Aallon johtoryhmän toinen Knowledge Mission suuntautui Baijerin sydämeen, Müncheniin ja sen teknilliseen yliopistoon (Technische Universität München, TUM). Paitsi että paikka on eurooppalaisten teknillisten yliopistojen eliittiä, tarkoitus oli erityisesti tutustua paikallisiin, haastatteluita hyödyntäviin opiskelijavalintoihin. Noh, saksalainen systeemi lain takaamine avoimine sisäänpääsyineen ja eri osastojen välinen hajanaiset käytännöt olivat sellainen hässäkkä, että juuri siitä aiheesta ei lopulta niin paljon puhuttu, mutta visiitti oli siitä huolimatta sangen opettavainen.
TUM on perustettu vuonna 1863, ja sen opetus kattaa kaikki tekniikan ja luonnontieteen alat höystettynä lääketieteellä ja opettajakoulutuksella. Opiskelijoita on noin 23 300 ja professoreita 420, eli suhdeluku on samaa luokkaa kuin Aallossa. Yliopisto toimii kolmella pääkampuksella, joista yksi on kasa kiinteistöjä aivan Münchenin sydämessä, toinen laaja tiedepuisto pienemmällä paikkakunnalla Garchingissa ja kolmas biotieteiden pienempi keskus vielä etäänpänä kaupungista Münchenin lentokentän tuntumassa Weihenstephanin kaupungissa.
Tänä päivänä TUM on Saksan ykkösyliopisto Times Higher Education –rankingin perusteella, ja profiloi itsensä sanaparilla ”the Entrepreneurial University”. Tässä tapauksessa entrepreneurial viittaa enemmän kaiken toiminnan filosofiaan kuin kasvuyrittäjyyteen. TUM pyrkii siis olemaan tuottava, proaktiivinen ja tehokas työympäristö koko yhteisölle. Toki Münchenistä löytyi myös yrityshautomo ja tiivistä yritysyhteistyötä.
Saksan yliopistokenttä on perinteisesti ollut tasapäistävä, ja yliopistoja on tuettu tasaisesti laadusta ja sijainnista riippuen. Muutama vuosi sitten liittotasavallassa laitettiin kuitenkin alulle ns. Excellence Initiative (EI), jossa yliopistoilla oli mahdollisuus osoittaa oma erinomaisuutensa ja saada iso annos lisärahoitusta. TUM teki tämän suunnitelmallisesti, kartoitti toimivat yhteistyökumppanit, valitsi fiksusti keihäänkärjet ja onnistui – TUM sai tätä EI-rahoitusta kaikilla osa-alueilla, missä sitä oli jaossa.
Nimenomaan tämä lisärahoitus tuntui olleen se potku, joka sai kovatasoisen, mutta vakiintuneen yliopiston tarkastelemaan rakenteitaan uudella tavalla ja nostamaan ambitiotasoaan paikallisesta eliitistä maailman eliittiin. Tuoreimpina hankkeina TUM on muun muassa petrannut tutkijakoulutustaan ja startannut oman Institute for Advanced Studies –rakenteen, jonka tarkoituksena on houkutella huippututkijoita ympäri maailmaa ja antaa vapaat kädet tehdä läpimurtotiedettä. IAS pyrkii yhdistämään nuoren innon kokemukseen, menneisyyden tulevaisuuteen ja Münchenin maailmaan.
Kaikki tämä kuulostaa tosi hienolta, vai mitä? Toki, mutta opiskelijana yksi asia – tai oikeammin sen puute – jäi kaivertamaan. Opetus ja opetuksen kehittäminen loisti kalvoissa, taustamatskuissa ja presiksissä poissaolollaan. Rivien välistä kuulosti siltä, että tutkimus oli se ehdoton ykkösjuttu, ja hyvä opetus tulee sitten bonuksena jos tulee, muttei siihen systemaattisesti pyritä. Tätä käsitystä tuki myös pitkä juttutuokio paikallisen opiskelijaorganisaation puheenjohtajan kanssa.
Tämä opiskelijaorganisaatio – ylioppilaskunnasta ei voi puhua, sillä ne lakkautettiin Baijerissa vuoden ’68 kuohunnan seurauksena – toimii siis osana yliopistoa ja vastaa opiskelijoiden edustuksesta ja edunvalvonnasta yliopiston kaikilla tasoilla laitoksista keskushallintoon. Opiskelijat olivat valinneet vaikutusfilosofiakseen pragmaattisen linjan, jossa keskityttiin mielenosoitusten ja protestien sijaan tuomaan rakentavia ehdotuksia ja osallistumaan päätösten, myös lähtökohtaisesti epäsuotuisten sellaisten, valmisteluun alusta asti. Tämä näkyi esimerkiksi suhtautumisessa lukukausimaksuihin, joita vastaan protestoitiin toki myös näkyvästi loppuun asti. Maksujen kanssa oli päädytty siedettävämpään lopputulemaan kuin alueen muissa yliopistoissa, joissa opiskelijoiden valinta oli ollut totaalisempi hard-core rähinälinja.
Paikallinen lukukausimaksujärjestelmä oli varsin jännä. Opiskelijoilta laskutettiin 500 euroa per lukukausi (osavaltio siis velvoitti tähän, yliopistolla oli ainoastaan valta valita summa tietystä haarukasta), mutta tätä lukukausimaksurahaa ei saanut käyttää perusrahoitukseen, vaan se täytyi kohdistaa opetuksen laatua parantaviin hankkeisiin. Näiden hankkeiden perustelu ja valinta oli saksalaisen byrokratian takana, mutta opiskelijoilla oli päätöksissä 50 prosentin äänivalta! Itse asiassa moni hanke, kuten opetuksessa käytettävä demo-LEAN-tuotantolinja, oli myös lähtöisin opiskelijoilta. Systeemissä oli omat suhmuransa, mutta ajatus on hieno – tietysti sillä huomautuksella, ettei tällaista kehityshankejärjestelmää missään nimessä tarvitse rahoittaa juuri lukukausimaksuilla.
Muun muassa tällaista siis saksanmaalla. Näiden ohella puhututti ainakin müncheniläisten varauksellinen suhtautuminen tenure track-järjestelmään ja suunnitelmat strategiseen kansainvälistymiseen, sekä tietysti saksalaisten akateemikoiden lystikkäät kolmen rivin pituiset tittelit. Kysykää ihmeessä lisää, jos kiinnostaa. Ensi kuussa Aalto Executive Team suuntaa sitten Sveitsiin EPFL Lausanneen.
Terkuin,
Atte,
AYY-poliitikko
ps. TUM omistaa oman panimon, joka onkin sitten maailman vanhin, ja varsin hyvä. Kenties Aallon paikka on sittenkin Tuusulassa, napataan vaan Keravan kaljatehdas osaksi organisaatiota.