Hallitus päätti kokouksessaan 17/2011 esittää edustajistolle AYY:n kanavan linjapaperiksi seuraavaa:
Kanavan tarkoitus ja tehtävä
Kanava on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) audiovisuaalinen media. Kanava on journalistisesti itsenäinen ja riippumaton. Kanava noudattaa toiminnassaan hyvää journalistista tapaa.
Kanavan kohderyhmä on opiskelijat. Kanavan tärkein tehtävä on tuottaa AYY:n jäsenistöä kiinnostavaa, ensisijaisesti ajankohtaista sisältöä. Kanava seuraa, uutisoi ja tuottaa ohjelmia AYY:ssa ja Aalto-yliopistossa tapahtuvista, opiskelijoita koskettavista asioista. Lisäksi kanava seuraa ja kommentoi kansallista ja kansainvälistä opiskelijapolitiikkaa sekä yhteiskunnallisia asioita opiskelijan näkökulmasta. Kanava taltioi Aalto-yliopiston opiskelijakulttuuria ja arkistoi toimintaansa.
Kanavan tavoitteena on tuoda esiin Aalto-yhteisön monimuotoisuus ja edesauttaa toiminnallaan jäsenten välistä yhteisymmärrystä. Kanava tarjoaa jäsenistölle mahdollisuuden tuoda esille myös omaa tuotantoaan.
Kanava toimii aktiivisena keskustelunavaajana. Kanava on monimuotoinen, kriittinen ja toiminnassaan avoin.
Kanava tarjoaa AYY:n tiedotus- ja markkinointiviestintämateriaalille tilaa päätoimittajan kanssa erikseen sovittavalla tavalla.
Toimitusneuvosto
AYY:n hallitus asettaa toimikautensa alussa kanavalle toimitusneuvoston. Toimitusneuvostoon kuuluu vähintään neljä asiantuntijajäsentä, kaksi opiskelijajäsentä sekä AYY:n hallituksessa viestinnästä vastaava. Toimitusneuvoston sihteerinä toimii AYY:n viestintäasiantuntija. Toimitusneuvosto tukee kanavan toimitusta työssään, valvoo kanavan linjan toteutumista ja kehittää kanavan toimintaa pitkällä aikavälillä. Toimitusneuvosto antaa palautetta toimitukselle ja tarvittaessa tarkentaa kanavan linjaa. Edustajisto hyväksyy linjapaperin muutokset. Kiistatilanteissa edustajisto kuulee toimitusneuvostoa ja päättää toimenpiteistä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
Päätoimittaja
AYY:n hallitus valitsee päätoimittajan yhteistyössä toimitusneuvoston kanssa. Päätoimittajan hallinnollisena esimiehenä toimii AYY:n pääsihteeri. Päätoimittaja johtaa toimitusta ja vastaa kanavan sisällöstä. Tiedonkulun päätoimittajan ja ylioppilaskunnan välillä tulee olla jatkuvaa, tasapuolista ja vuorovaikutteista.
Toimitus
Toimitus koostuu työntekijöistä ja vapaaehtoisryhmästä sekä projektikohtaisista avustajista. Toimituksella tulee olla riittävät valmiudet sisällöntuotantoon ja tekniikan ylläpitoon. Työntekijöiden palkkauksessa noudatetaan AYY:n palkkauskäytäntöjä. Vapaaehtoistoimijat ovat ensisijaisesti AYY:n jäseniä. Vapaaehtoistoiminnassa noudatetaan AYY:n vapaaehtoistoiminnan käytäntöjä. AYY:n hallitus valitsee toimituksen työntekijät ja vapaaehtoisryhmän päätoimittajan esityksestä.
Kanava antaa Aallon opiskelijoille mahdollisuuden näyttää monialaista osaamistaan ja kokeilla uutta. Toimitus kannustaa aktiivisesti opiskelijoita osallistumaan kanavan ohjelmien tekoon.
Talous
Päätoimittaja vastaa kanavan taloudesta ylioppilaskunnan talousarvion puitteissa. Päätoimittaja vastaa pitkän aikavälin tekniikan kehittämissuunnitelmasta. AYY huolehtii siitä, että kanavalla on riittävät taloudelliset toimintaedellytykset. Kanava [poistettu: voi] rahoittaa toimintaansa myös palvelutoiminnalla, kunhan kanavan tarkoitus ja tehtävä eivät vaarannu.
Ohje
Toimitus laatii ja päivittää vuosittain ohjeen, joka tarkentaa kanavan käytäntöjä. AYY:n hallitus hyväksyy ohjeen.
Muutokset toimitusneuvoston versioon on merkitty kursiivilla. Muutoksia oli siis yksi kirjoitusvirheen korjaaminen ja voi-verbin poistaminen 🙂 Seuraavaksi linjaa käsitellään edustajiston iltakoulussa 3.5.
-Henna
PS. Muista ehdottaa kanavalle nimeä!