Scroll down for English translation
Analysoin lukukausimaksukokeilusta saatuja kokemuksia blogissa edellisen kerran vuosi sitten. Nyt kun maksukokeilua on seurattu vuosi enemmän, uutta tietoa on saatu runsaasti. Se on enimmäkseen vahvistanut arvioita, joita esitin aiemmassa kirjoituksessa Lukukausimaksukokeilu, pelot ja toiveet.
Kyse on siis EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden lukukausimaksukokeilusta, joka alkoi Aallossa syksyllä 2011. Eduskunnan päätöksellä aloitettu kansallinen kokeilu kestää vuoteen 2014 saakka. Aallosta mukaan on liitetty kymmenen englanninkielistä maisteriohjelmaa, joissa kaikissa peritään 8000 euron suuruisia lukuvuosimaksuja. Maksuja kompensoidaan stipendeillä.
Koekaniineina muutama opiskelija
Maksukokeilu kutistui paljon pienemmäksi kuin opetus- ja kulttuuriministeriö oli alun perin suunnitellut. Suurin osa korkeakouluista ei lähtenyt alun perinkään mukaan kokeiluun. Osa lähti mukaan vain muutamalla ohjelmalla. Niissä ohjelmissa, joissa maksuja peritään, on maksavia opiskelijoita yleensä vain yksi tai muutama. Moni opiskelija on perunut opiskelupaikkansa maksun vuoksi, tai vaihtoehtoisesti saanut stipendin, joka kattaa maksun, joten jäljelle jää kovin vähän maksajia.
Aalto on kokeilussa mukana suuremmalla panostuksella kuin muut korkeakoulut, mutta meilläkin vain yksi opiskelija on tähän mennessä maksanut koko 8000 euron lukuvuosimaksun. Muut ovat opiskelleet stipendien turvin.
Hallitus on tekemässä päätöksen maksujen jatkosta todennäköisesti syksyllä 2012, siitä huolimatta, että kokeilusta ei ole saatu juurikaan tuloksia. Joko kokeilu kuopataan kokonaan, maksut otetaan pysyvästi käyttöön tai sitten kokeilua jatketaan vielä vuodella tai parilla.
Enemmän kustannuksia kuin tuottoja
Aallossa hakijat jaetaan aiemman opintomenestyksen perusteella neljään stipendikategoriaan. Se, minkä kategorian stipendi opiskelijalle myönnetään, vaikuttaa selvästi siihen, ottaako opiskelija paikkansa vastaan. Parhaat stipendit, jotka kattavat sekä lukukausimaksut että 8000 euroa elinkustannuksia, otetaan halukkaasti vastaan. Sen sijaan kokonaan ilman stipendiä jääneet eivät tule Aaltoon, vaan valitsevat usein toisen yliopiston. Tämä käy hyvin ilmi hyväksyttyjen ja paikkansa vastaanottaneiden lukumäärissä.
Aallon maksuohjelmiin EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta hyväksytyt ja paikkansa vastaanottaneet opiskelijat syksyllä 2011 ja 2012:
2011 2012
stipendikategoria hyväksytyt saapuneet hyväksytyt paikan vastaanottaneet
saa 8000 e 8 8 7 4
ei maksa mitään 27 20 29 12
maksaa 4000 e 32 9 20 9
maksaa 8000 e 14 1 22 5
Yhteensä 81 38 78 30
Näin ollen stipendien jakamisen jälkeen hyväksytyistä putoaa pois joukko opiskelijoita, erityisesti niitä, joiden pitäisi maksaa lukukausimaksu kokonaan itse.
Tästä seuraa se jännittävä ilmiö, että lukukausimaksujärjestelmä tuottaa enemmän kustannuksia kuin tuloja. Aallolle jäävät käteen lähinnä stipendiaatit, eikä stipendejä jaettaisi ilman maksukokeilua. Toki luopumalla stipendeistä voitaisiin vähentää kustannuksia, mutta silloin myös kansainvälisten opiskelijoiden määrä Aallossa vähenisi. Tämä olisi jyrkässä ristiriidassa Aallon tavoitteiden kanssa, onhan päämääränä tulla kansainväliseksi huippuyliopistoksi.
Lukukausimaksuja perivissä korkeakouluissa on myös tyypillistä, että hallintoon, mainontaan ja oheispalveluihin joudutaan käyttämään ylimääräistä rahaa. Näin on Aallossakin, joka on palkannut maksukoordinaattorin ja tarjoaa maksullisten ohjelmien opiskelijoille sairausvakuutukset ja ylimääräisen suomen kurssin. Lisäksi jokaiselle maksukokeiluun osallistuvalle ohjelmalle on myönnetty kertaluonteinen 25 000 euron lisäraha, jolla oli tarkoitus kehittää ohjelmien laatua. Tosin näistäkin rahoista osa käytettiin opetuksen laadun kehittämisen sijaan markkinointiin.
Pikkusummia kokonaiskuvassa
Viime vuonna loppusumma oli 20 000 euroa* pakkasen puolella, kun Aallon lukukausimaksuista vähennettiin myönnetyt stipendit. Vuoden 2012 opiskelijamäärät ovat vielä alustavia, mutta saldo näyttäisi nousevan hieman viime vuodesta, sillä Aalto jakaa parhaita stipendejä hieman vähemmän kuin viime vuonna. Lukukausimaksujen ja stipendien maksun jälkeen ollaan 44 000 euroa plussalla. Kuitenkin jos huomioidaan kokeilun hallinnolliset kulut, vakuutukset, suomen kurssi ja osa viime vuotisesta 250 000 euron kehittämisrahasta, viivan alle ei jää tuottoja.
Toisaalta Aallon kokonaisbudjetti lähentelee 400 miljoonaa, joten maksujen periminen pysyy kaiken kaikkiaan yliopiston talouden kannalta melkoisen yhdentekevänä, vaikka se joskus alkaisikin sujua paremmin ja laajenisi koskemaan suurempaa joukkoa opiskelijoita.
Myös kansantaloudellisesti maksuilla on häviävän pieni merkitys. Paljon suurempi merkitys on niillä kansainvälisillä opiskelijoilla, jotka jäävät Suomeen työskentelemään ja maksamaan veroja. He hankkivat koulutuksensa ulkomailta lapsesta kandiin asti ja tuottavat siten koulutusjärjestelmällemme kustannuksia vain kahden vuoden opintojen edestä. Heidän avullaan Suomen huoltosuhteen heikkenemistä voidaan hieman hidastaa. Sikäli kuin maksuton koulutus edistää heidän saamistaan maahan, se on varsin hyvätuottoinen investointi.
Kansainvälistymisen jarru vai katalyytti?
Aalto ei missään tapauksessa ole valitsemassa maksujen ja kansainvälistymisen välillä. Pikemminkin maksuista koetetaan toistaiseksi huonolla menestyksellä tehdä välinettä yliopiston houkuttelevuuden lisäämiseksi. Käytännössä kaikki korkeakoulut tähtäävät kansainvälistymiseen, ja niitä velvoittavat Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa asetetut tavoitteet kv-opiskelijamäärien kasvattamisesta.
Kokeilu ei ole kuitenkaan antanut mitään viitteitä siitä, että maksut lisäisivät suomalaisen korkeakoulutuksen houkuttelevuutta. Usein kuulee puhuttavan kiinalaisista, joiden silmissä korkea hinta on korkeakoulutuksen laadun tae. Kuitenkin evidenssi siitä, että tämä ryhmä olisi millään tavalla merkittävä, puuttuu. AYY:n teettämässä kyselyssä Aallon nykyiset kansainväliset tutkinto-opiskelijat suhtautuivat ylipäätään hyvin kielteisesti maksuihin, kiinalaiset vastaajat mukaanlukien. Kv-opiskelijoidemme enemmistö osoittautui myös melko vähävaraisiksi. Tutkimus osoittaa ainakin että Aallon on löydettävä aivan uusi kohderyhmä, jos maksullisuus laajenee.
Kuten muissakin hankinnoissa, koulutuksen ostajaa kiinnostanee lähinnä hinta-laatusuhde, jonka perusteella valitaan omaan maksukykyyn sopivista vaihtoehdoista paras. Laatua arvioidaan esimerkiksi koulutuksen jälkeisten työllistymisnäkymien ja korkeakoulurankingien perusteella. Kun maksuja aletaan yhtäkkiä periä, heikkenee hinta-laatusuhde opiskelijan kannalta. Aallosta pois jättäytyneitä onkin eniten ilman stipendiä jääneiden ryhmässä – mikäpä sen loogisempaa.
Tutustu AYY:n lukukausimaksukyselyn tuloksiin
Hanna Sauli
AYY:n kv-asiantuntija
The scarce results of the tuition fee trial
(translation)
I analyzed the results of the tuition fee trial in this blog last summer. Now that the trial has been going on for a year more, we know a lot more about the effects of the fees. Still, what I have learned mostly supports observations I made in my previous post Tuition fee trial, fears and expectations.
The tuition fee trial for students arriving from non-EU/EEA countries started in Aalto in the autumn of 2011. The Finnish parliament took the decision to initiate a national experiment, which will continue until 2014. Ten English Master’s programs from Aalto charge a yearly tuition fee of €8,000. The fees are compensated with scholarships granted to some students.
Conclusions based on a few students
The tuition fee trial has been implemented on a much smaller scale than intended by the Ministry of Education. Already in the beginning most higher education institutions decided not to participate. Some institutions took part with a few programs only. The programs that charge fees usually have only one or a few paying students. Many students have cancelled their study place due to the fee, while others have been granted a scholarship which covers the fees. Thus the number of students who actually pay fees is very small.
Aalto has invested more in the trial than other institutions, but even here only one student has so far paid the entire €8,000 tuition fee. Others have been granted scholarships.
Despite the modest results of the trial, the Finnish government will most likely decide this autumn what happens after the trial period. Either the trial will be abolished or charging tuition fees will be legalized permanently – or the trial will be extended with a year or two.
More costs than gains
In Aalto the applicants are divided into four scholarship categories based on their previous study record. Clearly the likelihood that a student confirms her study place at Aalto depends strongly on which type of scholarship the student was granted. The best scholarships, which cover the tuition fees and €8,000 of living costs per year, are accepted eagerly, while those who are left completely without a scholarship do not come to Aalto, but often choose another institution. This is clearly visible in the number of students accepted to Aalto and students who have confirmed their study place.
Students accepted to Aalto from non-EU/EEA countries and students who confirmed their study place in the autumn of 2011 and 2012:
2011 2012
scholarship category accepted arrived accepted confirmed their study place
gets €8,000 8 8 7 4
pays no fee 27 20 29 12
pays €4,000 32 9 20 9
pays €8,000 14 1 22 5
Total 81 38 78 30
Thus after the scholarships have been allocated, a number of students accepted to Aalto cancel their arrival, especially those who are supposed to pay the entire fee themselves.
This has an interesting consequence: the tuition fee system generates more costs than income. Aalto only receives the students who got scholarships. Were there no tuition fees, the scholarships would not exist either. Of course it would be possible to cut costs by abolishing the scholarship system, but it would make the number of international students decline. This would be completely against Aalto’s goals, after all the aim is to become an international top university.
It is also typical that fee-charging institutions have to use a lot of additional resources on administration, marketing and student services. This is also the case in Aalto, which has hired a tuition fee coordinator and offers students in fee-charging programs health insurance and an additional Finnish language and culture course. In addition Aalto granted each of the ten programs that participate in the fee trial an extra €25,000 intended for developing the quality of the programs. However a part of the money was used in marketing instead of improving quality.
Pocket money in the big picture
In the academic year 2011-2012 Aalto spent €20,000* more on scholarships than it earned in tuition fees. The statistics for the next academic year are only preliminary, but it seems the balance will be somewhat higher this year, because Aalto allocates fewer scholarships in the highest category than last year. After the tuition fees and scholarships have been paid, the balance is €44,000. However when all the additional costs of the tuition fee trial are taken into account – the administrative costs, insurance, Finnish course and part of the €250,000 granted to developing the programs last year – the balance is hardly positive.
On the other hand the total budget of Aalto is close to 400 million, so charging fees would have little significance for the university’s finances even if it started to work better and was practiced on a larger scale in the future.
For the national economy, too, the fees have little if any significance. Those international students, who stay in Finland, work and pay taxes, have a much larger impact. They are educated abroad from child to bachelor and thus Finland has to finance only two years of their studies. These students could help Finland balance a little bit the rapidly weakening ratio of people in the labour force and those dependent on welfare. If tuition-free education helps Finland to attract them, it is a profitable investment.
A driver or a hindrance to internationalization?
Aalto is definitely not going to choose between the fees and internationalization. On the contrary, the university is trying to use the fees as a tool for increasing the attractiveness of the university, so far with little success. Practically all higher education institutions aim at internationalization, and they are also tied by the targets set in the Strategy for the internationalization of higher education institutions for increasing the number of international students.
The trial has not given any indications that the fees would increase the attractiveness of Finnish higher education. One common argument is that there are lots of Chinese people out there, who think that high tuition fees guarantee a high quality of education. However the evidence that this is a significant group is lacking. In a study commissioned by AYY the current international students at Aalto, including the Chinese, take a very negative stance towards tuition fees. The majority of the respondents also possessed very limited funds to finance their education. The study at least indicates that Aalto has to find a completely new target group if it wishes to charge fees from the majority of international students.
Just like anyone who wishes to purchase something, a buyer of education is probably interested in the price quality of the options available and will select the best affordable option. The quality is evaluated for example based on employment prospects and rankings. When a university suddenly starts to charge fees, the price quality decreases. Thus the number of students who do not accept their place at Aalto is the highest within the group that was left without a scholarship – what would be more logical than that?
More results from the AYY tuition fee survey
Hanna Sauli
Specialist, International Affairs
*Korjattu 24.8.2012: tässä luki aiemmin 4 000 euroa, mutta laskelmassa oli jäänyt huomioimatta kahden opiskelijan putoaminen pois maksavien joukosta saatuaan pysyvän oleskeluluvan. Aallon tappio oli siis tosiasiassa hieman suurempi, 20 000 euroa. -HS
*Corrected 24 Aug 2012: I had originally written €4 000 here, but this calculation did not take into account two students who had gained permanent residence and therefore did not have to pay tuition fees after all. Thus in reality Aalto’s costs were a bit higher, €20 000. -HS
I’m Rosa, one of the four advocacy wizards in the board of AYY and a fourth-year architecture student. My sectors are international affairs, new students and development cooperation, a groovy combination of educational policies, juicy meetings and organizational activities. After three years in the board of my dear guild and two years as a volunteer at AYY’s international sector I made the best decision of my life and applied for the board – and, well, here I am, still quite startled that I get to be surrounded by this bright community every day. 
