Hej! Jag studerar produktionsekonomi för 5:e året och sitter i AUS styrelse år 2017. Mina ansvarsområden är företagsrelationer och planläggningsärenden. Dessutom sköter jag alumnärenden, skapar dissonans och ställer dumma frågor.

Innan jag började studera år 2012 tillbringade jag fritiden med orientering på rätt seriös nivå, och har fortfarande inte lämnat den sysselsättningen helt och hållet.  Min inbyggda kärlek för kartor är antagligen orsaken till att jag börjat arbeta med planläggningsfrågor. Att fingra på kartor ger mig en varm och mysig känsla som får mig att glömma de skräckinjagande långa behandlingstiderna på över fem år i den kommunala planeändringsprocessen. I Otnäsområdet pågår många projekt som har stor inverkan på AUS och kårens medlemmar, och där det är viktigt att vi garanterar tillräckliga möjligheter att bygga studentbostäder. Den saken är så viktig för AUS att den skrivits in i den officiella 10-årsstrategin.

I övrigt har jag mest varit aktiv inom företagsrelationer under studietiden. 2014 var jag excumästare i produktionsekonomiska gillet Prodeko och dessutom har jag hjälpt till med företagsrelationerna i diverse mindre projekt.  Därför är jag intresserad av att ansvara för sektorn för företagsrelationer som jag ser fram emot att vidareutveckla. Två aspekter av företagsrelationerna kan i bästa fall få stor betydelse för studentkåren om vi gör saker och ting rätt: Företagsrelationerna som medlemstjänst och som inkomstkälla. Det goda vi kan åstadkomma inom sektorn begränsar sig inte bara till finansieringen av AUS ideella verksamhet såsom intressebevakningen. Företagsrelationerna kan skapa fler sysselsättningsmöjligheter och kontakter, men också andra potentiella förmåner till exempel i form av produktrabatter för AUS medlemmar. Jag kommer att utveckla sektorn och dess utbud med stor iver.

Det här året jobbar vi alltså för fullt för studentkåren. Fritt fram att gnälla och ställa frågor om vi stöter ihop.

Hälsningar,

Pyry

Noora Vänttinen vastaa vuonna 2017 AYY:n hallituksessa viestinnästä, brändityöstä, arkistosta sekä museosta.

Olen Noora Vänttinen, kuudennen vuoden opiskelija sähkötekniikan korkeakoulusta. Olen tänä vuonna AYY:n hallituksessa, vastuualueinani viestintä, brändi, arkisto sekä museo.

Vuosi on lähtenyt käyntiin aika villeissä merkeissä. Vaikka takanani on pitkä ja rikas vapaaehtoisura erilaisissa yhdistyksissä sekä AYY:llä, ei oikeastaan mikään aikaisempi nakki valmistanut minua täysin tähän. Hallitustyöskentely on intensiivistä: mukaan mahtuu niin oman sektorin juoksevien asioiden hoitoa, yhteisiä hallitusvastuita kuin koko vuoden projekteja. Onneksi viestintäsektorilla ei kuitenkaan tarvitse nyhvätä yksin, vaan apuna on mahtava tiimi työntekijöitä pyörittämässä arkea ja ennenkaikkea auttamassa uutta hallituslaista hädässä. Olen ollut autettavana varmaan jo melkein riesaksi asti…

Vaikka tämä kaikki saattaakin kuulostaa uuvuttavalta, olen kuitenkin jo tässä vaiheessa varma, että tein oikean päätöksen hakiessani AYY:n hallitukseen. Pelkästään tammikuuhun on kiireiden lisäksi mahtunut uskomaton määrä uutta opittavaa, mahtavia ihmisiä sekä sellaisia kokemuksia, joita ei mistään muualta kuin YO-kunnan hallituksesta voi saada. Tämä on ollut kirjaimellisesti todella wild ride! Paras on kuitenkin vasta edessä, kun perehdytysten jäätyä tällä viikolla taakse pääsee sukeltamaan todenteolla tämän vuoden projektien pariin.

Yksi tämän vuoden suurimmista teemoista on brändityö, joka on myös minun vuoden suurin projektini. Kyseessä ei suinkaan ole mikään visuaalisen ilmeen kasvojen kohotus vaan perusteellinen brändin määritys sekä uudistus. Tulemme kevään aikana tekemään tutkimuksia, kyselyjä sekä monenlaisia selvityksiä brändin tilasta sekä suunnasta, johon sitä tulisi viedä. Jo pelkkiä haastateltavia sidosryhmiä on toista kymmentä jäsenistöstä puhumattakaan. Työmäärä jo pelkän brändimäärityksen osalta tuntuu suurelta, mutta onneksi menossa mukana on kokonainen työryhmällinen motivoituneita ihmisiä. Odotankin mielenkiinnolla, mitä selvityksistä ilmenee ja kuinka voimme kehittää ylioppilaskuntaa parempaan suuntaan.

En kuitenkaan usko, että olisin näinkään innoissani tulevasta vuodesta (joka tulee olemaan aivan liian lyhyt), mikäli menossa ei olisi mukana muita hallituslaisia. Olen kiitollinen, että voin jakaa tämän vuoden, kokemukset, risut ja ruusut yhdeksän muun huikean ihmisen kanssa. 5/5 suosittelen.

Terveisin, Noora

PS. Saa olla vähän tunteellinen, kun kirjoittaa tällaista esittelytekstiä ystävänpäivänä (kyllä niinkin paljon etuajassa kuin edellisenä iltana ilmestymisestä) ja on juuri tullut katsomasta La La Landia: 14 Oscar-ehdokkuutta kahminutta, vuoden suurinta feel good -leffaa, ja on vollannut juuri täydessä leffateatterissa.

Aloitin tänä syksynä elokuva- ja televisiotuottamisen opinnot Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Olen 29-vuotias, ja ennen tätä koulua olen ehtinyt suhata paikasta toiseen, uutta uraa etsien.

Minulla ei ollut lapsena haaveammattia. 12-vuotiaana päähäni pälkähti, että toimittajan työ voisi yhdistää kaiken sen, mikä minua kiinnostaa. Työ on toisaalta yksin puurtamista, toisaalta saa tavata uusia ihmisiä. Toimittajana voi hyödyntää kielitaitoa, ja työ mahdollistaa johonkin erityisalaan keskittymisen. Päätin yläasteen alussa, että ryhdyn viihdetoimittajaksi, sillä populaarikulttuuri kaikessa kirjossaan oli lähellä sydäntäni. Kunnianhimoisena keskitin katseeni viihdetoimittamisen ykkösaviisiin Seiskaan.

TET-viikot kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla MTV:n uutisissa sekä Mix-nuortenlehdessä vahvistivat urasuunnitelmiani. Lukion jälkeen hain opiskelemaan Laajasalon kansanopiston tiedotusopin linjalle. Työharjoittelujaksoni Seiskassa poiki kesätyöpestin, joka venähti neljäksi, mahtavaksi vuodeksi. Olen ollut kiitollinen siitä, että urani alkoi alan kenties kovimmasta mahdollisesta mankelista.

Muutaman Seiska-vuoden jälkeen havahduin siihen, että olen vähän päälle parikymppinen ja olen jo unelmieni työpaikassa. Mitä seuraavaksi? Kuten mihin tahansa, myös unelmien työpaikkaan voi turtua. Jokainen hetki ei ollutkaan enää uuden oppimista, ja päivät alkoivat toistaa toisiaan. Oli aika etsiä jotakin uutta, mutta mikään työpaikka ei sillä hetkellä houkutellut. Olinhan ollut viihdetoimittamisen polttopisteessä.

Kaipasin myös taukoa Helsingin hulinasta, ja mieleeni muistui Oriveden kansanopisto, jonka ystäväni oli käynyt muutama vuosi aiemmin. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä voisi olla urani seuraava käänne. Vain kirjoittaminen tuntui järkevältä. Lähdin vuodeksi opiskelemaan luovaa kirjoittamista ja sanataidetta Orivedelle.

Oriveden-vuoteni aikana sain ensimmäisen kosketukseni taiteilijan työhön, ja opetuksen myötä heräteltiin opiskelijoiden omaa taidekäsitystä ja makua.

Oriveden jälkeen seikkailin kolmessa eri media-alan työpaikassa, ja alkuvuodesta 2012 aloin opiskella Metropolia-ammattikorkeakoulussa radio- ja televisiotyötä. Opetus painottui journalistiseen työhön, ja tajusin nopeasti, että sydämeni sykki fiktiolle. Kun Metropoliassa tuli mahdollisuus viettää vaihto-opiskeluvuosi, suunnistin Irlantiin opiskelemaan elokuvaa.

Dublinissa ajatus kirkastui: Jotkut todellakin tekevät elokuvia työkseen. Niitä elokuvia, jotka ovat minun arkipäivääni. Niitä, jotka ovat muuttaneet elämääni. Niitä, joille olen nauraa hohottanut ja joille olen itkenyt henkeä haukkoen. Elokuvia ja tv-sarjoja, jotka ovat olleet muokkaamassa minusta tätä ihmistä.

Hain Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Elokuvataiteen laitokselle ensimmäisen kerran keväällä 2015. Palo elokuvien tekoon oli suuri, ja mielessäni oli vain hämärä ajatus siitä, että elokuvilla on ainakin ohjaaja. Tiesin myös, miten vaativat jo pelkät ennakkotehtävät ovat, joten kokeilumielessä päätin hakea ohjauksen linjalle. Paikka pääsykokeisiin ei auennut, ja hyvä niin.

En lannistunut, vaan olin todistanut itselleni, että ennakkotehtävät oli mahdollista tehdä täyspäiväisen työn ohessa: Työskentelin samaan aikaan Iltalehdessä viihdetoimittajana.

Haaveeni elokuva-alasta alkoivat muuttua realistisemmiksi. Kuuluisa “TAIK” siinsi edelleen silmissäni, ja uskoin vakaasti, että koulu olisi maineensa arvoinen ja voisin vihdoinkin joka ikinen päivä päästä oppimaan uutta ja haastamaan itseäni.

Aloin toden teolla selvittää, mikä rooli elokuvien teossa voisi olla juuri minulle tarkoitettu. Käsikirjoittajaksi minusta ei olisi, sen Oriveden opisto jo teki selväksi. Liikaa itsesensuuria taltutettavaksi ja liian vähän istumalihaksia.

Tuottaja. Se tyyppi, joka pyörittelee rahoja. Mielessäni olivat lähinnä Jerry Bruckheimer ja Markus Selin. Mutta mitä enemmän tuottamista mietin, sitä paremmin osasin kuvitella itseni siihen rooliin.

Muistin aiemmasta opinahjostani jonkun maininneen tuottajana itsekin työskentelevän Elina Saksalan kirjoittaman teoksen Tuottajan käsikirja. Ostin Saksalan kirjan, ja ahmin sen lähes yhdeltä istumalta. Kun painoin teoksen kannen kiinni tammikuussa 2016 Stockmannin kahvilassa, olin valaistunut.

Tuottajan työ sisälsi kaiken sen, mitä halusin työuraltani. Toimittajataustanikin olisi hyödyksi.

Olin New Yorkissa lomalla, kun ennakkotehtävät ilmestyivät nettiin maaliskuussa 2016. Pursuin iloa harlemilaisessa yksiössä: Tehtävät ovat juuri sitä, mitä tahdoinkin! Suomeen palattuani puursin tehtävät kasaan. Ne paljastuivat ensivilkaisua hankalammiksi, ja kun olin luovuttamisen partaalla, ystäväni piti minulle tunnin mittaisen puhuttelun. Kiitos siitä puhelusta, Laura.

Kesäkuun alussa yli viikon kestäneen pääsykoerupeaman päätteeksi sain kuulla, että olin yksi neljästä uudesta tuottajaopiskelijasta. Uutisen ymmärtäminen vei viikkoja, ja yhä edelleen tuntuu uskomattomalta, että juuri minä saan olla täällä. Elämäni palaset ovat loksahtaneet täydellisesti kohdalleen.

Mystinen, legendaarinen ja tarunhohtoinen “TAIK” on osoittautunut maineensa arvoiseksi. Saan viettää päiväni ihmisten kanssa, jotka niin ikään rakastavat elokuvia. Toiset heistä istuvat vieressäni luokkahuoneessa, toiset heistä avaavat omaa ammattitaitoaan luokan edessä.

Aalto-yliopisto tarjoaa minulle ensiluokkaisen pohjan, jolta voin ponnistaa kohti valtavia haasteita ja joka luo minulle jatkuvasti uusia kunnianhimon kohteita. Levoton sieluni saa vihdoinkin olla luvan kanssa rauhaton.

-Ilona

Hyvää alkanutta maaliskuuta!

Olen Ilkka, 22-vuotias valmistujaisjuhlaa vaille valmis tekniikan kandidaatti matematiikan ja systeemitieteiden pääaineesta, Perustieteiden korkeakoulusta. Vastaan ylioppilaskunnan hallituksessa yrityssuhteista, järjestöasioista sekä museosta ja arkistosta.

Yrityssuhdesektorin päätavoitteina on tänä vuonna kehittyä ammattimaisempaan suuntaan sekä kehittää yritysyhteistyömuotoja erityisesti ylioppilaskunnan tapahtumatoiminnan osalta. Selkeänä vastauksena sektorin toiminnan kehittämiseen nähdään tällä hetkellä jatkuvuuteen ja selkeään osallistamiseen tähtäävä toimintaprosessi. Toisin sanoen pohdimme yhdessä sektorin työntekijän Otto Bergiuksen sekä yrityssuhdejaoston puheenjohtajan Kalle Pirisen kanssa, miten saamme yrityssuhdetoiminnan näkyvämmäksi osaksi ylioppilaskuntaa, miten luomme motivoivan ympäristön ja kulttuurin ahkeralle jaostollemme sekä miten varmistamme  sopimusten ylläpidon ja uusimisen myös toimijoiden vaihtuessa.

Yrityssuhteet palvelevat optimitilanteessa koko jäsenistöä tarjoten kytköksiä työelämään. Loppusyksystä järjestämme toista kertaa kv-opiskelijoiden työllistymistä edistävän My Career in Finland -tapahtuman viime vuoden hyvien kokemusten perusteella. Tällä kertaa panoksia pistetään peliin huomattavasti enemmän, lopputuloksena syntyy iso ja näkyvä työelämätapahtuma!

Järjestösektorin suurin haaste alkoi tänään yhdistysten toiminta-avustushaun avauduttua. Nerokkaan excelöinnin seurauksena koko prosessi sujuu toivon mukaan sujuvasti ja avustukset siirtyvät maksuun heti toukokuun alussa. Lisäksi minä ja järjestöasiantuntijamme Ahto Harmo askaroimme yhdessä IT-sektorin kanssa selvityksen yhdistysten palvelutarpeista, jotta voimme parantaa esimerkiksi yhdistyskoulutusten sisältöä tai tarjottavia web-palveluita.

Ennen nyt jo niin rakkaiden Aaltoaikojeni alkamista asuin ja kasvoin Lahdessa ja harrastin barokkimusiikkia. Pääkaupunkiseudulle muutettuani tuo harrastus on jäänyt valitettavan vähälle, kun vapaaehtoishommat Fyysikkokillassa veivät mukanaan  aloitettuani opintoni syksyllä 2011. Rankan fuksivuoden jälkeen siirryin palautumaan valtion palvelukseen ja jatkoin opintoja uusin voimin vuoden kuluttua. Keräsin kokemuksia ja hyviä ystäviä ensin killan fuksikapteenina ja viime vuonna killan isäntänä.

Vaikka hallitustyö vie suurimman osan ajastani, harrastan liikuntaa bodypumpin ja kuntosaliharjoittelun muodossa. Henkisestä terveydestäni pitää mahtavien hallituslaisten ja ystävien ohella ennen kaikkea tyttöystäväni, jonka kanssa asustamme Servin Maijan tiellä.

Terveisin,

Ilkka

Sain lokakuussa mahdollisuuden osallistua Aalto-yliopiston delegaation kanssa heidän vierailulle Tsinghua yliopistoon ja Slush Chinaan. Vierailu ajoittui ajanjaksolle 10.– 14.10. ja koostui seuraavanlaisesta agendasta:

La 10.10. Saapuminen Pekingiin ja Jet lagista toipuminen. Tapaaminen Tsinghuan ylioppilaskunnan (SUTU) kanssa

Su 11.10. Vierailu Slush Chinan tapahtumapaikalla. Tapaaminen muiden tapahtumaan osallistuvien suomalaisten kanssa (mm. AaltoES:n delegaatio)

Ma 12.10. Tapaaminen Tsinghuan yliopiston rehtorin kanssa ja kampukseen sekä laitoksiin tutustumista. Illalla tapaaminen SUTU:n puheenjohtajan kanssa

Ti 13.10. Slush China

Ke 14.10. Lentokentälle ja kotiin

Lauantai

Saavuin päivää muuta Aallon delegaatiota aikaisemmin Pekingiin. Pekingiin oli erityisen tervetullut olo tulla, kun vastassa oli SUTU:n viime vuoden ja tämän vuoden puheenjohtajat, jotka olivat tulleet Uberilla minua vastaan. Molemmat olin tavannut aikaisemminkin ja jälleennäkeminen oli oikein riemukasta. Ensimmäinen päivä kului pitkälti jet lagissa, mutta toipumisen lomassa kävin hyödyntämässä Kiinan mittatilausmarkkinoita ja tilaamassa itselleni useamman kauluspaidan.

Illaksi olin sopinut tapaavani SUTU:n hallitusta lähinnä kuulumisten vaihdon merkeissä. Tapaamisessa juttelimme lähinnä yleisesti kuulumisista sekä loppuvuoden ja ensi vuoden kuvioista. Nykyinen SUTU:n puheenjohtaja Liu Chang oli näillä näkymin hakemassa Pekingin ylioppilaskuntien liittoon, joka on erityisen merkittävää, sillä Kiinan parhaimmat yliopistot tulevat kaikki Pekingistä. Juttelimme myös Heikki Koposen SYL:n puheenjohtajahausta, ja itseasiassa Chang onkin antanut suosituksensa Heikille kampanjankäyttöön.

Sunnuntai

Sunnuntaille ei ollut suunnitteilla kummempaa ohjelmaa, joten suuntasin Slushin tapahtumapaikalle, jossa oli menossa vapaaehtoisten koulutukset. Paikanpäällä tapasin lukuisia AYY:n alumneja ja Aallon opiskelijoita: vastuu koko tapahtuman järjestelyistä olikin pääpiirteittäin Aallon opiskelijoilla, kuten myös Helsingin Slushissa on ollut tapana. Omien töideni lomassa päädyin myös yllättäen pitämään ryhmäytymisrastia kiinalaisille vapaaehtoisille. Jäin rastin jälkeen paikalle kuuntelemaan ohjeita tapahtuman järjestelyistä ja innostavia puheita vapaaehtoisten merkityksestä.

Tätäkään tapahtumaa ei olisi voitu järjestää ilman energisiä ja innostuneita opiskelijoita. Paikalla oleskellessa pohdiskelin myös paljon AYY:n ja SUTU:n yhteistyön merkitystä. Ajoittain kuulee puhuttavan, että näiden ylioppilaskuntien välinen yhteistyö on toimijoidemme ajanhaaskausta, kun aika voitaisiin tehokkaammin käyttää koko ylioppilaskunnan hyväksi. Yhteistyöhömme kuuluu siis Tsinghuan vuosittainen viikon vierailu Suomessa ja AYY:n vierailu Pekingissä joka toinen vuosi. Viikkojen aikana opetamme toisillemme omasta kulttuuristamme, kierrämme yrityksiä (jotka rahoittavat yhteistyön) ja juttelemme kuinka molempien yhteiskunnat toimivat. Tässä samalla luomme ikimuistoisia ystävyyksiä.

Pohdin myös sitä, miksi niin moni kiinalainen oli lähtenyt vapaaehtoiseksi Suomesta tuotuun tapahtumaan Slushiin. Ehkä se liittyi heidän kulttuuriinsa, ehkä yliopiston professorit pakottivat heidät tai ehkä AYY:n ja SUTU:n välisellä yhteistyöllä oli tässä suuri merkitys. Kuulin, että Tsinghuasta oli hakenut tapahtumaan useita satoja henkilöitä vapaaehtoisiksi, mutta valitettavasti vain noin 100 heistä oli voitu ottaa mukaan. Tapahtuman järjestäjinä toimi useita vanhoja AYY:n hallitusaktiiveja, jotka olivat lähteneet juuri Tsinghuaan vaihto-opiskelemaan ja sitä kautta päätyneet järjestämään Slush Chinaa.

Yksi asia, jonka olen oppinut viimeisen parin vuoden aikana on se, että erilaisista kohtaamisista ja uusien ihmisten tapaamisista voi syntyä aina jotain uutta ja merkityksellistä. Uskon myös samoin, että Tsinghualaisten kohtaamisista syntyy jotain mahtavaa. Vaikka tämä voi olla kornia, niin olivathan aikoinaan Suomen suhteet Venäjään hyvät juuri Kekkosen takia. Tsinghuasta puolestaan valmistuu huomattava osa Kiinan poliittisesta johdosta, niin AYY:n alumnien suhteilla on varmasti tulevaisuudessa merkitystä.

Rastisessioiden ja tapahtumapaikalla pyörimisen päätteeksi lähdin vielä tapaamaan AaltoES:n delegaatiota, joka oli saapunut sunnuntaina Pekingiin. He olivat saaneet jo erilaisia yhteistyöpyyntöjä Kiinan suunnalta kun heidän vierailusta oli kuultu ja mielenkiinnolla odottivat tiistain tapahtumaa.

Maanantai

Maanantaina päivä starttasi yliopistovierailulla, missä tapasimme ensimmäiseksi Tsinghuan yliopiston rehtoria Chen Xu:ta. Aalto ja Tsinghua olivat aikaisemmin tänä vuonna allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan kumppanuutensa vahvistamiseksi (http://www.aalto.fi/fi/current/news/2015-06-12-005/). Tällä kertaa keskusteltiin siitä, että kuinka yhteistyötä voisi syventää osapuolten välillä, ja luonnollisesti yrittäjyysnäkökulma nousi esille. Vaikka keskustelu käytiin lähinnä rehtorien välillä, oli meillä Changin kanssa hyvät keskustelut tapaamisen jälkeen. Vaikuttaisi siltä, että myös SUTUlla on oikeat intressit lähteä kehittämään yrittäjyyttä ja yrittäjyyshenkeä omassa yliopistossaan. Tämä johtuu hyvin pitkälti kiinan nuorisotyöttömyydestä, jota pyritään korjaamaan opiskelijoiden startup-yrittäjyyttä edistämällä.

Rehtorin vierailun jälkeen tutustuimme eri laitoksiin sekä kampukseen, joka on muuten upea! Päivän päätteeksi menin itse vielä illalliselle Liu Changin kanssa, jossa keskustelimme yrittäjyydestä ja siitä, minkälainen ekosysteemi Aallossa tämän osalta on. Päädyimme miettimään myös omia yritysideoitamme, jotka eivät olleet niin seksikkäitä mutta hauskoja silti, kuten Hot Pot –ravintolan perustamista tai KTV-kulttuurin tuomisesta Suomeen.

Tiistai

Tiistai 13.10. kului Slush Chinassa. Tapahtuma alkoi aamusta ja kesti iltaan asti, jonka päätteeksi oli luonnollisesti jatkot. Päätapahtumassa oli mukana myös Aalto-yliopisto Tuula Teerin puhuessa päälavalla. Puheessaan Tuula kertoa Aallon yrittäjyysekosysteemistä ja siitä, kuinka se on saanut alkunsa Design Factorysta ja opiskelijoista. Lisäksi Tuula korosti merkitystä, joka yrittäjäalumneilla on ollut AaltoES:ää ja Startup Saunaa Aaltoon perustettaessa. Kun yrittäjyyshenkeen yhdistää yliopistomaailmaan ja laadukkaan tutkimuksen, syntyy uusia idearikkaita yrityksiä.

Päivän aikana nähtiin myös pitchauskilpailu, johon osallistui myös Aallosta vaihdossa oleva Perttu Karjalainen. Vaikka Perttu ei jatkoon kilpailussa päässytkään, huomasi kilpailun aikana mitä kiinalaiset tarvitsevat juuri meiltä suomalaisilta. Vaikka ei heti uskoisi, niin suomalaisilta löytyi huomattavasti paremmat esiintymistaidot sekä yleisön huomioimisen kyky ja draivi. Uskon vahvasti, että tällä saralla olemme huomattavasti Tsinghualaisia edellä. Kiinalaisilla taas oli uskomattomia ideoita, joiden avulla varmasti voidaan tehdä muutosta maailmaan, mutta jotta he näkisivät syyn ja uskaltaisivat lähteä Kiinan markkinoilta laajentamaan, vaatii vielä muutosta.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan onnistunut, vaikka se ei vielä ollutkaan Helsingin tapahtuman kokoinen. Kyseessä oli kuitenkin Slushin ensi askel Kiinassa, ja ensi vuonna homma ehkä jo kasvaa toiseen potenssiin, niin kuin Kiinassa on tapana.

Keskiviikko

Lento Suomeen lähti keskiviikkona heti aamusta, ja vaikka edellinen päivä oli ollut pitkä, niin olo oli silti energinen. Kokonaisuudessaan matka oli ollut erittäin antoisa, ja kun vaikutti siltä, että Aalto ja Tsinghua olivat tiivistämässä yhteistyötään yrittäjyyden saralla, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen. Yhteistyöllä tulee varmasti olemaan merkittävä vaikutus niin Suomeen kuin Tsinghuan yrittäjyystoimintaan. Jälleen kerran opiskelijat ovat osoittaneet olevansa askeleen edellä vanhoja sukupolvia.

Niko Ferm
Hallituksen puheenjohtaja

Viime viikolla Suomen katseet kääntyivät Poriin ja SuomiAreenaan, kun satakuntalainen kaupunki täyttyi viikon ajaksi poliittisesta keskustelusta. Tähän tekstiin olen kirjoittanut muutamia ajatuksia, joita SuomiAreena ensikertalaisessa herätti ja mitä seikkoja viikon politiikkafestareista jäi minulle käteen. Kerron myös oman näkemykseni siitä, miksi AYY:n ja koko opiskelijaliikkeen kannattaa olla mukana SuomiAreenassa

Konseptina SuomiAreena on hyvin ainutlaatuinen. Oman kuvauksensa mukaan ”SuomiAreena on viikon mittainen yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaupungissa järjestetään viikon ajan valtava määrä keskustelutilaisuuksia, joihin kaikilla on vapaa pääsy. Tänä vuonna ohjelmalehtiseen oli listattu yli 150 paneelikeskustelua ja näiden lisäksi tapahtumaa oli vielä muilla foorumeilla.

Suuri osa paneelikeskustelujen kuulijoista oli tavallisia kansalaisia. Juuri tähän kai SuomiAreenan idea kiteytyykin: Kansaa kuuntelemassa kärkipoliitikkojen välistä keskustelua omalla takapihallaan. Missä muualla tällaiseen olisi mahdollisuus?

SAMOKin ja SAKKI ry:n keskustelutilaisuus “Ei polku tää vie mihinkään?”. Keskustelemassa Sonja Pääsukene, Arja Juvonen, Aila Paaso, Tero Pikkarainen, Olli-Pekka Koljonen sekä Pipsa Hurmerinta.

Muutamat teemat toistuivat useissa seuraamissani paneeleissa:

Työ tulee muuttumaan. Tämä tarkoittaa sitä, että myös koulutuksen tulee muuttua. Tämä taas kulminoituu siihen, että opettajakoulutuksen tulee kehittyä vastaamaan nykyisen työelämän tarpeita. Mutta mitkä ovatkaan ne taidot, joita opettajien tulisi 2040-luvulla koulussa opettaa? Sitä ei tiedä varmasti kukaan, joten tärkeää on myös mahdollistaa ja kannustaa ihmisiä jatko- ja täydennyskouluttautumaan.

Paljon puhuttiin myös siitä, saako ihminen erehtyä koulutusvalintojensa kanssa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi, että yo-tutkinnon suorittaneista vain 18 % tietää varmasti, mihin haluaa lukion jälkeen suunnata. Lopuille tulisi ministerin mukaan mahdollistaa helpot siirtymät ja joustot, eikä uran tarvitse kaikilla edetä samalla tavalla. Tätä ajatusta taas viimeaikaiset koulutuspoliittiset päätökset eivät kyllä mielestäni tue.

Viikon kuuma peruna oli myös kysymys siitä, tasapäistääkö suomalainen koulutus. Hämmentävän monet panelistit olivat sitä mieltä, että kyllä. Keskustelun polveillessa päästiin monesti jälleen siihen, että opettajankoulutusta on kehitettävä ja että vastuu on opettajilla. Toisaalta puhetta oli siitä, missä menee opettajan vastuun raja. Milloin vastuullinen onkin oppija itse tai jopa koti ja vanhemmat?

Miten SuomiAreena sitten liittyy ylioppilaskuntiin ja opiskelijaliikkeeseen?

YO-liikkeen rooli opiskelijan äänitorvena

Koulutuspoliittisia päätöksiä tehdään jatkuvasti ja systeemiä uudistetaan alati. Koen, että yo-liikkeen rooli on kuunnella herkällä korvalla, miten muutokset ja uudistukset opiskelijan arkeen vaikuttavat ja viedä tätä palautetta sitten eteenpäin päättäjille. Juuri tätä toki teemme ja olemme tehneet aina, mutta SuomiAreenan keskustelu muistutti, että tarve opiskelijan etujen ajamiselle ei ole ainakaan vähentynyt vuosien saatossa.

Edunvalvojatoimijan on hyvä olla siellä, missä tapahtuu ja missä toimijat kulloinkin ovat.

Ikinä ei ole turhaa tavata samalla kentällä toimivia aktiiveja. SuomiAreenan paneeleissa ja iltatilaisuuksissa viereen istahtaa naapuriylioppilaskunnan toimija tai poliittisen nuorisojärjestön vaikuttaja, joiden kanssa tulet mahdollisesti syksyllä edistämään yhteistä projektia. Lisäksi, kun kerran olet esittäytynyt, on toista paljon helpompi lähestyä sitten myöhemmin.

Konkretiaa beibi!

Monille keskusteluille ominaista oli jahkailu ja nykytilan päivitteleminen. Konkreettisia ideoita ja/tai parannusehdotuksia löytyi vain harvoista keskusteluista. Mielestäni ylioppilaskuntien ja koko opiskelijaliikkeen yksi suurimmista vahvuuksista on innostuneet toimijat, joilla on kyky luoda uusia ideoita. Miksi emme siis ottaisi näitä haasteita omiksemme ja ratkaisi niitä? Niin kauan, kun onnistumme tuottamanaan ideoita ja tarjoamaan hedelmällisen maaperän ideoiden ja innovaatioiden kasvamiselle, on asemamme varmasti taattu.

Päättäjät ovat puhelinsoiton päässä

Suomi on pieni maa, ja kaikki, myös päättäjät, ovat meitä lähellä. SuomiAreena muistuttaa, että kansanedustajat ja ay-liikkeen johtajat ovat myös vain ihmisiä, joihin voin erittäin helposti ottaa yhteyttä. Ei ole mitään syytä ajatella, että oma asia ei olisi tarpeeksi tärkeä kansanedustajalle kerrottavaksi.

SuomiAreenassa on AYY:n näkökulmasta huikeasti potentiaalia. Isoin hyöty on oman organisaation tekeminen tutuksi ja se kuuluisa verkostoituminen. Se, miten paljon konkreettista hyötyä saadaan irti, riippuu sitten siitä, miten paljon kulloisetkin toimijat jaksavat minglailla ja jakaa käyntikorttejaan.

Näillä ajatuksilla kohti syksyä ja uuden vuoden toiminnansuunnittelua, mutta sitä ennen aurinkoista elokuuta kaikille!

Henna, tiedottaja

Näin kesälaitumilla on hyvä katsoa taaksepäin kulunutta kevättä ja muistella hieman, mitä tuli tehtyä. Yrityssuhdejaoston toiminta ei näy kovasti ulospäin, ja itsekin sain viime syksynä hakemista pohtiessani selvitellä jaoston roolia ja toimintaa monista eri lähteistä. Raottaakseni tätä salaperäisyyden verhoa päätin esitellä yhden kevään projekteistani: Case Elisan.

Case Elisa alkoi edeltäjieni käsissä viime vuoden puolella. Itse asiassa ensimmäinen yhteydenotto Elisaan tehtiin jo loppuvuodesta 2013, mutta vauhtiin päästiin vuoden 2014 lopulla, kun Elisa päätti ryhtyä AYY:n pääyhteistyökumppaniksi.

Elisa HQ, Pasila

Anni pääsikin heti alkuvuodesta jaoston orientaation vielä odottaessa hieromaan yhteistyösopimuksen yksityiskohtia kuntoon. Helmikuussa minä hyppäsin mukaan ja kävimme Annin kanssa Elisan toimistolla keskustelemassa sopimuksen viimeiset silaukset kuntoon. Elisan puolelta mukana olivat Helena Nousiainen, Hilla Pyykkönen ja Milla Vanttola. Yhteistyö sai erinomaisen alun tapaamisemme innostuneesta ilmapiiristä: Ideoita lenteli puolin ja toisin erityisesti Elisa Olohuoneen käyttömahdollisuuksista.

Tapaamisemme jälkeen oli vielä jäljellä sopimuspaperin hiominen kuntoon ja maaliskuussa pääsimme julistamaan ilosanomaa AYY:n jäsenille. Milla vastaa Elisan puolelta yhteistyösopimuksen toteutuksesta, kuten minä vastaan AYY:n puolella. Hänen kanssaan siis viestittelin kevään aikana monenlaiset käytännön järjestelyt kuntoon. Laitoimme yhdessä ulos Hillan kirjoittaman työelämäblogin ja tiedotimme Elisan IoT-traineehausta mm. facebookissa.

Eniten sähköpostia kuumensi kuitenkin Teekkarikylän olohuoneen muuttaminen Elisa Olohuoneeksi. Suunnittelun lisäksi viestejä kului seinäteippausten, säkkituolien, Elisa Viihteen ja Elisa Kirjan järjestämiseen. Monta kertaa tuli jalkauduttua olohuoneelle mittailemaan, kuvailemaan tai päästämään työmiehiä sisään. Wapun alla kaikki oli valmista ja pääsimme jälleen jakamaan uutisen jäsenistölle työn tuloksista.

Yhteistyö Elisan kanssa on ollut innostavaa. Hommat ovat sujuneet hyvin, ja Elisa Olohuoneen avauduttua voi olla ylpeä aikaansaannoksistaan. Yrityssuhdejaostossa työtä jäsenistön hyväksi tehdään hienovaraisemmin kuin monella muulla suunnalla ylioppilaskunnassa, mutta se tavoittaa usein suuremman joukon: Yhden tapahtuman tekemisen sijaan olemme Elisan kanssa mahdollistaneet esimerkiksi lukuisia onnistuneita leffailtoja.

Syksyn tullessa hommat Elisan kanssa jatkuvat muun muassa Akateemisen Wartin ja Aino-lehden muodossa. Keväästä päätellen hyvää odotetaan.

-Tapio