Opiskelijoiden siirtäminen yleiseen asumistukeen oli ylioppilaskuntien tavoite, ja se toteutui. Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin 1.8.2017. Yleisessä asumistuessa tuki kohdistuu sitä eniten tarvitseville. Nykyinen opintotuen asumislisä on monelle opiskelijalle etenkin pääkaupunkiseudulla täysin riittämätön. Lukuvuonna 2014-2015 Uudellamaalla opintotuen asumislisä kattoi keskimäärin vain 48 % vuokrasta. Lisäksi opintuki, jonka osa opintuen asumislisä on, on ollut jatkuvien heikennysten kohteena, joten järjestelmää ei ole voinut pitää mitenkään vakaana. 1.8.2017 alkaen opintoraha on vain 250 euroa kuukaudessa kaikilla opiskelijoilla.

Siirto ei kuitenkaan ole ongelmaton. Arvion mukaan 120 000 opiskelijan asumisen tuki kasvaa tai pysyy samana (tuen keskimääräinen nousu 59 €/kk), 54 000 tuki pienenee vähintään 25 euroa kuukaudessa ja 42 000 menettää asumisen tukensa kokonaan.  Arvio sisältää sekä toisen että korkea-asteen opiskelijat. Kokonaisuudessaan yleinen asumistuki on kuitenkin toivottu muutos, koska se kohdentuu paremmin eniten tukea tarvitseville. Opiskelijoille maksettavan asumisen tuen arvioidaan kasvavan 60 miljoonalla eurolla, joten kokonaisuutena opiskelijat saavat enemmän.

Eniten siirrosta hyötyvät yksin asuvat henkilöt, joilla on vain vähän tuloja ja korkea vuokra. Karkeasti sanoen hyötyjiä tässä suhteessa ovat etenkin yksinasuvat korkeampaa vuokraa maksavat henkilöt. Pääkaupunkiseudulla vuokrataso on muuta maata korkeampi, joten tässä suhteessa hyötyjiä löytyy täältä erityisesti. Häviäjiä ovat ruokakunnat, esimerkiksi puolison kanssa asuvat, joista toisella on enemmän tuloja eli esimerkiksi pariskunnat joista toinen on opiskelija ja toinen on työssäkäyvä. Nämä opiskelijat saattavat menettää asumisen tukensa kokonaan. Tämä siitä syystä, että asumistuki on ruokakuntakohtainen, joten myös esimerkiksi puolison tulot huomioidaan.

Perheelliset opiskelijat ovat tähänkin asti olleet yleisen asumistuen piirissä. Heille muidenkin opiskelijoiden siirtyminen järjestelmään tulee olemaan heikennys, kun opintotuki luetaan tuloksi asumistukea myönnettäessä.

Asumistuki on opintotuen asumislisään verrattuna monimutkainen järjestelmä, joka riippuu asuinpaikasta, asumismuodosta, ruokakunnan koosta ja muodosta (aikuiset ja lapset) ja asumiskustannuksista. Siinä missä opintotuen asumislisä on käytännössä ollut kaikille sama matalan tasonsa ja yksilökohtaisuuden vuoksi, on yleinen asumistuki tasoltaan eri henkilöille erilainen.

Asumistuki on ympärivuotinen eikä se oli sidottu opinnoissa etenemiseen. Yleinen asumistuki suhtautuu joustavammin tuloihin kuin opintotuen asumislisä. Tulojen noustessa asumistuki pienenee ja tietyn pisteen jälkeen lakkaa. Opintotuen asumislisässä ei ole tällaista joustoa, joko asumislisää saa tai sitä ei saa ollenkaan, kun tuloraja ylittyy.

Ruokakuntakohtaisuus on yleisen asumistuen selkein heikennys. 42 000 opiskelijaa menettää asumisen tukensa. Osa opiskelijoista saa vähemmän asumisen tukea tai tulee menettämään asumisen tukensa kokonaan tästä syystä.

Asumistuki huomioi paremmin korkeat asumiskustannukset. Asumistukea on ylipäätään mahdollista saada enemmän. Helsingissä yksin asuvan enimmäismäärä on 406,40 ja Espoossa 393,30 euroa. Tämä on selkeästi enemmän kuin opintotuen asumislisä, jota voi saada enintään 201,60 euroa kuukaudessa, ja jonka kaikki siihen oikeutetut käytännössä saavat. Asumistuessa huomioidaan paikkakuntakohtaiset erot kuntaryhmittäin hyväksyttyinä enimmäisasumismenoina.

Elli-Noora Kaurila, edunvalvonta-asiantuntija

På självständighetsdagen får man väl “pönöttää” lite 😉

I år har det gått 99 år sedan lantdagen antog Finlands självständighetsförklaring den 6 december 1917. En fin sak med Finlands självständighetsdag är det att den alltid är i slutet av året. Det är en bra tid att se tillbaka på året som gått och fundera vad som har hänt i samhället, Finland och världen. Samtidigt kan man också börja blicka framåt och undra vad nästa år kommer att föra med sig.

Fastän världen hela tiden utvecklas och blir en bättre plats så har det här året tyvärr varit ett turbulent år. Tusentals människor flyr krig, men mottagandet i Europa är kallt. Hatprat förekommer allt mer i vår vardag samtidigt som högerextremisters flaggor syns på t.ex. järnvägstorget. Mängden ungdomar som riskerar att falla utanför samhället ökar. Det ekonomiska läget är fortfarande svårt. I USA har man valt en rasistisk och sexistisk populist som president, som dessutom är klimatskeptiker. I Turkiet gör dess regering högst odemokratiska beslut, som speciellt slår hårt mot fria medierna samt det akademiska samfundet.

Det händer ändå bra saker i världen också, åtminstone här i Finland. Planerna för att ordna DARE-läroevenemanget har tagit fart. Målet med evenemanget är att lyfta upp lärandets betydelse till samhällets centerpunkt och göra Finland till ett globalt center för lärande. AUS samt andra studentkårer och ungdomsorganisationer har gått med i ”Huominen ilman pelkoa” –kampanjen och vi hoppas, att organiserad rasism ska förbjudas i strafflagen. Inom teknologkretsar har det varit mycket tal om n-ordet i teknologhymnen och nu har även AUS:s delegation tagit ställning i saken. Tempaus2016 skickade 1400 studerande till 1500 grundskolor för att sprida utbildningens glädjebudskap över hela Finland. Slush var igen en succé som drog 17000 besökare och förde samman investerare, startup-företag och människor som har en vilja att förbättra världen. Dessutom har FSF och andra ungdomsorganisationer tagit en fungerande generationspolitik som spetsprojekt, vilket bl.a. innebär att vi motsätter oss populistiska krafter i pensionspolitiken samt uppmuntrar beslutsfattare att ta i beaktande en hållbar samhällsutveckling i beslut som framför allt berör framtiden.

Lade ni märke till att nästan alla de tidigare nämnda sakerna är mer eller mindre drivna av studerande? Jepp, studerande är tydligen de som för både världen och Finland framåt. Så har det också varit tidigare i Finlands historia: utan studerandeaktiviteten skulle Finland knappast vara självständigt idag. Vårt land-sången, stora adressen, jägarrörelsen är bara några av de historiska exempel, där var studentrörelsen har spelat en viktig roll.

Firandet av självständighetsdagen har alltid varit en viktig händelse för studentrörelsen. Huvudstadsregionens studerande har sedan år 1951 alltid på självständighetsdagen ordnat ett fackeltåg från Sandudds begravningsplats till senatstorget i marskalk C. G. E. Mannerheims begravningstågs motsatta riktning. Tyvärr tänker extremhögern och nynazister ordna ett eget fackeltåg på självständighetsdagen. Det är verkligen synd att organisationer som inte har någon respekt för mänskliga rättigheter, människors jämställdhet, samt Finlands demokrati och värderingar, försöker stjäla studerandes evenemang.

Denna tudelning i samhället är ytterst oroväckande, men var kommer den ifrån? Man säger ibland att vi lever i tiden för ”post-truth politics”, där var fakta, vetenskap och sanningen spelar mindre roll än upprepande retorik som spelar på folks känslor. Jag hoppas innerligt att detta endast är en tillfällig trend och att vårt samhälle går i en bättre riktning i framtiden. Det kräver dock en satsning från oss alla: kritiskhet från medborgarna, sanningsenlighet från politikerna, objektivitet från medierna samt överlag en ärlighet av alla påverkare i samhället. Vi kunde alla ta lärdom av president Paasikivi, som konstaterade att ”All vishets begynnelse är att erkänna fakta”.

Som studerande måste vi vara de som tittar mot framtiden, vågar se visioner och hittar lösningar. Vi räds inte samhällets utmaningar och problem, utan vi svarar på dom tillsammans. Ge aldrig hat och rädsla en större plats i samhället. Ge aldrig rum för prat, som inte är baserat på fakta och sanning, en plats i beslutsfattande. Och sluta aldrig att vara kritiska och aktiva medborgare. Är det inte just det som är universitetens och studentkårernas uppgift?

HUS, AUS och SHS har beslutat att temat för vårt fackeltåg i år ska vara ett globalt och jämställt Finland. Fastän några organisationer vill sprida hat och våld är det desto viktigare att vi håller fast vid våra principer och människovärdet. Jag hoppas att många av er också kommer med i studenternas fackeltåg!

Det här året har varit ett turbulent år. Nästa år fyller dock Finland 100 år. Vi ser till tillsammans att Finlands 100-årsjubileum är ännu bättre, vi respekterar varandra ännu mera, vi hjälper vår nästa när det behövs, och vi visar att kärleken alltid vinner till slut.

Det här året har gett mig mycket. Jag är glad att jag har fått möjligheten att jobba för Aaltos studerandes väl och jag har även lärt mig otroligt mycket. I studentkårens styrelse har jag fått vara med och göra Aalto-samfundet och vårt samhälle till en bättre plats. Nästa år får jag möta nya utmaningar i Finlands studentkårers förbunds styrelse. Det är en stor ära att få representera studerande på nationell nivå samma år som Finland fyller 100. Vi fortsätter jobba för ett globalt och jämställt Finland och vi visar att studerande har en viktig roll både i byggandet av Finlands historia samt dess framtid!

Jag vill avsluta mitt blogginlägg med Vårt land-sångens näst sista vers, som ofta lämnas bort när den sjungs, men som ännu står på Runebergs minnesmärke på esplanaden:

”O land, du tusen sjöars land,
Der sång och trohet byggt
Der lifvets haf oss gett en strand,
Vår forntids land, vår framtids land,
Var för din fattigdom ej skyggt,
Var fritt, var gladt, var tryggt!”

”Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss’ elämämme suojan saa,
sa muistoken, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyyten,
vapaa ja iloinen.”

J..L. Runebergs minnesmärke

Ha en Glad självständighetsdag, en God Jul och ett gott nytt år! 🙂

Jimmy Nylund,
Styrelsemedlem i Aalto-universitetets studentkår

Mitä teet ensi vuonna?
Tämä kysymys on pulpahdellut vastaan viime aikoina kaikkialla – kiltahuoneilla, ruokaloissa, AYY:n toimiston käytävillä, vuosijuhlien silliksillä, vuoden viimeisissä kehityskeskusteluissa… Näin joulukuussa, kun viimeisimmistäkin tapahtumista alkaa olla aikaa ja pahimmankin gonahduksen pikkuhiljaa korvaa nostalgia, on helppoa unohtaa kuluneen vuoden epätoivon ja väsymyksen hetket ja alkaa innostua taas jostain ihan uudesta. Itse olen koko vuoden harjoitellut ponnekkaasti omaa vastaustani tähän kuuluisaan kysymykseen: “En mitään. Aion valmistua.” Toki olen harjoittanut tätä vastausta jo kaksi edellistäkin syksyä kohtuullisen huonolla menestyksellä, mutta ei puhuta nyt siitä. Lähes kuuden vuoden opiskelun ja aktiivisen vapaaehtoisnakkeilun jälkeen on hyvä hetki pohtia, minkä ihmeen takia sitä oikeastaan on kerta toisensa jälkeen päätynyt käyttämään välillä huomattaviakin määriä vapaa-aikaansa työhön, josta ei saa palkaksi kuin kiitosta (toisinaan) ja hyvän mielen (ainakin kun tapahtuma on turvallisesti takanapäin). Loppujen lopuksi vastaus on hyvin yksinkertainen:

Vapaaehtoistyössä pääsee ylittämään itsensä perusteellisemmin kuin missään muualla

Kuutisen vuotta sitten kirkassilmäisenä mursuna päätin, että johonkin on lähdettävä mukaan, jos ei muuten niin siksi, että sillä tavalla tulisin puolivahingossa pakottaneeni itseni lähtemään myös mukavuusalueeni ulkopuolelle. Jos olisin mursuna aavistanut, miten pitkälle silloiselta mukavuusalueelta tulisin erinäköisten nakkieni myötä vaeltaneeksi ja miten paljon lisää rohkeutta ja itsevarmuutta erinäköisissä tehtävissä onnistumisista (ja epäonnistumisista) saisin, olisin luultavasti tehnyt saman päätöksen vielä vähän ponnekkaammin.

Ironista kyllä, omalla kohdallani suurimmat onnistumisen kokemukset olen löytänyt nakeista, joihin en koskaan olisi uskonut päätyväni. Ennen kaikkea nämä ovat kaksi vuottani yhteisöjaosto Aavassa. Syksyllä 2014, viiden eri vapaaehtoistoimen jälkeen, päätin vakaasti, että nyt riitti, ei enää. Vaadittiin silloin AYY:n hallituksessa istuneen ystäväni kaikki suostuttelutaidot ennen kuin taivuin lähettämään elämäni surkeimmin kirjoitetun hakemuksen, ja vielä haastattelussa yritin kaikin tavoin tuhota mahdollisuuteni päästä mukaan. Jostain käsittämättömästä syystä puheenjohtajamme kuitenkin näki niskoitteluni lävitse, ja otti minut mukaan porukkaan ja vuoteen, josta tuli ylivoimaisesti siihenastisen vapaaehtoisurani huikein kokemus (tästä suuri kiitos sekä minut hakemaan painostaneelle että minut valinneelle, tiedätte keitä olette <3).

Se määrä vuonna 2015 tapahtuneita asioita, joita en olisi ikinä uskonut tapahtuvaksi. Kun päätimme kymmenen ihmisen voimin järjestää ensimmäistä kertaa ihkaoman wapunaloitusfestarin koko Aallolle, ja siivosimme saman kymmenen ihmisen voimin sitä aamukolmeen. Kun keksimme täysin randomisti, että ennen lakitusta Mantan lakki voisi kierrellä opiskeljatapahtumia ja käydä tapaamassa tärkeitä ihmisiä, ja tästä kampajasta paisui valtamedioissa asti huomioitu #matkallamantalle. Kun tästä palkinnoksi pääsimme wappunaattona pesemään Mantan. Kun lähdin puolivillaisesti mukaan tekemään KY:n Otaniemeen saapumisshow’ta KY-Entryä ja huomasin olevani järjestämässä tapahtumaa, joka sisälsi kuorma-autokulkueen, laivan, kävelykulkueen, helikopterin ja aivan huikean lavashown ja bileet. Kun olin ensimmäistä kertaa yksin vastuussa tapahtumasta, jonka idean olin vielä itse keksinyt, ja se onnistui yli kaikkien odotusten.

Kun päätin, että minusta voisi ehkä sittenkin joskus tulla jonkin vapaaehtoisporukan puheenjohtaja

Siihen asti olin aina ajatellut, että en minä, ei minusta ole siihen, parempi jättää johtaminen niille, jotka sen oikeasti osaavat. Alkusyksystä 2015 sain päähäni, että ehkäpä minä sittenkin, jollain tavalla, ihan vähäsen, pystyisin puheenjohtamaan seuraavaa Aavaa – ja tästä ajatuksesta en enää päässyt irti, vaikka ponnekkaasti yritin. Lopulta, viimeisenä hakuiltana, löysin itseni samasta tilanteesta kuin vuotta aikaisemmin, lähettämästä sekavaa ja huonosti kirjoitettua hakemusta virkaan, josta en ollut ihan varma, halusinko sitä. Haastattelun jälkeen luulin olevani selvillä vesillä –  ei kukaan täysjärkinen meikäläistä tuon jälkeen valitse –  mutta toisena syksynä peräkkäin sain yllättyä. Ensireaktioni, kun hallituksen kulttuurivastaava soitti ja kertoi valinnastaan, oli muistaakseni erinäköisillä luovilla kirosanoilla maustettu versio lauseesta “et voi olla tosissasi”(joka sivumennen sanoen kirvoitti puhelimen toisesta päästä hilpeää naurua). Ei varmaan tarvitse sanoa, että toista kertaa peräkkäin puolivillaisesti viime tipassa tehty päätös osoittautui yhdeksi elämäni parhaimmista.

Looking back, tuntuu hassulta että aika tarkalleen vuosi sitten tähän aikaan olin aivan paniikissa. Ei minusta ole tähän, ei minulla ole aikaa tähän, mistä ihmeestä saan kerättyä Aavaani yhdeksän pätevää tyyppiä, pystynkö muka luomaan porukkaan minkäännäköistä yhteishenkeä, tästä tulee aivan totaalisen hirveää, voinko vielä perua päätökseni ovat vain muutamia päässäni silloin jatkuvasti pyörineistä ajatuksistani. Useampi kuin yksi kaverini rohkaisi minua silloin sanomalla, että muutaman viikon päästä, kun olisin saanut porukan kasaan ja hommat pyörimään, en edes muistaisi näitä ajatuksia – ja oikeassahan he olivat. Heti ensimmäisestä Aavan vuosimallia 2016 hengauksesta alkaen tiesin, että tästä vuodesta tulisi näiden tyyppien kanssa vieläkin huikeampaa kuin viime vuodesta, enkä ole tähän mennessä joutunut tätä ajatusta uudelleenarvioimaan.

Ei sillä, etteikö tämä vuosi olisi monella tapaa ollut suurin ja henkisesti vaativin omalta mukavuusalueelta ulos sukeltaminen, jonka olen opiskeluaikoinani toteuttanut. Olen oppinut luovimaan vastakkaisten mielipiteiden suosta kompromissiratkaisuun astumatta kenenkään varpaille. Olen oppinut korottamaan ääntäni ja vaatimaan huomiota sanottavalleni vaikka kesken lennokkaan läpänheiton (sekä kiipeämään tuolille ja nakittamaan kovempiäänisiä ihmisiä äänitorvikseni, kun jotain pitää ihan oikeasti saada sanottua). Olen oppinut, että joskus puheenjohtajankin kannattaa vain sanoa mielipiteensä suoraan, vaikka se ei miellyttävää kuultavaa olisikaan. Olen oppinut, että muiden tukeminen onnistumisessa voi olla vielä palkitsevampaa kuin onnistuminen itse. Ennen kaikkea olen oppinut sen, että epäluuloistani huolimatta myös minusta on johtamaan ihmisiä – omalla tyylilläni toki, mutta loppujen lopuksi johtamistyylejä on yhtä monta kuin ihmisiä. On ollut hetkiä, jolloin mieli on tehnyt nostaa kädet pystyyn ja sanoa “fuck dis, I quit”. Ja sitten on ollut paljon, paljon enemmän hetkiä, jolloin olen ollut aivan valtavan iloinen, että juuri minä saan puheenjohtajaa juuri tätä porukkaa ja luotsata meitä yhdessä tekemään koko ylioppilaskunnasta kaikille vähän hauskempaa paikkaa.

Parhaan ystäväni sanoin: harvemmin sitä katuu niitä asioita, jotka teki, kuin niitä, jotka jätti tekemättä. Jos siis tuntuu siltä, että mukavuusalue alkaa olla liian mukava paikka, että olisi aika laajentaa reviiriä, että jotain uutta olisi kiva kokeilla, vaikka et ole ihan varma, pystytkö siihen – kokeile. Se voi olla tähänastisen elämäsi paras päätös, ja vaikka ei olisikaan, opit varmasti jotain, mikä olisi muuten jäänyt oppimatta.

Pian valmistuvan vapaaehtoiskonkaritädin terkuin,
Elkku

Ps. Asiaan mitenkään liittymättä, AYY:n vapaaehtoishaut ovat auki vielä muutaman päivän osoitteessa ayy.fi/stop 😉

Hi #StudentsofFinland!

Henna is a Master’s student at Aalto BIZ majoring in Corporate Communication

I’m Henna, a Master’s student at Aalto BIZ majoring in Corporate Communication. This is my first year at Aalto, and I’d like to share the story of how I ended up here (hint: it took a while).

I originally started my Bachelor’s studies in 2009 in Turku, and before that I spent six months at a University of Applied Sciences in Lahti. My Bachelor’s degree major was International Business. However, I found myself drifting between different kinds of subjects: sustainability, information systems science, management and organization, even some English translation studies.

With only vague ideas about what I wanted to do when I graduated, I found myself postponing decisions. I spent a couple of years focusing mostly on working part-time and trying to figure out what really motivates me. I knew my major at the moment wasn’t quite doing it for me but I was afraid to change it because I had already spent so many years working on it (on and off, but working nonetheless).

Graduating from a new Master’s program would take another two or three years. Many well-meaning people advised me to just get a degree and then figure out the rest as I go. But I don’t think it really works like that anymore.

In the end, it took me until Autumn 2015 to muster up the courage to admit that I really wasn’t happy with what I was doing.  It was because the realization hit me: three years would pass anyway. In the grand scheme of things, that isn’t very long at all. While I might regret not graduating earlier, I knew I’d regret graduating with a degree I hated even more.

So I dropped out of our thesis group, finished up my Bachelor’s studies, applied to Aalto, and got in. I’ll be honest, it was difficult to watch my friends graduate and find stable jobs while I knew I’d be studying for another two or three years. But right now I’m glad I didn’t rush.

Even before the semester began, I was looking for interesting projects to join. I ended up joining the AYY development cooperation week team, which has been a lot of fun. For me, one of the best parts of studying has always been multidisciplinary studies and meeting people from completely different fields than my own.  Sure, networking and meeting new people is important and fun in and of itself, but there’s an even better reason: learning.

Like Bill Nye famously said, ”Everyone you will ever meet knows something you don’t.” Classrooms and courses aren’t the only way to learn at the university, and professors and lecturers aren’t the only people who teach you. And learning doesn’t stop when you graduate.

To all #StudentsofFinland and everyone reading this, I challenge you to find opportunities to learn outside of the classroom. Step out of that comfort zone you’re absolutely sick of hearing about. Challenge yourself to find ways to give back to the community. Consider volunteering your time to a cause that’s important to you.

And while you will learn exiting things, remember that not every realization is life changing. Who knows, maybe the next time someone bumps you on the bus just teaches you that manners are important. Still, maybe you’ll learn something about yourself and your values.

The next time you meet someone, think about what you can learn from them.

So while you go about your life, keep your earns open, listen with an open mind, and most of all, stay humble.