”Yksi keskeisimmistä ongelmista on, että kansainvälisyydestä on tullut itseisarvo.” Näin harmittelee kriittistä Huippuyliopisto–blogia pitävä Aallon tutkija uusimman Aino-lehden kansijutussa Tuulan viemää.
Puhun työssäni paljon kansainvälistymisen puolesta, mutta minuakin häiritsee, että kansainvälistyminen nähdään usein itseisarvona. Perustelematon kansainvälistymisintoilu riittää kyllä niille, jotka uskovat asiaan jo valmiiksi. Muille on kyettävä tarjoamaan perusteluja.
Lähes kaikki korkeakoulut maailmassa pyrkivät kansainvälistymään. Myös Suomessa korkeakouluille on asetettu kansainvälistymistavoitteet, ja niiden saavuttamisesta palkitaan lisärahoituksella. Se merkitsee esimerkiksi yhä useampien kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden houkuttelemista, opiskelijoiden kannustamista vaihtoon, ulkomaalaisten tutkijoiden palkkaamista ja kansainvälistymistä tukevien opintojen sisällyttämistä tutkintoihin.
Mutta miksi? Olen kuullut kysymykseen melkoisen määrän vastausyrityksiä erilaisissa seminaareissa. Tavallisin perustelu kansainvälistymiselle on, että työelämän kansainvälistyessä työntekijöillä on oltava valmiudet toimia kansainvälisessä ympäristössä. Toisaalta kansainvälistymisen uskotaan parantavan opetuksen ja tutkimuksen laatua sekä tuovan kansantaloudelle hyötyjä. Hieman huolestuttavaa kuitenkin on, että monilla rehtoreilla ja johtajilla ei ole näyttänyt olevan kovin selkeää kuvaa kansainvälistymisen tavoitteista.
Miksi laatu seuraisi kansainvälistymisestä? Miksi emme voi kehittää laatua itseksemme täällä huippukoulutuksen luvatussa maassa? Ovatko kansainväliset opiskelijat ja tutkijat meitä parempia? Tarvitaanko työpaikoilla edes oikeasti kansainvälistä osaamista?
Kansainvälinen osaaminen ei ole kieli- ja kulttuuritietoutta
Eräs tärkeimmistä näkökulmista asiaan on mielestäni se, että korkeakoulutuksen tärkein tavoite on opettaa ajattelemaan paremmin. Koulutuksessa ei pyritä ainoastaan omaksumaan tiettyjä asiakokonaisuuksia, vaan opitaan tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja kyseenalaistamaan vallitsevia toimintatapoja.
Näitä taitoja on äärimmäisen vaikea opettaa. Kansainvälinen kokemus on tehokkaimpia tapoja kehittää niitä, sillä se altistaa uusille näkökulmille. Kansainvälisten kokemusten myötä kehittyy ymmärrys sille, mitkä asiat voisivat olla toisin ja miten. Kansainvälisessä ympäristössä joutuu väkisinkin toimimaan uudella tavalla, ja siten myös omaksumaan uusia ajattelutapoja.
Kyse on pohjimmiltaan aivan samasta asiasta kuin osallistavissa opetusmenetelmissä tai opiskelijakeskeisessä oppimisessa, jotka ovat nykyään pedagogiikan peruskauraa. ”It’s easier to act your way into a new way of thinking than to think your way into a new way of acting”, totesi Habitat for Humanityn perustaja Millard Fuller.
Itse asuisin mieluiten maassa, jossa jokaisella, joka päättää asioistani, olisi kansainvälistä kokemusta. Aivan sama, liittyykö heidän työnsä mitenkään kansainvälisyyteen. Kansainvälinen osaaminen mielletään usein kieli- ja kulttuuritietoudeksi, josta on hyötyä lähinnä kansainvälisissä tehtävissä. On se sitäkin, mutta myös paljon muuta.
Ajatuspaja Demos Helsingin tuore raportti Piilotettu osaaminen toteaa: ”Työnantajat eivät kiinnitä huomiota kansainväliseen osaamiseen rekrytoinnissa – mutta arvostavat juuri niitä ominaisuuksia, joihin kansainvälisen osaamisen koetaan liittyvän.” ”Puolet suomalaisista työnantajista yhdistää kansainvälisen osaamisen erityisen tai hyvin vahvasti sellaisiin ominaisuuksiin, kuten kiinnostus uusia asioita kohtaan, empatia, sitkeys, itsetunto, itsevarmuus ja luotettavuus. Useat näistä ominaisuuksista nousivat suomalaisen työnantajien kaikkein tärkeimmiksi arvioimien rekrytointikriteerien joukkoon.”
Itse olen ryhmitellyt kansainvälisen osaamisen osa-alueita mm. näin:
-
Asenteet (esim. avoimuus uusille näkökulmille, joustavuus ja valmius kyseenalaistaa vallitsevia ajattelutapoja)
-
Tiedot (esim. tiedot eri kulttuureista, toimintaympäristöistä ja kansainvälisistä järjestelmistä)
-
Taidot (esim. viestintä- ja tiimityötaidot, kyky tunnistaa ja analysoida kulttuurieroja, sopeutumiskyky)
Näiden melko ilmeisten kv-osaamisen osa-alueiden lisäksi kuitenkin näyttää siltä, että kansainvälistä kokemusta hankkineet työntekijät suoriutuvat myös yleisesti ottaen paremmin työtehtävissään (The QS Global Employer Survey 2011).
Tästä ei voi suoraan tehdä sitä johtopäätöstä, että kansainvälinen kokemus johtaisi parempaan työllistymiseen tai uranäkymiin. Pikemminkin tutkimukset osoittavat, että työnantajat eivät useinkaan osaa etsiä tai tunnistaa kansainvälistymiseen liittyviä vahvuuksia. Se voi kuitenkin antaa paljon sellaista osaamista, mitä emme ole tulleet edes ajatelleeksi.
Ilman vuorovaikutusta kansainvälisyys ei hyödytä ketään
”Pian työelämään siirtyvien opiskelijoiden kansainvälinen osaaminen syntyy kansainvälisen liikkuvuuden lisäksi entistä enemmän myös harrastuksissa, viihteessä ja vuorovaikutuksesta vertaisryhmissä”, toteaa Demos Helsingin raportti. Kansainvälisen osaamisen kartuttaminen ei siis välttämättä edellytä vaihtoon lähtöä.
Lienee kuitenkin selvää, että paikallisten opiskelijoiden kansainvälinen osaaminen ei kehity itsestään, vaikka joukossa olisi kuinka paljon ulkomaalaisia. Monessa korkeakoulussa asiat on järjestetty niin, että kv-opiskelijat käyvät pitkälti eri kursseja kuin paikalliset, asuvat omissa kiinteistöissään ja pyörivät vapaa-ajalla omissa porukoissaan tai erikseen kv-opiskelijoille järjestetyissä kv-tapahtumissa.
Juuri siksi olisi tärkeää, että kansainvälistymisen tavoitteita mietitään. Pelkkä kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvattaminen ei tuota kansainvälisyyttä, jos yliopistoelämän arkea ei kyetä vähitellen muuttamaan niin, että kansainväliset opiskelijat näkyvät, kuuluvat ja ovat kaikessa yhteisön täysipainoisia jäseniä. Vuorovaikutuksen ja integraation lisääminen onkin seuraava suuri kansainvälistymishaaste korkeakouluissa ympäri maailman.
Hanna Sauli
AYY:n kv-asiantuntija
