Heinäkuun lopun helteillä alkoi tapahtua, kun jo viime vuoden puolella alkanut opintotuen uudistamiskeskustelu käynnistyi. Valtiovarainministeriön (VM) laatimaa ensi vuoden talousarvioehdotusta silmäillessä oli selvää, että se jätti opiskelijat nuolemaan näppejään. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) esitystä opintotuen sitomisesta indeksiin tai ateriantuen korotusta ei oltu otettu huomioon ehdotuksessa.

Opintotuki ei ole tällä hetkellä sidottu mihinkään indeksiin. Tällöin kustannustason kohotessa opintotuki jää automaattisesti laahaamaan sen perässä ja opiskelijoiden tukitaso laskee reaalisesti. Esimerkiksi ensi vuonna suunnitelmissa on sitoa muita toimeentuloa turvaavia etuuksia indeksiin, mutta jättää opintotuki sen ulkopuolelle.

AYY vaati opintotuen sitomista indeksiin tänään julkaistussa linjapaperin mukaisessa kannanotossa (”Opintotuen indeksiin sitomisesta ei saa luistaa”). AYY:n näkökulmasta VM:n esitys ei vastaa pyrkimykseen opintoaikojen nopeuttamisesta, sillä tuen pienentyessä toimeentuloa on täydennettävä ansiotöillä ja opintoihin käytettävissä olevaa aikaa on entistä vähemmän.  Ylioppilaskuntien kattojärjestö SYL ja amk-oppilaskuntien liitto SAMOK ilmaisivat myös vahvan kantansa indeksiin sitomisen ja ateriatuen korotuksen puolesta viime viikolla.

Kamppailu opintotuen sitomisesta indeksiin pyörähtää käyntiin tällä viikolla ministeriöiden välisenä, etenee hallitukselle vielä alkusyksystä ja siitä edelleen eduskuntakäsittelyyn.

Lisää äksöniä opintotuen uudistamisen suhteen on kuitenkin luvassa – ja vielä tällä viikolla. Opintotuen kehittämistä varten perustetun työryhmän lopulliset ehdotukset julkistetaan tänä torstaina 5.8. ja luovutetaan samalla ministeri Wallinille. Työryhmän tavoitteeksi asetettiin kehittää opintotukea siten, että se kannustaisi selkeästi nykyistä enemmän päätoimiseen opiskeluun. Uudistustyöryhmän ehdotukset tulevat mitä todennäköisimmin sisältämään muun muassa esityksiä opintotuen suoritusvaatimusten kiristämisestä ja opintotuen myöntämisen muuttamisesta kaksiportaiseksi eli erottamista kandi- ja maisteritutkintokohtaiseksi.

Mielenkiintoisia aikoja elellään opiskelijan kukkarolla.

Stay tuned ->

/elli

Kesä on kukkeimmillaan ja Suomi kärisee kaikkien aikojen helteessä. Auringon porottaessa muutaman hattarapilven lomassa kirkkaansiniseltä taivaalta koko valtakunta näyttäytyy hiton nättinä. Kimaltelevan meren valossa Helsingin keskusta trendikkäine kioskeineen ja terasseineen vetää vertoja mille tahansa keskieurooppalaiselle idyllille. Otaniemessä vaihtelevat vihreät nurmikentät, vilpoisat varjot ja suojeltu luonto, joiden lomassa mietiskelyä voi tasapainottaa mätkimällä tennistä tai potkimalla palloa. Kauniina kesäpäivänä Tuusulanjärven ympäristökin näyttää upealta vaikkapa polkupyörän selästä. Biitsikelien porottaminen tuo sen verran positiivista fiilistä, että on hyvä hetki pohtia Aallon tulikuumaa kampuskysymystä avoimin mielin.

Aalto-yliopisto on luvannut päräyttää päätöstä kampuksensa kehittämisestä vielä tämän vuoden puolella. Fyysinen kampus on se asia Aallossa, josta kaikilla on mielipide. Ja monella on myöskin vahva mielipide muiden mielipiteestä. Keskustelu on enimmäkseen vellonnut tarkan paikan ja rakenteen ympärillä. Otaniemeen! Ei Otaniemeen! Hajautetaan! Tiivis yhteinen kampus! Perustelut vaihtelevat pöljistä päteviin, mutta leimaavaa on keskustelun kärkevyys ja vahvat näkemykset.

Aalto-yliopisto on lähtenyt tarkastelemaan asiaa toisesta näkökulmasta, pyrkimällä keskittämään keskustelun opiskelun ja tutkimuksen tarpeisiin ja kampuksen erilaisiin elementteihin. Tätä varten startattiin myös kampusta koskeva kysely netissä, joka on avoin ihan kaikille. Maantieteellisten linjausten välttelyn ja kyselyn ajoittamisen kesälle voi tulkita yhtä lailla salaliitoksi tai kaukonäköiseksi ja avoimeksi politiikaksi, mutta se vaikuttaa varmalta, että Aallon myötä kampukseen todella panostetaan. Nyt ei puhuta uuden laitoksen pystyttämisestä tai muutamasta uudesta kämpästä vaan kokonaisen yliopistoyhteisön fyysisistä puitteista, joihin nivoutuvat paitsi opiskelun ja tutkimuksen tilat myös asuminen, joukkoliikenne, liikuntamahdollisuudet, imago ja ties mitä muuta.

Kampuksen kehittäminen ei siis millään supistu pelkkään sijaintiin. Jos koko Aalto siirtyy Otaniemeen,on se Otaniemi jotain muuta ja enemmän kuin nykyinen mukava mutta hivenen nuhjuinen, ylimuseoitu niemenpläntti. Jos taas ollaan levällään, täytyy siirtymisen ja vuorovaikutuksen olla jonkin ihan muun kuin 102-turbovuoron varassa. Jotta Aallosta saadaan magea juttu, pitää funtsia kampuksen identiteettiä ja persoonallisuutta sijaintia syvällisemmin.

Onko Aalto ekstrovertti vai introvertti? Kehitetäänkö Aallosta ympäristöstään selkeästi erillinen tieteen- ja taiteen pyhättö, Los Alamos tai Bauhaus, jonka vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa on uusien innovaatioiden ja räiskyvien nerojen varassa. Vai tulisiko tähdätä ympäristöön sulautuvaan foorumiin, joka sparraisi ihan jokaisen kaduntallaajan mukaan luomaan ja oppimaan uutta tietoa ja taidetta. Vai jotakin tältä väliltä, ratkaisu jossa on elementtejä molemmista? Entäpä mikä merkitys on verkkoteknologioilla ja sosiaalisella medialla korvaamaan fyysisiä yhteyksiä korkeakoulujen tai yliopiston ja yhteiskunnan välillä? Missä määrin on syytä rakentaa tai kunnostaa omia tiloja tai ylläpitää palveluja, missä määrin hyödyntää ulkopuolisia tahoja ja paikkoja?

Itse omien toivon Aallon tulevalta kampukselta muutamia juttuja. Aivan keskeistä on tarjota tarpeeksi (paljon!) vapaata, etukäteen määrittelemätöntä tilaa. Tähän kategoriaan kuuluvat yhtä lailla avoimet torit ja amfit keskeisellä paikalla ihmisten kohtaamista ja tapahtumia varten kuin hippasen syrjäiset pajat ja takapihat rakenteluita ja kokeiluita varten. Oppimista ja opettamista voi tehdä monella tavalla, ja uuden kokeilemista pitää tukea. Toki meillä on jo paikkoja kuten Design Factory, Venture Garage ja Lume, mutta lisää tarvitaan. Ja se yhteinen kohtaamispaikka, jonne koko yhteisö luonnostaan löytäisi, puuttuu edelleen.

Toinen juttu on se, että kampukselle pitää luoda sellainen henki, että jokainen Aallon paikka tuntuu kodilta jokaiselle aaltolaiselle. Yhtenäinen, joskaan ei kahlitseva, viestintä auttaisi, ja ratkaisevaa on mahdollisimman esteetön kulku ja toiminta. Rajattujen kulku- tai lainausoikeuksien tai vastaavien tulisi olla hyvin perusteltuja poikkeuksia, ei sääntöjä. Mikä tahansa ratkaisu, joka tukee 24/7-elämää kampuksella on jees. Myös ulkotiloja pitäisi hyödyntää entistä enemmän.

Millainen on oma käsityksesi parhaasta opiskeluympäristöstä? Aallon kampuskysely on auki vielä tämän kuun viimeiset päivät. Senkin jälkeen vuoropuhelu jatkuu, ja kampusta pohtivissa pumpuissa on mukana myös opiskelijoiden edustajia, jotka vievät viestiäsi eteenpäin.

kesäterkuin,

Atte

ps. mahdollinen kampusten siirtyminen voi olla iso juttu, muttei mitään ennennäkemätöntä. Tiesitkö, että taikkilaisten oma rafla, Kipsari, on nimetty alkuperäisen sijaintinsa, Ateneumin kipsikellarin mukaan? Tai että teekkarit laulavat Bulevardista, jonka varrelta TKK muinoin löytyi? Kauppakorkeakoulukin sijaitsi alun pitäen Kluuvissa, jolloin Chydeniassa pyöri rahislaisten sijaan vielä tyttölyseolaisia.

pps. hyvää inspistä kampuspohdintaan tuo tämä tanskalainen rappari aiheesta.

Ylioppilaskunnan nettisivujen syövereissä lukee AYYn tästä hallitusblogi.ayy.fi  –osoitteesta löytyvästä blogista muun muassa seuraavaa: ”Mitä ylioppilaskunnan keskustoimistolla tapahtuu? Miksi edunvalvontasihteerit raastavat tällä viikolla hiuksiaan?” Käytän hallituksen heinäkuun ”lomaa” hyväkseni ja kommentoin Aamulehdestä 15.7.2010 alkanutta keskustelua (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/184562.shtml) ”Opiskelijat laiskottelevat, vain kolmannes opiskelee tarpeeksi”. Opiskelijoiden täytyy olla kirjoituksen mukaan laiskoja, sillä he eivät suorita tavoiteajassa valmistumiseen tarvittavaa määrää opintoja vuodessa. Huomaa, ettei toimittajalla ole käsitystä korkeakoulujen rahoituksesta. Se on ymmärrettävää. Vähemmän ymmärrystä minulla liikenee sensaatiohakuiselle kirjoittamiselle, jossa ihmisryhmää mustamaalataan ilman parempaa tietoa siitä, mitä valtiolta saatu data tarkoittaa. En minäkään ilkeyttäni kirjoita lehtiin juttuja otsikolla ”Suomalaiset työntekijät laiskottelevat, vain kolmasosa on töissä yli 40 tuntia viikossa”.

En tiedä kuinka suuri määrä suomalaisia tekee vähemmän kuin täysipäiväistä viikkoa kahdeksan tuntia joka arkipäivä, mutta varsin suuri joukko saadaan kasaan, kun lasketaan tuntityövoimasta pois työttömät, tunteja laskemattomat yrittäjät, vajaakuntoiset, päivässä vähemmän tunteja tekevät opettajat, freelancerit ja ennen kaikkea kaikki osa-aikaiset työtekijät. Niitä korkeakouluopiskelijatkin käytännössä pitkälle ovat, osa-aikaisia.

Luulisi sitä sen verran matikkapäätä löytyvän toimittajalta, että jos kaksi kolmasosaa opiskelijoista tekee vähemmän kuin yhdeksän kuukauden opintotukeen vaadittavan määrän opintoja vuodessa, niin sen päälle on harvalla mahdollisuutta laiskotella. Vähemmillä opinnoilla ei irtoa sitä yhdeksääkään kuukautta ja opintotuesta ei säästöön jää. Jos saa kasaan vaikkapa 35 opintopistettä vuoden aikana, sillä saa opintotukea 7,3 kuukautta. Määrä tippuu seitsemään kuukauteen Kelan vaatiman pistemäärän noustessa nyt viiteen. Kyllä tällainen ihminen tekee töitä saadakseen vuokransa maksettua heinäkuusta eteenpäin. Nykytilanteessa ei opiskelijan työnsaantikaan ole mikään itsestäänselvyys, joten laiskottelusta ei mielestäni voi puhua. Itsekin rumennan näitä tilastoja tekemällä vain muutaman opintopisteen vuodessa. Sen ohessa laiskottelen tekemällä täysipäiväistä työtä. Joskus aikoinaan ennen opintoaikojen rajausta lehdissä ei valiteltu meistä tauolla olevista opiskelijoista, jotka kuluttavat opiskeluoikeudellaan vain tilastoa.

Tästä päästäänkin otsikkoni toiseen aiheeseen eli Aamulehteä innoittaneeseen korkeakoulujen rahoituksen tarkkailuun. Minulla on siitä visio, neljä teesiä parempaa rahoitusmallia varten. Ensinnäkin tämä momentti, jossa yliopisto saa rahaa jokaisesta opiskelijasta, joka suorittaa yli 45 opintopistettä vuodessa. Miten yliopistolle on niin merkittävästi enemmän kustannuksia opiskelijasta, joka suorittaa 48 kuin sellaisesta, joka suorittaa 43 pistettä? Onko se yliopiston asia kuinka paljon opiskelijat tekevät töitä opintojensa ohessa? Mielestäni tätä suorittamisesta palkitsemista tulisi porrastaa huomattavasti yhtä porrasta enemmän. Jos yliopisto saisi jokaisesta opintopisteestä laskennallisen summan rahaa, kompensoitaisiin tarkemmin sitä työtä, minkä niiden opettaminen vaatii. Sen lisäksi yliopiston sisäisessä rahanjaossa olisi helpompaa ohjata se sama raha eteenpäin niihin yksiköihin, jotka ovat opetuksen tarjonneet. Näin esimerkiksi sivuaineopetuksen antamisesta tulisi kannattavaa. Tällä hetkellä sen rahoitus perustuu yliopiston sisäisiin sopimuksiin, rahoitusmalli ei sitä kompensoi ja ymmärrettävästi monet yksiköt karsastavat sivuaineopetuksen antamista. Toisaalta kaikki opiskelijat tarvitsevat sitä tutkintoihinsa.

Samaa ajattelua soveltaisin myös opintojen tavoiteajassa suorittamisesta palkitsemiseen. Nyt tavoiteaika suurimmalle osalle kaksiportaisista tutkinnoista tässä valtakunnassa on viisi vuotta. Yliopistot saavat lisärahan jokaisesta alle seitsemässä vuodessa suoritetusta tällaisesta tutkinnosta. Reilumpaa olisi maksaa rahaa porrastetusti suoritusvuosien mukaan niin, että viidessä vuodessa suoritetusta saisi eniten ja tästä molempiin suuntaan poikkeavista suoritusajoista aina hiukan vähemmän. Kymmenestä vuodesta eteenpäin voisikin jo saada nollan, ettei tarvitse senteillä pelata käyrän lähestyessä x-akselia. Myös viittä vuotta nopeammin suoritetuista tutkinnoista tulisi saada vähemmän rahaa, sillä niiden opetukseen on käytetty vähemmän yliopiston resursseja. Tämä olisi reilua valtiota kohtaan ja estäisi yliopistoja houkuttelemasta itselleen tutkintoshoppailijoita, joilla on valmiit opinnot jossain muualla suoritettuna ja jotka tulevat vaan jättämään lopputyön yliopistoon, joka kerää nopean valmistujan bonuksen tavallisen valmistumisrahan lisäksi. Tässä yhteydessä pitäisi ehkä myös nostaa uudelleen keskusteluun onko DI-tutkinnon ihanteellinen suoritusaika sittenkään viisi vuotta. Vai olisiko se kenties kuusi?

En ole ainoa rahoitusmallin uudistaja. Julkisessa keskustelussa on vihdoin alettu nostaa esiin myös laadusta palkitsemista, kuten olemme ylioppilaskunnankin keskuudessa toivoneet. Laadusta voi palkita monin tavoin. Yksi on laadullisesta työllistymisestä palkitseminen. Yliopisto saisi rahaa jokaisesta omalle alalleen vaikkapa viiden vuoden sisällä valmistumisesta työllistyneestä opiskelijastaan. Tämän mallin ongelma rahoituksessa on keksiä hyvä malli mitata tätä. Tällä hetkellä laadullista työllistymistä seurataan erilaisilla kyselytutkimuksilla, joissa vastaaja voi kertoa oman mielipiteensä mukaan tekeekö sitä työtä, mihin hänet on koulutettu. Rahoituksen kannalta tämä on riskaabeli tapa mitata ja olemassa olevista selvityksistä tulisi rahoitusta arvioitaessa käyttää vain valtakunnallisia, ei korkeakoulujen omien yksiköiden toteuttamia kyselyjä tasapuolisuuden varmistamiseksi.

Itkuvirteni viimeinen uudistus liittyy myös laatuun. Jo nyt voitaisiin ottaa yliopistojen koulutuksen läpäisyaste mittariksi rahoitukselle. Toki jo nyt tutkintojen määrästä saa rahaa, mutta tehokkuudesta – koulutus on niin hyvää, että mahdollisimman moni opiskelija haluaa juuri siitä laitoksesta valmistua – ei palkita. Jos koulutusalan läpäisy heiluu jossain 10 – 40 prosentin tienoilla, voidaan myös kyseenalaistaa tarvitaanko kyseistä koulutusta juuri sillä paikkakunnalla.

Hyvää kesäkuumotusta itse kullekin. Ylioppilaskunta valvoo teidän lomaillessanne kesätöissä,

Juha

Kopo-sihteeri

Julkaistu HS mielipide 15.6. pienin muutoksin
—

Melua ja meininkiä ei näiltäkään sivuilta ole puuttunut sen jälkeen, kun tammikuussa 2010 suomalaiseen yliopistokenttään ilmestyi uusi tulokas Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhdistyessä Aalto-yliopistoksi. Syntynyt Aalto ponnistaa uuden itsenäisyyden suoman vapauden, eri tieteen- ja taiteenalojen kohtaamisen sekä opetuksen ja tutkimuksen tiiviin yhteyden kautta maailmanluokan yliopistoksi seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Sankariteoille siis riittää tilaa.

Aallon mukana syntyi myös Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY. AYY on sitoutunut rakentamaan Aaltoa yhdessä yliopiston kanssa ja edustaa kaikkia Aallon opiskelijoita yliopistossa ja kansallisella tasolla. Vaikka eri alojen opiskelijoilla on omat hienot perinteensä, ovat teekkarit, kylterit ja taikkilaiset samalla kaikki yhtä lailla aaltoylioppilaita kukin omalla tavallaan. Kaikilla opiskelijoilla on tasavertaiset mahdollisuudet vaikuttaa ylioppilaskunnan toimintaan taustoistaan riippumatta.

AYY:n alkutaipaleen vastoinkäymisiä ei silti ole syytä aliarvioida. Kulttuurien törmäykset ovat olleet voimakkaita. Lisäksi vuodenvaihteessa toteutettu omaisuuden siirto pois julkishallinnolliselta ylioppilaskunnalta säätiölle, joka tukee vain osaa uuden ylioppilaskunnan jäsenistä (HS 6.6.), aiheuttaa keskustelua. Tämä kiista omaisuudesta on peritty AYY:n edeltäjiltä, mutta AYY:n tehtävänä on nyt katsoa asia läpi ja toimia jäsentensä edun mukaisesti.

Omaisuuskysymys on silti vain viipale, toki kivulias osa, AYY:n koko toimintaa. Muutoksen silmässä ensimmäisen keväänsä aikana AYY on kuitenkin ehtinyt jo valmistella pääkaupunkiseudun opiskelija-asuntokannan laajennusta Espooseen ja Helsinkiin sekä herätellyt opiskelijoiden yhteiskunnallista keskustelua ja rakentanut tiiviimpää yhteyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Aallossa opiskelijoita kuunnellaan ja kunnioitetaan ylintä johtoa myöten, ja monet huikeat aloitteet ja tempaukset ovat olleet lähtöisin nimenomaan opiskelijoilta. Esimerkkinä ponnisteluista talkoovoimin hankittu juna, jolla 80 opiskelijaa ja henkilökuntaan kuuluvaa suuntasivat Siperian halki kohti Shanghain maailmannäyttelyä.

Aallossa on nähty myrkyn lisäksi paljon hyvää meininkiä, ja haasteet läpikäymällä AYY:lla on mainiot lähtökohdat kehittyä Suomen parhaiten rullaavaksi ja rohkeimmaksi ylioppilaskunnaksi

Vajaa sata aaltolaista karautti miltei kuukausi sitten, perjantaina 14.5. klo 18:23 Helsingin Rautatieaseman pölyt jaloistaan ja suuntasi junalla kohti tuntematonta. Yksistään Trans-Siberialla arojen, hökkelikylien, metsien, yksinäisten asemien ja vaikuttavien maisemien läpi puksuttelu olisi elämys. Tällä kertaa junailun lomaan oli lisäksi junailtu paljon muutakin.

Parin opiskelijan hullusta ideasta liikkeelle lähtenyt vieläkin hullumpi projekti, Aalto on Tracks, toteutettiin Aalto-yliopiston ja AYY:n tukemana opiskelijavoimin pitkälti tämän kevään aikana. Ydintiimissä oli mukana sekalainen sakki aaltolaisia sieltä sun täältä, ja perimmäisenä ajatuksena oli koko ajan vastuullistaa ihan kaikkia osallistujia erityisesti ohjelmaan ja rahoituksen hankkimiseen liittyvissä asioissa.

Ja ohjelmaahan piisasi. Pitkien lounaiden lisäksi ravintola- ja konferenssipöytien ääressä nautittiin kiihkeistä keskusteluista ja mielenkiintoisista workshopeista, joissa pohdittiin ja ideoitiin muun muassa Aallon viestintää, kansainvälistymistä ja kampusta. Aiheita oli laidasta laitaan myös yliopistomaailman ulkopuolelta. Aalto Debate keräsi kokoon joukon verbaalilahjakkuuksia mittelemään argumentoinnissa (Psst, kiinnoistaisiko sinua osallistua laajamittaisempaan Aallon väittelykilpailuun tulevaisuudessa?), ja junassa järjestetty TEDxAaltoUniversityOnTracks oli ensimmäinen liikkuvassa kohteessa järjestetty TEDx-tapahtuma. Vautsi! Miten fiksuja tyyppejä meidän koulussa onkaan.

Vähintäänkin yhtä hienoja tuloksia saavutettiin astetta epäformaalimman ohjelman puitteissa. Jumpat junavaunun käytävällä, spontaanit jammailut ravintolavaunussa, cross-dressing party, naruhyppely Mongolian rajalla, 20 tunnin bussisekoilu kohti Beijingiä ja Baikal-järvi aamuyöllä ovat vain raapaisu unohtumattomista hetkistä matkan varrella. Puhumattakaan jo unohtuneista hetkistä, esimerkiksi kellojen siirtämisen aiheuttamasta jokailtaisesta 20:30-21:30-välisen ajan katoamisesta…

Lisää fiilistelyä reissusta voi lukea Aalto on Tracksin omasta blogista, eivätkä osallistujienkaan tarinat varmasti ihan heti lopu. Aalto on Tracks on kerännyt aika paljon näkyvyyttä myös muissa medioissa, kuten YLE:llä sekä Helsingin Sanomissa (ja Kiinassakin!), ja hyvä niin: on oikein, että Aallon opiskelijoista näkyy maailmalle muutakin kuin vaikeuksia, sillä niin paljon muutakin me olemme.

Miten tällaisia fiiliksiä saadaan jatkossa aikaan jokaisessa, tai ainakin jokatoisessa aaltolaisessa? Miten saadaan Aallon opiskelijat, proffat ja muu henkilökunta lähentymään toisiaan muutenkin, kuin ahtailla junan käytävillä? Mikä on seuraava elämysten elämys ja seikkailujen seikkailu, megalomaaninen projekti, josta puhutaan seuraavat 100 vuotta? Aalto on Waves ja Aalto in Space -tyyliset ideat leijailevat jo ilmassa. Kuka tarttuu toimeen?

Kiitos aivan uskomattomasta reissusta kaikille sen mahdolliseksi tehneille ja erityisesti mukanaolleille. Ja nyt: kohti uusia seikkailuja!

-Saara

P.S. Tällä kertaa matka oli määränpäätä tärkeämpi, mutta ei Shanghaissakaan ollut valittamista! Aaltoa ja suomalaista koulutusta vietiin maailmalle innostuneella meiningillä. Tiesitkö, että Tongjin yliopiston kampukselle avattiin juuri Aalto Tongji Design Factory? Tsekkaa avajaistunnelmia ja haastatteluja esim. OUBS:lta!

(Valokuvat: Olli Laine & Liisa Tervinen)

Aalto tuo mukanaan muutoksia. Yhtenä isoimmista on näillä näkymin vuodenvaihteessa tapahtuva Aallon teknillisen korkeakoulun pilkkominen erillisiksi korkeakouluiksi. Tulossa olisi neljä tekniikan alan korkeakoulua, nykyisten neljän tiedekunnan jaottelua myötäillen (joskaan ei välttämättä aivan orjallisesti). Vanha kunnon TKK, Poli, menee palasiksi. Kuulostaa dramaattiselta, ja toki onkin sitä, mutta onko sillä opiskelijalle väliä? Vaikuttaako opiskelukykyyn se, millaisessa organisaatiokaavion laatikossa oppii ja asioi? Itse näkisin, että ei niin valtavasti. Organisaatiorakennetta tärkeämpää on vaikuttaa niihin reunaehtoihin ja lopputulemiin, jotka näyttäytyvät opiskelijalle hyvänä ilmapiirinä, toimivina palveluina, toiminnan vapautena ja ylipäänsä hyvänä boogiena. Jos kaikki tämä saavutetaan entistä itsenäisemmillä korkeakouluilla/tiedekunnilla, niin mikä ettei.

Kolmesta kuuteen – paras arvaus Aallon uudeksi rakenteeksi näyttäisi tältä.

Pelkät palvelut eivät kuitenkaan kerro koko tarinaa. Rakenneuudistus heijastuu myös opetukseen. Aallon teknillisen koulutuksen opetusta aiotaan uudistaa – todennäköisesti niin, että kandidaatin tutkinto laventuu. Miksi? Vastaus on monisyinen, ja avainsanoja ovat Bolognan prosessi, joustavuus, elinikäinen oppiminen ja liikkuvuus – tai  vaihtoehtoisesti lyhytnäköinen tehokkuusajattelu tai rahtikulttiajattelu, vastaajasta riippuen. Joka tapauksessa maailma muuttuu, ja Aallon koulutuksen olisi ehkä syytä muuttua sen mukana. Itse uskon, että kandikoulutuksen uudistaminen, hyvin tehtynä voisi auttaa monen nykyisen ongelman ratkaisemisessa. Otaniemen opiskelijat ovat kuormittuneita, eikä opetuksen laatu herätä ylistystä. Opiskelijoiden sitoutumisessa ja sitouttamisessa opintoihin on parantamisen varaa. Tutkinto-ohjelmien suunnittelun ja johtamisen taso vaihtelee aika lailla, eikä joitain ohjelmia ole edes teoriassa mahdollista suorittaa tavoiteajassa. Tutkinto-ohjelman vaihtaminen kesken opintojen hidastaa opintoja aivan liikaa. Oikeista lähtökohdista tehdyllä uudistuksella voitaisiin paikata kaikkia näitä epäkohtia.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kun vertaa maailmalla näkemäänsä meininkiin, Aallon opiskelijat ovat positiivisella tavalla itsenäisiä. Parin viikon tutustumisreissu Etelä-Afrikan yritysmaailmaan? Opiskelijoiden pyörittämä ammattimainen rekryfirma? Vanhan neukkutelatraktorin kokoaminen romuosista toimivaksi peliksi? Kaiken tämän ja monen muun hienon asian taustalla ovat Otaniemen killat. Uskallan väittää, että kiltojen pyörittämä by students for students -kulttuuri on tasoltaan maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista. Huikeiden projektien ohella killat tarjoavat opiskelijalle mahdollisuuden  tutustua oman alansa muihin opiskelijoihin vuosikurssista riippumatta kaikenlaisen hauskan parissa. Lisäksi, kun nykyiset perusopinnot ovat pitkälti teoreettisten ja abstraktien asioiden kanssa puurtamista, rakentuu teekkarin ammatti-identiteetti usein itse asiassa killan perusteella. Esimerkkinä voi mainita vaikka Vuorimiespäivät tai Prodekon kunniavaltuuskunnan.

Nykypäivänä killat taas ovat rakentuneet tutkinto-ohjelmien ympärille, ja fuksikasvatus on kiltojen ydinosaamista. Jos uudet opiskelijat aloittaisivatkin esimerkiksi tiedekunnan (ts. korkeakoulun) laajuisessa koulutusohjelmassa, kuinka onnistuisi heidän tempaamisensa mukaan osaksi yhteisöä? Huhut kertovatkin, että monilla kiltahuoneilla on kynnet pureskeltu jo kynsinauhoja myöten, kun rakenne- ja tutkintouudistuksia odotetaan kauhun vallassa. Kieltämättä killat ovat haasteiden edessä, mutta pakokauhuun tai kategoriseen vastustukseen ei tule sortua. Sen sijaan pitää miettiä sitä, minkälainen systeemi olisi mielekkäin sekä koulutuksen, että yhteisöllisyyden kannalta, ja sitä, miten killat siinä systeemissä toimivat. Ehkä fuksit voisivat itse korkeakouluittain valita kiinnostuksensa mukaan, minkä killan matkaan hyppäisivät.

Joka tapauksessa rakenne- ja kandiuudistuksien suunnittelu etenee. AYY on molemmissa hommissa mukana, ja haluaa opiskelijoilta ajatuksia. Mitkä ovat ne lähtökohdat ja reunaehdot, joista käsin uusi organisaatio ja kandidaatintutkinto tulisi rakentaa? Olisiko laveampi kandi huippu juttu vai kauhistus? Miksi? Tarvitseeko tutkinto lisää valinnaisuutta vai vielä tiukemmat raamit? Kommentit ovat äärimmäisen tervetulleita.

Terkuin,

Atte

ps. AYY:n hallitus lähtee lähes täysimääräisenä Kiinaan seuraavaksi pariksi viikoksi – lisää reissubloggauksia on siis luvassa.

Levätkää rauhassa. Hurjimpien väitteiden mukaan kandiuudistus tietää kuolemaa killoille. Näin karmeasti tuskin käy – elinvoimainen kulttuuri ei noin vain lakkaa olemasta, ja kiltojen arvo tunnetaan Aalto-yliopiston johdossakin.

Istuskelin tänään Dipolissa kuuntelemassa Aallon teknillisen korkeakoulun (nyk. AST) Opiskelun ja opetuksen tukiyksikön tilaisuudessa, jossa julkistettiin ”Mistä on teekkarien opiskelumotivaatio tehty?” -tutkimus tuloksineen ja keskusteltiin tekniikan alan yliopisto-opetuksesta ylipäänsä. Samoihin pöytäliinoihin oli piirtelemässä opiskelijoita, opintopsykologeja, opetuksen tukiporukkaa kuin professoreitakin, ja jutustelu oli varsin innostavaa. Vaikka viitekehys oli tekniikan ala, painitaan kauppatieteissä ja osin taiteessakin samantyyppisen problematiikan ympärillä.

Julkaistussa tutkimuksessa pähkäiltiin, muun muassa itsetunnon ja kannustavuuden merkitystä opiskelumotivaatioon ja sitä kautta opintojen suorittamiseen. Keskustelimme pöytäseurueeni kanssa siitä, että kannustavuutta lisäisi jos opiskelijat ohjattaisiin enemmän tarkastelemaan sitä, mitä he ovat jo oppineet. Tällainen perspektiivi saisi opiskelijat ymmärtämään, että opiskellessa oikeasti oppii kaikenlaista ja tulevat koitokset tuntuisivat mielekkäämmiltä ja omat tavoitteet saavutettavilta.

Ainakin AST:llä tunnetaan ilmiö nimeltä tenttibulimia, eli oksennusoppiminen. Se tarkoittaa sitä, että kurssin materiaali opetellaan lyhyessä ajassa vain tenttiä varten, oksennetaan tentissä paperille ja unohdetaan kaikki opittu viikon kuluessa tentistä. Aalto tähtää intohimoiseen oppimisen kulttuuriin, eikä toivottavasti tarkoita sillä tätä. Moinen pintaoppiminen ei palvele yliopiston eikä yhteiskunnan tarkoitusperiä, ja tuskin on hyvä juttu opiskelijallekaan.

Entäpä jos kurssin viimeinen suoritus ei olisikaan tentti, vaan tentin purkusessio? Tilaisuus, jossa annettaisiin molemminpuolista palautetta kurssista, ja käytäisiin tentti läpi. Miksi tentissä kysyttiin mitä kysyttiin, ja mitä opiskelijat siihen vastasivat? Mitä kukin opiskelija koki kurssilla oppineensa, ja mitä hyötyä siitä on jatkon kannalta? Vastasiko kurssi odotuksia?

Nykytilanteessa opiskelijan oppiminen päättyy siihen, kun tenttipaperi on palautettu. Harva jaksaa enää arvosanojen tullessa muistella, mitä vastasi, ellei sitten lähde valitustilaisuuteen hivuttamaan itselleen paria pistettä lisää. Voisiko tätä systeemiä kehittää pakollisella tai vahvasti kannustetulla osallistumisella kurssin purkusessioon?

Miltäs kuulostaa? Kokeilemisen arvoinen idis vai taas kerran typerä yritys rajoittaa itsenäisen opiskelijan akateemista vapautta? What say you?

Liikunnan merkitys korkeakouluissa alkaa vihdoinkin kristallisoitua päättäjien mieliin niin yliopistoissa kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Joulukuussa 2008 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen, jossa korkeakoulut velvoitettiin vastaamaan omalta osaltaan nuorten aikuisten liikunnasta. Kesäkuussa 2009 eduskunnan sivistysvaliokunta velvoitti uudistettaviin ammattikorkeakoulu- ja yliopistolakeihin liittyen hallituksen seuraamaan, miten yliopistot järjestävät liikuntapalveluitaan.  Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n Suomen hallitusohjelmatavoitteissa keskitytään ansiokkaasti korkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamiseen. Korkeakoulujen saamaa rahoitusta vaaditaan sidottavaksi osittain koulun järjestämien liikuntapalveluiden tasoon. Korkeakoululiikunnan positiivinen vaikutus työurien pidentämiseen ja työssä jaksamiseen aletaan vähitellen tunnistaa. Kärjistettynä liikunta aloitetaan pienenä ja, jos liikuntaharrastus jossain elämän nivelvaiheessa katkeaa, sen aloittaminen myöhemmin on harvinaista.

Aalto-yliopiston myötä Helsingin Yliopistoliikunta avautui subventoituun hintaan myös Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun ja kauppakorkeakoulun opiskelijoille tarjoten kymmeniä lajivaihtoehtoja eri toimipisteissä keskustassa, Siltavuorenpenkerellä, Meilahdessa, Kumpulassa ja Viikissä. Aalto-yliopisto myönsi vuodeksi 2010 Aalto-yliopiston urheiluseura AaltoUS:lle 100 000 euroa yhteisölliseen liikuntaan. Tulevana syksynä opiskelijoina pääsemme liikkumaan ainakin Aalto Kympissä, Akateemisessa Wartissa sekä Aalto by Nightissa – puhumattakaan yhdistysten järjestämistä omista liikuntatapahtumista. Summalla tuetaan AYY:n liikuntayhdistyksiä myöntämällä sekä tila- että projektiavustuksia. Huhtikuussa 2010 Tuula Teeri kutsui koolle Helsingin seudun yliopistojen yhteisen liikuntatyöryhmän, jonka on vuoden loppuun mennessä tarkoitus antaa lopullinen ehdotus mahdollisesta koko pääkaupunkiseudun kattavasta yliopistoliikuntaverkostosta. AYY:n ja Aallon  yhtenä selkeänä tavoitteena on lisätä liikuntapalveluita  Kampissa ja Otaniemessä. Vapun alla AYY:n teettämään liikuntapalvelukyselyyn vastasi parissa viikossa lähes 600 Aalto-yliopiston perusopiskelijaa, mikä kertoo liikunta-asioiden tärkeydestä opiskelijoiden mielissä. Tarjonnan suurin puute oli odotetusti Otaniemestä puuttuva opiskelijahintainen kuntosali,  jota kaipasi huimat 78% kaikista vastaajista. Naisvastaajat kaipasivat lisää ryhmäliikuntatunteja nykyiseen tungokseen. Liikuntapalveluista tiedottamista pidettiin yleisesti riittämättömänä. Tarkemmista tuloksista luvassa myöhemmin lisää.

Paljon on menty Aallossa jo eteenpäin, mutta Aalto voisi ottaa vielä mallia esimerkiksi Jyväskylän ja Oulun yliopistoista.

Jyväskylässä opiskelija maksaa vuodessa 30 euroa liikuntatarrasta, jolla saa perusliikuntapalvelut kuten kuntosalin käyttöönsä. Tämän lisäksi tarjolla on kampusalueella vuosittain noin 80 eri lajia. Tyypillistä on, että liikunnan opiskelijat tulevat itse ehdottamaan kursseja ja pitävät ne itse  muille opiskelijoille ja saavat ohjauksesta tuntiassistentin palkkaa. Kurssilaiset maksavat tyypillisesti noin 30 euroa 10 kerran kurssista. Liikuntatiloja koululta löytyy pari isoa palloiluhallia, telinevoimistelusali, voimistelusali, tanssisali yms. Kunnalliset jäähallit, kentät ja uimahallit ovat mukana sopimuksessa joko ilmaiseksi tai opiskelijahintaista korvausta vastaan. Koulussa saa lisäksi opintopisteitä liikkumisesta. Tarjolla on kaksi 2 opintopisteen kurssia, joihin osallistuminen on maksutonta ja kunkin suorittaminen vaatii 15 lajikokeiluun osallistumista.

Oulussa käynnistyi maaliskuussa 2009 opetusministeriön rahoittama Lähtenyt liikkumaan-hanke. Hankkeen tavoitteina on inaktiivisten opiskelijoiden saaminen liikkumaan, liikunta- ja terveysneuvonnan kehittäminen, eri alojen opiskelijoiden yhdistäminen liikunnan pariin, liikuntatuutor-toiminnan kehittäminen sekä liikuntaopintojakson kehittäminen. Vaikka ongelmat ovat vakavia, liikunnan itsessään pitää olla hauskaa. Tämä näkyy myös Oulussa pilke silmäkulmassa brändätyissä liikunta- ja terveysneuvontapalvus NEUVOA-ANTAVAssa ja suurin-pudottaja-kilpailu LÄSKIÄISRIEHAssa. Oulussa uusia opiskelijoita ohjaavien tuutoreiden rinnalle jatkokoulutettiin pieni joukko liikuntatuutoreita, joiden tehtävänä on jakaa tietoa liikuntapalveluista, toimia vertaistukena liikuntaa aloittaville, järjestää pienimuotoisia liikuntatapahtumia ja luoda liikuntakulttuuria korkeakouluun. Aallon ensimmäiset liikuntatutorit liikuttavat uusia opiskelijoita jo ensi syksynä! Lisäksi Oulun hankkeen nimissä on järjestetty ryhmätoimintaa, jonka aiheena on ollut painon- ja stressinhallinta sekä liikunnan aloittamiseen liittyvät ongelmat.

Liikuttavasti,

Taneli

PS. Tsekkaa Aallon omien liikuntapalveluiden tarjonta lukujärjestyksestä: http://liikuntavuorot.ayy.fi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan oman ylioppilaslehden Ainon kevään viimeinen numero pamahti jakeluun viime viikon maanantaina. Tällä kertaa Aino todellakin sukelsi pinnan alle; kansikuvajuttu kuvailee, kuinka AYY:n koko syntyhistoriaa leimannut prosessi – Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan omaisuuden siirto ylioppilaskunnan ulkopuolelle – valmisteltiin ja tehtiin. Päätoimittaja Annan teksti ei jättänyt ketään kylmäksi, ja reaktiot ovat vaihdelleet skoolauksista raivonpurkauksiin, ja mielipiteitä on vaihdettu kiivaasti. Nettikansa löysi myös AYY:n keskustelupalstan ensimmäistä kertaa toden teolla. Herkässä tilanteessa ylioppilaskuntakin julkaisi aiheesta tiedotteen.

Kuten Aino kertoo, omaisuudensiirron pääosassa oli Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan piirissä toiminut ”tulevaisuustyöryhmä”.  Työryhmä puuhasi oikeastaan kahta asiaa. Ensinnäkin, se suunnitteli ja valmisteli omaisuuden siirron mahdollistaneet toimenpiteet. Toisekseen, se suunnitteli, valmisteli ja osin toteutti sen viestinnän, jolla omaisuuden siirto perusteltiin ja jolla sitä ohjailtiin. Itse omaisuuden siirto oli poliittinen, joskin kyseenalainen, päätös, jolle löytyy ihan suoraselkäisiäkin perusteluja. Sen sijaan se tapa, jolla omaisuuden siirtoa tukenut ja ohjaillut viestintä hoidettiin, oli moraaliton.

Tulevaisuustyöryhmä kumppaneineen pyrki tarkoituksellisesti salailemaan omaa toimintaansa, tukahduttamaan keskustelun, kiillottamaan omaa kilpeään ja mustamaalaamaan muut tahot ja vaihtoehtoiset mielipiteet. Propaganda kohdistui yhtä lailla Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäseniin ja päättäjiin kuin ulkopuolisiinkin. Kyltereiden ja teekkareiden välille rakennettiin tarkoituksella pelon ja epäluottamuksen ilmapiiriä, joka varjosti yhteisen AYY:n rakentamista ja kulminoitui kevään 2009 vastakkainasetteluun perustuneisiin vaaleihin. Osattiin sitä keljuilla muissakin piireissä, eikä kaikki syy  luonnollisesti lankea vain yhdelle pienelle porukalle. On silti vaikea keksiä vastaavaa karhunpalvelusta Aalto-yliopistolle kuin tämä tulevaisuustyöryhmän tekemä työ.

Ennakkoluuloja oli toki ennestäänkin, ja on vaikea arvioida mitä olisi tapahtunut ilman kulissien takaista likaista peliä. Ehkä sama omaisuus olisi siirretty siitä huolimatta? Ehkä sille ei olisi nähty edes tarvetta? Se näyttää kuitenkin selvältä, että saatu lopputulos oli se kehnoin mahdollinen. Ylioppilaskunnan toimintaa varjostavat paikoittain hyvinkin syvät epäluottamuksen juovat, ja nimenomaan kauppatieteen opiskelijoden palvelutaso on putoamassa pahiten. Vanhat rahat ovat jumissa säätiössä, eikä AYY:llä ole varaa tukea kylteriyhdistyksiä entiseen malliin, vaikka halua onkin. Kaiken lisäksi kyltereiden oma yhdistys, KY ry, toimijoineen on sotkettu mukaan vastaamaan syytöksiin, joiden oikea kohde olisi ihan muualla. Kylterikunta tai KY ei ole ollut mikään pahan valtakunta, ja KY:llä tehtiin paljon hyvää duunia uuden ylioppilaskunnan puolesta.

Itselleni AYY:n alkutaipaleen salaisuuksien paljastuminen on aiheuttanut pahaa mieltä ja syvää pettymystä. Silti on ollut huojentavaa tajuta, ettemme me eri taustaiset opiskelijat oikeasti pelkää tai halveksu toisiamme. Meidät ajettiin siihen tilanteeseen. Osin se oli tarkoituksellista, osin se johtui lyhytnäköisyydestä, opportunismista ja avoimuuden, keskustelun ja poliittisen johtajuuden puutteesta kaikkien osapuolten piirissä. Pidetään jatkossa huolta, ettei mitään näin älytöntä pääse tapahtumaan.

Kaikesta huolimatta tämän hetken AYY katsoo eteenpäin, ei taaksepäin. Menneet sotkut setvitään toki perusteellisesti, mutta tärkeintä on tehdä duunia, jolla edistetään nykyisten ja tulevien Aallon opiskelijoiden asemaa. AYY on sääntöjensä mukaan ja toimijoidensa sydämestä yhtä lailla taikkilaisen, kylterin kuin teekkarinkin ylioppilaskunta. AYY:ssä tehdään kaikilla sektoreilla tosissaan töitä opiskelijan paremman huomisen eteen kaikissa Aallon korkeakouluissa – luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä osakunnan, kiltojen,  KY:n ja TOKYO:n toimijoiden kanssa. Tämänkin hässäkän ohessa AYY:n edunvalvonta pelittää ehkä paremmin kuin ikinä. Aalto ja AYY ovat oikeasti todella hienoja juttuja. Tilanne on haastava, mutta  näkemäni Aallon ja AYY:n alkutaipaleen onnistumiset antavat aihetta optimismiin. Hyvä tästä vielä tulee.

Kyltereiden, teekkareiden ja taikkilaisten asialla, uskokaa tai älkää,

Atte

AYY:n nettisivuprojekti etenee. Nyt haluaisimme palautetta kolmesta etusivuluonnoksesta. Luonnokset ovat omina postauksinaan, joten peukun näyttäminen suuntaan tai toiseen on helppoa. Kommentti miksi joku on hyvä tai huono on myös paikallaan, sillä äänestys ei johda jonkin vaihtoehdon valintaan vaan ideoiden eteenpäin kehittämiseen. Se miten näihin on päädytty löytyy osoitteesta www-wiki.ayy.fi

Luonnos 1