Liikunnan merkitys korkeakouluissa alkaa vihdoinkin kristallisoitua päättäjien mieliin niin yliopistoissa kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Joulukuussa 2008 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen, jossa korkeakoulut velvoitettiin vastaamaan omalta osaltaan nuorten aikuisten liikunnasta. Kesäkuussa 2009 eduskunnan sivistysvaliokunta velvoitti uudistettaviin ammattikorkeakoulu- ja yliopistolakeihin liittyen hallituksen seuraamaan, miten yliopistot järjestävät liikuntapalveluitaan.  Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n Suomen hallitusohjelmatavoitteissa keskitytään ansiokkaasti korkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamiseen. Korkeakoulujen saamaa rahoitusta vaaditaan sidottavaksi osittain koulun järjestämien liikuntapalveluiden tasoon. Korkeakoululiikunnan positiivinen vaikutus työurien pidentämiseen ja työssä jaksamiseen aletaan vähitellen tunnistaa. Kärjistettynä liikunta aloitetaan pienenä ja, jos liikuntaharrastus jossain elämän nivelvaiheessa katkeaa, sen aloittaminen myöhemmin on harvinaista.

Aalto-yliopiston myötä Helsingin Yliopistoliikunta avautui subventoituun hintaan myös Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun ja kauppakorkeakoulun opiskelijoille tarjoten kymmeniä lajivaihtoehtoja eri toimipisteissä keskustassa, Siltavuorenpenkerellä, Meilahdessa, Kumpulassa ja Viikissä. Aalto-yliopisto myönsi vuodeksi 2010 Aalto-yliopiston urheiluseura AaltoUS:lle 100 000 euroa yhteisölliseen liikuntaan. Tulevana syksynä opiskelijoina pääsemme liikkumaan ainakin Aalto Kympissä, Akateemisessa Wartissa sekä Aalto by Nightissa – puhumattakaan yhdistysten järjestämistä omista liikuntatapahtumista. Summalla tuetaan AYY:n liikuntayhdistyksiä myöntämällä sekä tila- että projektiavustuksia. Huhtikuussa 2010 Tuula Teeri kutsui koolle Helsingin seudun yliopistojen yhteisen liikuntatyöryhmän, jonka on vuoden loppuun mennessä tarkoitus antaa lopullinen ehdotus mahdollisesta koko pääkaupunkiseudun kattavasta yliopistoliikuntaverkostosta. AYY:n ja Aallon  yhtenä selkeänä tavoitteena on lisätä liikuntapalveluita  Kampissa ja Otaniemessä. Vapun alla AYY:n teettämään liikuntapalvelukyselyyn vastasi parissa viikossa lähes 600 Aalto-yliopiston perusopiskelijaa, mikä kertoo liikunta-asioiden tärkeydestä opiskelijoiden mielissä. Tarjonnan suurin puute oli odotetusti Otaniemestä puuttuva opiskelijahintainen kuntosali,  jota kaipasi huimat 78% kaikista vastaajista. Naisvastaajat kaipasivat lisää ryhmäliikuntatunteja nykyiseen tungokseen. Liikuntapalveluista tiedottamista pidettiin yleisesti riittämättömänä. Tarkemmista tuloksista luvassa myöhemmin lisää.

Paljon on menty Aallossa jo eteenpäin, mutta Aalto voisi ottaa vielä mallia esimerkiksi Jyväskylän ja Oulun yliopistoista.

Jyväskylässä opiskelija maksaa vuodessa 30 euroa liikuntatarrasta, jolla saa perusliikuntapalvelut kuten kuntosalin käyttöönsä. Tämän lisäksi tarjolla on kampusalueella vuosittain noin 80 eri lajia. Tyypillistä on, että liikunnan opiskelijat tulevat itse ehdottamaan kursseja ja pitävät ne itse  muille opiskelijoille ja saavat ohjauksesta tuntiassistentin palkkaa. Kurssilaiset maksavat tyypillisesti noin 30 euroa 10 kerran kurssista. Liikuntatiloja koululta löytyy pari isoa palloiluhallia, telinevoimistelusali, voimistelusali, tanssisali yms. Kunnalliset jäähallit, kentät ja uimahallit ovat mukana sopimuksessa joko ilmaiseksi tai opiskelijahintaista korvausta vastaan. Koulussa saa lisäksi opintopisteitä liikkumisesta. Tarjolla on kaksi 2 opintopisteen kurssia, joihin osallistuminen on maksutonta ja kunkin suorittaminen vaatii 15 lajikokeiluun osallistumista.

Oulussa käynnistyi maaliskuussa 2009 opetusministeriön rahoittama Lähtenyt liikkumaan-hanke. Hankkeen tavoitteina on inaktiivisten opiskelijoiden saaminen liikkumaan, liikunta- ja terveysneuvonnan kehittäminen, eri alojen opiskelijoiden yhdistäminen liikunnan pariin, liikuntatuutor-toiminnan kehittäminen sekä liikuntaopintojakson kehittäminen. Vaikka ongelmat ovat vakavia, liikunnan itsessään pitää olla hauskaa. Tämä näkyy myös Oulussa pilke silmäkulmassa brändätyissä liikunta- ja terveysneuvontapalvus NEUVOA-ANTAVAssa ja suurin-pudottaja-kilpailu LÄSKIÄISRIEHAssa. Oulussa uusia opiskelijoita ohjaavien tuutoreiden rinnalle jatkokoulutettiin pieni joukko liikuntatuutoreita, joiden tehtävänä on jakaa tietoa liikuntapalveluista, toimia vertaistukena liikuntaa aloittaville, järjestää pienimuotoisia liikuntatapahtumia ja luoda liikuntakulttuuria korkeakouluun. Aallon ensimmäiset liikuntatutorit liikuttavat uusia opiskelijoita jo ensi syksynä! Lisäksi Oulun hankkeen nimissä on järjestetty ryhmätoimintaa, jonka aiheena on ollut painon- ja stressinhallinta sekä liikunnan aloittamiseen liittyvät ongelmat.

Liikuttavasti,

Taneli

PS. Tsekkaa Aallon omien liikuntapalveluiden tarjonta lukujärjestyksestä: http://liikuntavuorot.ayy.fi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan oman ylioppilaslehden Ainon kevään viimeinen numero pamahti jakeluun viime viikon maanantaina. Tällä kertaa Aino todellakin sukelsi pinnan alle; kansikuvajuttu kuvailee, kuinka AYY:n koko syntyhistoriaa leimannut prosessi – Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan omaisuuden siirto ylioppilaskunnan ulkopuolelle – valmisteltiin ja tehtiin. Päätoimittaja Annan teksti ei jättänyt ketään kylmäksi, ja reaktiot ovat vaihdelleet skoolauksista raivonpurkauksiin, ja mielipiteitä on vaihdettu kiivaasti. Nettikansa löysi myös AYY:n keskustelupalstan ensimmäistä kertaa toden teolla. Herkässä tilanteessa ylioppilaskuntakin julkaisi aiheesta tiedotteen.

Kuten Aino kertoo, omaisuudensiirron pääosassa oli Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan piirissä toiminut “tulevaisuustyöryhmä”.  Työryhmä puuhasi oikeastaan kahta asiaa. Ensinnäkin, se suunnitteli ja valmisteli omaisuuden siirron mahdollistaneet toimenpiteet. Toisekseen, se suunnitteli, valmisteli ja osin toteutti sen viestinnän, jolla omaisuuden siirto perusteltiin ja jolla sitä ohjailtiin. Itse omaisuuden siirto oli poliittinen, joskin kyseenalainen, päätös, jolle löytyy ihan suoraselkäisiäkin perusteluja. Sen sijaan se tapa, jolla omaisuuden siirtoa tukenut ja ohjaillut viestintä hoidettiin, oli moraaliton.

Tulevaisuustyöryhmä kumppaneineen pyrki tarkoituksellisesti salailemaan omaa toimintaansa, tukahduttamaan keskustelun, kiillottamaan omaa kilpeään ja mustamaalaamaan muut tahot ja vaihtoehtoiset mielipiteet. Propaganda kohdistui yhtä lailla Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäseniin ja päättäjiin kuin ulkopuolisiinkin. Kyltereiden ja teekkareiden välille rakennettiin tarkoituksella pelon ja epäluottamuksen ilmapiiriä, joka varjosti yhteisen AYY:n rakentamista ja kulminoitui kevään 2009 vastakkainasetteluun perustuneisiin vaaleihin. Osattiin sitä keljuilla muissakin piireissä, eikä kaikki syy  luonnollisesti lankea vain yhdelle pienelle porukalle. On silti vaikea keksiä vastaavaa karhunpalvelusta Aalto-yliopistolle kuin tämä tulevaisuustyöryhmän tekemä työ.

Ennakkoluuloja oli toki ennestäänkin, ja on vaikea arvioida mitä olisi tapahtunut ilman kulissien takaista likaista peliä. Ehkä sama omaisuus olisi siirretty siitä huolimatta? Ehkä sille ei olisi nähty edes tarvetta? Se näyttää kuitenkin selvältä, että saatu lopputulos oli se kehnoin mahdollinen. Ylioppilaskunnan toimintaa varjostavat paikoittain hyvinkin syvät epäluottamuksen juovat, ja nimenomaan kauppatieteen opiskelijoden palvelutaso on putoamassa pahiten. Vanhat rahat ovat jumissa säätiössä, eikä AYY:llä ole varaa tukea kylteriyhdistyksiä entiseen malliin, vaikka halua onkin. Kaiken lisäksi kyltereiden oma yhdistys, KY ry, toimijoineen on sotkettu mukaan vastaamaan syytöksiin, joiden oikea kohde olisi ihan muualla. Kylterikunta tai KY ei ole ollut mikään pahan valtakunta, ja KY:llä tehtiin paljon hyvää duunia uuden ylioppilaskunnan puolesta.

Itselleni AYY:n alkutaipaleen salaisuuksien paljastuminen on aiheuttanut pahaa mieltä ja syvää pettymystä. Silti on ollut huojentavaa tajuta, ettemme me eri taustaiset opiskelijat oikeasti pelkää tai halveksu toisiamme. Meidät ajettiin siihen tilanteeseen. Osin se oli tarkoituksellista, osin se johtui lyhytnäköisyydestä, opportunismista ja avoimuuden, keskustelun ja poliittisen johtajuuden puutteesta kaikkien osapuolten piirissä. Pidetään jatkossa huolta, ettei mitään näin älytöntä pääse tapahtumaan.

Kaikesta huolimatta tämän hetken AYY katsoo eteenpäin, ei taaksepäin. Menneet sotkut setvitään toki perusteellisesti, mutta tärkeintä on tehdä duunia, jolla edistetään nykyisten ja tulevien Aallon opiskelijoiden asemaa. AYY on sääntöjensä mukaan ja toimijoidensa sydämestä yhtä lailla taikkilaisen, kylterin kuin teekkarinkin ylioppilaskunta. AYY:ssä tehdään kaikilla sektoreilla tosissaan töitä opiskelijan paremman huomisen eteen kaikissa Aallon korkeakouluissa – luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä osakunnan, kiltojen,  KY:n ja TOKYO:n toimijoiden kanssa. Tämänkin hässäkän ohessa AYY:n edunvalvonta pelittää ehkä paremmin kuin ikinä. Aalto ja AYY ovat oikeasti todella hienoja juttuja. Tilanne on haastava, mutta  näkemäni Aallon ja AYY:n alkutaipaleen onnistumiset antavat aihetta optimismiin. Hyvä tästä vielä tulee.

Kyltereiden, teekkareiden ja taikkilaisten asialla, uskokaa tai älkää,

Atte

AYY:n nettisivuprojekti etenee. Nyt haluaisimme palautetta kolmesta etusivuluonnoksesta. Luonnokset ovat omina postauksinaan, joten peukun näyttäminen suuntaan tai toiseen on helppoa. Kommentti miksi joku on hyvä tai huono on myös paikallaan, sillä äänestys ei johda jonkin vaihtoehdon valintaan vaan ideoiden eteenpäin kehittämiseen. Se miten näihin on päädytty löytyy osoitteesta www-wiki.ayy.fi

Luonnos 1

AYY:n nettisivuprojekti etenee. Nyt haluaisimme palautetta kolmesta etusivuluonnoksesta. Luonnokset ovat omina postauksinaan, joten peukun näyttäminen suuntaan tai toiseen on helppoa. Kommentti miksi joku on hyvä tai huono on myös paikallaan, sillä äänestys ei johda jonkin vaihtoehdon valintaan vaan ideoiden eteenpäin kehittämiseen. Se miten näihin on päädytty löytyy osoitteesta www-wiki.ayy.fi

Luonnos 2

AYY:n nettisivuprojekti etenee. Nyt haluaisimme palautetta kolmesta etusivuluonnoksesta. Luonnokset ovat omina postauksinaan, joten peukun näyttäminen suuntaan tai toiseen on helppoa. Kommentti miksi joku on hyvä tai huono on myös paikallaan, sillä äänestys ei johda jonkin vaihtoehdon valintaan vaan ideoiden eteenpäin kehittämiseen. Se miten näihin on päädytty löytyy osoitteesta www-wiki.ayy.fi

Luonnos 3

Muistatko kun aloitit opiskelusi? Mitä jos olisit saanut kirjautumistiedot ja salasanan ilman byrokratiaa, mutta myös ilman opastusta, jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä koulupäivää?

Tällä hetkellä salasanaruljanssi alkaa uusien opiskelijoiden astuessa ensimmäistä kertaa uuteen opinahjoonsa. Tekniikka mahdollistaisi salasanojen jakamisen uusille opiskelijoille jo etukäteen esimerkiksi matkapuhelimen avulla. Näin mursut, fuksit ja muut uudet opiskelijat pääsisivät Aalto Insideen ja sähköpostiin hyvissä ajoin. Voisiko jonottamisen siis välttää vai onko kädestä pitäen saatu ohjaus kuitenkin tärkeämpää?

Aalto-yliopiston Identity and Access Management (IAM) -työryhmä kaipaa opiskelijoiden mielipidettä asiaan. Kerro oma mielipiteesi tai näytä peukkua ylös uudistuksen puolesta.

Terkuin,
IAM-ohjausryhmän jäsen Lassi

Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä on kuulemma edunvalvonta – tai kuten se AYY:ssä halutaan nähdä, opiskelijan etujen ajaminen osana akateemista yhteisöä, sillä koko yliopiston hyvä on myös opiskelijan etu. Sitä voi tehdä kahdella tavalla: reagoiden, puuttuen jo ilmenneisiin epäkohtiin, tai proaktiivisesti, ennakoimalla ja vaikuttamalla siihen, mitä on tulossa. AYY tekee molempia. Aikaperspektiivin ohella edunvalvontapuuhissa on spatiaalinen ulottuvuus. Vaikuttamisen skaala yltää yksittäisen opiskelijan myöhästyneestä tentistä koko yliopiston kymmenvuotiseen strategiaan (tai oikeastaan hallitusohjelmavaikuttamisen myötä koko maahan ja maailmaan).

Jos haluaa oikeasti parantaa maailmaa, niin miten tällaiseen valtavaan vaikuttamishaitariin tulisi suhtautua? AYY:n lähtökohta on läheisyysperiaate. Ongelmat kannattaa ratkoa siellä, missä ne ilmenevät. Käytännössä tämä mobilatfilosofia tarkoittaa sitä, että yksittäisen kurssin kehittäminen onnistuu parhaiten proffan ja assarien kautta, kurssien päällekkäisyyksien poisto ohjelmista vastaavien kanssa ja koulu- tai tiedekuntatason vaikuttaminen tiedekunnan halloped-vastaavien tai KY:n ja TOKYO:n edunvalvontavastaavien kanssa, sekä ruotsinkieliset asiat TF:n kanssa ja englanninkieliset tutkarikomiteassa. AYY:n keskustoimistolla on mahdoton pysyä kärryillä kaikista Aallon opiskelijoiden huolista, joten jo siksikin vaikuttamistyö on syytä jalkauttaa kohti toiminnan tasoa.

Mitä AYY:n hallitukselle ja sihteereille sitten enää jää tehtäväksi? Aika paljon, silloin tällöin liikaakin. Joskus asiat ovat arkaluontoisia, tai ne eivät etene paikallisella tasolla. Silloin me jeesaamme, ja tietysti muutenkin aina pyydettäessä. Toisaalta minä, Janne, Juha ja muut pallottelemme yliopistotason ja kansallisen tason kehittämistä yhdessä yliopiston kanssa, ja koitamme pitää huolen siitä, että edellä kuvattu prosessi todella pelaa – että opiskelijoilla on vaikuttamiskanavia kaikilla tasoilla, ja että opiskelijoiden ääni kuuluu ja näkyy kaikessa toiminnassa.

Pelastaako paikallinen eduvalvonta sitten ketään? Ehkä, onnistuneita esimerkkejä nimittäin on. Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelman valmistelu aiheutti monenlaisia odotuksia ja huolia kemian ja materiaalitieteiden tiedekunnan opiskelijoissa. Vastauksena tähän hallopedvastaava Antti Karkola yhdessä muiden hallopedien ja kiltojen kanssa masinoi kirjallisen kannanoton tiedekunnalle. Kannari paitsi epäilemättä paransi prosessia, myös omalta osaltaan vaikutti siihen, että KM-tiedekunnan opiskelijaedustus moninkertaistui kertarysäyksellä. Myös maanmittauksen opiskelijat vastasivat kehnosti sujuviin kurssijärjestelyihin kirjallisella huomautuksella – ja toki valitsivat ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin killalle lemmikkiprofessorin, oltermannin. Toisaalla arkkitehtiopiskelijat, joiden pinna on Aallossa ehkä kiristetty kaikkein tiukimmalle, järjestivät mielenilmauksen hyvinvointinsa puolesta. Tiesitkö sinä, miten kehnosti arkkariopiskelijat voivat? Minä en, mutta nyt tiedän, ja haluan, että yliopisto puuttuu asiaan.

Arkkarit ilmaisemassa mieltä (kuva: Tuomo Näränen)

Kannanotot tai mielenosoitukset eivät toki ole yleensä tarpeen. Palautetta pitää kuitenkin antaa niin, että se menee perille. Kaljan ääressä purnaaminen on terapeuttista, muttei paranna tilannetta – lähetä siis lisäksi sähköpostia proffalle tai lähimmälle opintovastaavallesi.  Se mikä näyttäytyy julmana sortona tai epäreiluutena on yleensä pulaa tiedosta tai resursseista ja korjattavissa. Ja niin joo, muistakaa antaa sitä hyvääkin palautetta. Tämä niin sanottu edunvalvonta ei ole vain epäkohdista valittamista vaan yhtä lailla hyvistä käytännöistä kannustamista ja niihin rohkaisemista. Aallossa on paljon hyvää opetusta, opiskelijoista välittämistä ja pieniä tekoja meidän puolestamme. Ne on syytä palkita vähintään hymyllä ja kauniilla sanoilla.

tsau,

Atte

AYY:n poikkisektoriaalinen seikkailujoukkue osallistui KY City Challenge seikkailukilpailuun viime viikonloppuna. AYYH ’10 lähti reissuun rinnassaan lähtönumero 19 ja niinpä oiva joukkueemme päätti myös 19. sijan olevan tavoittelemisen arvoinen loppusija. Kaikki menikin lähes nappiin ja lopulta juuri tuo kyseinen tavoite saavutettiin ja joukkueemme voi olla ylpeä itsestään.

Kilpailu ei missään nimessä ollut helppo. Koko ajan täytyi syödä vähintäänkin epäilyttävän makuisia energiapatukoita ja muita seoksia. Melontaosuudella hallituksen säveltaiteellinen harhaanjohtaja Hirvola ruoski joukkuettamme mitä moninaisimpiin äänialoihin. Toisaalta todettakoon, että melonta raikkaassa kevätsäässä sujui huomattavasti nopeammin teekkarilauluja opetellessa, mutta ei ollut kylteripojalla helppoa kuitenkaan. Sanotaan nyt vaikka, että teekkarilauluja on paljon ja sanat vain ovat hankalia. Jotta homma ei mennyt aivan pelkäksi lauleskeluksi, niin yritti joukkueemme tehdä inkkarikanootilla eskimokäännöstä Espoonjoen yläjuoksulla. Käännös onnistui vain puoliksi ja lopputuloksena oli raikas pulahdus jokeen.

Joukkueemme löysi kaikki rastit kumpanakin seikkailupäivänä ja teki jopa ylimääräisiä lenkkejä matkan varrella. Kilpailuun kuului niin juoksua, pyöräilyä, melontaa kuin laskeutumistakin. Vapaaehtoisena rastina kokeilimme myös uimista ja sukeltamista. Viimeksi mainituissa emme tiedä sijoitustamme, sillä kaikki joukkueet eivät osallistuneet kyseisille rasteille. Pieni pilke silmäkulmassa todistimme (lähinnä itsellemme) että toimistolla pölyttyneet hallituksen jäsenet pystyvät venymään myös urheilusuorituksiin.

Matkaa koko kilpailussa kertyi arviolta 100 kilometriä, joista suurin osa taitettiin pyöräillen. Kilpailu tarjosi oivan mahdollisuuden tutustua pääkaupunkiseutuun ja paljon hienoja kokemuksia. Iso kiitos kuuluu KY City Challenge -järjestäjille, jotka räntäsadetta uhmaten panivat itsensä likoon. AYY:n hallitus suosittelee pientä seikkailua kaikille ja toivottaa erinomaista Wappua!

Toivottaa seikkalutiimi AYYH ’10:  Atte Harjanne, Taneli Hirvola & Lassi Hämäläinen

Maalissakin jaksoi vielä hymyilyttää

http://www.kycitychallenge.fi/

Uusien korkeakouluopiskelijoiden asunnottomuus ja erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden vaikea asuntotilanne on jokasyksyinen huolenaihe pääkaupunkiseudulla. Ongelma syntyy, kun opiskelija-asuntoja tarjoavat tahot, suurimpana Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS, eivät pysty vastaamaan jokasyksyiseen kysyntäpiikkiin. Myös yksityisten vuokra-asuntojen kysyntä on syksyisin erittäin voimakasta, vaikka monille opiskelijoille yksityisten vuokra-asuntojen hintataso kohoaakin liian korkeaksi.

Erityisen heikossa asemassa asuntopulasta kärsivien joukossa ovat kansainväliset opiskelijat, joille tukiverkkojen puute ja paikallisen byrokratian heikko tuntemus asettavat lisähaasteita asunnon hankkimisessa. Ylioppilaskunnat ovat tähän asti auttaneet kodittomia opiskelijoita resurssiensa mukaan järjestämällä hätämajoitusta, mutta ongelman paisuessa ylioppilaskuntien voimavarat eivät enää riitä majoituksen hoitamiseen. Suuri osa hätämajoituksen tarvitsijoista onkin kansainvälisiä opiskelijoita, jotka jäävät asunnottomaksi kaupunkien ja yliopistojen tarjotessa korkeintaan sympatiaa tilanteen ratkaisemiseksi.

Opetusministeriön tavoite kaksinkertaistaa kansainvälisten opiskelijoiden määrä sekä Helsingin metropolialueen kilpailukykystrategia edellyttävät kansainvälisten osaajien onnistunutta integrointia suomalaiseen yhteiskuntaan. Kansainvälistyminen on keskeinen osa myös yliopistojen strategioita.

Strategioiden toteuttamiseksi tarvitaan käytännön toimia, joista asunnon turvaaminen aloittaville korkeakouluopiskelijoille on yksi keskeisimpiä asioita. Tällä hetkellä kaupunkien ja yliopistojen tavoitetila ei kohtaa todellisuutta. Pahimmillaan kodittomuus johtaa nopeaan paluuseen opiskelijan kotimaahan, luoden pääkaupunkiseudusta kuvan opiskelijakielteisenä ympäristönä. Selvää on, että opiskelujen aloittaminen vailla kotia ei ole hyvä lähtökohta opiskelulle ja oppimiselle.

Tilapäiset ratkaisut, kuten hätämajoitus, eivät ole paras ratkaisu opiskelijoiden asunnottomuuteen, mutta hyvä lääke tilapäisestä asuntopulasta selviämiseen. Jos asiaan ei löydy ratkaisua, jäävät kansainvälistymisstrategiat sanahelinäksi ja opiskelijoiden kokemus kansainvälisestä opiskelijametropolialueesta muodostuu vähintäänkin latteaksi.

Asiaa AYY:llä pohtivat Jenni (jenni.kuusivuori@ayy.fi) ja Lotta (lotta.funck@ayy.fi)

Aallon johtoryhmän kevään kolmas knowledge mission suuntautui Sveitsiin, Lausanneen. Lausannen teknillinen yliopisto, École Polytechnique Fédérale de Lausanne, on toinen Sveitsin kahdesta valtiollisesta yliopistosta – molemmat ovat teknillisiä (toinen on ETH Zürich), ja kaikki muut ovat kantonien ylläpitämiä toimintaympäristöltään paikallisempia yliopistoja. Lausanne oli johtoryhmän matkoista paitsi  viimeinen, myös pisin. Eyjafjallan tulivuorenpurkauksen tuhkattua Euroopan taivaat jäi koko Aallon ydinjohto, allekirjoittanut ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja mukaanlukien, jumiin Lausanneen. Paluumatka alkoi kaksi päivää myöhässä ja tukevasti maata ja merta pitkin; ensin Saksan läpi bussilla Travemündeen, ja sieltä laivalla koti-Suomeen. Noh, Geneve-järven ympäristö on kaunista seutua, ja pitkittynyt matka antoi yhtäkkiä roimasti sitä yhteistä keskusteluaikaa Aallon johtoportaalle, joka on tähän asti ollut kovin kortilla.

EPFL täydensi mainiosti kevään benchmark-reissujen sarjaa. Kuten Manchester ja TU München, myös Lausanne on paitsi huippuluokan yliopisto, myös läpikäynyt voimakkaan, systemaattisen ja strategisen kehitysprosessin. EPFL haastaa, ja on osittain jo ohittanut, isosiskonsa, ETH Zürichin, ja on nykypäivänä kiistatta Euroopan yliopistojen kermaa. Lausannen kaltaisiin paikkoihin tutustuminen voi avartaa enemmän kuin Oxfordin tai Harvardin kaltaisten, historiallisesti maailman kärkeen vakiintuneiden yliopistojen, tarkastelu.

EPFL:n nousu on ollut vahvasti henkilövetoista ja nojannut tiukkaan ja määrätietoiseen johtajuuteen. Nykyinen rehtori Patrick Aebischer hyppäsi puikkoihin kymmenen vuotta sitten, laittoi yliopiston organisaatiorakenteen uusiksi, systematisoi kampuksen kehittämistä ja otti käyttöön amerikkalaistyylisen tenure track –urajärjestelmän. Moni yliopiston kärkipaikka miehitettiin Amerikasta oppinsa saaneilla osaajilla uuden toimintakulttuurin juurruttamiseksi. Tulokset ovat olleet kaikilla rankingeilla vaikuttavia, mutta niin olivat investoinnitkin. Loppukädessä nousun on mahdollistanut ranskankielisen sveitsiläisen vanhan rahan ja teollisuuden tahtotila nostaa oma yliopisto maailman huipulle.

Kuulostaako tutulta? Monessa kohtaa mentaliteetti muistutti Aaltoa, mutta EPFL:stä teki erityisen kiintoisan juuri se, että nousu oli tuoreessa muistissa, mutta kuitenkin pääosin takanapäin. Lausannessa yliopiston menestys oli jo päässyt sille tasolle, että se ruokki itseään. Erinomaiset tutkijat, opettajat ja opiskelijat houkuttelevat paikalle lisää hyviä tyyppejä. Viesti on rohkaiseva; nopea, kestävä nousu huipulle on mahdollista, joskaan ei halpaa, toteuttaa.

Globaaleisiin puheisiin tottuneelle sveitsiläisten maantieteellinen viitekehys oli yllättävä. Lausannelaiset kokivat olevansa selkeästi eurooppalainen peluri globaalilla kentällä. Aallon suhteen kannettiin huolta siitä, että liian lepsusti toteutettu tenure track syö uskottavuutta eurooppalaiselta yliopistokentältä, ja esimerkiksi opiskelijarekrytointi oli jaoteltu niin, että kandiohjelmiin rekrytoitiin kansallisesti, maisteriohjelmiin Euroopan tasolla ja jatko-opiskelijoita houkuteltiin koko maailmasta. Kandidaatintutkintojen kieli oli ranska, ja ylempien tutkintojen englanti. Sveitsiläisten näkemys herätti pohtimaan, että kansainvälisyys ei ole binääristä akselilla Suomi – muu maailma. Pitäisikö meidän Aallosakin avata kansainvälisyyskeskustelua enemmän, ja pohtia kulttuurien ja maantieteen merkitystä? Varsinkin, kun nyt lentoliikenteen katkeaminen herää muistuttamaan, että maailma on sittenkin aika iso paikka.

Tenure track –urajärjestelmä oli EPFL:ssä ajettu voimalla käyttöön, ja sitä toteutettiin tiukasti. Tieteen laatu ratkaisee, ja seula on tiukka. Systeemi kuulostaa tylyltä, mutta sveitsiläisten näkemys oli, että tiukka linja on edellytys järjestelmän toimimiselle. Tarkka akateeminen kontrolli koettiin myös oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisena. Jos kovatasoisessa tenuressa pysyminen ei ole itsestäänselvyys, ei siitä putoaminenkaan ole häpeä.

Opetuksesta oli tällä reissulla taas vähemmän puhetta, keskustelujen keskittyessä organisaatioon, johtamiseen ja tutkimuksen laatuun. Sveitsiläinen malli noudattaa eurooppalaista linjaa, eli sisään otetaan kaikki kelvot hakijat, mutta vain puolet jatkavat ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutkin perusfaktat kävivät selväksi, mutta opinto-ohjelmien tarkka rakenne ja suunnittelu jäivät vähän hämärän peittoon. Ainakin opintomahdollisuuksia kehuttiin joustaviksi, ja opiskelija-opettaja-suhdelukua pidettiin olennaisena indikaattorina. Yksi mainio käytäntö oli niin sanottu opintojen laadun palohälytin. Jos jonkin kurssin palaute tai opiskelijoiden opintomenestys laski tietyn kynnyksen alle, laitettiin vastaava opettaja pedagogiseen ohjaukseen. Rankaisemisen sijaan keskityttiin siis ratkaisemaan ongelma.

Lausannen keskusopiskelijajärjestön kanssa ei tällä kertaa tapaaminen onnistunut, mutta alumnien ja opettajien juttujen perusteella muutaman hallintoedustuksen ohella kyseisin organisaation pääpaino oli selkeästi kulttuuri- ja järjestöpuuhissa. Opiskelijoilla on kerhoja aineyhdistyksistä urheilujengeihin, ja paikalliset sähköinsinööriopiskelijat järkkäävät esimerkiksi Euroopan suurimmat opiskelijafestarit kerran vuodessa. Opiskelijoiden itsenäisyys jää kuitenkin kauas AYY:n tasosta; mitään omia excuja ei järjestetty, puhumattakaan mistään Aalto On Tracksista. Illalliskeskusteluissa saikin viihdyttää ranskalaisia ja sveitsiläisiä tiedemiehiä tarinoilla ylioppilaskunnan asuntotarjonnasta ja miljoonien kiinteistökaupoista.

EPFL:n kampus sijaitsee vartin junailun päässä Lausannen keskustasta. Muutamaa hyvin pientä etäpesäkettä lukuunottamatta kampus on nyt yhteinäinen, kun joitakin vuosia sitten myös arkkitehtiosasto oli saatu juksattua muuttamaan keskustasta kampukselle uusilla tiloilla ja käänteispsykologialla. Olivat kuulemma tyytyväisiä järjestelyyn. Itä-Pasilaa muistuttavien opetus- ja tutkimuskompleksien ohella kampukselta löytyy vuokratiloja yliopiston yhteistyöyrityksille ja start-upeille. Lisäksi paikan päällä oli mainio liikuntainfrastruktuuri. Lausannen kampus on itseasiassa tuplakampus, sillä heti EPFL:n naapurissa sijaitsee Lausannen yliopisto, joka keskittyy humanistisiin aloihin ja biologiaan muiden luonnontieteiden liityttyä osaksi EPFL:ää. Yliopistot tekevät kiinteää yhteistyötä erityisesti opetuksessa. Osassa opinto-ohjelmia opiskellaan ristiin yli yliopistorajojen. Opiskelija-asuntoja kampuksella ei ollut – vuoden 1968 jälkimainingeissa sellaisten rakentaminen yliopistojen läheisyyteen itse asiassa kiellettiin. Nyt EPFL oli kuitenkin aktivoitunut, ja asuntoja oli vihdoin tekeillä. Tilaa kehitykselle kampusta ympäröivillä pelloilla onneksi oli.

Kampuksen varsinainen vetonaula on kuitenkin upouusi, upea Rolex Learning Center. Sankariarkkitehtuurin palkittu ihme näyttää teräksiseltä reikäjuustolta, ja kätkee sisäänsä kirjaston, kahviloita ja mielin määrin kumpuilevasti muotoiltua vapaata opiskelutilaa. Opiskelijat vaikuttivat ottaneen paikan omakseen, ja rakennuttajien ajatus koko yhteisön yhteisestä kohtaamispaikasta näyttää toteutuvan – vaikka virallisesti rakennus avataan vasta ensi kuussa. En tiedä johtuiko siitä, että talon jokainen ikkuna ja betonielementti on kuulemma uniikki vai mistä, mutta talon henki toi mieleen Dipolin, joskin kulmien tilalla oli pelkkää kaarevaa ja pyöreää. Ehkä reippaalla remonttiasenteella ja säkillisellä rahaa teekkareiden mahdottomaan unelmaan voitaisiin puhaltaa uutta henkeä, tällä kertaa koko aaltoyhteisön hyväksi.

Rolex Learning Center

Puheenjohtaja Jussi seikkailee Rolexin sisällä

Tuhkaisin terveisin,

Atte, ekologinen matkaaja

ps. Kiitos Antille haaksirikkoisten turistien viihdyttämisestä