Perjantaina – yllättäen pizzaa
Teepä pizzataikina pari päivää ennen jääkaappiin odottamaan.
Ja leivo pizza perjantaina; varsinaiset lisukkeet lisätään vasta, kun pohja on valmiiksipaistunut.
Muista laittaa uunipelti ensin tyhjänä uuniin ja sitten vasta taikina pellille paistumaan, näin tulee rapea pohja!
Kotiuunit eivät yleensä ole pizzauuneja, mutta askelta lähemmäksi pääsee ostamalla leivinkiven.
Niitä saa isompien tavaratalojen astiaosastoilta, maksavat noin 20-40 euroa.
Leivinkivi on pizzanpaiston lisäksi kätevä myös leipien ja piirakoiden paistamisessa!
Tee ensin tomaattikastike näin:
kaada kattilan pohjalle reilusti oliiviöljyä, kuumenna ja lisää silputtuja valkosipulinkynsiä sekä yrttejä.
Lisää tölkki paseerattuja tomaatteja (ei siis tomaattimurskaa) ja 1 iso tölkki tomaattipyreetä, suolaa ja mustaapippuria.
Anna keittyä kasaan suunnilleen vartin verran.
Tomaattitölkin pitää olla ehdottomasti Muttia, muistaakseni se kuuluu Alepankin valikoimiin.
Muttin tomaatit on poimittu kypsinä, joten se eroaa maultaan edukseen muista vastaavista.
Pizza onnistuu parhaiten, kun kaiken tekee päinvastoin kuin perinteisissä ohjeissa:
kannattaa käyttää kylmää vettä, kohotetaan taikina jääkaapissa ja käytetään se oliiviöljy tomaattikastikkeeseen eikä pizzapohjaan!
Akuuttiin pizzanhimoon tätä ohjetta ei tosin voi käyttää, koska taikinan tekeminen kestää kaksi vuorokautta!
Tärkein vinkki on se, että taikinaa tulee kohdella varoen ja hellästi kuin sylivauvaa ikään.
Pizzapohja (2 kpl)
180 g kylmää (!) vettä (n 4 dl)
10 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
300 g vehnäjauhoja (=4,5 dl, joskus taikinaan menee jauhoja vain 3 dl, lisää siis jauhoja varoen – ei liikaa)
Liuota hiiva kylmään veteen.
Lisää suola ja jauhot ja vaivaa kaikki ainekset sekaisin tasaiseksi taikinaksi – tämän kummemmin taikinaa ei tarvitse vaivata.
Peitä kulho muovikelmulla ja laita jääkaappiin kohoamaan 48 tunniksi.
Kahden päivän kuluttua laita leivinkivi uuniin ja kuumenna uuni niin kuumaksi kuin saa.
Jos et kuitenkaan omista leivinkiveä, voi hätävarana käyttää tavallista uunipeltiä;
älä kuitenkaan käytä kummassakaan tapauksessa leivinpaperia.
Varaa tekemäsi tomaattikastike ja viipaloitu juusto (pallomozzarellaa tai sitten jotain muuta pizzajuustoa) valmiiksi,
sillä täyttämisvaiheessa tulee olla ripeä!
Jaa se 48 tuntia kohonnut taikina kahteen osaan.
Jos taikina on liimautunut kulhon reunoille, kaavi se varovasti nuolijaa apuna käyttäen jauhotetulle pöydälle.
Kohtele taikinaa hellästi, älä vaivaa äläkä kaulitse ja varo kaikenlaisia iskuja.
Ota taikinapala ja tartu kummallakin kädellä yläreunasta kiinni niin, että alareuna roikkuu.
Lähde pyörittämään taikinapalaa siirtämällä käsiä reunoja pitkin niin kuin pyörittäisit autonrattia tai ruoria.
Kun taikina on venynyt sopivan kokoiseksi, ota leivinkivi/pelti uunista ja lätkäise pohja sen päälle.
Lisää pohjalle tomaattikastike ja juusto – ja hei, varo sormia!
Paista pizzaa n 4-5 minuuttia uunin ylimmällä tasolla, tarkkaile tekelettä koko ajan – ota pizza uunista heti,
kun juusto on mukavasti ruskistunut ja reuna näyttää sopivasti ruskistuneelta, kohonneelta ja paistuneelta.
Lisää vasta lopuksi – pizzan uunista otettuasi – päälle ilmakuivattua kinkkua ja rucolaa tai haluamaasi täytettä
esim pinaatinlehtiä, sardellia yms.
Ja sitten eiku syömään! Kuvia ei ehtinyt ottaa, kas, kun pizza syötiin jo!
Terkuin
Otaniemen wannabe-kokki