Tietotekniikka on vaikeaa. Kuka tahansa ohjelmoinnin peruskurssin käynyt teekkari voi kertoa, että ohjelmointi on ihanan yksinkertaista, kunnes joudutaan ottamaan huomioon se ikävä tosiasia, että järjestelmää tulevat käyttämään oikeat ihmiset. Huomataankin, että 50-vuotiaan musiikkimajurin (fiktiivinen esimerkki tosielämästä) käsittelyssä täysin yksikäsitteiseksi luultu käyttöliittymä muuttuu helvetin esikartanoksi, joka repii sekä ohjelmistokehittäjien että esimerkkikäyttäjän hermot riekaleiksi.

TKK:lla tästä ongelmasta päästiin eroon luomalla ovelasti organisaatioyksikkö, joka Tietää, mitä yliopistolaiset haluavat. Näin on voitu kätevästi rajata kehitystyöstä pois tietoteknisten järjestelmien ärsyttävin piirre, eli käyttäjät. Tietohallinto kertoo IT-palvelukeskukselle, mitä käyttäjät haluavat, ja ITPK toteuttaa.

Tosiasia kuitenkin on, että tietohallinto tuottaa jokseenkin vastakkaisia ratkaisuja siihen nähden, mitä opiskelijat, tutkijat tai hallintohenkilökunta oikeasti haluaisivat. Lähtökohdaksi asetetaan, että tietokoneet on tarkoitettu työkäyttöön ja kaikki hallinnon tuottamien prosessikaavioiden ulkopuolinen toiminta on Omaa Käyttöä, joka tulee kieltää Käyttöpolitiikalla. Vielä ennenkuulumattomampaa olisi, että yliopiston tietojärjestelmiin kytkettäisiin Standardin vastaisia kokoonpanoja.

Tällainen ajattelu on erityisen vaarallista puhuttaessa yliopistosta, jolle on perustuslaissa asti annettu autonomia, jotta kukaan ei häiritsisi tieteen ja taiteen kehitystä. Missä me olisimmekaan, jos Stanfordin yliopisto olisi vetäissyt vuosituhannen alussa piuhat seinästä BackRub-nimiseltä hakukoneelta, joka toimi osin yliopiston IT- ja tutkimusresursseilla? Sittemmin yliopisto nettosi 200 miljoonaa dollaria erään Googlen listautuessa pörssiin vuonna 2004. Puhumattakaan mahdollisuudesta kertoa itsestään uusille opiskelijoille ”Googlen kotina”.

On helppoa luoda tietoteknisiä ympäristöjä, joissa itse kullakin on oma rajattu hiekkalaatikko, jossa voi tehdä omia asioitaan kaikessa rauhassa. Yhteisen tiedon käsittely onkin vaikeampaa. Käyttöoikeuksien hallintaa on tutkittu 60-luvulta asti eikä vieläkään ole kyetty rakentamaan järjestelmää, jossa käyttäjä ei missään vaiheessa tarvitsemaansa tietoa etsiessään törmäisi keltaiseen huutomerkkiin: ”sinulla ei ole käyttöoikeuksia tähän kansioon”.

Sosiaalisen yritysmedian guru Andrew Mcafee lainaa mielellään tilastoja, joiden mukaan tietojärjestelmien avoimuus, mikroblogien ja wikien käyttö sekä ylipäätään käyttäjien itse rakentamat tietorakenteet (vrt. tietohallinnon suunnittelemat) lisäävät firman sisäisten asiantuntijoiden käyttöä jopa 35 %. Uskoo ken tahtoo, mutta selvää on, että akateemista yhteistyötä tukisi paljon paremmin lähtökohta, jossa tieto on oletusarvoisesti avointa ja sen voi tarvittaessa piilottaa.

Olin viime vuonna mukana suunnittelemassa Aallon intranetiä ja olin positiivisesti yllättynyt ajatuksesta, että pohjana tultaisiin käyttämään kaikille avointa wikiä. Vielä hienompaa oli kaikkien jakama ajatus, että kaikkea pitää voida kommentoida ja että keskusteleva ympäristö olisi paras mahdollinen. Tämä on jyrkästi vastakkainen ajattelutapa ainakin TKK:lla viime vuosina ilmenneeseen toimintatapaan, jossa (yhteistyötä mahdollistamaan tarkoitettujen) akateemisten toimielinten pöydälle ilmestyy likimain tyhjästä monisivuisia toimenpideohjelmia, joilla ”kehitetään” yksiköiden toimintaa.

Eikö olisi parempi, että homma menisi esimerkiksi näin:

1. Lämpömiehenkujalla (Aallon keskushallinto) tunnistetaan ongelma
2. Aallon wikiin ilmestyy kuvaus ongelmasta ja ehdotus toimenpiteiksi
3. Yliopistolaiset muokkaisivat tekstiä ja keskustelisivat, kunnes teksti näyttää sellaiselta, että se voidaan yhdessä hyväksyä
4. Teksti tuodaan akateemisen toimielimen ratkaistavaksi.

Radikaalia, eikö totta? Kohdan 1 ei tarvitse tapahtua Lämpömiehenkujalla, vaan esimerkiksi Arkadiankadulla asuvan opiskelijan päässä, tai vaikkapa ainejärjestön vuosikokouksessa. Kriittisin este tämän toteutumiselle on tällä hetkellä vallitseva itsekritiikin (ja vastaanottajien tukkokorvaisuuden) kulttuuri, jossa mölyt pidetään mahassa, kunnes ne purkautuvat aalto-ravio.txt:n muodossa.

Hyvät tietojärjestelmät tukevat avointa keskustelua ja ennemmin mahdollistavat yhteistyötä kuin estävät väärää käyttöä.

Mitä sinä haluaisit tehdä yliopiston tietokoneilla?

Janne Peltola
hallituksen jäsen, opintoasiat

Istun palavereissa, joissa pohditaan keskustoimiston tulevaa seinäjärjestystä lämpömiehenkujalle. Ja kuten aina neliötä on liian vähän ihmisiin nähden tai toisinpäin.  Eli miten paljon ikkunatonta tilaa annetaan meluaville vapaaehtoisille ja minne sijoitetaan sihteerit, joiden käsissä organisaatiomme toimii? Siinäpä kysymyksiä, unohtamatta tietenkään ”aikuisia” (vannon kuulleeni näin sanotun), niitä ylioppilaskunnan vitaaleja työntekijöitä, jotka hoitavat talouden ja kiinteistöt.  Ratkaisu ei ole helppo ja se tulee olemaan kompromissi, joka hiertänee pitkään.

Tämän pohdiskelun lomassa olen alkanut myös miettimään, että jos rehtori ei olisi ystävällisyydessään kutsunut (eli vaatinut) meitä saman katon alle, olisiko meille löytynyt paikka jostain muualta?? Ehkäpä jokin luontevampi paikka? En kiistä, etteikö rehtorin kanssa saman ulko-oven jakaminen toisi etuja ajaa koulutuspoliittisia asioita ja varmistaa AYY:n läheinen suhde yliopiston kanssa. Toisaalta nykyisessä oppilaskunnan hajaannuksessa ja tiedotuksellisessa kaaoksessa myös muita vaihtoehtoja tulee mieleen.

AYY on ainakin minun mielessäni tehnyt arvovalinnan pyrkiä riviopiskelijaa lähelle, poiketen esimerkeistä. Jo TKY:n aikana, jolloin opiskelijoita oli reilut 10k, tapahtui kontaktipinta kuntaan kiltojen ja järjestöjen kautta. Sama tilanne on HYY:llä, jolla on 30k jäsentä. Se läheisyys ja palvelullisuus, joka Tokyo:lla ja KY:llä aikanaan ollut, voi olla historiaa ja taistelemme tuulimyllyjä vastaan.

En ole kuullut vielä ainoanakaan itseään riviopiskelijaksi tituleeraavan henkilön kertovan miten AYY:n pitäisi kohdata hänet! Ehkäpä sillä ei ole hänelle/heille edes merkitystä. Toisaalta kukaan ei ole tainnut kysyä, toisiko aaltolaisena oleminen kylterille jotain lisäarvoa, jos niin mitä ja miten hän haluaisi sen tarjoiltavan?  Arvo kuitenkin syntyy siitä mitä aaltolaisuus edustaa. Olemmeko maailman parantajia ja toimijoita yhteiskunnassa ja tai sisäisen yhteisön luojia tai jotain muuta?

Sen sijaan, että koulumme tulee olemaan joukko jakautuneita leirejä, tulisi meidän kohdata toisemme ja löytää kosketuspintaa. Ehkä sen jälkeen löydetään tapoja toimia yhdessä myös vapaa-ajalla, uusia perinteitäkin, joista ainakin osa voidaan jakaa. Itse lähdin AYY:n toimintaan uskossa, että erilaisten alojen kohtaamisesta, miten ristiriistaisesta tahansa, voi löytyä luovuuden hedelmä. Mutta ensin on saatava ihmiset kohtaamaan ja, jos yhteen törmäys ei saa edarimaista kohteliaisuuksien kierrettä, uskon yhä että tulee olemaan ryhmiä, jotka voivat löytää yhteisen sävelen.

Aalto Entrepreneurship Society on eräs tällainen, suorastaan esimerkillinen ryhmä. Tämä hyvin harvoilla naisilla varustettu asialleen uskollinen seurakunta on onnistuneesti saanut toimintansa pyörimään erilaisista rajoittavista tilakysymyksistä huolimatta. Päättäväisyyttä ja uskoa siis tarvitaan.

Aalto Entrepreneurship Society on maalaillut Aalto loungea KY-talon kuudenteen kerrokseen. Tätä ajatusta kannatan. Me tarvitsemme kohtauspaikan, areenaan jutustelulle, törmäämiselle. Kuudennen kerroksen lattiaan tekisin kuitenkin ylimääräisen reiän, josta palomiesten tapaan pääsisi pakenemaan viidenteen kerrokseen, Aalto yhteisön (Teekkarijaoston aaltolainen hengenperijä) luo, jota vaikka kellariksi voisi kutsua. Sillä kellareissahan ovat ne parhaat bileet. Tuon paikan ympärille, jonne aaltolaisten ajatukset valuvat, voisi sijoittaa sihteeristön ja, jottei meno menisi aivan levottomaksi, niin väleihin mahtuisivat ne ”aikuisetkin.”

– Lasse Granroth

Ps: Huhu kertoo, että joku aallon opiskelija olisi onnistunut löytämään tiensä keskustoimistolle, joten myös käytännössä se on mahdollista.

Kuten Lassi lateli, hallitus on istunut tammikuussa koulutuksissa ja silloin tällöin niiden lomassa lyönyt päitä yhteen ideoiden kehittämiseksi ja punnitsemiseksi. Prosessi kulminoituu ensi viikon lopulla, kun hallitus ja sihteerit kokoontuvat yhteen kasaamaan hallitusohjelman tälle vuodelle. Jos ja kun ohjelma saadaan mallikkaasti kasaan, se on se nuottivihko, joka soitetaan ensi vuonna läpi. Nyt keskitytään siis kysymään ”mitä?”, sen jälkeen alkaa sitten ”miten?”-osuus.

Hallitusohjelma on näinollen hurjan tärkeä paperi. Kaikkea ei voi saada aikaiseksi samana vuonnakertaa, ja on päätettävä mihin rajalliset resurssit kohdennetaan. Ja kun päättää mihin keskittyy, pitää vielä asettaa selkeät tavoitteet. Jo nyt on selvää, että on tähdättävä korkealle- Tätä on painottanut joka ikinen Aallon tiimoilta tavattu sparraaja.  Shoot for the moon – even if you fail, you’ll land among the stars on se asenne jolla AYY:ta ajetaan, ja sen täytyy näkyä myös hallitusohjelmassa. Surkein suoritus on asettaa tavoitteet niin matalalle, että onnistuu niissä varmasti.

Mitä siis pitäisi tavoitella? Tästä olisi hauska kuulla juuri sinun näkemyksesi. Jos ja kun päässäsi pyörii se paras idea ikinä, nyt on oikea aika kertoa se. Mitä konkreettisempi ajatus, sitä enemmän se meitä kiinnostaa, mutta kaikenlainen kommentointi on tervetullutta.

– Atte

Tulevaisuusseminaarin visiontipläjäys

Saara ehostaa luovuutta hylätyssä sihteeristössä

ps. jos ylioppilaskunnan parissa puuhaaminen kiinnostaa enemmänkin, kannattaa tsekata tämä työpaikkailmoitus. Juuri nyt etsitään edunvalvontasihteereitä kaikille kolmelle kampukselle.

Hallitus aloitti työskentelynsä heti vuoden ensimmäisenä arkipäivänä 4.1.2010 uuden vuoden rakettien vielä poksuessa korvissa. Alkuviikosta lähdettiin liikkeelle lähes nollasta, sillä ainut konkreettinen uutuus oli hallituksen jäsenten uudet @ayy.fi –päätteiset mailiosoitteet. Ensimmäistä viikkoa sävyttivät uusien ihmisten tapaaminen ja hallittu sekasorto.

Torstaina 7.1. hallitus piti ensimmäisen kokouksensa ja järjestäytyi. Etukäteen paljon keskustelua herättänyt hallituksen sisäinen työnjako sai hallituksen mielestä parhaan mahdollisen lopputuloksen. Lisäksi kokouksessa mm. perustettiin ja nimitettiin Aalto-yhteisötoimikunta ja Teekkarijaosto.

Ensimmäisen kokouksen jälkeen oli aika tutustua tarkemmin oman sektorin toimijoihin. Niinpä sektorit suuntasivat kuka minnekin mökkeilemään tai muuten vain viettämään yhdessä aikaa. Alun perin kaikkien piti mökkeillä, mutta Suomen ihana ja luminen talvi teki tepposensa, eikä kaikkia yöpaikkoja saatu lämpimiksi millään. Edunvalvontasektori siirtyikin Arkkitehtikillan Majalta KY-talon lämpöön… Joka tapauksessa paljon asioita saatiin käsiteltyä illan ja yön aikana ja kukin sektori sai selvennettyä työnjakoaan.

Ensimmäinen työviikko huipentui Aalto-yliopiston avajaisiin Finlandia-talossa ja Kiasmassa. Näyttävien juhlallisuuksien jälkeen oli oivaa aikaa tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja nautiskella illan antimista. Paljon puhutusta ylioppilaskunnan ja hallinnon lähentymisestä saatiin oivia viitteitä AYY:n järjestämillä jatkoilla Apollossa, jossa AYY:n hallitus ja osa sihteeristöä bailasi rinta rinnan yliopiston rehtorin Tuula Teerin kanssa. Taisipa samaan aikaan tanssilattialle päätyä myös Aallon kauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen ja ensimmäiseksi Aalto-professoriksi nimetty Risto K. Nieminenkin, eivätkä Lämpömiehenkujan työmyyrätkään kaukana olleet…

Toisella viikolla hallitus ja sihteeristö pääsi viimein muuttamaan väliaikaistiloihin osoitteeseen Lämpömiehenkuja 3. Tervetuloa vierailulle! Tällä hetkellä tilat tosin muistuttavat lähinnä 60-luvulla rakennettua ala-astetta, mutta toivottavasti viihtyisyyttä saadaan lisättyä pian. (Kyllä, juuri sinä, tätä lukeva taiteilija: löytyisikö sinulta ylimääräisiä kuvia tai piirustuksia koristamaan varsin ankeita seiniä?) Varsinaisiin tiloihin tien toiselle puolelle päästään muuttamaan remontin valmistuttua parin kuukauden kuluttua. Taistelun jälkeen tiloihin on jo saatu kulkukortit, mutta  mm. omat käyttäjätunnukset tietokoneille tietenkin auttaisivat myös…

Toisella viikolla näkyvin päätös oli ehdottomasti uudesta visuaalisesta ilmeestä päättäminen! Hallituslaisten mielestä ilme kuvastaa erinomaisesti AYY:tä ja tässä lopullisessa versiossa Small Caps –tyylinen teksti on hyvä vastakohta koukeroisille kirjaimille. Toista viikkoa leimasi lisäksi mielenkiintoiset historian luennot kaikilla kolmella kampuksella ja viikon huipentanut tulevaisuusseminaari.

Aaltoinnolla eteenpäin,

Lassi