Korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksukokeilu on tuonut enemmän kustannuksia kuin tuloja.
“Vain yksi opiskelija maksoi koko 8 000 euron lukuvuosimaksun.”
Suomessa on käynnissä lukukausimaksukokeilu, jossa korkeakoulut saavat periä maksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta vuosina 2011–2014. Seuraan työssäni läheltä kokeilun toteutumista Aalto-yliopistossa.
Hallitus on näillä näkymin tekemässä päätöksen maksujen jatkosta ensi keväänä siitä huolimatta, että tulokset ovat jääneet laihoiksi. Maksukokeilu on kutistunut paljon pienemmäksi kuin opetus- ja kulttuuriministeriö oli suunnitellut.
Korkeakoulut ilmoittivat mukaan vain 24 koulutusohjelmaa, minkä lisäksi moni opiskelija on joko perunut opiskelupaikkansa maksun vuoksi tai saanut stipendin, joka kattaa maksun tai osan siitä.
Viime vuonna Suomeen onnistuttiin houkuttelemaan vain 12 opiskelijaa, jotka maksoivat maksun kokonaan itse. Aalto lähti kokeiluun peräti kymmenellä englanninkielisellä maisteriohjelmalla, mutta meilläkin lopulta vain yksi opiskelija maksoi koko 8000 euron lukuvuosimaksun.
Lässähtäneestä kokeilusta voi silti tehdä kiinnostavia havaintoja. Vaikka julkisessa keskustelussa maksuja on perusteltu verorahojen säästämisellä, Aallossa lukukausimaksujärjestelmä on tuottanut enemmän uusia kustannuksia kuin tuloja.
Hakijat jaetaan aiemman opintomenestyksen perusteella stipendikategorioihin. Se, minkä kategorian stipendi opiskelijalle myönnetään, vaikuttaa selvästi siihen, ottaako opiskelija paikkansa vastaan. Parhaat stipendit, jotka kattavat lukukausimaksut ja elinkustannukset, otetaan halukkaasti vastaan. Sen sijaan kokonaan ilman stipendiä jääneet eivät tule Aaltoon, vaan valitsevat useimmiten toisen yliopiston.
Aallolle jäävät siis käteen lähinnä stipendiaatit, eikä stipendejä jaettaisi ilman maksukokeilua. Luopumalla stipendeistä voitaisiin vähentää kustannuksia, mutta tähänastiset kokemukset osoittavat, että silloin myös kansainvälisten opiskelijoiden määrä Aallossa vähenisi. Tämä olisi jyrkässä ristiriidassa Aallon tavoitteiden kanssa, onhan päämääränä tulla kansainväliseksi huippuyliopistoksi.
Muissa korkeakouluissa on samansuuntaisia kokemuksia. Maailmalla lukukausimaksuja perivissä korkeakouluissa on tyypillistä, että ylimääräiseen hallintoon, mainontaan, stipendeihin ja oheispalveluihin joudutaan käyttämään enemmän rahaa kuin maksuilla voidaan kerätä, jos korkeakoulu haluaa säilyttää asemansa kansainvälisellä koulutuskentällä. Vain kymmenien tuhansien maksuja keräävät huippuyliopistot pääsevät voitolle.
Ruotsissa maksut otettiin käyttöön kaikissa korkeakouluissa 2011, jolloin kansainvälisten opiskelijoiden määrä romahti 16 000 opiskelijasta 1200 opiskelijaan. Muutos heikentää tehokkaasti Ruotsin verkostoja kansainvälisessä taloudessa ja korkeakoulukentällä.
Vuositasolla Aallon tappiot lukukausimaksuista lasketaan kymmenissä tuhansissa euroissa. Vaikka maksujen periminen joskus alkaisi sujua paremmin ja laajenisi useampiin ohjelmiin, ei yliopisto odota maksuista merkittävää rahoituslähdettä.
Aallon kokonaisbudjetti lähentelee 400 miljoonaa, joten maksujen periminen pysyy yliopiston talouden kannalta melkoisen yhdentekevänä, oli se voitollista tai tappiollista.
Myös kansantalouden kannalta maksuilla on häviävän pieni merkitys. Paljon suurempi merkitys on niillä kansainvälisillä opiskelijoilla, jotka jäävät Suomeen työskentelemään ja maksamaan veroja. Onkin hämmentävää, kuinka harvoin maksujen järkevyyttä arvioidaan heikkenevän huoltosuhteen näkökulmasta.
Kansainväliset opiskelijat on useimmiten koulutettu ulkomailla lapsesta kandiin asti, ja he tuottavat siten koulutusjärjestelmällemme kustannuksia vain kahden vuoden maisteriopintojen edestä. Selvä enemmistö heistä, eri tutkimusten mukaan 65–80 prosenttia, haluaa jäädä valmistuttuaan Suomeen töihin.
Panokset kannattaisikin suunnata sen varmistamiseen, että mahdollisimman moni löytää paikkansa työmarkkinoiltamme, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia suomen opiskeluun ja keventämällä työlupabyrokratiaa. Tosin myös kotimaahansa palaavat opiskelijat sijoittuvat usein suomalaiseen tai Suomen kanssa kauppaa käyvään yritykseen ja hyödyttävät sitä kautta Suomen taloutta.
Kyselytutkimukset osoittavat, että maksuttomuus on tärkeimpiä syitä saapua Suomeen opiskelemaan. Koska maksuttomuus helpottaa valmiiksi pitkälle koulutetun työvoiman houkuttelua Suomeen, se on valtiolle erittäin hyvätuottoinen sijoitus.
Hanna Sauli
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden asiantuntija.
(Julkaistu Vihreässä langassa 5.10.2012.)