kauppaa Aalto University Shoppia. Hyvin nopeasti tuli oman toimen ohelle muutakin, kuten yrittäjyyden ja työelämän edunvalvonta sekä museon ja arkiston hallituslinkkinä toimiminen.

Yllättäen homma paisui palloksi, johon pelkkä tutustuminen vei kolme kuukautta. Homma tuntui jo hieman luisuvan käsistä ja kävin henkisen murtumisen reunoilla, kun keväällä tuntui, että iso mies hajoaa paineen alla. Kävi ilmi, että kaksi meidän tärkeää tulonlähdettä, joiden niskaan oli kasattu yhden myyntikoordinaattorin verran toiveita, eivät menneet aivan putkeen ja lisäksi Aalto Shop ei ollut niin valmis pallo, kuin minun oli annettu ymmärtää. Näistäkin selvittiin, vaikka se ponnisteluja vaati ja aikaa paloi itse ylioppilaskunnan myyntityöstä.

Kuluva vuosi on ollut vahvasti muutoksen aikaa. Hommaa on moukaroitu fiksummaksi ja toimivammaksi, eikä sitä tehdessä ole unohdettu tulevaisuutta ja dynaamisuutta. Ylimääräisistä lonkeroista on irroittauduttu, unohdettuja vahvistettuja ja todellisuuteen palauduttu. Ylioppilaskunnan toiminta on asteen verran tehokkaampaa. Jokainen hallituksen jäsen, asiantuntija ja työntekijä on sisäistänyt valmistelun ihanuuden. Valmistelu on valtaa ja päätöksen teon yhteydessä itkeminen on turhaa.

Vuosi on ollut täynnä iloa ja surua, yllätyksiä ja pettymyksiä sekä paljon valvottuja öitä. Hetkeäkään en ole päätöstäni hallitukseen lähtemisestä katunut. Hallituksesta ja ylioppilaskunnasta on tullut perhe, jolla on ikuisesti oma paikka sydämessä. Vuosi on opettanut paljon. Olen oppinut valtavasti lisää itsestäni sekä kasvanut ihmisenä ja kansalaisena. Olen tavannut paljon hienoja ihmisiä, joilla on upeita ajatuksia, näkemyksiä ja kantoja, sekä päässyt mukaan tekemiseen, toimintaan ja tapahtumiin, josta aikaisemmin pystyi vain haaveilemaan. Vaikka vuosi on vaatinut paljon, tiedän sen antaneen paljon enemmän.

Kiitos vuodesta ja kiitos luottamuksesta. Loppuun voi hymy huulilla siteerata edeltäjäni sanoja: “Tää homma on hallituksen salkuista ehdottomasti paras.” 🙂

Mitä pääsihteeri tekee työkseen? No, yksi tärkeimmistä tehtävistä lienee henkilöstöhallinto ja erityisesti ylioppilaskunnalle luonteenomaisesta suhteellisen nopeasta henkilöstön vaihtumisesta johtuva rekrytointiprosessien toteuttaminen.

Hallinto-ohjesäännön mukaan pääsihteeri johtaa ylioppilaskunnan aatteellista toimintaa ja sen henkilöstöä (hallinto-ohjesäännössä käytetään vielä termiä “järjestötoiminta”) ja hallitus puolestaan valvoo pääsihteerin toimintaa ja on pääsihteerin esimies. Edelleen samaisessa ohjesäännössä todetaan, että järjestötoiminnan vakituiset työntekijät ottaa ja vapauttaa tehtävistään ylioppilaskunnan hallitus pääsihteerin esityksestä. Käytännössä määräaikaiset (kausi-)työntekijät ja siviilipalvelusvelvolliset voi pääsihteeri palkata itsenäisesti, mutta näissäkin kohdin hallitus pidetään tietoisena uusista rekrytoinneista.

Ylioppilaskunnan aatteellisessa toiminnassa on tällä hetkellä porukkaa töissä seuraavasti (n.  20 kokoaikaista, n. 5 osa-aikaista, 3 siviilipalvelusvelvollista), nämä henkilöt työskentelevät Keskustoimistossa, Otaniemen palvelupisteessä, Arkistossa, Arabianrannan toimistossa ja Aatteella; lisäksi Töölön palvelupisteellä on töissä joukko talousjohtajan rekrytoimia osa-aikaisia henkilöitä. Tällä hetkellä henkilöstön “palvelusaika” vaihtelee viikosta 47 vuoteen – pisimpään ylioppilaskunnassa työskennellyttä Tuula Ilmestä Otakaaren palvelupisteellä muistettiin ison toimijajoukon voimin viime torstaina 47 ilmapallolla kuluneista mainioista vuosista.

Keskustoimiston porukalla on nopein vaihtuvuus, joka on erityinen haaste mutta myös mahdollisuus toiminnan järjestämisessä – jatkuva perehdyttäminen vie organisaation resursseja, mutta uusien henkiöiden mukanaan tuomat uudet ideat ja uusi into ajaa opiskelijoiden etua vahvistaa ylioppilaskunnalle ominaista luonnetta jatkuvasta uudistumisesta ja oman toimintansa kyseenalaistamisesta. AYY:lle on myös ominaista – ja ehkä jopa erityistä Suomen ylioppilaskuntakentässä – suhteellisen laaja kirjo opintotaustoissa: ylioppilaskunnassa on töissä asiantuntijoita ja tuottajia mm. Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Turun yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta ja Sibelius-Akatemiasta.

Miten ylioppilaskunta sitten rekrytoi? Voisi sanoa, että aikamoinen rutiini alkaa jo löytyä ja vanhat hyvin tehdyt pohjat ovat ystäviä. Kun tulee tieto jonkin paikan avautumisesta käydään ensin keskustelu hallituksessa ja sektorilla mikä on henkilöstön tarve ja millaista osaamista tällä kertaa ylioppilaskunta tarvitsee. Tämän jälkeen hallitus “julistaa” toimen avoimeksi ja pääsihteeri ja sektori laativat hakuilmoituksen, joka julkaistaan ylioppilaskunnan omilla foorumeilla ja useimmiten myös ulkopuolisissa palveluissa kuten mol.fi:ssä ja Aalto Career webissä.

Hakuilmoituksessa yleensä annetaan yhteystiedot, keneltä voi kysellä lisätietoa avoimesta paikasta ja tätä mahdollisuutta potentiaaliset hakijat jonkin verran käyttävätkin. Toimistolla yleinen kysymys pääsihteerille haun ollessa auki, on: “Onko jo paljon hakemuksia?” Havaitsemani piirre näissä tehtävissä kuitenkin on, että valtaosa hakemuksista tulee viimeisen hakuvuorokauden aikana… Haun päätyttyä pääsihteeri ja sektorin hallitusvastaavasta ja kolmannesta henkilöstä (hallituksen jäsen tai mahdollisesti toimensa jättävä asiantuntija) käy läpi hakemukset ja päättää haastatteluun kutsuttavista, joita on yleensä neljästä kuuteen.

Haastattelujen jälkeen pääsihteeri vie palkkauksen hallituksen päätettäväksi haastattelukokoonpanon esityksen mukaisena. Tähän asti tällainen kolmen hengen kokoonpano on päässyt hyvin yksimielisyyteen siitä, kuka olisi kokonaisarviointiin perustuen mainio valinta uudeksi lisäksi ylioppilaskunnan työyhteisöön. Olen AYY:n olemassa olon aikana johtanut n. 20 rekrytointia, joihin on tullut yhteensä 250 hakemusta. Ylipäänsä voisi todeta, että verrattuna esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntaan on hakijoiden määrässä ja kokemuksen monipuolisuudessa ollut selvä kasvu – johtuneeko siitä, että voimme ratsastaa vielä Aallon uudistuvalla maineella?

Siviilipalvelusvelvollisia on ylioppilaskunnalla tällä hetkellä kolme – IT-tukihenkilö, AD ja kiinteistöapulainen. Myös sivareita on Aalto-aikana saatu jouhevasti. Toisin kuin työsuhteisilla henkilöillä on haku siviilipalveluksen suorittamiseen “koko ajan auki” eli pääsihteeriin voi olla yhteydessä siviilipalveluksensa suorittamisesta milloin tahansa, ainoat rajoitteet ovat, että käytännöllisistä syistä mahdollinen aloitusaika riippuu siitä, milloin edellinen siviilipalvelusvelvollinen lopettaa palveluksensa ylioppilaskunnassa. Siviilipalvelusvelvollisten valinnassa pääsihteeri ja sektorin työntekijä haastattelevat hakijan ja mikäli tämä vaikuttaa tehtävään sopivalta voidaan paperit tehdä varsin nopeastikin.

Seuraava rekrytointi onkin edunvalvonta-asiantuntijan opintovapaan sijaisen valinta – haku aukeaa näinä päivinä.

Teemu Halme
pääsihteeri

Sosiaalipoliittisella sektorilla on ollut kiireinen viikko. Syksyn alusta asti puhututtanut AYY:n perustulokanta nuijittiin edustajiston kokouksessa tiistaina 2.10. Hallitusvastaava Katin ja edunvalvonta-asiantuntija Lotan valmistelemaan hallituksen pohjaesitykseen lisättiin reunaehto sosiaaliturvan kustannusten nousemattomuudesta – muuten edustajisto oli valmis kannattamaan perustuloa yksimielisesti. Päätöksestä julkaistu tiedote on herättänyt paikoin kiivastakin keskustelua jäsenistössä, mutta sektori haluaa kiittää edustajistoa viisaasta päätöksestä opiskelijatoimeentulon paremman tulevaisuuden puolesta.
 
Liikuntaan ja opiskelijaterveyteen sekä -hyvinvointiin liittyviin asioihin keskittyneet Heidi ja hallitusvastaava Kati ovat kuluttaneet aikaa mm. Arabian kampuksen sisäilmaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen yhteistyössä Tokyo ry:n kanssa. Edunvalvontapuolella kuormittanut Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokoukseen valmistautuminen löytää vastapainoa monipuolisista tapahtumista, joista loisteliaana esimerkkinä Aalto-Liikkeen 4.10. järjestämä “Taistelu Otaniemen herruudesta” -lasersota, joka tavoitti lähes 160 aaltolaista.
 
Perjantaina 5.10. kokoustettiin AYY:n alkuunpaneman Opiskelukyky-kurssin tiimoilta. Tarkoitus olisi saada opiskelukyvyn osa-alueita tukeva kahden opintopisteen kurssi pilotoitavaksi yhteen Aallon korkeakouluista. Miten sinun opiskelukykysi voi?
 
Hyvää vointia sateesta huolimatta toivotteleepi,

Kati, Heidi ja Lotta

”Hyvät matkustajat, olemme laskeutuneet Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Pyydämme teitä…” sanoi kuulutus. Vaan eipä siinä mitään, mihin on päätynyt – tärkeintä on kuulemma se lähdön ja perille saapumisen välinen aika!

Tässä tapauksessa lähtö oli tapahtunut samaiselta Helsinki-Vantaan lentoasemalta, eli olin ns. ’käynyt lenkillä’. Lontoossa. Ilman merkintää Heiaheiaan tai muuhunkaan urheilumediaan. Ja se, miksi myyntikoordinaattori päätyy Helsinkiin Lontoosta lähteneellä lennolla, on erinäisten sattumusten sarja. Aikajärjestyksessä ensimmäinen niistä oli päätyminen myyntikoordinaattoriksi (jäljempänä Myyntikoordinaattori) AYY:lle.

Aikansa Aalto ECONissa (nyk. BIZ, ent. HSE (ent. HKKK)) opiskeltuaan, päätti Myyntikoordinaattori varustautua väistämättömään valmistumiseensa etsiytymällä paremmin tulevaa tutkintoaan vastaavaan tehtävään – olihan Helsinki-Vantaalla tullut oltua töissä jo useamman vuotta rivimyyjänä, ja ammatillinen kehittyminenkin alkoi jo kutittaa kantapäissä. Kaikeksi onneksi Myyntikoordinaattori osui juuri oikeaan aikaan joulukuussa 2011 AYY:n verkkosivuille ja sieltä bongaamaan ilmoituksen avoimesta työpaikasta. Lyhyenä tarinana: ”Wha-bam!” ja niin sitä oltiin Otaniemessä haistelemassa paikallista ilmaa; olivat paikalliset kehuneet hengitysilman olevan erityisen sosiaalista kanssakäyntiä edistävää.

Toinen sattumus lienee ollut edellä mainitun sosiaalisen näkökulman henkilökohtainen toteaminen; jos lentokentälläkin oltiin toki oltu töissä yhdessä, niin Otaniemessä vietettiin itsenäisyyspäivääkin lomana, kaikki kerralla! Ja sitten oli kaikenlaisia kokouksia, joissa keskusteltiin ja vähän valmistauduttiin tulevaan vuoteen – ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Paitsi Myyntikoordinaattori, joka ei ollut juuri Otaniemen Onnelaan (ei-SK) tai sen kanta-asujiin ennen juurikaan törmännyt.

Kolmas sattumus oli varmastikin se, kun Myyntikoordinaattori vuodenvaihteen jälkeen huomasi lähes koko toimistoväen vaihtuneen ympäriltään. Neuvokkaana kaverina Mikkelistä hän ei toki hämääntynyt asiasta, vaan päätti ottaa selvää asioista ja ihmisistä – tai ainakin hallituksen yrityssuhdevastaavasta. Seurasi hallitusmökkejä ja huonoja vitsejä, mutta niistäkin selvittiin. Selviäminen ylipäätään tuntui välillä olevan aikalailla sattuman kauppaa, mutta tätähän myynti-ihmisen työ kaikkien huhujen mukaan on! Kun kaikenlaista selviämistä oli kuitenkin nähty puolisen vuotta, selvisi Myyntikoordinaattori ulos Runeberginkatu 14:stä mukanaan erinäinen nippu papereita, jotka – toisin kuin merkit olivat antaneet uskoa – todistivat Myyntikoordinaattorin olevan varsin hyväksyttävää tasoa akateemisessa oppimisessa.

Meni kesä ja muiden lomat, tuli syksy. Syksyllä tapahtuu kaikenlaista, uusien opiskelijoiden orientaatiosta vanhempien opiskelijoiden fuksiorientaatioon ja mitä näitä nyt on. Tänä syksyllä tapahtui myös Aalto-alumnien ensimmäinen kansainvälinen alumnimatka ikinä, suuntanaan Lontoo, ja Myyntikoordinaattori – tuoreena Alumnina, kuinkas muuten –päätyi osallistumaan tälle matkalle, jälleen varsin sattumalta. Ensisijaisena tavoitteena oli luonnollisesti kartoittaa paitsi paikallisten huippukoulujen varainhankintamallia ja mahdollisuuksien mukaan soveltaa niitä omassa työssä, mutta samalla matka tarjosi merkittävän mahdollisuuden saada ensikäden tietoa siitä, mihin kaikkialle Aalto-yliopistosta ja sen edeltäjäyliopistoista on aiemmin päädytty, ja mitä mahdollisuuksia se tarkoittaa tuleville Aalto-polville. Eikä se koskaan koordinaattorin myyntiä haittaa, jos matkoilta onnistuu löytämään uusia kontakteja yritysmaailmaan!

Näiden kuuden sattumuksen ohella viimeiset 9½ kuukautta ovat olleet täynnä tapahtumia, puhelinkeskusteluja, tapaamisia, kokouksia, tapaamisia, puheluita sekä ennen kaikkea henkilökohtaista kehittymistä…jos ehkä hallituksen yrityssuhdevastaavasta en vieläkään ole saanut otettua täyttä selvää.

Nykyisin voin vain hymyillä, kun asiaan perehtymättömät ihmiset olettavat ylioppilaskuntatoiminnan olevan vapaaehtoisten harrastelua – AYY:ssä vapaaehtoisetkaan eivät ole harrastelijoita, vaan oman tehtävänsä tosissaan (muttei liian vakavasti) ottavia tekijöitä. Vastaavasti, oman tehtävänsä hyvinkin vakavasti ottavia toimijoita löytyy AYY:n (koulutus)poliittiselta sektorilta, joka päräyttää oman oksansa silppuriin ensi viikolla!

Terveisin täältä Lämppärin ahjosta,

Myyntikoordinaattori

P.S. Käykö Teille tapaaminen paremmin maanantaiaamuna, vai toimiiko torstai-iltapäivä paremmin?

Tekniikan vastaanotto marssitti esiin valtavan määrän perinteistä teekkaritoimintaa historialla maustettuna tuhannelle uudelle tekniikan ylioppilaalle.

Tilaisuus oli tuttuun tapaan arvokas ja pääsin neuvomaan fukseja! Tuskin tietävät vieläkään oliko kyseessä huumoria vai totuus.

_____________________________________

Kuinka moni täällä on tuleva infolainen? Onnittelut. Teiltä on ainakin turha odottaa sitä syöpälääkettä.

Arvoisa fuksimajuri, hyvät teekkarit, ja te fuksit,

Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan  jäseniksi tänne tulevaan taiteen, tekniikan ja kaupan kehtoon, Otaniemeen.  Meillä ylioppilailla on takanamme yli 200 vuotinen perinne huolehtia toisistamme ja omasta asemastamme yliopistolla ja yhteiskunnassa. Tätä opiskelijoilta opiskelijoille tekemisen historiaa heijastelee ylioppilaskunta tänäkin päivänä.

Löydätte ylioppilaskuntanne aikaansaannokset  YTHS:n terveydenhuollosta, ja huokeiden asuntojenne seinistä, halvasta junamatkasta kotiin äidin luo, sekä  maistaessanne ensimmäisen halvan fuksikaljanne jossain teekkarikylän kymmenistä saunoista.  Siinä missä saunoista saatte kiittää menneitä opiskelijasukupolvia, kiitos siitä halvasta kaljasta kuuluu lähinnä Viron valtion oivaltavalle kauppa- ja alkoholipolitiikalle.

Ja sitä kaljaahan te ette muutenkaan tule aikananne täällä Aallon akateemisessa yhteisössä kippaamaan. Sen voin luvata.

Opiskelijan täysipäiväinen työ on opiskelu ja  näin ollen kaikenlainen hurvittelu, lorvailu ja erilaisten opiskelijayhteisöjen humputuksiin osallistuminen on tässä vaiheessa jäätävä näiden ovien sisään haaveiksi.

Sillä me elämme haasteiden aikaa. Suomen väestö ikääntyy,  kansakuntamme veturi Nokia on kaadettu ja vientimme etsii metsä- ja biotalouden kolmatta valtakuntaa kuin spitaalinen nenäänsä.  Euro menettää kilpailukykyään  ja Suomen valtion velka osoittaa näillä kellonlyömillä 86 miljardia euroa. Ilmastotavoitteissa olemme jäljessä, ja sitä opintorahan tasokoroitusta voimme odottaa valmistumiseen asti. Ja voin tässä vaiheessa paljastaa, että teille se on todella, todella pitkä aika.

Katsokaa siis ensin vasemmallenne. Sitten oikealle. Näyttääkö että Suomen toivo ja vastaus ongelmiimme istuu vieressänne? Parempi istua. Kätelkääpä siis nyt sitä luotettavamman näköistä vierustoverianne ja kertokaa hänelle vaikka nimenne ja lempivärinne.

Kuten jo edesmennyt astronautti ja lempiajattelijani Neil Armstrong sanoi; ”Minä uskon, että jokaisella ihmisellä on rajallinen määrä sydämenlyöntejä, enkä todellakaan aio hukata yhtään omistani ympäri juoksemiseen ja harjoitusten tekemiseen.”

Matkanne tulee olemaan pitkä ja kivinen, (RWBK marssii sisään saliin ja aloittaa soiton) joten olkaa aktiivisia ja älkää odottako kenenkään kertovan teille miten asiat tulee tehdä. Osallistukaa, ottakaa elämä käteenne.

Suomi tarvitsee taas nuoriaan, ja tuleva talvisota käydään uuden työn, kasvuyrittäjyyden ja odottamattomien tieteen ja taiteen läpimurtojen kentillä. Uppoutukaa opintoihinne kuin Estonia itämereen, olkaa aktiivisia ja nostakaa Aalto-yliopisto sen strategian viitoittamalle tielle maailmanluokan yliopistoksi.

– Voitto, PJ

On kiva palata lomilta töihin, jos saat kunnian puhua koko Suomen kattavalle opetuksen kehittämistä työkseen pohtivalle ammattilaisjoukolle, kuten minulle tapahtui Dipolissa järjestetyssä Peda-forumissa.

“Peda-forum järjestää vuosittain valtakunnalliset opetuksen kehittämispäivät ajankohtaisesta yliopistopegagogiikan teemasta. Kehittämispäivät järjestetään yhteistyössä Peda-forumin yhteyshenkilöiden kanssa, ja ne kiertävät eri yliopistoissa vuorollaan. Päivät levittävät tietoa oppimisen tutkimuksesta ja kehittämistyöstä sekä edistävät osallistujien keskinäisiä yhteyksiä ja vuorovaikutusta.”

Tämän vuoden Peda-forumin teemana oli “kädenjälkiä”, johon tartuimme yhdessä opetuksesta vastaavan Aallon vararehtorimme Martin kanssa omissa puheenvuoroissamme. Omassa osuudessani haastoin väkeä pohtimaan korkeakoulutuksen disruptiota, pohjaten avaukseni pitkälti Stanfordin Daphne Kollerin vastaavaan puheenvuoroon TEDissä ja Harvardin Clayton M Christensenin innovaatioteoriaan.

Christensenistä netti on pullollaan:

Kaksi paperia aiheesta: Disruption in Education, Improving Higher Education Through Disruption

Christensenin haastattelu.

Yleistä disruptiivisesta innovaatio teoriasta.

___________________________________________________________________

Avauspuheenvuoroni Peda-forumilta:

2012 on ollu iso vuosi korkeakoulutukselle. Udacity, Coursera, Edx ja muut vastaavat verkko-opetuksen palvelut avasivat ovensa Yhdysvalloissa ja demokratisoivat tällä hetkellä korkeakoulutusta ennennäkemättömällä vauhdilla. Nyt on todellakin hyvä aika työskennellä opetuksen kehityksen parissa.

Opetuksen saatavuus kasvaa exponentiaalisesti. Courseran video- ja harjoituspohjaisille kursseille on tähän mennessä osallistunut 1,5 miljoonaa opiskelijaa 190 maasta. Tavalliselle MIT:n konetekniikan kurssille osallistuu kerralla 100 000 opiskelijaa. Nigerialainen maanviljelijä Stanfordin yrittäjyyskurssilla tai Intian keskiluokasta nouseva puhelinkeskustyöntekijä Harvardin ICT-kaupankurssilla on jotain uutta. Nämä opiskelijat pääsevät ensimmäistä kertaa kosketuksiin alansa parhaimman tiedon kanssa ja ovat hyvin janoisia oppimaan.

Jenkkiläinen toimittaja Tom Friedman totesi osuvasti: ”Isot läpimurrot tapahtuvat, kun jokin yhtäkkiä mahdolliseksi muuttunut kohtaa sen, mitä kipeästi tarvitaan.” Korkeakoulutuksen demokratisointia globaalisti todella tarvitaan.

Skeptisyys aiheesta on ok. Verkko ei voi alustana tarjota samaa kontaktia opettajaan, eikä opiskelija voi saada samaa palautetta ja sosiaalista kontekstia työskentelylleen, jne.

Tärkeämpää on kuitenkin se miksi verkko-opetus nappaa tuuleen vasta nyt, kun se on ollut olemassa jo yli 10 vuotta? Mikä nyt on muuttunut?

Vähän. Ja kaikki.

Courseran ja vastaavien palveluiden kurssit ovat oikeita. Ne alkavat ja loppuvat tiettynä päivänä, vaativat viikottaista työtä harjoitusten muodossa, tulokset arvioidaan ja tehdystä työstä saat certifikaatin yliopistolta.

Jokainen kurssi muodostaa oman verkkoyhteisönsä, jossa ihmiset organisoituvat fyysisiin opiskeluryhmiin, saavat palautetta, arvostelun ja niin pois päin. Ison datan kerääminen kurssille osallistuneilta opiskelijoilta onnistuu huomattavasti entistä paremmin ja videoluennot on helppo jakaa temaattisiin kokonaisuuksiin opiskelijan personoitavaksi. Tähän ei luentopohjainen kurssi pysty, ja siitä nimenomaan on kyse.

Mutta mikä siis verkko-opetuksessa on muuttunut? Tekniikan kehitys ei itsessään ole synnyttänyt tällaista disruptiota koulutusmarkkinoille. Olen taustaltani kauppatieteilijä, joten tällaisilta oman alan analogioilta ei voi välttyä. Tärkeintä on ollut se tapa, jolla nämä uudet palvelut ovat ottaneet tekniikkaa käyttöön tuodakseen sen kaikkien saataville. Siirrymme massaluennoista verkkosisältöön.

Disruptio tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensiksi luodaan perusteellisesti toimivat työkalut verkko-opetukseen. Toisessa vaiheessa, jonka selkeästi näemme tällä hetkellä tapahtuvan, nämä työkalut mahdollistavat käyttäjien luoman sisällön. Koulutuksessa tämä tarkoittaa sitä, että opettaja tai opiskelija voi luoda materiaalia kaikkien käytettäväksi ja vaihdettavaksi, joka synnyttää käyttäjäyhteisön.

Koko kehitys jättää kysymyksiä, joka sopivat myös tulevien päivien teemaan kädenjäljistä? Mitä tapahtuu verkkoympäristössä opettajasuhteelle? Minkälaista kädenjälkeä opiskelijoilta vaaditaan perinteisillä kursseillaan ja mitä menetetään verkkoluennoilla? Miten kampuksella tapahtuvassa luokkahuoneessa, luennolla, työpajassa tai labrassa pitää tapahtua kun näkyvää tietoa on saatavilla pohjattomasti?

Minä luulen että Aallossa ja muualla tästä tulevaisuudesta on päästy jo jonkin verran haistelemaan tuulia. Tulevaisuudessa siirrymme yhä vahvempaan ja läpinäkyvämpään meritokratiaan, jossa tiedon sovellukset ja konkreettiset tulokset menevät arvostelussa tietotason läpäisemisen yli.  Ei ole enää kyse siitä paljonko opiskelijan kallo on imenyt ja pystyy muistamaan tietoa, vaan siitä mitä opiskelija pystyy tällä tiedolla tuottamaan. Oppi testataan ryhmissä, dialogissa opettajan kanssa, sekä synnyttämällä jatkuvasti uutta. Se voi tehdä välillä vaikeaksi opettajan kädenjäljen seuraamisen, mutta siinä on meille kaikille sopiva haaste.

Aallon opiskelijoiden puolesta tervetuloa Peda-forumiin tämä haaste ratkaisemaan. Kiitos.

_______________________________

– Voitto, hallituksen PJ

Btw, kiinnostaako syrjähyppy opinnoistasi?  Courserassa alkaa 27. elokuuta  muun muassa kurssit Gamification (pelimekaniikasta, University of Pennsylvania), Introduction to Sustainability (University of Illinois) ja Web Intelligence and Big Data (Indian Institute of Technology Delhi). Ole rohkea ja kokeile koulutusta tuhansien muiden kanssa.

12. 5 aamulla kokoontui Aallon, Helsingin yliopiston, Metropolian ammattikorkeakoulun sekä Opiskelijoiden liikuntaliiton että Suomen ylioppilaskuntien liiton urheilijat ja delegaatit satamaan. Matka oli alkamassa kohti Kaunasia, Liettuaa, jossa järjestettiin vuoden 2011 SELL-kilpailut. Pitkä bussimatka Baltian maiden läpi sujui yllättävän näppärästi molempiin suuntiin loistavassa seurassa. Paluumatkaa ei todellakaan haitannut Suomen loistava menestys MM-kisoissa. Finaalia varten otettiin luonnollisesti ylimääräinen pysähdys Riikaan, jossa paikallisessa kuppilassa noin 100 suomalaista kannusti ruotsalaiset kumoon.

SELL-kisat itsessään sujuivat myös hienosti. Kisamenestys Aallon urheilijoilla olisi voinut olla hieman parempi, mutta tärkeintä oli että kaikilla tuntui olevan mielettömän hauskaa. Naisten minifudisjoukkue tuli sarjassaan kolmanneksi mikä oli hieno suoritus! Onnea naisten joukkueelle!

Urheilusuoritusten seuraamisen ohella mieleen jäi kilpailun avajaiset, jotka olivat todella vaikuttavaa katseltavaa. Ensi vuoden kisat ovat Aalto-yliopiston urheiluseuran sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan järjestämät, joten avajaisten saaminen yhtä juhlaviksi tulee olemaan varmasti haaste. Myöskin perinteiset kisa-bileet urheilijoiden kesken jäivät mieleen.

Kiitos kaikille osallistujille! Ja toivottavasti ensi vuoden kisoihin saadaan paljon Aallon urheilijoita liikkeelle osallistumaan kisoihin joko urheilijoina tai vapaaehtoisina 🙂

Alla Aallon koripallojoukkueen kapteenin, Jouko Heiskasen, kirjoittama blogi SELL kisoista:

Mavericks hoiti Lakersin, Suomi voitti MM-kultaa, ja PUS… pelasi SELL-kisoissa.

Jokavuotiset Baltion yliopistojen väliset urheilukisat käytiin 12.5.-15.5. Liettuan Kaunasissa. Olemme osallistuneet kisoihin vuodesta 2008 lähtien, jolloin kisat olivat Otaniemessä. Matka jatkui vuonna 2009 Latvian Jelgavaan ja 2010 Viron Tarttoon. Tänä vuonna 10 eri lajia käsittävät kisat pidettiin neljännessä järjestäjämaassa, Liettuassa.

Baltian maiden harrastajamääristä johtuen koripallo on ollut kisojen kovatasoisimpia lajeja: viime vuonna kisoissa nähtiin mm. Zalgiris Kaunasissa Euroliigaa pelaava Mindaugas Kuzminskas. Lisäksi kisat pari vuotta putkeen voittanut liettualainen Vytautas Magnus University kävi viime kesänä vaatimattomasti voittamassa yliopistojen Euroopan mestaruuden.

Lähdimme kisoihin hiukan kaudesta poikenneella rosterilla, vaikka n:nen vuoden opiskelijatkin hyväksyttiin kisoihin. Mukana olivat kauden runkopelaajista Jokke, Markus, Olavi, Tero ja Vito, loppukaudesta harjoitusrinkiin liittynyt Henri Laakso, kaudella Keravalla 1-divaria pelannut ex-PUS Antti Heiskanen, sekä ulkopuolisena apuna Teekkarisarjasta tuttu Tuomas Seppälä. Lisäksi koutsiksi mukaan lähti nilkkavaivainen Jaakko.

Rosterissamme ei kuitenkaan ollut yhtään yli 190cm pitkää pelaajaa, joten emme oikeastaan lukeutuneet kisojen ennakkosuosikkeihin (aiemmilta vuosilta paras sijoituksemme on 4. sija ’08 kotikisoissa, sen jälkeen Elite Eightin ulkopuolella).

Lähtokohdat olivat siis melko haastavat. Omaan Arvydas “224cm/135kg” Saboniksen koripallokoulussa pelattuun lohkoomme osuivat tänä vuonna liettualaiset Kaunas University of Technology ja �iauliai University, latvialainen University of Agriculture, ja venäläinen Novgorod State University. Lohko oli paperilla “helppo”, sillä vältimme Vytautas Magnuksen lisäksi Liettuan ja Latvian Academy of Sport Educationit. No, Aalto Universityn huutomerkit eivät rinnassamme paljon painaneet, kun maanviljely-opiskelijat laittoivat alley-oopia alaspäin. 3 ensimmäistä peliä otimmekin melko reilusti takkiin, joten tavoitteena oli välillä vain välttää donkit antamalla viivan takana tilaa.

Viimeinen peli venäläisiä vastaan oli käytännössä ainoa voitettavissa oleva: joukkue asetti Jokelle tavoitteeksi 50-pisteen pelin, ja hän pysyikin siinä ensimmäiset 5 minuuttia, jolloin tilanne oli Jokke 8, Novgorod 2. Tämän jälkeen vauhti hyytyi, myös muulla joukkueella. Olimme häviöllä jo 18-33, kunnes Coach of the Beer -Jaakon aikalisä laittoi kuviomme uusiksi. Pallo liikkui, ero kapeni, ja vastustajilta loukkaantui muutama jätkä. 20 sek ennen loppua tilanne 32-33, ja PUS:lla pallo. Muutama ajo korille, ja pallo lopulta Jokelle, joka pudotti kolmosen viime sekunneilla. Venäläiset saivat vielä huonon heiton rautoihin, mutta PUS hoiti homman, 35-33, ja 20-henkinen Aalto-delegaatio tuuletti katsomossa. Kisojen tulokset löytyvät täältä.

Voiton jälkeen loppumatka sujui jostain syystä matkan aikana suosituksi nousseen biisin tahdissa. Apuna oli Aallon salibandyjoukkue, joka sarjan peruuntumisen vuoksi kävi kisojen minifudissarjassa ottamassa pannuun maalierolla 0-36. Pääsimme paluumatkalla nauttimaan erittäin innostuneesta latviankielisestä selostajasta Suomi-Ruotsi -lätkäfinaalissa. Onneksi YouTube välitti Mertarannan veivaukset Mikael “Are you kidding” Granlundin suorituksista.

Tästä on siis hyvä jatkaa toukokuussa 2012 Otaniemessä järjestettäviin SELL-kisoihin. Kaunasin kisojen pelitilannekuvia on saatavissa juuri julkaisemassamme kuvagalleriassa.