Vuonna 2018 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta viettää Taidevuotta. Sen kunniaksi annamme puheenvuoron Aalto-yhteisössä toimiville luoville ihmisille ja ryhmille. Elokuussa taiteestaan kertoo tankotanssiyhdistys Otanko.

Kuva: Assi Vainikka

Otanko eli Otaniemen tankotanssiyhdistys perustettiin tarkalleen kolme vuotta sitten muutaman innokkaan tankotanssin harrastajan voimin. Yhdistys järjestää jäsenilleen viikoittaisia tankotanssitunteja ja muuta lajiin liittyvää aktiviteettia ja ulkopuolisille tahoille lajikokeiluita ja esityksiä. Otangolla on tällä hetkellä noin 150 jäsentä ja 12 ohjaajaa.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimivan yhdistyksen tanssitunneilla on sangen poikkitieteellinen tunnelma: mukana on aaltolaisten lisäksi runsaasti esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijoita. Toimintaan osallistuminen ei missään nimessä edellytä aiempaa tankotanssitaustaa. Tunteja järjestetään alkeistasosta lähtien ja yli puolet Otangon nykyisistä ohjaajista on itse aloittanut lajin parissa Otangon tunneilla.

Tankotanssi on tanssia ja akrobatiaa yhdistävä esittävän taiteen muoto, jossa liikkeet rakennetaan pystysuoran, noin 45 mm paksun tangon ympärille.

Lajin juuret ovat ennen ajanlaskumme alkua kehitetyssä sirkuslajissa, kiinalaisessa tolpassa, ja 1100-luvulta peräisin olevassa intialaisessa Mallakhamba-urheilussa. Molemmissa urheilijat tekevät temppuja nykyisin käytettävää tankoa paksumman ja karheamman pystysuoran tangon ympärillä.

Nykymuotoisena tankotanssi on vielä nuori laji. Ensimmäinen studio perustettiin 1990-luvulla. Uusia liikkeitä, tekniikoita ja ilmaisun tapoja kehitetään jatkuvasti, mikä mahdollistaa pitempään rakentuneisiin lajeihin verrattuna erittäin runsaan luovuuden käytön maailmanmestaruuskilpailuissa saakka.

Tankotanssia pääsee näkemään muun muassa esityksinä tapahtumissa tai lajin eri tason kilpailuissa ympäri vuoden. Lisäksi netistä, erityisesti Instagramista ja Youtubesta, löytyy lähes loputon määrä videomateriaalia katsottavaksi. Kokeileminen on mahdollista esimerkiksi Otangon viikottaisilla tunneilla, joista alkeistunneille voi tulla koska vaan mukaan kokeilemaan. Pääkaupunkiseudulla on myös lukuisia kaupallisia tankotanssistudioita, joissa voi halutessaan käydä kokeilemassa lajia.

Useat harrastajistamme ovat päätyneet lajin pariin etsiessään uusia haasteita urheiluunsa ja tapoja ilmaista itseään tanssin kautta. Aiempi urheilullinen tai tanssillinen tausta onkin tyypillinen, vaikkei missään nimessä vaadittu tausta harrastajille. Laji on kiehtova, koska aloittelijakin pystyy tekemään ja ilmaisemaan paljon, mutta paraskaan tanssija ei ole vielä lähelläkään valmista.

Monet kokevat tankotanssissa erityisen inspiroivaksi sen, miten liikkumisen ja ilmaisun tavassa tangolla luovutaan pitkälti jalkojen varassa seisomisen rajoitteista: tangolla liikutaan ilmassa kannatellen kehoa vuorollaan lähes kaikkien ruumiinosien varassa. Usein kauneimmat liikkeet ja muodot syntyvätkin korkealla ilmassa raajojen ollessa vapaina muodostamaan kauniita linjoja.

Tankotanssi on taidetta muiden tanssillisten ja akrobaattisten taiteen muotojen tavoin. Sen kautta voi herättää tunteita, kertoa tarinoita ja ilmaista tanssijan sisäistä maailmaa.

Muista tanssilajeista tankotanssi poikkeaa tällä hetkellä erityisesti siinä, miten se mahdollistaa poikkeuksellisen suuren luovuuden käytön aivan korkeimmalle kilpailulliselle tasolle saakka. Yhtä oikeaa ilmaisutapaa tai tunnelmaa tankontanssikoreografialle ei ole olemassa, ja kehitettyjen perusliikkeiden yhdistelemisen lisäksi lajissa on paljon tilaa kehittää omia uniikkeja liikkeitä. Ei ole olemassa objektiivisesti oikeaa tai väärää tapaa tankotanssia.

Sara Ikonen
Otanko ry:n puheenjohtaja

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta viettää Taidevuotta. Sen kunniaksi annamme puheenvuoron Aalto-yhteisössä toimiville luoville ihmisille ja ryhmille. Toukokuussa toiminnastaan kertoo Metal Club Mökä.

Mökä hassuttelemassa vuoden 2018 sitsikilpailussa

Metal Club Mökä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimiva kulttuuri- ja urheiluyhdistys, jonka tavoite on julistaa metallimusiikin pyhää, ylevää sanomaa joka niemehen, notkohon ja saarelmaan.

Metal Club Mökä, tuttavallisemmin Mökä, syntyi vuonna 1998 metallia kuuntelevien teekkareiden hullusta tarpeesta saada pidettyä metallifestari Alvarin aukiolla. Yksinhän ei moista voisi järjestää, joten pitkätukkien oli löydettävä mukaan lisää pitkätukkia. Siitä se sitten lähti.

Kuuntelemme hevimusiikkia. Koemme helvetillistä tuskaa saunoessamme. Järjestämme bändeille keikkoja. Grillaamme aina kun on hyvä sää grillata (siis tämän tästä). Retkeilemme hevimusikaalisiin tapahtumiin. Avustamme vuosittain Tuska-festareiden järjestelyissä. Pelaamme myös suhteellisen aktiivisesti sählyä ja jalkapalloa!

Vuoden 2018 elokuun 3. ja 4. päivä maineikas Mökäfest tekee paluun.

Kaikille avoin kaksipäiväinen festari juhlistaa sitä virstanpylvästä, että Mökä on levittänyt hevimetallin ilosanomaa sekä Otaniemen akateemisissa piireissä että niemen ulkopuolella nyt 20 vuotta.

Kolmatta kertaa järjestettävä festari pidetään Täffä-ravintolassa ja jatkopaikkana toimii Rantasauna. Festarin kattaus tarjoaa jotakin jokaiselle metallimusiikin ystävälle, ja esiintymässä näemme niin Mökässä kuin koko Suomen hevikulttuurissa vaikuttaneilta yhtyeiltä. Tähän mennessä varmistuneet esiintyjät ovat Ever Circling Wolves, Perihelion Ship, Cause of Death, Caught In The Between, Abstrakt, Asgardium, ARBALEST plays Bolt Thrower, Brymir ja Urn.

Festari yhdistää monta eri tarkoitusta. Sen lisäksi, että se on Mökän vastine vuosijuhlalle ja toimii kerääntymispaikkana vuosittaiselle Suomen akateemisten hevikerhojen kokoukselle, se on rakastamamme musiikin konkreettisin ilmentymä Otaniemessä. Metallin levittämisen ydinidea on soittaa sitä ihmisille – ja soittaa sitä nimenomaan livenä.

Mökä on historiansa aikana järjestänyt kymmeniä keikkoja ympäri pääkaupunkiseutua. Isompi on kuitenkin parempaa ja niin koti- kuin ulkomaalaisten festarien innoittamana haluamme järjestää oman festarin! Inspiraationa toimivat toki myös aiemmat Mökäfestit vuosilta 2013 ja 2015.

Vaikka festari ei vielä tapahdu Alvarin aukiolla, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä.

Miksi metallimusiikki sitten on taidetta? Ilman särökitaroita ja tuplabasareita ei voi elää! Missään muussa musiikkityylissä ei ole samanlaista voimaa.

Metallimusiikissa olennaista on raaka tunne ja eläimellinen energia. Se saa ihmiset kiihkoon ja vapauttaa eläimelliset vaistot. Moshpitissä riehuminen ja pitkän letin pyörittäminen vapauttaa ja purkaa stressiä.

Yleinen virhe on kuitenkin ajatella metallia yksiulotteisena mättönä. Myös metallimusiikin parista löytyy oikeita virtuoosimuusikoita, sen sanoitukset voivat olla yhtä pohdiskelevia ja kantaaottavia kuin muissakin genreissä. Erilaisten alagenrejen määrä saa pään pyörälle. Arkkityyppisten thrash-, death-, black-, ja power metalin lisäksi metallimusiikkiin on vuosien varrella sekoitettu jos jonkinlaista genreä ja soitinta. Metalliyhtyeitä löytyy ympäri koko maailman.

Metallin voima ja monipuolisuus näytetään todeksi Mökäfesteillä. Nähdään siellä.

Combat Monster esiintymässä ensimmäisillä Mökäfesteillä vuonna 2013

Henrik Romppainen
Metal Club Mökän varapuheenjohtaja

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta viettää Taidevuotta. Sen kunniaksi annamme puheenvuoron Aalto-yhteisössä toimiville luoville ihmisille ja ryhmille. Toukokuussa taiteestaan kertoo naiskuoro KYN.

Kuva: Maarit Kytöharju

KYN (lyhenne sanoista Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat) on Suomen ja maailman eturivin naiskuoro. Helsingin Sanomat on tituleerannut sitä muun muassa yhdeksi Suomen kuorotaivaan kirkkaimmista tähdistä, jazzmusiikin edelläkävijäksi ja musiikkivuoden yllättävimmäksi kokoonpanoksi. KYN:n vuoden 2017 meriittilistalle kuuluvat Grand Prix -voitto ja erikoispalkinto erinomaisesta lavaesiintymisestä Berliinissä, rankkaus maailman kuudenneksi parhaaksi naiskuoroksi ja valinta Vuoden kuoroksi.

KYN on kunnianhimoinen ja rohkea rajojen rikkoja ja kuoromusiikin uudistaja. Se on luonut tilausteoksin omaleimaisen ja erottuvan ohjelmiston ja jopa aivan uudenlaisen kuoromusiikin genren, etnisen jazzin. Siinä suomalaisen kansanperinteen melodiset ainekset ja tekstit yhdistyvät jazzrytmiikkaan ja -harmoniaan.

Laulajilleen KYN on myös perhe.

KYN:ssä laulaa AYY:n jäsenten lisäksi eri ikäisiä ja eri aloilla opiskelevia ja työskenteleviä naisia. Kaikkia yhdistää rakkaus kuoromusiikkiin.

Kun KYN vuonna 2017 valittiin Vuoden kuoroksi, valintaperusteissa sanottiin, että tässä kuorossa laulaa itsensä naiskuoromusiikille antaneita naisia. Se on totta! Kuoro on meille elämäntapa. Me kynnittäret sitoudumme kuoroon pitkäjänteisesti, suhtaudumme harrastukseemme ammattimaisella otteella ja haluamme kehittyä laulajina – ja tietenkin samalla kehittää ja viedä eteenpäin koko kuoroa. (Jos koet samoin, saatat olla tuleva kynnitär!)

Teemme musiikkia, koska emme voi olla tekemättä sitä. Musiikin tekemiseen kuorossa inspiroi se, että se on johtajansa soittama on soitin, jossa jokainen laulaja on yksi kosketin. Laulajana saa olla ikään kuin soittimen sisällä. Tunnetta, joka syntyy siitä, kun 40 naista hengittää, aistii ja ajattelee yhdessä, on vaikea kokea missään muualla.

Inspiroivaa on myös yhteys kuulijoihin. Aina, kun laulamme yleisölle, haluamme antaa elämyksen. Olemme huomanneet, että kuoromusiikilla on mahdollista koskettaa ja kertoa tarinaa, myös yli kieli- ja kulttuurirajojen. Kun KYN lauloi suomeksi kuorokilpailuissa Italiassa, tuomaristo totesi: “Emme ymmärtäneet mitään, mutta ymmärsimme kaiken.”

On monia syitä, miksi musiikin tekeminen juuri KYN:ssä inspiroi. Itselleni yksi niistä on musiikin tekeminen yhdessä Suomen parhaiden muusikoiden kanssa. Oman kuorourani aikana olen saanut esiintyä yhdessä mm. Soile Isokosken, Johanna Förstin ja Jukka Perkon kanssa.

Parhaimmillaan kuoromusiikki puhuttelee, koskettaa ja vaikuttaa monitahoisesti yli järjen ja tiedostetun. Sen kautta voi kokea, nähdä ja ymmärtää asioita syvemmin. Taide voi hetkellisesti avata ja avartaa kokemusta ja käsitystä siitä, mitä kaikkea inhimilliseen elämäämme kuuluu ihan tässä tavallisessa arjessa.

“Kuoromusiikki on taidemuoto, jolle monta ihmistä antaa äänen. Se on voimallista, elävää, kehittyvää ja uudistuvaa, se ei pysähdy. Teos on joka kerta uusi”, taiteellinen johtajamme Kaija Viitasalo sanoo.

Katso alta video ja tule KYN:n konsertteihin kokemaan, millaista kuorotaidetta me teemme!

Susanna Kantelinen
KYN:n tuottaja

P.S. Seuraavat konsertit:

• Su 3.6. klo 18 VocalEspoo-festivaalin avajaiskonsertti, Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasali
• Ke 6.6. klo 19 Juurilla – KYN & Juurakko, Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasali

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Niko Ferm kävi Lissabonissa inspiroitumassa paikallisesta arkkitehtuurista. Voisiko portugalilaisesta kaupunkisuunnittelusta ottaa Otaniemessä oppia?

Olen vuosien aikana vieraillut useilla kampuksilla Pohjoismaissa, muualla Euroopassa, Kiinassa ja Amerikassa. Voin ylpeänä todeta, että Otaniemen kampuksen kiinteistökehitys ja oppimistilat ovat maailmanluokkaa.

Mutta vaikka kampuksemme on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen, tuntuu silti, että erityisesti arkkitehtuuri- ja taideyliopistoksi kampusympäristön ulkotilat huutavat hiljaisuutta.

Olen usein pohtinut asiaa vieraillessani Kiinassa Tsinghuan ja Tonjin yliopistojen kampuksilla. Nyt havahduin samaan ajatukseen kauniissa Lissabonissa.

Mielestäni kampuksemme ulkotilojen kehityksessä pitäisi keskittyä luovuuteen, hyvinvointiin ja kestävyyteen. Jaan tässä blogitekstissä muutamia Lissabonin-matkalla syntyneitä ajatuksia. Tekstin sekaan lisäämäni kuvat eivät tarkoita, että juuri tällaista tulisi Otaniemeen rakentaa, vaan ne ovat toimineet ajatuksen avauksina. Kuvat eivät ole kampusalueilta.

Ulkoliikuntamahdollisuudet

Otaniemessä on hyvä lenkkipolku, vaikka talvilenkkeilyä vaikeuttaakin huono valaistus. Viime vuonna saimme urheilukentän ja Dipolin välimaastoon ulkoliikuntatankoja. Hetken ajan olinkin jo tyytyväinen tilanteeseen.

Lissabonissa kuitenkin huomasin, että jokaisessa puistossa on jonkinlainen tanko, omaa painoon pohjautuva lihaskuntolaite tai ohjeita muuhun kehonhuoltoon.

Lihaskuntolaite käyttöohjeineen

Jäin myös pohtimaan, voisiko kampukselle toteuttaa alla olevan kuvan tyylisen taideteoksen ja kiipeilyseinän. Mikäli kampukselle saataisiin tällainen, uskon, että sitä voisi ylläpitää yhteisössämme toimiva Oranki ry.

Kiipeilyseinä kohtaa taideteoksen

Luonto ja kävelytiet

Otaniemessä on paljon metsää, mutta kävelytiet ovat hyvin vähässä. Alla oleva kuva on säännöllisesti hoidetusta puutarhasta, mutta jotain vastaavaa voisin kuvitella myös Otaniemeen.

Kävelytie metsässä

Otaniemessä ei myöskään juuri ole portaita – varmaankin siksi, että nousuja ei ole paljoa. On kuitenkin paikkoja, joihin portaita voisi rakentaa. En tiedä, istuttaisinko niiden keskelle puita, mutta uskon, että ne voisivat monipuolistaa kampuksen ilmettä ja tarjota ajoittaisia oleskelupaikkoja. Samalla on tietysti tärkeää muistaa, että kampuksella pyöräilyn tulisi edelleen olla helppoa.

Puu portaissa

Katutaide

Seinämaalauksia, muraaleja tai jotain vähän tageja kauniimpaa taidetta kaipaisin kampuksemme seinille, roskiksiin, tolppiin…

Lissabon on täynnä erilaisia maalauksia ja graffiteja. Vaikka alla oleva kuva onkin rapistumaan päin, kertoo se intensiivistä tarinaa paikallisten asukkaiden unelmista ja toiveista.

Katutaidetta Lissabonista

Jos fado kiinnostaa enemmän, voi siitä lukea täältä.

Ylioppilaskunnan historia sarjakuvana

Mikäli Täffän viereisen alikulkutunnelin maalaaminen ei herättäisi niin paljon tunteita, ehdottaisin sinne alla olevan kaltaista sarjakuvaa ylioppilaskunnan historiasta.

Ehdotan siis sellaisen tekemistä sen sijaan AYY:n nykyisen toimiston sivuseinustalle. Voi tosin olla, että Alvar Aalto rakennuksen suunnittelijana tuottaa haasteita ulkoseinän muutoksille…

Historiaa sarjakuvana

Lampi ja kahvila

Ossinlampi saa vuosittain yhden tai useamman uimarin. Lammen ympärillä on jo puutarha ja skeittiramppi grillausmahdollisuuksineen. Lammen kasvillisuus ei kuitenkaan tee alueesta mukavan näköistä.

Koko lammen alueella on valtavasti mahdollisuuksia. Myös Tonjin kampuksella opiskelijat olivat koulukurssiprojektissa rakentaneet lammen yhteyteen kävelysillan, jonka keskellä oli oleskelualue.

Silta lammella

Kävelykadut

Lissabonille hyvin ominaisia ovat pienet kivet, jotka muodostavat monenlaista kuviota. Kuvioilla on aina jokin tarina. Esimerkiksi Rossion aukion aaltokuviot muistuttavat Lissabonin vuoden 1755 maanjärjestyksen jälkeisestä tsunamista.

Kaduille sijoittuvat erikoisuudet voisivat olla myös jotain toisenlaista. Esimerkiksi Lappeenrannassa paikallisen ylioppilaskunnan piirissä toimivat yhdistykset maalaavat joka vuosi logonsa asfalttiin.

Kuvioitua portugalilaista kiveystä eli calçada portuguesa

Paviljonki, kesäestradi

Otaniemestä puuttuu lämpimille päiville soveltuva kesäestradi. Kandidaattikeskuksen amfi voisi tarjota tähän mahdollisuuksia, mutta tietääkseni sen ympärillä ei järjestetä juuri muuta kuin teekkarilakkien jakotilaisuus wappuna.

Kohtaamispaikkoja pitäisi olla eri puolilla kampusta. Niille löytyy kyllä käyttäjiä – yhtenä hyvänä esimerkkinä on AYY:n toimiston edustalla oleva miniterassi, joka aurinkoisina päivinä täyttyy kävijöistä.

Paviljonki

Vastaavia tai täysin erilaisia ideoita kampuksestamme on varmasti monella muullakin. Tärkeintä olisi löytää keinot alueen kehittämiselle. AYY:n kampusjaosto tekee vuosittain työtä kampusalueen kehittämisen eteen, mutta näen, että mukaan tarvittaisiin lisää kumppaneita.

Mielenkiintoinen vaihtoehto olisi ottaa mallia Tonjin yliopiston toiminnasta. Heillä toteutetaan vuosittain kurssityönä kampuskehityshanke eli vähän kuin kampusympäristön PdP-kurssi.

Klassinen vaihtoehto olisi perustaa kampuskehityksen rahasto, joka jakaisi tukea ryhmille, yhdistyksille tai hankkeille, jotka kehittävät kampustamme. Näin ovat syntyneet esimerkiksi Ossinlammen läheisyydessä olevat kasvipuutarha ja skeittiramppi. Näitä hankkeita tukemassa on ollut TTE-Rahasto.

Niko Ferm
Pääsihteeri, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

P.S. Unohdin kokonaan patsaat! Ehdotan Otaniemeen pystytettävän minipatsaita vähän samaan tyyliin kuin Wrocław’n kääpiöt. Seuraavat olisivat mielestäni erinomaisia kandidaatteja patsaalle: Ossi Törrönen (jonka muistelmia voi lukea täältä), Lordi Moyne (joka hämmensi aaltolaisten pakkaa 90-luvulla Amer-kaupoilla), Jari Jokinen (joka on Aalto-yliopiston ensimmäinen työntekijä), Tuula Teeri (Aalto-yliopiston ensimmäinen rehtori) ja tietenkin Alvar Aalto, jota koko yliopisto ja kampus huokuu.

Rakas Aalto-yhteisö,

viimeisimmässä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa kohdassa ”muita esille tulevia asioita” nousi keskusteluun tärkeä aihe. Edustajistosta esitettiin huoli siitä, toteutuuko yhdenvertaisuus Aalto-yhteisössämme. Edustajiston jälkeen asiaa käsiteltiin valtakunnan mediassa asti, kun Helsingin Sanomat kirjoitti wappulehti Julkun toiminnasta. (Lue Helsingin Sanomien jutut täältä ja täältä.)

Kysymys siitä, miten Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimivat järjestöt kohtelevat eri sukupuolten edustajia, koskettaa laajasti koko Aalto-yhteisöä ja yhteisön arvoja. Aihe on erittäin vaikea – monet kokevat keskustelun hankalaksi ja kynnyksen ilmaista itseään asian tiimoilta korkeaksi.

Olemme AYY:n keskustoimistolla tehneet viime viikot töitä aiheen parissa ja valmistelleet tulevaan edustajiston kokoukseen lähetekeskustelua. Olemme keskustelleet aiheesta myös yhdistysten kanssa, joiden toiminta on sukupuolittunutta. Olemme lähettäneet jokaiselle edustajistoryhmälle lähetekeskustelumateriaalin, jonka avulla mahdollistamme sen, että seuraavassa 19.4. käytävässä edustajiston kokouksessa saamme mahdollisimman hyvän suunnan sille, kuinka asia ratkaistaan.

Tämä aihe herättää tunteita. Paras mahdollinen ratkaisu löydetään käymällä avointa ja rakentavaa keskustelua, jossa jokaisella meistä on oma ääni ja tilaisuus saada se kuuluviin. Asian tärkeyden vuoksi keskustelu on äärimmäisen tärkeää käydä ylioppilaskunnan korkeimmassa päättävässä elimessä. Edustajistossa löydämme kestävän, parhaan mahdollisen ratkaisun yhteisöllemme ja tuleville aaltolaisten sukupolville.

Edustajistoryhmille on ennakkoon esitetty kysymyksiä siitä, miten ja missä aikataulussa AYY:n tulisi niiden mielestä toimia hakijoita eriarvoisesti sukupuolen perusteella kohtelevien yhdistysten suhteen ja siitä, tulisiko AYY:n määritellä yhdistysohjesäännössään yhdenvertaiseen toimintaan liittyviä periaatteita.

Yhdenvertaisuuteen liittyvää keskustelua on käyty Aalto-yhteisössä pitkään. Koko 2000-luvun ajan aihe on noussut uudestaan ja uudestaan agendalle. Viimeisin suurempi keskustelu käytiin vuonna 2015, ja sen seurauksena tehtiin selvitys yhdenvertaisuuden tilasta AYY:n yhdistyskentällä (lataa pdf-muotoinen selvitys tästä). Selvitys valmistui vuoden 2016 lopussa ja siinä nousi esiin, että ylioppilaskunnalta toivotaan toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Nykypäivänä ihmisen sukupuolella ei tulisi olla merkitystä sille, mihin yhteisöön hän voi kuulua. Nyt on siis aika käsitellä tämä asia. Ratkaisu löydetään, ja ensimmäinen askel sille on torstaina 19.4. pidettävä edustajiston kokous.

Kaikkien toiveissa on turvallisempi ja parempi yhteisö meille kaikille, joten käydään myös tämä keskustelu reilusti ja toisiamme kunnioittaen. Luotan meihin kaikkiin tässä asiassa.

Noora Vänttinen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja