The tuition free education theme day is celebrated at all universities today, the 28th November, with a focus on the on-going tuition fee experiment. Student Unions and the National Union of University Students in Finland (SYL) campaign and organize events throughout the country. Here at Aalto AYY organizes an information campaign online and in student restaurants.

AYY’s policy has been openness about what we know about the tuition fee experiment in Aalto. Our sincere wish is that next spring, when the Finnish government decides whether the fees will be lifted or made a permanent part of the system, the decision will be based on facts, not random feelings-based judgments. This is how the best political decisions are made.

Again only one student to pay full tuition fee

So, how do the facts look like this academic year? Now that the new students have arrived to Aalto, it seems that for the second time a large share of accepted students decided not to arrive. Again, we have only one new student who pays the entire tuition fee.

Students accepted to Aalto from non-EU/EEA countries and students who confirmed their study place in the autumn of 2011 and 2012:

What’s new compared with last year is that a surprisingly large proportion of those students who were granted a scholarship did not accept their study place. However, the share of students that did not arrive is larger in the categories where students are required to pay the fee themselves. This seems to indicate that the fees are deterring international students. The graph below shows the effect of the fees to the attractiveness of the study place.

Image 1: Tuition fees deter students

The smaller the scholarship and the bigger the fee, the smaller the share of accepted students that arrive in Aalto.

Accepted students (red) and students who arrived (violet) by scholarship category (receives 8000 in scholarship; pays nothing; pays 4000; pays 8000). Students from outside the EU/EAA area accepted to fee-charging programs in Aalto in the autumn of 2011 and 2012.

Revenue from the tuition fee experiment is still much smaller than the costs caused by scholarships, administration and investments in the fee-charging programs and student services.

Image 2: Why does the tuition fee experiment bring more costs than revenue?

Aalto University, academic years 2011–2013.

Tuition fees (blue); health insurance for students in fee-charging programs (grey); an additional language course for students in fee-charging programs (brown); additional grant for developing the fee-charging programs (red); scholarships (violet).

Since the fees deter students, the university must try to attract them by investing more in scholarships, service level and fee-charging programs. There are also administrative costs, mostly salaries, which are not included in the calculation.

The danger is that as the fees are driving students away, the higher education institutions are forced to invest more and more resources to attracting paying students because of their internationalization goals – even when the same resources would be better used in improving the quality of studies for all the students. At the same time, students in the fee-charging programs become a privileged group in relation to other students.

Therefore the fees are not a way to save taxpayers money. Especially as many international students themselves are future taxpayers. According to Statistics Finland, 49 % of international degree students had found a job in Finland one year after graduation. The taxes paid by this group are a much more significant amount of money than the costs of educating those students that left the country. If we drive them away by charging fees, we are shooting ourselves in the foot.

Read more:

HS vieraskynä: Lukukausimaksu ei tuo Suomeen rahavirtaa (in Finnish)

AYY blog: Scarce results from the tuition fee trial

Hanna Sauli

AYY Specialist, International Affairs

”One of the main problems is that internationalisation has become an end in itself,” complains Aalto University researcher and the writer of the critical Huippuyliopisto blog in the cover article Tuulan viemää of the latest Aino magazine.

In my work, I often speak on behalf of internationalisation, but I am also bothered by the fact that internationalisation is often seen as an end in itself. Unjustified enthusiasm for internationalisation is enough for those who already believe in it, but we should be able to present others with arguments.

Almost all higher education institutions in the world aim at internationalisation. In Finland,  internationalisation objectives are also set for higher education institutions and their achievement is rewarded with additional funding. This means, for example, pursuing an increasing number of international degree students and exchange students, encouraging students to participate in student exchange, hiring international researchers and integrating studies which support internationalisation  in degrees.

But why? I have heard quite a number of response attempts to this question in various seminars. The most common argument for internationalisation is that working life has become international and employees must therefore have the capacity to act in an international environment. On the other hand, internationalisation is believed to improve the quality of teaching and research, as well as to bring benefits to the economy. However, it is slightly worrying that many rectors and directors do not seem to have a very clear picture of the internationalisation objectives.

Why would internationalisation result in quality? Why cannot we develop quality on our own in this promised land of high-quality education? Are international students and researchers better than us? Do workplaces really even need international expertise?

International competence is not knowledge about languages and cultures  

In my opinion, one of the most important aspects is that the most important objective of higher education is to teach students to improve their thinking. The purpose of education is not only to adopt certain contents, but to learn to review issues from different perspectives and to question the prevailing practices.

It is extremely difficult to teach these skills. International expertise is one of the most effective ways to teach them because it exposes to new perspectives. Along with international experiences, we develop an understanding as to which matters could be different and how they could be done. In the international environment, you are forced to operate in a new way, and therefore you also adopt new ways of thinking.

Essentially, this is the same idea as in participatory teaching methods or student-centred learning, which are basic things in pedagogy today. ”It’s easier to act your way into a new way of thinking than to think your way into a new way of acting,” said the founder of Habitat for Humanity Millard Fuller.

I myself would rather live in a country where everyone who decides on my affairs would have international experience. No matter if their work is in any way related to internationality. International expertise is often perceived as language or cultural awareness, which is mainly useful in international assignments. That is one aspect, but international expertise is also much more.

A recent report of think tank Demos Helsinki, Piilotettu osaaminen, states: ”Employers do not pay attention to international expertise in the recruitment process – but appreciate the very characteristics which are considered to be related to the international expertise.” ”Half of the Finnish employers connects international expertise particularly or very strongly with such characteristics as an interest towards new issues, empathy, persistence, self-esteem, confidence and reliability. Many of these characteristics were included in the most important recruitment criteria of the Finnish employers.”

I have grouped the areas of international competence for example as follows:

• Attitudes (e.g. openness to new perspectives, flexibility and competence to question prevailing ways of thinking)
• Knowledge (e.g. knowledge of different cultures, operating environments and international systems)
• Skills (e.g. communication and teamwork skills, the ability to recognise and analyse cultural differences, adaptability)

In addition to these quite obvious areas of international competence, it also seems that employees who have gained international experience generally perform better in their duties (The QS Global Employer Survey 2011).

This does not directly lead to the conclusion that international experience would result in better employment opportunities or career prospects. Studies rather show that employers are often not able to look for or identify strengths related to internationalisation. However, it may provide plenty of expertise that we have not even thought about.

No benefits of internationalisation without interaction

”In addition to international mobility, the international expertise of students who will soon transfer to the working life is also created more and more through hobbies, entertainment and interaction in peer groups”, says the report of Demos Helsinki. Thus, the accumulation of international expertise does not necessarily require student exchange.

However, it should be quite obvious that the international expertise of local students does not develop by itself, no matter how many foreigners study in the same institution. Many higher education institutions have arrangements where international students mainly take different courses than the locals, live in their own premises and hang out in their own groups on their leisure time or in international events arranged separately for international students.

That is why it is important that the objectives of internationalisation are considered. Just increasing the number of international students does not produce an international perspective if the everyday life at the university cannot be gradually changed so that international students are seen, heard and full members of the community in everything. The increasing of interaction and integration is the next major internationalisation challenge in higher education institutions all over the world.

Hanna Sauli

AYY’s Specialist, International Affairs

Ensi viikolla päätetään ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä esiintyvistä vapaaehtoisista hyväntekeväisyyslahjoituskohteista. Perinteisesti kohteita on ollut neljä, ja kutakin voi tukea noin viiden euron lahjoituksella. Vaihtoehtoisesti voi lahjoittaa noin 20 euron summan, joka jaetaan tasaisesti kaikille kohteille. Viime vuosina lahjoittajia on ollut tasaisesti hieman päälle 2000.

Lahjoitusvalikoima on erittäin tehokas keino viestiä AYY:n arvoista, sillä se on ehkä ainoa ylioppilaskunnan viesti joka välittyy ihan jokaiselle Aalto-yliopiston perusopiskelijalle. Toisaalta kohdelistan on myös oltava monipuolinen, jotta mahdollisimman moni opiskelija voisi tuntea vetoa edes johonkin niistä. Lisäksi on hankkeita, joihin itse linkitymme jollain tavalla, ja joiden on lähes pakko olla mukana. Vaihtoehtojen rajaaminen neljään on yllättävän haastavaa.

Viime vuonna mukana olivat SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet, Naisten pankki, Effi ry ja John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri  -hanke. Haastajiksi nostin AYY-Kehy ry:n kummihankkeen Swazimaassa, UNICEFin, Raide ry:n, The Global Lives Projectin (kuvassa) sekä Witnessin.

SYL:illa on sekä kotimaisia että ulkomaisia kehitysyhteistyöhankkeita. Kotimaiset hankkeet ovat pääasiassa kehityskasvatus- ja tiedotushankkeita, joihin lukeutuu myös Kehyviikko. Kehyviikko on SYL:n ja ylioppilaskuntien yhteinen hanke, jossa myös AYY oli mukana viime vuonna ja on toivottavasti tänäkin vuonna. Ulkomaanhankkeita SYL:lla on Guatemalassa, Mosambikissa ja Mongoliassa. Ulkomaanhankkeiden tavoitteena on vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa ja vähentää köyhyyttä, erityisesti koulutuksen avulla. SYL:n hankkeet rahoitetaan Ulkoministeriön tuella, vapaaehtoistyöllä sekä opiskelijoiden vapaaehtoismaksuilla.

AYY-Kehy ry on AYY:n alainen yhdistys, ja ainoa aktiivinen kehitysyhteistyötoimija AYY:n piirissä. AYY-Kehy kerää varoja kummihankkeelleen, Swazimaassa eteläisessä Afrikassa sijaitsevalle lasten toimintakeskukselle. Toimintakeskuksen tarkoituksena on tukea köyhien, erityisesti orpojen, lasten koulunkäyntimahdollisuuksia ja terveydenhuoltoa sekä koko yhteisön elinoloja paikallisessa Pine Valleyn kylässä lähellä maan pääkaupunkia Mbabanea. Köyhyys ja aids ovat sekä Pine Valleyn että koko maan suuria ongelmia. AYY-Kehyn hanke ei ole aiempina vuosina ollut lahjoituslistassa, mutta mielestäni ylioppilaskunnan on priorisoitava piirissään tapahtuvaa kehytoimintaa täysin vieraiden hankkeiden yli.

Itämeri-hanke on viime vuosina ollut selvästi suosituin lahjoituskohde, ja se ansaitsee paikkansa tärkeänä ympäristöhankkeena, joka koskettaa suomalaisia suoraan. Liike-elämästä lainatun toimintamallinsa mukaisesti Puhdas Itämeri -hankkeiden kantava periaate on kohdentaa toimet sinne, missä pienimmällä kustannuksella on saatavissa aikaan suurin tulos eli suurin positiivinen ympäristövaikutus.

Nämä kolme nousivat selkeiksi valinnoiksi hallituksen alustavassa keskustelussa, ja viimeisestä paikasta onkin kova kisa.

Naisten pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentulon kehittämistä mm. pienlainoilla ja ammattikoulutuksella. UNICEFin työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, ja se pyrkii takaamaan perusoikeudet kaikille lapsille. Raide ry tekee ehkäisevää päihdetyötä ja tukee nuorten elämänhallintaa pääasiassa päihdebussin ja päihdeparkin muodossa Suomessa. Effi eli Electronic Frontier Finland ry puolustaa kansalaisten sähköisiä oikeuksia, ja AYY on sen kannatusjäsen. Vaihtoehdoissa on mukana myös kaksi epätavallisempaa, uusia medioita hyödyntävää projektia. Global Lives rakentaa kulttuurienvälistä empatiaa (blogasin heistä myös aiemmin) ja video heistä löytyy täältä. Witness yhdistää ihmisoikeudet, median ja teknologian. Heidän videonsa löytyy täältä.

Mitä mieltä sinä olet?

Mariko Landström

hallituksen kv- ja kehyvastaava

YLE kertoi eilen, että 119 kansanedustajaa on kiirehtinyt allekirjoittamaan lakialoitteen EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista ennen kuin meneillään olevan lukukausimaksukokeilun arviointi on valmistunut. Sen odottaminen olisikin ollut sikäli turhaa, että kokeilusta ei varmastikaan oltaisi saatu minkäänlaista aloitteen laatijoiden tavoitteita tukevaa evidenssiä. Onhan kokeilu epäonnistunut jokseenkin millä kriteerillä tahansa tarkasteltuna.

Lakialoitteen perustelut sisältävät useita väitteitä ja oletuksia, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Seuraavassa perustelut ruodittuna kappale kappaleelta.

”Korkealaatuinen koulutus on globaalisti kysytty kauppatavara. Lukuvuonna 2010-2011 Yhdysvalloissa opiskeli 723 277 ja Isossa-Britanniassa 428 225 ulkomaalaista opiskelijaa. Ulkomaisten opiskelijoiden määrät ovat kasvaneet näissä maissa viime vuosina useita prosenttiyksikköjä vuosittain. Myös Suomessa tulisi olla mahdollista tarjota maksullista koulutusta ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille ja houkutella opiskelijoita jäämään valmistumisen jälkeen suomalaiseen työelämään.”

Suomen osalta vertailua kannattaisi tehdä erityisesti muihin pohjoismaihin, joissa harvinainen kieli ja korkeakoulujen vähäinen kansainvälinen tunnettuus hankaloittavat opiskelijarekrytointia samalla tavalla kuin meillä. Ruotsissa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien kansainvälisten opiskelijoiden määrä romahti 79 prosentilla, kun siellä otettiin lukukausimaksut käyttöön vuonna 2011. Päätös heikentää tehokkaasti Ruotsin verkostoja kansainvälisen talouden ja tieteen kentällä.

Kansainvälisiä opiskelijoita jää nytkin suomalaiseen työelämään merkittävä määrä. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vuonna 2007 valmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista 49% oli vuotta myöhemmin työllistynyt Suomeen.

”Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksuilla yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat kehittää vieraskielistä opetusta myös suomalaisten opiskelijoiden hyväksi. Samalla Suomen kansainvälistä arvostusta nauttiva koulutusjärjestelmä voidaan kehittää vientituotteeksi.”

Suomessa käynnissä olevan maksukokeilun aikana maksuilla ei ole onnistuttu keräämään juurikaan nettotuloja, koska ne opiskelijat, joilta maksuja olisi peritty, ovat useimmiten jättäneet paikkansa ottamatta vastaan. Jos kansainvälisten opiskelijoiden määrästä halutaan pitää kiinni, joudutaan heitä houkuttelemaan käyttämällä ylimääräistä rahaa stipendeihin, oheispalveluihin ja markkinointiin, mikä maksaa enemmän kuin mitä maksuilla pystytään keräämään. Tämä on yleinen ilmiö myös maailmalla lukukausimaksuja keräävissä korkeakouluissa. Lisäksi maksujen hallinnointi maksaa.

Aallossa maksukokeilu onkin tuottanut silkkaa tappiota. Kokonaan maksunsa itse maksavia opiskelijoita on saatu houkuteltua Aaltoon kahdessa vuodessa vain kaksi.

”Suomen lain mukaan ei nykyisin ole mahdollista periä lukukausimaksuja yksittäisiltä ulkomaisilta opiskelijoilta, vaan ainoastaan myydä räätälöityä koulutusta ryhmille. Lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että myös suomalaiset oppilaitokset voivat tarjota koulutusta maksua vastaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville yksittäisille opiskelijoille. Tällöin myös opiskelijamäärät saadaan pidettyä useilla aloilla nykyistä korkeampina ja opettajillekin riittää töitä aloilla, joille kotimaisia opiskelijoita ei ole riittävästi.”

Mikään evidenssi Suomesta tai ulkomailta ei viittaa siihen, että maksut auttaisivat houkuttelemaan opiskelijoita tai kustantamaan heidän koulutuksensa aiheuttamat kustannukset. Päinvastoin, maksut karkottavat opiskelijoita, ja niistä kertyy lisäkustannuksia. Koulutuksen maksuttomuus on yksi kansainvälisten opiskelijoiden keskeisimpiä syitä tulla Suomeen opiskelemaan.

”Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin tulee liittää verovähennysoikeus kannustimena siten, että opiskelun loputtua Suomeen töihin jäävä henkilö voi vähentää verotuksessa maksamansa lukukausimaksut kokonaisuudessaan takaisin viiden vuoden aikana. Jokaisena opiskelun jälkeisenä vuonna Suomeen ansiotyöhön jäänyt EU- tai ETA-maiden ulkopuolinen henkilö olisi oikeutettu vähentämään tuloverotuksessa korkeintaan yhden viidesosan opiskelunsa aikana maksamistaan lukukausimaksuista. Tämä kannustaisi ulkomaalaisia jäämään Suomeen töihin useammaksikin vuodeksi tutkinnon suorittamisen jälkeen.”

On epätodennäköistä, että verokannustimella olisi suurta vaikutusta opiskelijoiden jäämiseen Suomeen, sillä jo nytkin EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuneista opiskelijoista selvä enemmistö haluaisi jäädä Suomeen, mikäli löytää työpaikan, ja 49% onnistuukin siinä. Suomeen jäävien osuutta voitaisiin kasvattaa tehokkaasti karsimalla työllistymisen esteitä, kuten pidentämällä oleskeluluvan voimassaoloaikaa valmistumisen jälkeen sekä lisäämällä kotimaisten kielten opiskelumahdollisuuksia.

Vasta vuosien päässä siintävät verohelpotukset eivät juuri auta maksamaan lukukausimaksuja opiskeluaikana, eikä opiskelijan kannata riskiä ottaakaan, sillä työllistymisestä Suomeen ei voi olla varma.

”Työvoiman tarjonta on jo kääntynyt Suomessa laskuun. Suomi tarvitseekin kipeästi ammattitaitoista ja suomalaiseen kulttuuriin jo sopeutunutta työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta. Jatkossa ulkomaisen työvoiman määrä tulee väistämättä kasvamaan. Parhainta mahdollista työvoimaa ovat Suomessa tutkintonsa suorittaneet, joilla on jo suomalaisen kulttuurin ja kielen tuntemus.”

Tämä on aivan totta, ja siksi maksuton koulutus onkin Suomelle erinomaisen kannattava investointi. Koulutuksen maksuttomuus on yksi keskeisimmistä syistä tulla Suomeen opiskelemaan. Suomeen työllistyvien tuottama verohyöty kattaa koulutuksen kustannukset, sillä suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista opiskelee kahden vuoden maisteriohjelmissa, joista aiheutuu vain murto-osa niistä kustannuksistä, mitä aiheutuu suomalaisen kasvattamisesta ja kouluttamisesta vauvasta maisteriksi. Kansainväliset opiskelijat eivät myöskään ole oikeutettuja opintotukeen, ja he kattavat elinkustannuksensa Suomessa pääosin kotimaastaan tulevilla varoilla.

”Verovähennyksen rinnalle tulee luoda stipendijärjestelmä, jolla mahdollistetaan kehitysmaista tulevien köyhien ja lahjakkaiden oppilaiden opiskelu Suomessa. Rahoitus näiden kehitysmaiden opiskelijoiden tukemiseen järjestettäisiin kehitysyhteistyöbudjetista. Rahoitus suunnattaisiin Suomen olemassa olevien kehitysyhteistyömaiden opiskelijoiden tukemiseen. Stipendit kohdennettaisiin neuvoteltaville ohjelman painopistealoille.”

Kehitysyhteistyövarojen käyttö lukukausimaksujen kattamiseen ei täytä kehitysavuksi laskettavan tuen kriteerejä. Kehitysyhteistyövaroihin voidaan lukea vain apu, joka täyttää OECD:n niin sanotut ODA-kriteerit ja suunnitellaan kehitysmaiden tarpeista lähtien. Oman maan työllisyyspolitiikkaa tukevan aivotuonnin rahoittaminen ei täytä näitä kriteerejä. Kehittynyt maa ei voi maksaa kehitysapua itselleen.

”Liittämällä täysimääräinen verovähennysoikeus ulkomaalaisten lukukausimaksuihin annetaan samalla selvä viesti sen puolesta, että korkeakouluopetuksen tulee olla suomalaisille ilmaista myös tulevaisuudessa. Suomalaisten osalta voidaan lähtökohtaisesti olettaa, että he jäävät työhön Suomeen tai ainakin suorittavat osan työurastaan Suomessa. Korkeakoulutuksen maksuttomuus suomalaisille opiskelijoille on mahdollisuuksien tasa-arvoon perustuva lähtökohta, josta on pidettävä kiinni.”

Tämä tarkoittanee, että siinä tapauksessa, että kansainvälinen opiskelija työllistyy Suomeen, hän saa vähentää lukukausimaksuja vastaavan summan verotettavista tuloistaan ennen verotusta, jolloin hän saa takaisin vain veroprosenttinsa suuruisen osuuden maksamistaan maksuista. Tästä on vielä matkaa siihen, että verotuksessa hyvitettäisiin maksut kokonaan. Opiskelija saattaa myös päätyä kohtuuttomaan asemaan, jos hän yrityksistään huolimatta epäonnistuu työpaikan löytämisessä. Silloin hän saattaa jäädä maksamaan velkojaan lähtömaansa alemman palkkatason varassa. En suosittelisi kenellekään tällaista riskinottoa.

”Lakia valtion talousarviosta tulee muuttaa siten, että perittävät lukukausimaksut käytetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen omaan toimintaan, jotta opetuksessa saavutetaan korkea kansainvälinen taso.”

Tällä hetkellä kokeiluyliopistoissa lukukausimaksuista ei kerry korkeakouluille mitään. Maksujen hallintoon, stipendeihin, markkinointiin ja oheispalveluihin joudutaan käyttämään myös sellaisia varoja, jotka muuten voitaisiin käyttää parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien opiskelijoiden opetuksen parantamiseen. Maksullisiin ohjelmiin on kanavoitu jonkin verran uusia resursseja, mutta ilman maksukokeilua ne olisi voitu käyttää opetuksen laadun parantamiseen kaikissa ohjelmissa.

Hanna Sauli

AYY:n kv-asiantuntija

==

Lakialoite:

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:

1. Laki

yliopistolain 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009 ) 8 §:n otsikko ja 1 momentti seuraavasti:

8 §

Opetuksesta perittävät maksut

Korkeakoulututkintoon johtava opetus on maksutonta Suomen kansalaiselle. Suomen kansalaisia koskevia tämän lain säännöksiä sovelletaan myös henkilöön, joka Euroopan yhteisön lainsäädännön taikka Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen nojalla tulee rinnastaa Suomen kansalaiseen. Muille kuin Suomen kansalaisille korkeakoulututkintoon johtava opetus on maksutonta, jos henkilö on asunut Suomessa tai muussa Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa vähintään kaksi vuotta ennen opintojen aloittamista ja asumista Suomessa voidaan pitää luonteeltaan pysyvänä. Muilta kuin edellä mainituilta opiskelijoilta perittävät lukukausimaksut voivat yliopiston päätöksen mukaan vaihdella 3 500 eurosta 12 000 euroon lukuvuodessa. Jatkotutkintoa suorittavilta lukukausimaksuja ei peritä. Ulkopuolisen tahon tilauksesta kehitettävästä ja toteutettavasta yliopistontutkintoon johtavasta koulutuksesta on perittävä vähintään siitä aiheutuvat kustannukset kattava maksu.

Tämä laki tulee voimaan    päivänä       kuuta 20  .

2. Laki

ammattikorkeakoululain 26 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ammattikorkeakoululain (351/2003 ) 26 §:n otsikko ja 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 564/2009 , seuraavasti:

26 §

Opetuksesta perittävät maksut

Ammattikorkeakoulututkintoon ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava opetus on maksutonta Suomen kansalaiselle. Suomen kansalaisia koskevia tämän lain säännöksiä sovelletaan myös henkilöön, joka Euroopan yhteisön lainsäädännön taikka Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen nojalla tulee rinnastaa Suomen kansalaiseen. Muille kuin Suomen kansalaisille korkeakoulututkintoon johtava opetus on maksutonta, jos henkilö on asunut Suomessa tai muussa Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa vähintään kaksi vuotta ennen opintojen aloittamista ja asumista Suomessa voidaan pitää luonteeltaan pysyvänä. Muilta kuin edellä mainituilta opiskelijoilta perittävät lukukausimaksut voivat ammattikorkeakoulun päätöksen mukaan vaihdella 3 500 eurosta 12 000 euroon lukuvuodessa. Ulkopuolisen tahon tilauksesta kehitettävästä ja toteutettavasta tutkintoon johtavasta koulutuksesta on perittävä vähintään siitä aiheutuvat kustannukset kattava maksu.

Tämä laki tulee voimaan    päivänä       kuuta 20  .

3. Laki

tuloverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään tuloverolakiin (1535/1992 ) uusi 95 b § seuraavasti:

 95 b §

Korkeakoulujen lukukausimaksuista tehtävät vähennykset

Henkilö, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon Suomessa ja jolle opiskelu ei ole ollut maksutonta yliopistolain 8 §:n 1 momentissa tai ammattikorkeakoululain 26 §:n 1 momentissa säädetyn perusteella, saa vähentää palkkatulostaan tulonhankkimisvähennyksenä opiskelun päättymisestä seuraavan viiden vuoden aikana kunakin vuonna yhden viidesosan opiskeluaikana maksamistaan lukukausimaksuista.

HSL haluaa saada Aalto-yliopiston opiskelijoilta ja henkilökunnalta käyttökokemuksia uudesta Kutsuplus-palvelustaan! Katso tarkemmat tiedot täältä.

–Matti
—
Helsinki Regional Transport system is looking for Aalto students and staff to test out and give feedback on their new Kutsuplus service! For further details, see here!

BR,
Matti

AYY:n kansainvälisyysviikko on paraikaa käynnissä. Viikkoon huipentuvat Mosaicin, ensiaskeliaan ottavan kansainvälisyysjaoston kuluvan vuoden ponnistukset. Viikon tavoitteena on esitellä erilaisia näkökulmia kansainvälistymiseen, ja toivottavasti jokainen on löytänyt niistä jonkin itseään kiinnostavan. Erityisesti yksi tapahtumista, Global Lives – the screening, on erilainen kuin mikään mihin olen aiemmin törmännyt.

Tapasin David Evan Harrisin ensi kertaa aiemmin tänä syksynä erään Aalto-kurssin yhteydessä. David on loistotyyppi ja innovatiivisin kohtaamani paremman maailman puolesta taistelija. Ihastuin totaalisesti yhteen hänen projekteistaan – Global Livesiin. Ilmoitin heti haluavani esittää hänen projektinsa Aalto-yliopistossa, ja hän oli yhtä innoissaan kuin minä.

Global Lives -tiimin tavoite on rakentaa ihmiselämästä virtuaalinen kirjasto, joka järisyttää käsityksiämme oman yhteisömme ulkopuolella olevista kulttuureista, kansakunnista ja ihmisistä.

Tähän mennessä on videokuvattu 24 yhtäjaksoista tuntia kymmenen ihmisen elämää. Nämä kymmenen edustavat karkeasti ottaen ihmiselämän kirjoa planeetallamme. Toisin sanoen he noudattavat muun muassa ihmiskunnan maantieteellistä, demografista, uskonnollista ja tulotasollista jakaumaa. Videoissa ei ole kerrontaa, lisättyä musiikkia tai mitään muutakaan ohjausta tai manipulointia kuvaustiimiltä – vain nämä yksilöt ja yksi heidän elämänsä päivistä. Tämän lähemmäksi tai aidommaksi on vaikea, ehkä mahdoton päästä.

Yleisö kutsutaan tarkkailemaan muita maailmoja, ja samalla he voivat tämän pohjalta reflektoida omaansa. Erilaisuuksien ja samankaltaisuuksien syvyys maailman ihmisissä paljastuvat. Yhtäkkiä kulttuurien väliset kuilut tuntuvat samanaikaisesti leveämmiltä ja kapeammilta.

Yksinkertaiselta tuntuva projekti on vaatinut tuhansia tunteja työtä sadoilta vapaaehtoisilta ympäri maailman. Materiaalia on nyt 240 tuntia. Projekti laajenee edelleen.

Tänä kansainvälisyysviikon perjantaina Design Factorylla tapaamme ensin Davidin (tai hänen ollessaan estynyt hänen kollegansa Laurenin), joka esittelee projektinsa Skypen välityksellä San Franciscosta. Sitten syvennymme Dadahin, Dusanin, Edithin, Jamesin, Jamilan, Kain, Muttun, Raelin, Rumilin ja Zhannan arkipäiviin. Iltaesitystä varten jokaisen henkilön päivästä on valittu viisi tuntia.

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita tarkastelemaan maailman monimuotoisuutta Mosaicin kanssa. Luvassa on uskomaton, tajuntaa laajentava kokemus. Astutaan ulos maailmastamme.

-Mariko Landström, Mosaicin puheenjohtaja

http://youtu.be/3uFdO8k6IHA

Korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksukokeilu on tuonut enemmän kustannuksia kuin tuloja.

“Vain yksi opiskelija maksoi koko 8 000 euron lukuvuosimaksun.”

Suomessa on käynnissä lukukausimaksukokeilu, jossa korkeakoulut saavat periä maksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta vuosina 2011–2014. Seuraan työssäni läheltä kokeilun toteutumista Aalto-yliopistossa.

Hallitus on näillä näkymin tekemässä päätöksen maksujen jatkosta ensi keväänä siitä huolimatta, että tulokset ovat jääneet laihoiksi. Maksukokeilu on kutistunut paljon pienemmäksi kuin opetus- ja kulttuuriministeriö oli suunnitellut.

Korkeakoulut ilmoittivat mukaan vain 24 koulutusohjelmaa, minkä lisäksi moni opiskelija on joko perunut opiskelupaikkansa maksun vuoksi tai saanut stipendin, joka kattaa maksun tai osan siitä.

Viime vuonna Suomeen onnistuttiin houkuttelemaan vain 12 opiskelijaa, jotka maksoivat maksun kokonaan itse. Aalto lähti kokeiluun peräti kymmenellä englanninkielisellä maisteriohjelmalla, mutta meilläkin lopulta vain yksi opiskelija maksoi koko 8000 euron lukuvuosimaksun.

Lässähtäneestä kokeilusta voi silti tehdä kiinnostavia havaintoja. Vaikka julkisessa keskustelussa maksuja on perusteltu verorahojen säästämisellä, Aallossa lukukausimaksujärjestelmä on tuottanut enemmän uusia kustannuksia kuin tuloja.

Hakijat jaetaan aiemman opintomenestyksen perusteella stipendikategorioihin. Se, minkä kategorian stipendi opiskelijalle myönnetään, vaikuttaa selvästi siihen, ottaako opiskelija paikkansa vastaan. Parhaat stipendit, jotka kattavat lukukausimaksut ja elinkustannukset, otetaan halukkaasti vastaan. Sen sijaan kokonaan ilman stipendiä jääneet eivät tule Aaltoon, vaan valitsevat useimmiten toisen yliopiston.

Aallolle jäävät siis käteen lähinnä stipendiaatit, eikä stipendejä jaettaisi ilman maksukokeilua. Luopumalla stipendeistä voitaisiin vähentää kustannuksia, mutta tähänastiset kokemukset osoittavat, että silloin myös kansainvälisten opiskelijoiden määrä Aallossa vähenisi. Tämä olisi jyrkässä ristiriidassa Aallon tavoitteiden kanssa, onhan päämääränä tulla kansainväliseksi huippuyliopistoksi.

Muissa korkeakouluissa on samansuuntaisia kokemuksia. Maailmalla lukukausimaksuja perivissä korkeakouluissa on tyypillistä, että ylimääräiseen hallintoon, mainontaan, stipendeihin ja oheispalveluihin joudutaan käyttämään enemmän rahaa kuin maksuilla voidaan kerätä, jos korkeakoulu haluaa säilyttää asemansa kansainvälisellä koulutuskentällä. Vain kymmenien tuhansien maksuja keräävät huippuyliopistot pääsevät voitolle.

Ruotsissa maksut otettiin käyttöön kaikissa korkeakouluissa 2011, jolloin kansainvälisten opiskelijoiden määrä romahti 16 000 opiskelijasta 1200 opiskelijaan. Muutos heikentää tehokkaasti Ruotsin verkostoja kansainvälisessä taloudessa ja korkeakoulukentällä.

Vuositasolla Aallon tappiot lukukausimaksuista lasketaan kymmenissä tuhansissa euroissa. Vaikka maksujen periminen joskus alkaisi sujua paremmin ja laajenisi useampiin ohjelmiin, ei yliopisto odota maksuista merkittävää rahoituslähdettä.

Aallon kokonaisbudjetti lähentelee 400 miljoonaa, joten maksujen periminen pysyy yliopiston talouden kannalta melkoisen yhdentekevänä, oli se voitollista tai tappiollista.

Myös kansantalouden kannalta maksuilla on häviävän pieni merkitys. Paljon suurempi merkitys on niillä kansainvälisillä opiskelijoilla, jotka jäävät Suomeen työskentelemään ja maksamaan veroja. Onkin hämmentävää, kuinka harvoin maksujen järkevyyttä arvioidaan heikkenevän huoltosuhteen näkökulmasta.

Kansainväliset opiskelijat on useimmiten koulutettu ulkomailla lapsesta kandiin asti, ja he tuottavat siten koulutusjärjestelmällemme kustannuksia vain kahden vuoden maisteriopintojen edestä. Selvä enemmistö heistä, eri tutkimusten mukaan 65–80 prosenttia, haluaa jäädä valmistuttuaan Suomeen töihin.

Panokset kannattaisikin suunnata sen varmistamiseen, että mahdollisimman moni löytää paikkansa työmarkkinoiltamme, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia suomen opiskeluun ja keventämällä työlupabyrokratiaa. Tosin myös kotimaahansa palaavat opiskelijat sijoittuvat usein suomalaiseen tai Suomen kanssa kauppaa käyvään yritykseen ja hyödyttävät sitä kautta Suomen taloutta.

Kyselytutkimukset osoittavat, että maksuttomuus on tärkeimpiä syitä saapua Suomeen opiskelemaan. Koska maksuttomuus helpottaa valmiiksi pitkälle koulutetun työvoiman houkuttelua Suomeen, se on valtiolle erittäin hyvätuottoinen sijoitus.

Hanna Sauli
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden asiantuntija.

(Julkaistu Vihreässä langassa 5.10.2012.)