Aallon johtoryhmän kevään kolmas knowledge mission suuntautui Sveitsiin, Lausanneen. Lausannen teknillinen yliopisto, École Polytechnique Fédérale de Lausanne, on toinen Sveitsin kahdesta valtiollisesta yliopistosta – molemmat ovat teknillisiä (toinen on ETH Zürich), ja kaikki muut ovat kantonien ylläpitämiä toimintaympäristöltään paikallisempia yliopistoja. Lausanne oli johtoryhmän matkoista paitsi viimeinen, myös pisin. Eyjafjallan tulivuorenpurkauksen tuhkattua Euroopan taivaat jäi koko Aallon ydinjohto, allekirjoittanut ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja mukaanlukien, jumiin Lausanneen. Paluumatka alkoi kaksi päivää myöhässä ja tukevasti maata ja merta pitkin; ensin Saksan läpi bussilla Travemündeen, ja sieltä laivalla koti-Suomeen. Noh, Geneve-järven ympäristö on kaunista seutua, ja pitkittynyt matka antoi yhtäkkiä roimasti sitä yhteistä keskusteluaikaa Aallon johtoportaalle, joka on tähän asti ollut kovin kortilla.
EPFL täydensi mainiosti kevään benchmark-reissujen sarjaa. Kuten Manchester ja TU München, myös Lausanne on paitsi huippuluokan yliopisto, myös läpikäynyt voimakkaan, systemaattisen ja strategisen kehitysprosessin. EPFL haastaa, ja on osittain jo ohittanut, isosiskonsa, ETH Zürichin, ja on nykypäivänä kiistatta Euroopan yliopistojen kermaa. Lausannen kaltaisiin paikkoihin tutustuminen voi avartaa enemmän kuin Oxfordin tai Harvardin kaltaisten, historiallisesti maailman kärkeen vakiintuneiden yliopistojen, tarkastelu.
EPFL:n nousu on ollut vahvasti henkilövetoista ja nojannut tiukkaan ja määrätietoiseen johtajuuteen. Nykyinen rehtori Patrick Aebischer hyppäsi puikkoihin kymmenen vuotta sitten, laittoi yliopiston organisaatiorakenteen uusiksi, systematisoi kampuksen kehittämistä ja otti käyttöön amerikkalaistyylisen tenure track –urajärjestelmän. Moni yliopiston kärkipaikka miehitettiin Amerikasta oppinsa saaneilla osaajilla uuden toimintakulttuurin juurruttamiseksi. Tulokset ovat olleet kaikilla rankingeilla vaikuttavia, mutta niin olivat investoinnitkin. Loppukädessä nousun on mahdollistanut ranskankielisen sveitsiläisen vanhan rahan ja teollisuuden tahtotila nostaa oma yliopisto maailman huipulle.
Kuulostaako tutulta? Monessa kohtaa mentaliteetti muistutti Aaltoa, mutta EPFL:stä teki erityisen kiintoisan juuri se, että nousu oli tuoreessa muistissa, mutta kuitenkin pääosin takanapäin. Lausannessa yliopiston menestys oli jo päässyt sille tasolle, että se ruokki itseään. Erinomaiset tutkijat, opettajat ja opiskelijat houkuttelevat paikalle lisää hyviä tyyppejä. Viesti on rohkaiseva; nopea, kestävä nousu huipulle on mahdollista, joskaan ei halpaa, toteuttaa.
Globaaleisiin puheisiin tottuneelle sveitsiläisten maantieteellinen viitekehys oli yllättävä. Lausannelaiset kokivat olevansa selkeästi eurooppalainen peluri globaalilla kentällä. Aallon suhteen kannettiin huolta siitä, että liian lepsusti toteutettu tenure track syö uskottavuutta eurooppalaiselta yliopistokentältä, ja esimerkiksi opiskelijarekrytointi oli jaoteltu niin, että kandiohjelmiin rekrytoitiin kansallisesti, maisteriohjelmiin Euroopan tasolla ja jatko-opiskelijoita houkuteltiin koko maailmasta. Kandidaatintutkintojen kieli oli ranska, ja ylempien tutkintojen englanti. Sveitsiläisten näkemys herätti pohtimaan, että kansainvälisyys ei ole binääristä akselilla Suomi – muu maailma. Pitäisikö meidän Aallosakin avata kansainvälisyyskeskustelua enemmän, ja pohtia kulttuurien ja maantieteen merkitystä? Varsinkin, kun nyt lentoliikenteen katkeaminen herää muistuttamaan, että maailma on sittenkin aika iso paikka.
Tenure track –urajärjestelmä oli EPFL:ssä ajettu voimalla käyttöön, ja sitä toteutettiin tiukasti. Tieteen laatu ratkaisee, ja seula on tiukka. Systeemi kuulostaa tylyltä, mutta sveitsiläisten näkemys oli, että tiukka linja on edellytys järjestelmän toimimiselle. Tarkka akateeminen kontrolli koettiin myös oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisena. Jos kovatasoisessa tenuressa pysyminen ei ole itsestäänselvyys, ei siitä putoaminenkaan ole häpeä.
Opetuksesta oli tällä reissulla taas vähemmän puhetta, keskustelujen keskittyessä organisaatioon, johtamiseen ja tutkimuksen laatuun. Sveitsiläinen malli noudattaa eurooppalaista linjaa, eli sisään otetaan kaikki kelvot hakijat, mutta vain puolet jatkavat ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutkin perusfaktat kävivät selväksi, mutta opinto-ohjelmien tarkka rakenne ja suunnittelu jäivät vähän hämärän peittoon. Ainakin opintomahdollisuuksia kehuttiin joustaviksi, ja opiskelija-opettaja-suhdelukua pidettiin olennaisena indikaattorina. Yksi mainio käytäntö oli niin sanottu opintojen laadun palohälytin. Jos jonkin kurssin palaute tai opiskelijoiden opintomenestys laski tietyn kynnyksen alle, laitettiin vastaava opettaja pedagogiseen ohjaukseen. Rankaisemisen sijaan keskityttiin siis ratkaisemaan ongelma.
Lausannen keskusopiskelijajärjestön kanssa ei tällä kertaa tapaaminen onnistunut, mutta alumnien ja opettajien juttujen perusteella muutaman hallintoedustuksen ohella kyseisin organisaation pääpaino oli selkeästi kulttuuri- ja järjestöpuuhissa. Opiskelijoilla on kerhoja aineyhdistyksistä urheilujengeihin, ja paikalliset sähköinsinööriopiskelijat järkkäävät esimerkiksi Euroopan suurimmat opiskelijafestarit kerran vuodessa. Opiskelijoiden itsenäisyys jää kuitenkin kauas AYY:n tasosta; mitään omia excuja ei järjestetty, puhumattakaan mistään Aalto On Tracksista. Illalliskeskusteluissa saikin viihdyttää ranskalaisia ja sveitsiläisiä tiedemiehiä tarinoilla ylioppilaskunnan asuntotarjonnasta ja miljoonien kiinteistökaupoista.
EPFL:n kampus sijaitsee vartin junailun päässä Lausannen keskustasta. Muutamaa hyvin pientä etäpesäkettä lukuunottamatta kampus on nyt yhteinäinen, kun joitakin vuosia sitten myös arkkitehtiosasto oli saatu juksattua muuttamaan keskustasta kampukselle uusilla tiloilla ja käänteispsykologialla. Olivat kuulemma tyytyväisiä järjestelyyn. Itä-Pasilaa muistuttavien opetus- ja tutkimuskompleksien ohella kampukselta löytyy vuokratiloja yliopiston yhteistyöyrityksille ja start-upeille. Lisäksi paikan päällä oli mainio liikuntainfrastruktuuri. Lausannen kampus on itseasiassa tuplakampus, sillä heti EPFL:n naapurissa sijaitsee Lausannen yliopisto, joka keskittyy humanistisiin aloihin ja biologiaan muiden luonnontieteiden liityttyä osaksi EPFL:ää. Yliopistot tekevät kiinteää yhteistyötä erityisesti opetuksessa. Osassa opinto-ohjelmia opiskellaan ristiin yli yliopistorajojen. Opiskelija-asuntoja kampuksella ei ollut – vuoden 1968 jälkimainingeissa sellaisten rakentaminen yliopistojen läheisyyteen itse asiassa kiellettiin. Nyt EPFL oli kuitenkin aktivoitunut, ja asuntoja oli vihdoin tekeillä. Tilaa kehitykselle kampusta ympäröivillä pelloilla onneksi oli.
Kampuksen varsinainen vetonaula on kuitenkin upouusi, upea Rolex Learning Center. Sankariarkkitehtuurin palkittu ihme näyttää teräksiseltä reikäjuustolta, ja kätkee sisäänsä kirjaston, kahviloita ja mielin määrin kumpuilevasti muotoiltua vapaata opiskelutilaa. Opiskelijat vaikuttivat ottaneen paikan omakseen, ja rakennuttajien ajatus koko yhteisön yhteisestä kohtaamispaikasta näyttää toteutuvan – vaikka virallisesti rakennus avataan vasta ensi kuussa. En tiedä johtuiko siitä, että talon jokainen ikkuna ja betonielementti on kuulemma uniikki vai mistä, mutta talon henki toi mieleen Dipolin, joskin kulmien tilalla oli pelkkää kaarevaa ja pyöreää. Ehkä reippaalla remonttiasenteella ja säkillisellä rahaa teekkareiden mahdottomaan unelmaan voitaisiin puhaltaa uutta henkeä, tällä kertaa koko aaltoyhteisön hyväksi.
Rolex Learning Center
Puheenjohtaja Jussi seikkailee Rolexin sisällä
Tuhkaisin terveisin,
Atte, ekologinen matkaaja
ps. Kiitos Antille haaksirikkoisten turistien viihdyttämisestä